Kokemäki

Huittisiin ensi vaalikaudella

varmaa tietoa saatu kepupiireistä



toisaalta parempi niin kuin sossukuntiin
8740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

tuala sanottu.


NÄIN KÄY.

Äänestä

Kokemäki; 1,4 milj. euroa harkinnanvaraista apua anova kunta. Taitaa olla parasta paloitella naapurien kesken, tulee sillai vähiten haittaa muille.

Äänestä

On väärin liittyä Huittisiin! Käy kuin kuntayhtymä Karviaisen (Vihti, Karkkila, Nummi-Pusula) peruspalveluille, kun laatu ja määrä vähenevät. Työttömyys sekä fyysinen ja psyykkinen pahoinvointi kasvavat, kun kaikki palvelut rajoittuvat Lauttakylään. Nykyisen Kokemäen alueelle ei jäisi esim. sivutoimista terveskeskusta.

Ei ole käytännössä merkitystä, onko kepun vai SDP:n suunnittelema kuntaliitos, kun joka tapauksessa kuntaliitokset heikentävät hyvinvointia. Huittinen on jo "ahminut" itselleen Sastamalan. Ahneudella on saastainen loppu mm. kuntaliitoksissa.

Itsenäinen Kokemäki on paras ratkaisu. Kaupungin kuuluu saada valtionavustusta. Valtiolla on ylimääräistä rahaa, kun kerran Kreikallekin niin annetaan. Vastaavasti kuntaliitokset ovat EU:n aluepolitiikkaa. Kepu ei ole viisas valinta niin kauan kuin alue- ja kuntaministeri on kepulainen.

Äänestä
  • terveyskeskupalvelut olisivat tarjolla kerran viikossa mutta polliisit majoituisivat enempi Huittisten suuntaan

    Huittinen mitään Sastamalaa ole vielä! ahminut.


    Elämä on rikoksia täynnä.

    Äänestä

Itsenäisenä Kokemäellä ei ole tulevaisuutta - eikä ole mitään syytä edes kutsua jokea Kokemäenjoeksi, Porinjoki tai Porijoki sopii ehdottomasti osuvammin (vrt. Oulujoki, Porvoonjoki jne).

Kokemöki yhdessä Harjavallan kanssa on liian heikko yksikkö. Ehkä osan Kokemäkeä voi liittää Harjavaltaan, kun kerran työssäkäyntialueita kuntaliitosasioissa tähdennetään.
Köyliö tulee liittymään Euraan vaikka vikisten, osa Kokemäkeä voisi mennä samalla siihen suuntaan. Loppu luontevasti Kiikoisten kanssa Huittisiin liitettynä olisi pelastus veronmaksajille, vaikka palveluita ei tänne juurikaan tule jäämään, nehän kannattaa keskittää. Henkilötyövuosia ei kunnallishallinnosta säästy vielä moneen vuoteen liitosten jälkeen, koska henkilöstöllä on suojasäännöt turvanaan. Liitokset merkitsevät ensi vaiheessa aina kulujen kasvua, joten helpotusta saadaan odottaa kauan.

Äänestä
  • uutta johtajaa kylälle.

    Ihan hullun hommaa.

    Äänestä

  • puuhastellaan kirjoitti:

    uutta johtajaa kylälle.

    Ihan hullun hommaa.

    66000 euron vaalirahoittajiaan.

    KEPULI!

    Äänestä

  • lupaa paljastaa kirjoitti:

    66000 euron vaalirahoittajiaan.

    KEPULI!

    En minäkää paljastaisi eikä tarvitsisisi kenenkään paljastaa omia tukijoitaan ei edes sossut (sdp)niin tule tekemään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tullaan liittämään kirjoitti:

Huittisiin ensi vaalikaudella

varmaa tietoa saatu kepupiireistä



toisaalta parempi niin kuin sossukuntiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu