argh häh

Eli kertoisin tässä vähän omaa tarinaani ja tilannettani.
Olen 20 vuotias nainen ja akne alkoi siinä 12 ikävuoden paikkeilla. Söin 17 vuotiaana ensimmäisen roa kuurini (5kk) joka auttoikin ihan suht hyvin, sitä ennen antiobiootit koklattu yms kaikki kaupan aineet jne..
Kuurin jälkeen näppyjä tuli välillä enemmän ja vähemmän, pieniä, valkopäisiä, kaikenlaisia, joita hoidin enimmäkseen basironilla yms. Ihoni on sitä luokkaa että jokaisesta näpystä jää jälki tai arpi pitkäksi aikaa
:( paitsi otsaan ei jää ikinä jälkeä...

No, vuosi sitten eli 2009 syksyllä naama räjähti. Alkoi tulla isoja finnejä, syviä jotka kestivät pitkään. Menin marraskuussa 2009 ykstyiselle ihotautilääkärille joka kirjoitti minulle toisen roa kuurin vähän yli 6kk. Ja se paransi erittäin nopeasti. 2kk eikä enää yhtään finniä naamassa. Rasvottumisesta ei tietoakaan, tottakai iho edelleen punotti/punottaa ja ikävät arvet on poskissa niistä isoista finneistä...

Kuuri loppui kesäkuun alussa 2010 ja oli kesä ja heinäkuun ihan ok, samanlainen kun kuurin aikana, mutta nyt syksyllä alkoi taas pukkaamaan näppyä. Yhtäkää iso näppyä ei ole tullut eikä oikeastaan valkopäisiäkään, mutta naama täynnä sieltä täältä pientä näppyä ja erittäin rasvoittuva. Ihmettelen ettei ensimmäisen kuurin aikana tapahtunut näin että yhtäkkiä näin nopesti näin paljon.
Pesen kasvoni aamuin illoin neutrogenan visibly clear 2in1 aineella ja kosteutan hydrogel perusvoiteella.
Nämä olen todennut että sopivat minulle... Nyt alan myös käyttämään basironin ac washia sillä muistan senkin auttava ihan hyvin. Olen myös miettinyt jos menisin taas yksityiselle ja kysyin saisiko kolmannen roan, mutta pelkään vähän mitä se tekisi tai oisiko siitä enää edes lopullista apua kun ei ole kahesta edellisestäkään ollut. Ja lääkäri ei välttämättä sitä vielä antaisi kun naamassani ei ole VIELÄ syviä finnejä, mutta olen varma et nekin alkaa vielä tulemaan enkä millää haluisi uusia arpia kun vanhatkin alkaa vasta vaalenemaan :(

Mietin että koska käytin toisen kuurini aikana aika paljon alkoholia, melkein joka vkl join, en mitään kaatokännejä mutta kuitenkin pieneen humalaan asti, niin olisiko se voinut estää roan kunnon tehoa?
Verikokeissa en käynyt kertaakaan koko toisen roan aikana koska lääkäri ajatteli ettei mitään tule kun ei tullut ekasta kuuristakaan, jolloin kylläkin join tosi vähän. Ja raskaustestiä en tarvinnut koska minulla ei ole poikaystävää eikä seksielämää juuri ihoni takia.
Tämä stressaa minua 24/7 ja sekin varmaan näkyy ihossani mutta en voi sille mitään. Olen myös miettinyt että voinko olla allerginen jollekkin ruoka aineelle ym joka näkyisi kasvojeni iholla monina pieninä näppyinä?
Kiitos jos jaksatte vastailla. :)
Olen 175cm/70kg
3147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kesällä saattaa tulla pieniä näppyjä ihan auringon ja helteiden takia -> epäpuhtauden nousevat aukinaisista ihohuokosista pintaan. Ja tietenkin ruokavaliokin vaikuttaa, kannattaa kokeilla vähä hiilihydraattista ruokavaliota. Ja kai kosteutat naamasi pesun jälkeen kunnolla (vaikka olisi rasvoittuva iho)

Äänestä
  • Kyllä kosteutan aamuin illoin. Se on ollut käytäntönä 12 vuotiaasta asti.
    Niin se voi olla että epäpuhtaudet on muhinu helteiden aikaan eikä oo tullu ulos roan vaikutuksen takia, mutta nyt kun roasta jo 3 kk aikaa ni alkaa näkymään... täytyy ottaa selvää tuosta vähä hiilihydraattisesta jutusta, voi olla ettei motivaatio kestä sellaista ruokavaliota.. :/

    Äänestä

  • kakskuuriitakana kirjoitti:

    Kyllä kosteutan aamuin illoin. Se on ollut käytäntönä 12 vuotiaasta asti.
    Niin se voi olla että epäpuhtaudet on muhinu helteiden aikaan eikä oo tullu ulos roan vaikutuksen takia, mutta nyt kun roasta jo 3 kk aikaa ni alkaa näkymään... täytyy ottaa selvää tuosta vähä hiilihydraattisesta jutusta, voi olla ettei motivaatio kestä sellaista ruokavaliota.. :/

    En tiedä elämäntavoistasi tai ruokavaliostasi, mutta yritä nukkua riittävästi ja täysin pimeässä huoneessa, pyri myös menee joka ilta nukkumaan samaan aikaan ja heräämään samaan aikaan aamulla. Tässä hieman teoriaa sinkin vaikutuksesta ja miksi uni on niin tärkeää aknen hoidossa: http://valtsuhealth.blogspot.com/2010/05/mielenkiintoinen-akneteoria.html

    Kannattaa myös tutustua siihen vhh-ruokavalioon. Kun syö vähemmän hiilihydraatteja insuliinitasot eivät nouse aina syönnin jälkeen. Insuliinitasojen nousulla ja lisääntyneellä talinerityksellä on todettu yhteys.
    http://www.acne.org/diet-and-acne.html

    Sanoisin että akne on parannettavissa suurimmalla osalla muuttamalla elämäntapojaan. Joillakin akne voi johtua vitamiinien ja hivenaineiden puutteesta, joillakin ruoka-aineallergioista, joillakin hormonien epätasapainosta, joka saattaa johtua huonosta ruokavaliosta jne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kakskuuriitakana kirjoitti:

Eli kertoisin tässä vähän omaa tarinaani ja tilannettani.
Olen 20 vuotias nainen ja akne alkoi siinä 12 ikävuoden paikkeilla. Söin 17 vuotiaana ensimmäisen roa kuurini (5kk) joka auttoikin ihan suht hyvin, sitä ennen antiobiootit koklattu yms kaikki kaupan aineet jne..
Kuurin jälkeen näppyjä tuli välillä enemmän ja vähemmän, pieniä, valkopäisiä, kaikenlaisia, joita hoidin enimmäkseen basironilla yms. Ihoni on sitä luokkaa että jokaisesta näpystä jää jälki tai arpi pitkäksi aikaa
:( paitsi otsaan ei jää ikinä jälkeä...

No, vuosi sitten eli 2009 syksyllä naama räjähti. Alkoi tulla isoja finnejä, syviä jotka kestivät pitkään. Menin marraskuussa 2009 ykstyiselle ihotautilääkärille joka kirjoitti minulle toisen roa kuurin vähän yli 6kk. Ja se paransi erittäin nopeasti. 2kk eikä enää yhtään finniä naamassa. Rasvottumisesta ei tietoakaan, tottakai iho edelleen punotti/punottaa ja ikävät arvet on poskissa niistä isoista finneistä...

Kuuri loppui kesäkuun alussa 2010 ja oli kesä ja heinäkuun ihan ok, samanlainen kun kuurin aikana, mutta nyt syksyllä alkoi taas pukkaamaan näppyä. Yhtäkää iso näppyä ei ole tullut eikä oikeastaan valkopäisiäkään, mutta naama täynnä sieltä täältä pientä näppyä ja erittäin rasvoittuva. Ihmettelen ettei ensimmäisen kuurin aikana tapahtunut näin että yhtäkkiä näin nopesti näin paljon.
Pesen kasvoni aamuin illoin neutrogenan visibly clear 2in1 aineella ja kosteutan hydrogel perusvoiteella.
Nämä olen todennut että sopivat minulle... Nyt alan myös käyttämään basironin ac washia sillä muistan senkin auttava ihan hyvin. Olen myös miettinyt jos menisin taas yksityiselle ja kysyin saisiko kolmannen roan, mutta pelkään vähän mitä se tekisi tai oisiko siitä enää edes lopullista apua kun ei ole kahesta edellisestäkään ollut. Ja lääkäri ei välttämättä sitä vielä antaisi kun naamassani ei ole VIELÄ syviä finnejä, mutta olen varma et nekin alkaa vielä tulemaan enkä millää haluisi uusia arpia kun vanhatkin alkaa vasta vaalenemaan :(

Mietin että koska käytin toisen kuurini aikana aika paljon alkoholia, melkein joka vkl join, en mitään kaatokännejä mutta kuitenkin pieneen humalaan asti, niin olisiko se voinut estää roan kunnon tehoa?
Verikokeissa en käynyt kertaakaan koko toisen roan aikana koska lääkäri ajatteli ettei mitään tule kun ei tullut ekasta kuuristakaan, jolloin kylläkin join tosi vähän. Ja raskaustestiä en tarvinnut koska minulla ei ole poikaystävää eikä seksielämää juuri ihoni takia.
Tämä stressaa minua 24/7 ja sekin varmaan näkyy ihossani mutta en voi sille mitään. Olen myös miettinyt että voinko olla allerginen jollekkin ruoka aineelle ym joka näkyisi kasvojeni iholla monina pieninä näppyinä?
Kiitos jos jaksatte vastailla. :)
Olen 175cm/70kg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu