Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys anoi ja sai rahoitusta maalaisliiton vaalityöhön. Alla olevassa muistiossa kerrotaan miten rahoitus tapahtui.
"SYT:n toiminnanjohtajan yhteenveto SRK:lle annetuista varoista 1969
1. Syksyllä 1961 ottivat eräät maalaisliittolaiset kansanedustajat yhteyden OK:hon ja esittivät, että yhteisö rahoittaisi tiettyjen uskonnollisten järjestöjen sellaista toimintaa, joka edistäisi valtakunnallisesti ajattelevien kansalaispiirien menestystä v:n 1962 eduskuntavaaleissa. Kysymyksessä oleva toiminta kohdistuisi nimenomaan SKP:tä vastaan; SKP:n vaalimenestystä pyrittäisiin vähentämään.
2. Yhteisö antoi taloudellista tukea kyseisille uskonnollisille järjestöille v:n 1961 lopussa ja v:n 1962 alussa. Annettu tuki käytettiin matkakulujen ja päivärahojen suorittamiseen. Asiantuntijat arvioivat ko. toiminnan olleen tuloksellista.
3. Vuosina 1965 ja 1966 suoritettiin samanlaatuista palvelutyötä kuin vv. 1961-62, tänä kertana laajemmassa mitassa. Yhteisö rahoitti tällöinkin matkakuluja ja päivärahoja.
4. Kummassakin toimintavaiheessa oli yhteisön ja kyseisten uskonnollisten järjestöjen yhteysmiehenä ja yhteistoiminnan hoitajana kansanedustaja Artturi Jämsen.
SRK sai rahaa vaalikampanjaan
Syväkurkku.
2
141
Vastaukset
- teuta
Mutta kertoo kyllä mistä mihin siis suunnan
- Kristillinen
Kiitos tiedoista. Kannattaa mennä toiselle lessu-osastolle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1821272
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138883- 84824
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47684Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t247594Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311580Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7550- 51549