Avopuolison lapsi (4 v.) muuttaa luoksemme.
Lapsi ei siis asunut isällään alunperin, vaan äitinsä luona. Muutimme yhteen muutama vuosi sitten sen kummemmin ajattelematta että lapsi joskus meille tulisi asumaan. Se on jo arkea että lapsi on joka toinen viikonloppu meillä ja siitä selvitään kyllä ihan kunnialla (yleensä, joskus kokemuksen puute vaivaa ja huomaamme ettemme osaa kasvattaa lasta, vaikea kun on..). Mutta tilanne tosiaan on nyt se että vaihtoehtoja ei ole ja lapsi tulee luoksemme vaikka emme ole valmiita kumpikaan, varsinkaan minä. Puoliso toistelee että "ei tämä tule muuttamaan elämääsi juuri mitenkään, et ole vastuussa lapsesta" jne, mutta tiedän sisimmässäni että minulta tullaan vaatimaan - ja paljon. Tuntuu ettei omakaan elämä ole vielä alkanut, miten voisin huolehtia jonkun toisen elämästä? Puolisoni kuitenkin on samalla innoissaan (vaikka myös peloissaan) siitä että lapsi tulee meille, ja haluaisin tuntea samoin. Ja toisaalta myös minulla on huoli lapsen turvallisuudesta ja haluan että hän voi hyvin. Se on tehty selväksi joka taholta että hän voisi parhaiten meidän luonamme.
No, joka tapauksessa kiinnostaisi lukea muiden kokemuksia tilanteesta. Tarvitsen rohkeutta tähän.
Lapsi ei siis asunut isällään alunperin, vaan äitinsä luona. Muutimme yhteen muutama vuosi sitten sen kummemmin ajattelematta että lapsi joskus meille tulisi asumaan. Se on jo arkea että lapsi on joka toinen viikonloppu meillä ja siitä selvitään kyllä ihan kunnialla (yleensä, joskus kokemuksen puute vaivaa ja huomaamme ettemme osaa kasvattaa lasta, vaikea kun on..). Mutta tilanne tosiaan on nyt se että vaihtoehtoja ei ole ja lapsi tulee luoksemme vaikka emme ole valmiita kumpikaan, varsinkaan minä. Puoliso toistelee että "ei tämä tule muuttamaan elämääsi juuri mitenkään, et ole vastuussa lapsesta" jne, mutta tiedän sisimmässäni että minulta tullaan vaatimaan - ja paljon. Tuntuu ettei omakaan elämä ole vielä alkanut, miten voisin huolehtia jonkun toisen elämästä? Puolisoni kuitenkin on samalla innoissaan (vaikka myös peloissaan) siitä että lapsi tulee meille, ja haluaisin tuntea samoin. Ja toisaalta myös minulla on huoli lapsen turvallisuudesta ja haluan että hän voi hyvin. Se on tehty selväksi joka taholta että hän voisi parhaiten meidän luonamme.
No, joka tapauksessa kiinnostaisi lukea muiden kokemuksia tilanteesta. Tarvitsen rohkeutta tähän.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miehesi sanat sinulle ovat korulauseita. On selvää, että kun lapsi teille muuttaa vaikuttaa se myös sinun elämääsi ja "joudut" lapsesta jossain mittakaavassa ottamaan vastuuta.
Anna lapselle mahdollisuus ja itsellesi aikaa sopeutua niin usko vain, kaikki menee vielä hyvin.
Älä vaadi itseltäsi liikaa, liian pian. Anna itsesellesi oikeus tuntea kaikkia mahdollisia tunteita, mutta älä
anna lupaa jäädä niihin tunetisiin rypemään.
Tsemiä !
Edellisen kirjoittajan viestiin lisäisin, että voit antaa itsellesi oikeuden tunteisiisi, mutta pidä negatiiviset tunteet piilossa lapselta. Jos pelottaa, raivostuttaa tai mitä tahansa, niin älä näytä niitä lapselle. Hän on tilanteeseen syytön ja sen lisäksi ikänsä puolesta täysin kyvytön muuhun kuin - olemaan 4-vuotias. Jos jurppii oikein kunnolla, niin mene ulos karjumaan ja nalkuta miehelle minkä kerkiät, hauku lapsen äiti ja yhteiskunnallinen systeemi, joiden vuoksi olet tilanteeseen joutunut, mutta pidä lapsi erossa negatiivisista tunteista. Tällä en tarkoita, etteikö lasten läsnäollessa saisi näyttää myös negatiivisia tunteitaan, mutta puhun nimenomaan niistä tunteista, jotka johtuvat siitä, että lapsi muuttaa teille.
Tässä hyvä vinkki jonka minäkin allekirjoitan.
Totta on että sinusta tulee toinen vanhempi (ei äiti)lapselle. Sanokoot kuka mitä hyvänsä niin asia on näin. Kokemuksesta voin sanoa että vaikeuksia tulee olemaan jos lapsen isä ei anna sinulle vastuuta lapsen kasvatuksesta. Kuulostaa hullulta, mutta meillä oli aikoinaan sama tilanne. Mieheni suuttui jos komensin hänen tytärtään. Ratkaisin asian niin että siirsin koko kasvatus vastuun miehelleni. Vietin kyllä kuukausia vuosista lapsen kanssa, koska mies teki silloin reissutyötä. Eli tosiaan vietin aikaa en komentanut, huusin senkin edestä yhteisille lapsillemme. Tosi typerää se oli, näin jälkikäteen helppo sanoa. Voimia sinulle, niitä tarvitaan.