olisi pitänyt hypätä silloin. Uskaltaa. Niin en ehkä olisi tässä yksin ja miettisi, miten saatoin niin erehtyä.
http://www.youtube.com/watch?v=0sbQ0hqH9ZU
http://www.youtube.com/watch?v=0sbQ0hqH9ZU
Minun
Suuri Hölmö
16614
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Niin mihin olisi pitänyt hypätä?
virheitä me kaikki teemme. Toivoa on silti, ihan oikeasti niin kauan kuin on elämääkin. Joskus toimii sen hetkisen tilanteen edellyttämällä tavalla, jälkeenpäin vasta tajuaa mitä teki tai jätti tekemättä. Mutta olisiko silloin voinut toimia muuten? Ehkä ei. Ehkä.
Kiitos kauniista biisistä!
Onko nyt jo sitten liian myöhäistä "hypätä"?
Tällä hetkellä mahdotonta. Lennonjohtotorni ei anna lupaa. Laukaisuikkuna on mennyt ohitse. Kiertoradalla on jo toinen alus telakoituneena avaruusasemaan.
mahdolliselta, mutta aina tulee astuttua uudelle laukaisualustalle jossain välissä. Ehkä kävi niinkuin tarkoitettu oli.
Voi myös olla, että se olikin hän, joka ei uskaltanut hypätä. Seisoin liian lähellä tapahtumahorisonttia ja olisin muuttanut hänet. Vetänyt mukanani uuteen maailmaan, mutta hän halusi pysyä tutussa ja turvallisessa. Ehkä molemmat pelkäsivät - mutta eri syistä.
http://www.youtube.com/watch?v=0ZQZQz63DHk
Ohhoh mitä helmiä näistä arkistoista löytyykään...
naiselle vai miehelle?
Hyppää vaan. Vieläkin voi. olen ottamassa vastaan.
kissan päälle
Kyllä kissa oikealle kehrää.
Sillä koska et hypännyt, mulle annettiin merkki olla lähestymättä. Suorastaan työnnettiin pois. Suhteet ovat kahdensuuntaisia aina. Jos et anna mitään et myöskään saa. Piste.
Milloin olis pitänyt hypätä... kissan kimppuun?
Ei kannata niitä virheitä tehdä ihmissuhteissa, vaan harkita asiat niin perusteellisesti ennen "hyppyjä", että virheitä ei tule.
Jokainen tekee virheitä, myös ihmissuhteissa niinkun muissakin asioissa, ihmissuhteissa moni vaan ei edes yritä korjata niitä vaan jatkaa ns. "eteenpäin" jolloin ne eivät koskaan korjaannu, ihminen kiertää kehää, mikään seuraavistakaan ei kestä kun syitä ei selvitetä osapuolille.
puhuminen olisi niin tärkeää, mutta jokin on sen tiellä. Jokaisella on omat sokeat pisteensä, joille todellakin on sokea. Ei niiden osoitteleminen hänelle - tai minulle - johda useimmiten minnekään, sillä ne on itse oivallettava. Silti puhuminen toisten kanssa ja syiden etsiminen itsestään voi olla suureksi avuksi. Nimenomaan puhuminen kaikilla aisteilla, sillä sanat pelkästään ovat liian tulkinnanvaraisia.