Syrjäytyminen ja sen hoito Suomessa.
Antti | 27.8.2010 15:09
Täytyy nyt kertoa ihan omista kokemuksista helsinkiläisessä sosiaalitoimistossa muutaman vuoden takaa. Onneksi en ollut "asiakkaana" vaan työntekijänä.
Miten ihmisiä kohdeltiin? Jos ihminen kysyi neuvoa aulan vahtimestarilta (ainoa työntekijä jonka kanssa pääsee puhumaan muut työntekijät ovat useiden lukittujen ovien takana). Vahtimestarin vastaus riippui pelkästään vahtimestarin mielialasta- jos äänensävy ei esim. sattunut olemaan tarpeeksi nöyrä niin vastauksena saattoi olla "mene pois nyt ei kiinnosta jutella."
Työntekijöiden kesken oli selvät nokkimajärjestykset. "Alempia" kohdeltiin joko alentuvasti tai ylimielisen jäätävästi. Aika kuvaava oli tutustuttajan kommentti "Taina on hyvä tyyppi ja siltä voi kysyä apua ja niitä ei montaa tästä talosta löydy...". Siis mitä ihmettä eikö sosiaalitoimiston pitäisi auttaa ihmisiä? Enkä todellakaan ole mikään humanistityttö vaan keski-ikäinen mies joka on tehnyt töitä koko elämänsä. Täytyy sanoa, että harvassa paikassa on yhtä vastenmielinen työilmapiiri. Asiakkaat olivat pelkää maan pölyä- he olivat vain välttämätön paha jonka täytyi nöyrästi suostua mihin tahansa. Paikalla käyvien asiakkaiden päivittäiset määrät olivat muuten melko pienet henkilökunnan määrään verrattuna, halua asialliseen kohteluun ei kuitenkaan löytynyt.
Luonnollisesti huono kohtelu aiheutti jossain ihmisissä raivoa ja tähän taas oli vastattu lisäämällä vartioimisliikkeen vartijoiden käyttöä. Eräs vartija koki, että hänen työnsä on melkoista mielettämyyttä. "Ihmiset tulevat pyytämään apua syvä epätoivo kasvoilta paistaen. Vahtimestarit ja/tai sosiaalityöntekijät vittuilevat. Sen jälkeen työntekijä painaa vartijakutsu painiketta ja vartija poistaa asiakkaan."
Millaisia ihmisiä "sossussa" sitten käy apua hakemassa? Nousukaudella kaikista näki päällepäin, että huonosti meni. Lähes kaikista avun hakijoista erotti, että mielenterveysongelmat ja/tai fyysiset vaivat riivasivat. Ei kyllä tullut mieleenikään kadehtia noita ihmisiä. Ainoat asiakkaat jotka kokivat paikan ilmapiirin hyväksi olivat laitostuneet mielisairaalasta kotiutetut tai vankilasta vapautetut. Vaikutti siltä, että laitostuminen oli ainoa oikea tapa reagoida meidän "humaanin" turvaverkkomme toimintaan?.
Antti | 27.8.2010 15:09
Täytyy nyt kertoa ihan omista kokemuksista helsinkiläisessä sosiaalitoimistossa muutaman vuoden takaa. Onneksi en ollut "asiakkaana" vaan työntekijänä.
Miten ihmisiä kohdeltiin? Jos ihminen kysyi neuvoa aulan vahtimestarilta (ainoa työntekijä jonka kanssa pääsee puhumaan muut työntekijät ovat useiden lukittujen ovien takana). Vahtimestarin vastaus riippui pelkästään vahtimestarin mielialasta- jos äänensävy ei esim. sattunut olemaan tarpeeksi nöyrä niin vastauksena saattoi olla "mene pois nyt ei kiinnosta jutella."
Työntekijöiden kesken oli selvät nokkimajärjestykset. "Alempia" kohdeltiin joko alentuvasti tai ylimielisen jäätävästi. Aika kuvaava oli tutustuttajan kommentti "Taina on hyvä tyyppi ja siltä voi kysyä apua ja niitä ei montaa tästä talosta löydy...". Siis mitä ihmettä eikö sosiaalitoimiston pitäisi auttaa ihmisiä? Enkä todellakaan ole mikään humanistityttö vaan keski-ikäinen mies joka on tehnyt töitä koko elämänsä. Täytyy sanoa, että harvassa paikassa on yhtä vastenmielinen työilmapiiri. Asiakkaat olivat pelkää maan pölyä- he olivat vain välttämätön paha jonka täytyi nöyrästi suostua mihin tahansa. Paikalla käyvien asiakkaiden päivittäiset määrät olivat muuten melko pienet henkilökunnan määrään verrattuna, halua asialliseen kohteluun ei kuitenkaan löytynyt.
Luonnollisesti huono kohtelu aiheutti jossain ihmisissä raivoa ja tähän taas oli vastattu lisäämällä vartioimisliikkeen vartijoiden käyttöä. Eräs vartija koki, että hänen työnsä on melkoista mielettämyyttä. "Ihmiset tulevat pyytämään apua syvä epätoivo kasvoilta paistaen. Vahtimestarit ja/tai sosiaalityöntekijät vittuilevat. Sen jälkeen työntekijä painaa vartijakutsu painiketta ja vartija poistaa asiakkaan."
Millaisia ihmisiä "sossussa" sitten käy apua hakemassa? Nousukaudella kaikista näki päällepäin, että huonosti meni. Lähes kaikista avun hakijoista erotti, että mielenterveysongelmat ja/tai fyysiset vaivat riivasivat. Ei kyllä tullut mieleenikään kadehtia noita ihmisiä. Ainoat asiakkaat jotka kokivat paikan ilmapiirin hyväksi olivat laitostuneet mielisairaalasta kotiutetut tai vankilasta vapautetut. Vaikutti siltä, että laitostuminen oli ainoa oikea tapa reagoida meidän "humaanin" turvaverkkomme toimintaan?.
Vastaukset 5
Vanhimmat
olivat tyytyväisiä vain laitostuneet mielisairaalasta kotiutetut tai vankilasta vapautetut, niin se kertookin sossutoimiston ilmapiiristä kaiken.
Siinä valossa loppulause onkin loistavasti muotoiltu: "Vaikutti siltä, että laitostuminen oli ainoa oikea tapa reagoida meidän "humaanin" turvaverkkomme toimintaan?."
Siis satunnaisasiakkaat, jotka eivät ole laitostuneet, omaavat vielä arvostelukykyä niin paljon, että tajuavat palvelutason ja ilmapiirin yleisesti ottaen järkyttävän huonoksi.
Mistä keskustelun aloittaja on löytänyt kyseisen tekstin, jonka on kirjoittanut "Antti"? Kiinnostava kertomus.
" Paikalla käyvien asiakkaiden päivittäiset määrät olivat muuten melko pienet henkilökunnan määrään verrattuna, halua asialliseen kohteluun ei kuitenkaan löytynyt."
Minäkin olen ihmetellyt sossujen ainaisia valituksia asiakaspaljoudesta ja kiireestä. Kyseessä taitaa olla ihan itsetehty kiire, jolla puolustellaan palkkavaateita ja ammattitaidottomuutta. Ainakaan asiakkaita eivät sossujen moniammatilliset joutavanpäiväiset ja jatkuvat palaverit auta pätkääkään eikä se liene niiden tarkoituskaan.
Asiakaspaljouden taas takaa nykyinen ilmiantolaki, jota osuvasti asiakashankintalaiksi kutsutaan. Kun jokaista lasten kanssa työskentelevää kehotetaan tekemään lastensuojeluilmoitus pienestäkin poikkeamasta tavallisissa lapsissa; likaisista sukista, lounasnälästä, leikistä tai piirroksesta, "asiakkaita" varmasti piisaa.
Siteerauksesi muuten pätenee myös esimerkiksi perheneuvolaan. Eräs kaverini työskenteli joskus pitemmän pätkän harjoittalemassa siellä. Hän ihmetteli, miksi neuvolan työntekijät piiloutuivat liikennevalojensa taakse. Asiakkaita he ottivat hämmästyttävän vähän vastaan, vaikka niitä oli tulossa tulvimalla.
Se on kuulkaa niin, että julkishallinto osaa tuon homman. Tekee itsestään tärkeän suureen asiakasvirtaan vetoamalla, mutta ei tee mitään palvellakseen asiakkaitaan. Asiakkaita ei oteta edes vastaan.
Syrjäytymisen hoidosta ei oikeastaan voi puhua sosiaalityön yhteydessä. Voisi pikemminkin väittää, että sosiaalityö tuottaa syrjäytymistä ja syrjäyttää asiakkaansa. Sosiaalityön ja lastensuojelun tuhannet byrokraatit ja yrittäjät tarvitsevat jatkuvasti uusia " asiakkaita" oman olemassaolonsa oikeuttaakseen ja rahoituksensa taatakseen. Uusia asiakkaita on tehtävä vaikka väkisin tavallisista tilapäistä apua tarvitsevista perheistä ja lapsista ja heidät on myös pidettävä asiakkaina. Tässä auttaa Suomen surkea lainsäädäntö, jonka mukaan lastensuojeluasiakkailla ei ole normaaleja kansalaisoikeuksia ja asiakkuus on ikuista ilman vanhenemis-, viranoamaisvastuu- tai korvaussäädöksiä. Näille " asiakkaille" viranomainen saa tehdä mitä tahansa- ilman pelkoa seurannasta tai negatiivisista seuraamuksista".
Rikokset vanhenevat ja taudit parantuvat mutta lastensuojeluasiakkuus pysyy ikuisesti!