Yhdysvalloissa

GlaxoSmithKlinen Suomessa käytettävä rokote sisältää Squalene ja Thimerosal nimisiä adjuvantteja. Nämä molemmat vedettiin pois myynnistä vuonna 2004 Yhdysvalloissa. Eli Suomeen tuotava rokote on tällä hetkellä myyntikiellossa Yhdysvalloissa.

Syy myyntikieltoon: Squalene nimisellä aineella on ilmeisen suuri yhteys yhteys Persian lahden sodan syndroomaan, jossa noin 25% 697 000 terveelle aikuissotilaalle aiheutettiin huomattavan voimakkaita ja pitkäkestoisia ongelmia.

GlaxoSmithKline on suurin yksittäinen taloudellinen tukija Terveyden- ja hyvinvoinninlaitokselle Suomessa.

GlaxoSmithKlinen toteuttamat keuhkokuumeen rokotoskokeet vuonna 2009 Argentiinassa ovat herättäneet tyrmistystä, niistä aiheutuneiten lapsikuolemien johdosta.
6178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Thimerosalia on iät ja ajat käytetty lasten rokotteissa. Ei ole uusi aine. Myös sikarokotteen muut aineet aiemmin käytettyä, mutta nyt vain eri paketissa, lähinnä virukset olivat pilkottuja.

Äänestä
  • Siksi kansalaisilla on paljon syöpää, neurologisia sairauksia, allergioita ja monia muita...

    Nyt rokotteiden haitoista voidaan puhua ensimmäistä kertaa vapaasti. Tiomersaali sisältää hermomyrkkyä, etyylielohopeaa, joka on todella myrkyllistä ja läpäisykyvyltään erittäin vaarallista. Pienetkin määrät sitä riittää aiheuttamaan ihmisille haittoja hitaasti ja huomaamattomasti. Suuremmat määrät tappaisivat nopeasti.

    Äänestä

kun perseeseen samaan aikaan tuikataan niin tietysti vaikutukset voimistuu. Sotilaillehan on tapana antaa yhtä aikaa kaikki mahdolliset piikit. Suomessakin sotilaat saa kerralla useamman piikin ja johonkin trooppisiin maihin menevät rokotetaan tietysti lisäksi kaikkia niissä maissa jyllääviä tauteja vastaan sitten vielä otetaan ne biologisen sodan myrkkyjen vastapiikit. Ei sitten ihme, että kaikista koktaileista jotkut sai oireita.

Äänestä

suomi on alikehittynyt valtio ja tänne on hyvä myydä ongelmajätteet. lieneekö riittänyt notta myyjä vähän kehaisee ymmärtämätöntä ostajaa.

Äänestä

Syöpään on olemassa lääke, vapaa energia on täysin tiedossa, avaruus on täynnä elämää, maailmaa hallitsee ei-ihmisentiteetti, joka halaa eliminoida suurimma osan ihmiskunnasta ja zombieistaa loput palvelemaan tätä eliittiä, jonka ydin on ei-ihmisentiteetti ja joiden työkalut ovat ns. hybridiverilinjat jota illuminatiksikin kutsutaan.

http://www.youtube.com/watch?v=RcH83NJY1-0&feature=related

Haluatko sinä elää terveenä pitkän elämän kauniilla maapallolla, vai kitua tämän kontrollijärjestelmän hitaasti riuduttavassa suunnitelmassa, jota NWO-agendaksi kutsutaan.

Vastaus ei ole mellakointi tai vastarinta, juuri sitä he haluavat ja ovat valmistauneet, itseasiassa provosoivat siihen, vaan vastaus on täydellinen yhteistyön lopettaminen kontrollijärjestelmän kanssa, tarkoittaa valtiota, hallitusta, ja monia viranomaisia.

http://www.youtube.com/watch?v=RL4hGQVEq_c

Äänestäminen on yhteistyön tekemistä illuminatin kanssa, sillä kaikki puolueet ovat heidän hallussaan, ja jos ei nyt ole, niin kohta se puolue on kaapattu heille, jos joku uusi puolue tulee.

Äänestä
  • Juuri tuollaisia liioiteltuja salaliittoteorioita rokoteihmiset ovat itse laittaneet liikkeelle aina ennenkin. Strategiana on se että kaikki järkeväkin rokotteiden vastustaminen alkaisi kuulostaa yhtä hullulta.

    Siten hermomyrkyn pistämistä ihmisiin jatketaan yhä edelleen ja kansalaiset sairastelevat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kielletty! kirjoitti:

GlaxoSmithKlinen Suomessa käytettävä rokote sisältää Squalene ja Thimerosal nimisiä adjuvantteja. Nämä molemmat vedettiin pois myynnistä vuonna 2004 Yhdysvalloissa. Eli Suomeen tuotava rokote on tällä hetkellä myyntikiellossa Yhdysvalloissa.

Syy myyntikieltoon: Squalene nimisellä aineella on ilmeisen suuri yhteys yhteys Persian lahden sodan syndroomaan, jossa noin 25% 697 000 terveelle aikuissotilaalle aiheutettiin huomattavan voimakkaita ja pitkäkestoisia ongelmia.

GlaxoSmithKline on suurin yksittäinen taloudellinen tukija Terveyden- ja hyvinvoinninlaitokselle Suomessa.

GlaxoSmithKlinen toteuttamat keuhkokuumeen rokotoskokeet vuonna 2009 Argentiinassa ovat herättäneet tyrmistystä, niistä aiheutuneiten lapsikuolemien johdosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu