Onkohan ketään muuta, jolla olisi sama tilanne kuin minulla? Olen parikymppinen ja tällä hetkellä ihan ulalla tulevaisuudensuunnitelmistani. Kirjoitin vuonna 2009 ylioppilaaksi ja sen jälkeen hain pariin kouluun, kumpaankaan en päässyt. Täydennyshaussa hain paremman puuttessa yhdelle linjalle ammattikouluun ja pääsinkin sisään, mutta ala ei todellakaan ollut minulle oikea. Lopetin sen koulun tänä keväänä ensimmäisen vuoden jälkeen ja hain kevään yhteishaussa jälleen muutamiin kouluihin (yliopisto, amk ja amis), mutta jälleen epäonnistuin sisäänpääsemisessä. Taino pääsin sitten amiston toiseen hakutoiveeseen (eräs puolivuotinen koulu), mutta sekään ei oikeasti minua kiinnostanut eikä ko. koulu edes valmista mihinkään ammattiin. Alkaa jo mennä usko itseeni. Tällä hetkellä olen henkisesti uupunut, koska jatkuva hakeminen kouluihin alkaa olla jotain hirvittävää. Vierestä seuraan kuinka tuttavat pääsevät opiskelemaan korkeakouluihin ja viettävät hauskaa opiskelijaelämää, mukaan lukien avopuoliso. Itse koen jääväni täysin ulkopuolelle. Tunnen itseni niin huonoksi ja uskon joutuvani tyytymään johonkin koulutukseen, johon ei ole yhtään motivaatota.
Onko kenelläkään sama tilanne? Mitä olette tehneet? Oletteko suosiolla luovuttaneet vai yritättekö yhä uudelleen?
Onko kenelläkään sama tilanne? Mitä olette tehneet? Oletteko suosiolla luovuttaneet vai yritättekö yhä uudelleen?
Vastaukset 6
Vanhimmat
taidat tarvita opintoneuvontaa kun ei mikaan nayta kiinnostavan.
Et todellakaan ole ainoa!! Olen sua useita vuosia vanhempi ja vasta nyt tuntuu, että tiedän selkeämmin ja tarkemmin mitä haluan. n. vajaa pari vuotta lukiosta valmistumisen jälkeen pääsin amk:n, jonka lopetin. Sitten taas välivuosi ja uusi hakeminen. Pääsinkin erääseen kouluun, josta sain ammatin. Ne työt mitkä sillä saralla kiinnostaisi, niin niitä en ole yrittämisestä huolimatta saanut! Niinpä ajauduin aivan toisenlaiseeen työhön n. vuodeksi. Kun se loppui, hain erääseen työvoimakoulutukseen, mikä olisi tähdännyt siihen, mikä kiinnostaa. Tuo ammattitutkinto olisi ollut sille hyvä pohja. Enpä sitten päässyt sinne. Pääsin kuitenkin toiseen amk:n, mutta tajusin ettei se ole se, mikä kiinnostaa. Nyt olen hakenut uudestaan samanlaiselle kurssille, mille yritin aiemmin. Toivon kovasti että pääsen sinne! Jos ei se tärpää, on taas uusi haku tulossa. Tärkeää olisi, että saisit edes jonkun ammatin, vaikket siinä toimisikaan. Mutta niitä ihmisiä on yllättävän paljon, ketkä valmistuvat ensimmäiseen ammattiinsa lähellä kolmeakymppiä. Toivottavasti löydät oman alasi!
Voi kuule. Täällä on kohta 40 vuotias mies, jolla ei ole vielä mitään tulevaisuuden suunnitelmaa. Täysin tietämätön,että mitä rupeis tekemään.
Valmistuin ylioppilaaksi keväällä 2008. Jotenkin vähän leväperäisesti suunnittelin tulevaisuuttani, en tajunnut ottaa kauheasti selvää kouluista ja luulin, että ammattikorkeaankin suunnilleen vain mennään, enkä tajunnut, että minun voisi olla vaikea päästä opiskelemaan haluamaani alaa. Jotenkin suhtauduin liian optimistisesti omaan osaamiseeni ja uskoin pääseväni kouluun. No, en tietenkään päässyt. Hain uudelleen, hain useampaan paikkaan, kävin useissa eri pääsykokeissa ja välillä vaihdoin hakemaani alaa -jälleen sellainen, johon ei ollut oikein soveltuvuutta. Lisäksi en valmistautunut mihinkään pääsykokeeseen kovin hyvin, kun oli muka "parempaa" tekemistä (=netissä surffailu).
Paljon rahaa on mennyt, kun olen matkustellut pääsykokeissa ympäri Suomea. Paikkakunnankin olen joskus valinnut sen mukaan, kun se on kuulostanut kivalta, ottamatta sen kummemmin selvää koko paikasta ja sitten yllättynyt, kun olen mennyt sinne. Siis olen ihan uskomattoman lapsellisesti suhtautunut koko hakemiseen ja tulevaisuuteni suunnitteluun. Kävin mokaamassa pääsykokeet ja sitten olin kauhean epätoivoinen, kun en omaa saamattomuuttani päässytkään.
Työkkärissä kävin ammatinvalintapsykologilla, mutta ei siitäkään kauheasti hyötyä ollut. Hän ehdotti minulle sosiaalisuutta vaativaa alaa, jossa työskennellään ihmisten parissa ja minähän olen yhtä sosiaalinen kuin betoniseinä. Lisäksi niin ujo, että monesti on luultu mykäksi tai jotenkin vammaiseksi, kun en puhu mitään. Ei kai tämmöinen voi missään pääsykokeiden haastattelussa menestyäkään, kun menen aivan lukkoon, jos pitää jotain sanoa?
No, tammikuussa 2010 pääsin ammattikouluun, mutta tiedän jo valmiiksi, etten tule tälle alalle työllistymään, mutta aion silti käydä koulun loppuun. Nyt on kiikarissa eräs aivan tyystin toinen ala amk-puolelta, mutta saa nähdä, osoittautuuko sinnekin pääseminen aivan mahdottomaksi.
Kyllä tällaisia ihmisiä on paljon, jotka eivät ole hajulla siitä mitä haluavat tulevaisuudelta. Minä mukaan lukien. Menin tänä syksynä opiskelemaan matematiikkaa yliopistoon mutta sen opiskelu on jo alkanut ahdistaa eikä se tunnu mukavalta aineelta. Pääsi unohtumaan tässä välissä millaista vääntämistä matikka on. Opiskelu ei ole ollenkaan sellaista jossa voisi tuntea oppivansa koko ajan uutta, vaan pikemminkin olo on sellainen että hirveästi pitäisi osata mutta mitään en osaa. Tahti on kova, vaikka haluaisin että opiskelu olisi sellaista tyyliin "hitaasti mutta varmasti". En tarkoita tällä löysää opiskelutahtia, vaan sitä, että perusasioita jankattaisiin ja opeteltaisiin ja harjoiteltaisiin ensin riittävästi, jonka jälkeen mennään seuraavaan asiaan, jne... Matikan opiskelu ei tunnu yhtään mielekkäältä.
Että saapa nähdä mitä tässä tulevaisuus tuo tullessaan. Mahdollisesti alan vaihto olisi siis edessä, mutta niin mikä, siinäpä pulma. Tuntuu että olisi mukavinta rakentaa metsään mukavalle paikalle oma pieni mökki ja asustella siellä ja nauttia elämästä ilman tämän yhteiskunnan paineita =)
Itse opiskelen amk:ssa, mutta aion jättää sen kesken kun ei vaan tunnu omalta alalta. Ahdistaa kun ei tiedä mitä seuraavaksi.. Eikä mikään ala tunnu omalta.:/ Aloittaja: voisitkohan saada apua esim. ammatinvalintapsykologilta? Oot kuitenkin jo aika moneen paikkaan hakenu ja motivaatiota kaiketi löytyis niin ehkä siellä osattais auttaa mitä sun kannattais tehdä. Saattaahan se olla ihan turhaakin, mutta kannattaa koittaa, kuulostaa vaan tosi stressaavalta sun tilanne. Älä menetä uskoo ittees!