Seurustelen miehen kanssa, jolla on kaksi lasta (11 ja 13v.) jotka asuvat hänen luonaan kaksi viikkoa kuukaudesta. Ne kaksi viikkoa, jolloin lapset eivät ole hänen luonaan kuluvat rattoisasti aikuisten elämää eläen. Teemme myös lasten kanssa yhdessä paljon asioita, mutta itseäni alkaa pikkuhiljaa syömään se, että minä otan huomioon kolme ihmistä ja heistä korkeintaan yksi huomioi minua ja eikä edes kovin hyvin. Ostan lahjat jouluksi, syntymäpäiviksi, järjestän synttäreitä ja muita hippaloita ja itse en saa joululahjaa, syntymäpäiviäni ei vietetä pyynnöistä huolimatta yms.. Lapset ovat itsekkäitä jo iästäänkin johtuen, mutta ei mahda mitään, että 11v:n komentelu ja pomputteluyritykset risovat viikko viikolta enemmän. Ydinhenkilö tässä mielestäni on isä, mutta keskusteluista huolimatta tarpeeni ja haluni jäävät ottamatta tässä kuviossa huomioon. Annan mielelläni, mutta nyt on taidettu mennä liian pitkälle. En ole kuitenkaan piika, joka tekee ruoan ja siivoaa, tämän hoidamme miehen kanssa yhdessä ja lapsetkin tekevät osansa, mutta jotenkin tässä on nyt jääty alakynteen tässä yhteisössä. Ja vaikka yritänkin asiasta puhua, muutosta ei vaan näytä tulevan. Vaikuttaa kuin miehellä ei enää riittäisi aikaa/energiaa ottaa minua huomioon työnsä ja lastensa lisäksi. Haluan kuitenkin enemmän... en halua tulevaisuuttani taustastatistina, jonka tulee sopeutua muiden elämään ja tukea muita saaamatta sitä itse.
Enkö vain osaa elää "perheen" kanssa ja olenko itsekäs, epäkypsä ja vaatelias lapseton nainen, joka ei ymmärrä mistään mitään? Rakastan miestä, mutta en tiedä jaksanko tälläistä epätasapainoa enää pitkään. Tähän voidaan vielä ynnätä miehen mykkäkoulut vaikeiden hetkien tullessa. Elämäni tärkein ihminen kieltäytyy selvittämästä riitoja ja puhumasta kanssani joskus päiväkausiin. Tuntuu, että olen vähintäänkin hullu kun olen tässä suhteessa. Haluan kuitenkin sellaisen parisuhteen, jossa minustakin välitetään kuten muista ja että toiveeni ja tunteeni otetaan huomioon.
Enkö vain osaa elää "perheen" kanssa ja olenko itsekäs, epäkypsä ja vaatelias lapseton nainen, joka ei ymmärrä mistään mitään? Rakastan miestä, mutta en tiedä jaksanko tälläistä epätasapainoa enää pitkään. Tähän voidaan vielä ynnätä miehen mykkäkoulut vaikeiden hetkien tullessa. Elämäni tärkein ihminen kieltäytyy selvittämästä riitoja ja puhumasta kanssani joskus päiväkausiin. Tuntuu, että olen vähintäänkin hullu kun olen tässä suhteessa. Haluan kuitenkin sellaisen parisuhteen, jossa minustakin välitetään kuten muista ja että toiveeni ja tunteeni otetaan huomioon.
Vastaukset 7
Vanhimmat
vielä kun kerkeät.Ei onnistu tuo kuvio.Kakarat ovat juuri pahassa iässä ja pahemmaksi menee.Vaatimukset kovenevat ja kohta olet itse loppu.Olisiko mahdollista että tuo isukki olisi penskojensa kanssa sen kaksi viikkkoa kk ja hommaisi itselleen toisen kämpän siksi aikaa kun penskojaan tapailee.Et ole itsekäs etkä epäkypsä,kuka hemmetti pakottaisi sinua hyysäämään kenenkään kakaroita?.Kerro miehelle rohkeasti asiasi ja lähde vaikka itse paikalta kun nuo lapsityrannit tulevat.Minulla oli samansuuntaiset kuviot joskus ja kakaratkin saman ikäisiä ja ei onnistunut.Syypää meillä kuitenkin oli kakaroiden äitsykkä joka teki elämästämme helvetin ,mutta nyt kakaroiden isukki tapaa heitä todella harvoin ja omalla kämpällään.Joka tapaamisella kuitenkin tämäkin isukki väsyy hitosti vaikka tapaaminen kestää vain muutaman tunnin ja joskus jopa yön yli.Tuo 11v varsinkin marisee ja kitisee isukkinsa väsyksiin ja 13v ostattaa meikit ja muut hepenet ym.ym.isukillaan,kuten tekee tuo 11 vuotiaskin.Olet lapseton aikuinen nainen eikä sinun missään tapauksessa tarvitse hoidella toisten kakaroita.Jos kakaroiden isi ei sitä heti tajua,ota etäisyyttä ja katso miten käy.Luulen että vedät asiassa pidemmän korren eli mies tajuaa kenet on menettämässä jos tahti ei muutu.Lykkyä tykö sinulle.
Minusta sinun tulee yksinkertaisesti ottaa oma tilasi. Eivät muut päätä, vietetäänkö synttäreitäsi. Tee kakku ja kerro hyvissä ajoin etukäteen, että silloin on kakkutarjoilu, kun on yhden perheenjäsenen merkkipäivä.
Älä ole liian kiltti ja sopeutuvainen. Sinulla on omassa kodissasi yhtä suuri oikeus määrätä, mitä tehdään, kuin miehellä. Lapset eivät määrää, aikuset määräävät.
Riitaa ei kannata suosia, vaan ihan rauhallisesti kertoa, että nyt homma menee näin ja sillä siisti. 11-vuotiaan pomputteluyritykset voit yksinkertaisesti jättää kuulematta ja olla reagoimatta niihin mitenkään. Jos mies reagoi, se on hänen murheensa, ehkäpä hänelläkin jossain tulee raja vastaan. Pomputtelu nimittäin jatkuu ja lisääntyy niin kauan kuin se sallitaan.
Jos herra pitää mykkäkoulua, älä ole tietävinäsi. Ota ompelukone tai keittiön kaappien järjestäminen työn alle. Lähde vaikka lenkille tai shoppailemaan ja viivy kauan. Jos hän kysyy, miksi olit kauan poissa, voit ihan hyvin sanoa, että eipä täälläkään mitään hauskaa ole, kun toinen mököttää. Hänen tarkoituksensa on psyykata sinut riitaan tai saada sinulle paha olo. Älä anna hänen saavuttaa tätä tavoitetta!
Asia on niin, että jos sinua ei oteta huomioon, ei sinunkaan tarvitse ottaa muita huomioon.
Tässä muutamia ajatuksia ilman tuomitsemista.
Jos ymmärsin oikein olet itse lapseton, siispä nostan sinulle hattua että yleensä jaksat toisen lapsia, yleensä lapsettomat naiset on todella itsekkäitä ja mustasukkaisia miehen lapsista.
No sitten esim. synttärit. Meillä ei juhlita kenenkään synttäreitä. Kun nuorinkin lapsi täytti 10, ilmoitettiin ettei isoille lapsille synttäreitä järjestetä, ja jatkossa juhlitaan vain pyöreitä vuosia ja tietysti 18-vuotissynrttäriä.
Minä ostin aikoinaan myös miehen lapsille lahjoja ja kun en niistä saanut edes kiitosta, nyt toimimme niin että mies ostaa omilleen ja minä omalleni. Vanhemmalle kun sitä kiitosta kyllä osoitetaan. En tue miehen lapsia muutenkaan rahallisesti, vaan molemmat antaa rahaa omilleen, tasapuolisesti tosin.
Lapset ovat murrosiän kynnyksellä ja joka sen takia haastavia, mutta minä olen sitä mieltä (ja muutama ammattipsykiatri lisäkseni) että lasten kurista uusperheessä vastaa pääsääntöisesti biologinen vanhempi. Siis oikea ratkaisumalli on, että aikuiset puhuvat keskenään, sopivat pelisäännöt ja lasten biologinen vanhempi esittää asian lapsille.
Kuten kirjoititkin miehesi on ydinasemassa tässä jutussa. Jos hän ei pysty sinua huomioimaan, ei puhu mieltäsi painavista asioista, ei suostu neuvottelemaan, on sinun pakko miettiä oletko valmis elämään tuollaisessa suhteessa jatkossa. Et ole itsekäs, et todella. Älä suostu olemaan kynnysmatto, sinä ansaitset parempaa.
Itsekin ole käynyt omat painini parisuhteessani, ja ne ovat poikeuksetta liittyneet lapsiin: Mies kun koki että kun oma lapseni on lähilapsi ja hänen etä, niin etälasten ei tarvitse tehdä meillä mitään vaikka olisivat kesällä kaksi kuukautta putkeen, ja kaikkiin heidän toiveisiinsa pitäisi suostua ja olla aina lompakko levällään antamassa rahaa. Meillä onneksi tuo asia ratkesi puhumalla.
Toivotan sinulle voimia tilanteessa. Sinuna minä ottaisin miehen "puhutteluun" kun lapset seuraavan kerran ovat äidillään, en antaisi periksi, vaatisin että asioista pitää sopia aikuisten kesken ja että sinua tulee kunnioittaa perheen toisena aikuisena. Älä alennu koiranvirkaan.
Mutta ole valmis myös siihen, että mikäli miehesi ylenkatsoo sinua ja toiveitasi, olet valmis lähtemään suhteesta pois. Tai esim. muuttamaan aluksi toiseen osoitteeseen.
Tsemppiä !
vuotiaitten kakaroiden kanssakäynti.Ota hatkat tai pyydä että miehesi tapailee kakaroitaan muualla.Älä ala piiaksi toisten penskoille.Eivät he tule koskaan ottamaan sinun toiveitasi huomioon.Isiänsä jallittavat ja luultavasti exakan käskystä.Anna kakaroiden äitsykän hoitaa tuon ikäiset kakaransa miten tahtoo.Minä tein meillä selväksi,joko kakarat (myös 11 ja 13v)tai minä.Tietenkin mies valitsi minut ja nyt minä määrään milloin isi tapaa kakaroitaan ja milloin ei.Useimmiten ei,koska tavatessaan isinsä heiltä puuttuu kaikki tarpeellinen ja tarpeetonkin ja isinhän ne pitäisi ostaa kun äitsykkä on käskenyt.Ei käy meillä enään se peli.
BLAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
Vaikea kuvio. Jos vähänkään epäilet, niin jätä koko homma, sillä kuten aiemmin on jo kokemusten perusteella täällä todettu asiat muuttuvat vain vaikeammiksi.
Jos sinua ei huomioida, niin älä huomioi muitakaan. Tämä tietysti tuo mukanaan eriytymistä yhteisössä, mutta yksipuolisuus on vileä katkeroitavampaa. Lähdet kuitenkin jossain vaiheeessa jollei mitään suurta muutosta tapahdu. LÄhde ennekuin katkeroidut liiaksi, se on sinun parhaaksesi.
Miten voit väittää että asiat muuttuvat vain vaikeammiksi ???
Ilmeisesti sinulle on käynyt niin ja nyt kuvittelet että näin on aina.
Yleensä uusperheen perustaminen voi olla haasteellista, mutta ajan kanssa ongelmat katoo kun opitaan toisten tavoille ja yhteiset pelisäännöt muodostuu.
Tämä tosin onnistuu VAIN jos molemmat uusperheen aikuiset puhaltavat samaan hiileen ja kuuntelevat toinen toistaan ja sopivat keskenään asioista.
Meillä esim. ensimmäinen vuosi oli varsin haasteellinen mutta sen jälkeen onkin vietetty ihan tavallista perhe-elämää. Uskon, että helpommalla vielä pääsee jos ei ole sinun ja minun lapsia, lähi- ja etälapsia vaan vain toisen etälapsen muuttaminen lähilapseksi.
On kyllä todella huono neuvo kirjoittaa että LÄHDE! Tuollaisia neuvoja antaa vain sellaiset jotka itse häipyvät heti kun tulee pienikin haaste eteen.