Hyvä ystäväni, rakas ihminen minulle houkutti minut taas kerran ansaan ja petti minut.
Näillä sivuilla on ollut monia kirjoituksia, jotka ovat koskeneet minua. Olen lukenut niitä joitain, mutta yleensä en ole vastaullut niihin, koska tiedän, että ne ovat olleet sosialistien tekemiä.
Nämä sivut ovat likasanko-juttuja, enimmäkseen ne ovat sitä.
Sosilaistien teot ovat julmia. he tuntevat minut, minun vakavan sairauteni ja ovat käyttäneet tietoaan tuhotakseen minut, siis ovat yrittäneet houkuttaa minua päättämään itse päiväni.
Nyt sinulla on jo niin paha olla, että kuolema tuntuisi jo pelastukselta.
Miksi et kuole jo.
Meniko se jo.
Kuolet pian.
Kohta olet vapaa lentämään.
Merenpohjassa olisi hyvä olla jne.
Kolmesta-viiteen sosialistia harrastaa tuota. Osa heistä kirjoittaa myös uskovaisten sivuilla.
Hyvän ystäväni edesstä olen ollut välillä valmis luopumaan jopa omista ajatuksistani. Hullua.
Näillä sivuilla kirjoittaa tämä vaki-häirikkö, joka harhautti nimimerkittömänä minut vastailemaan hänelle,
kunnes sitten tuli omalla nimimerkillään kirjoittamaan. Huomasi erehtyneeni ja valitin tapahtumaa.
Tämä sama häirikkö on sitten nälvinyt minua kaikin tavoin ja Enkeli-jutuissa hän pyöri ja heitteli minua
kuin vierasta sikaa. Enkeli-juttu oli tehty minun hämäämikseni, kuten niin monet jutut täällä on tehty.
Ihmettelen sitä, kuinka vaarallisina sosialistit pitävät minua, uhratessaan niin paljon aikaa tuhotakseen minut.
Parhaan ystäväni peros on kuitenkin aivan kestämätön juttu, röyhkeä tapaus.
En tule enää laittamaan tänne hänelle hyvänyön- ja hyvien huomenieni toivotuksia.
Ymmärrän erehtyneeni hänen suhteensa.
En ole riippuvainen kenestäkään.
Kaikille kaikkea hyvää.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Eräs sosialisteista kertoi minulle jokin aika sitten: Minulla on voodoo-nukke, jolla on sinun nimesi ja johon olen pistellyt neuloja, yksi on sydämesi kohdalla.
taitaa tuo kirjoituksesi olla provo. Ei kai kukaan jäähyväisiä ystävälle täällä jätä. En jaksa uskoakaan tuollaiseen höpinään.
Onko sinulla ongelmia lukemisen ymmärtämisessä? Hän jätti jäähyväiset meille kaikille. Vain tällaisella vihapalstalla tällaista voi tapahtu pitkän kiusaamisen jälkeen. Olisiko asiassa oikeusjutun mahdollisuus?
Täällä jauhetaan vain ja ainoastaan paskaa ,, kaikki muu tapahtuu irl. Kenenkään ei ole pakko olla näillä sivuilla, koneen voi kyllä sammuttaa. Jokin mättää pahasti kun / jos alkaa elää elämäänsä netin kautta.
En lukenut koko tekstiä, vain osan siitä. Ei kai sentään mitään sellaista.. Ja toisekseen, en oikein usko niihin juttuihin mihin oli yhdistettynä politiikkaa (Rakkauspalstalla?). Ylipäätään, kyllä täällä saa ja kannattaa aika kriittisesti lukea viestejä.
Ja ennen kaikkea, kannattaa asiat hoitaa tuolla oikeassa elämässä, ei täällä. Mut jos on tosiaan jotain kiusaamista tapahtunut täällä ja viestit ovat tunnistettavia niin kannattaa varmaan siinä tapauksessa mennä poliisin juttusille.
päivällä sen verran nopeasti aloituksen ja sain ihan eri käsityksen jutusta. Täytyy vain toivoa ettei aloittaja ole tosissaan noiden ajatustensa kanssa. Ei näiden sivujen perusteella kannata tehdä mitään päätelmiä.. Täällä kuitenkin riittää niitä ilkeilijöitä jotka purkavat vain omaa pahaa oloaan muihin kirjoituksillaan ja kommenteillaan.
Tsemppiä aloittajalle ja mukavaa syksyä! :)
tuo uhkausviesti? Koska niinkin sen voi tulkita.
Kommarit on perseestä!!
OLen seurannut noita juttuja. Mielestäni hänen kannattaisi viedä asia poliisille.
Kun möröt rupeavat sinuttelemaan, kone kiinni ja muihin touhuihin. Hulluksi täällä tulee, jos menee viesteihin mukaan.
sinä tiedät senki ruikkumuna
Minä en ainakaan ole hän, joka petti "sinut", jos siis olet minun kaivattuni. Kuka on taas syöttänyt soopaa ja miksi? Toivottavasti erehdyn joko sinusta tai tarkoitat jotain toista.
Mistä tiedän kuka olet?
Et varmaan mistään. Tai oikeastaan, et ole hän sitten jos et osaa edes aavistaa, kuka voisin olla.
aikamoisen tarinan olet itsellesi sepittänyt
olisikohan aika puhua jollekkin oikeasti..nämä sinun kuvitteelliset juttusi ovat harhoja !!!!!
Valitettavasti juttu on totta. Minä tiedän.
Hauraana hehkuu keltainen ruusu
haurautta elämän kavastanee kai
petokset ihmisten
karvaita aina
malta, sil
petosten tielle jos jalkasi astuu
petokset tietäsi kukittaa vain.
tosi kaunis vakavista asioista kertova runo. Kiitos paljon siitä. Ihan totta. Siinä vaan tuppaa "tappamaan" ison osan itsestään jos sille tielle lähtee ja vaikea löytää "ulospääsyä"...
Hauraana hehkuu keltainen ruusu
haurautta elämän kuvastanee kai
petokset ihmisten
karvaita aina
surua, itkua tuottavat vain.
Leikkiä ei pidä toisen mielel
leikki se sielun
tuhoaa vain
hyytävää huomata
petos jos tiellä
jos siihen sattuu astua vain.
Tuonelan kutsu
ruusua oottaa
pehmeä peti sen kutsuvi vain
lämpöinen mieli
se siellä mua oottaa
kiusat se kaikki karkoittaa kait.
Kovat on joskus kulkijan murheet - ken matkallaan pedon jos kohtaa - se sulle koittaa valheita syöttää - mutta muista ystävä kallis - itse sinä vain mittaat itsesi arvon - ehkä löydät sisimmästäsi luojan lahjan - sitä kautta huomaat myös monien kauneuden toisten - löydät "ikuisen" rohkeuden tarmon - kun jaksat aina sanoa en luovuta perkele vaikka mikä olisi - sinulle en koskaan anna periksi - et voita oikeutta sieluuni luojani oman - minusta piru parka kerran ehkä hauraan teit - ehkä onnistuit siinä - sydämeni särjit - mutta vielä minä täältä nousen - näytän sinulle tieni - samalla tulet huomaamaan myös, että itse sinä olet vain ruma heikko sydämetön - pahasta "ikuisesta" voimaansa - vääryydestä - ammentava myrkkysieni.
Tällaisen reaktion sinulle tähän kirjoitin. Kaunis oli runosi ja kertoi elämän "helvetillisistä" vaikeuksista ja ehkä petollisista ihmisistä joita joskus epäonninen saattaa joutua elämässään kohtaamaan. Jos kuitenkin jaksat aina taistella "riivaajiasi" vastaan ja etkä koskaan hukuta sieluasi etkä sydäntäsi loskaan kiitos seisoo "lopussa" uskon niin. Olet äärettömän arvokas niinkuin me kaikki...