Käyn aina silloin tällöin kurkkaamassa tätä sivua kun täällä päin liikuskelen enkä voi enää kauemmin vain itsekseni ihmetellä : ONKO SALOLAISET TODELLA NÄIN TYLSIÄ????? Ei mielenkiintoista jutun juurta tai puhetta mistään!!! Apua!!
Ihmettelijä!!
Itsekin Salossa!
3349
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No sinä se vasta MIELENKIINTOISEN topicin päätitkin aloittaa.. :D
No ei sinunkaan elämäsi niin hehkeältä kuullosta. Sitäpaitsi olet ymmärtänyt salolaisen mentaliteetin ihan väärin. Salolaisen arkkityyppi on matalasti koulutettu, koko ikänsä samassa kaupungissa asunut juntti. Luonteenpiirteisiin kuuluu myös agressiivisuus, mutta vain ja ainoastaan humalassa. Selvinpäin menee pupu pöksyyn. Paikallinen tulee toimeen pelkästään kebabilla, ja jaksaa vuosia kiinnostua uusista kebabpaikoista ja keskustelemaan aiheesta. Suurin osa salolaisista on töissä Nokialla, pääsääntöisesti alemman tai olemattoman koulutuksen hommissa. Vaativamman työn suorittava ryhmä tulee enimmäkseen muualta. Salossa kuuluu omata vahvat mielipiteet asioista. Kaksi samanlaista baaria esim. ei voi olla ihan OK, vaan toinen näistä on ehdottomasti paras ja toinen aivan perseestä. Autolla ajamista isommissa metropoleissa, jotka maailmankartala ovat pikkukyliä, tulee kammoksua. Helsinki koetaan muutenkin oudoksi paikaksi, jossa asuu ovat tyhmiä hesalaisia, ja jonne lähtijät ovat turhia erikoisuuden tavoittelijoita jotka vielä tulevat häntä koipien välissä takaisin. Kateus nähdään monesti suomalaisena luonteenpiirteenä, mutta Salossa se todella kuuluu säännöllisiin aktiviteetteihin. Kaikki mitä muilla on, arvostellaan huonoksi, turhaksi pröystäilyksi, tai ainakaan sitä ei todellakaan ole ansaittu ja typerä valinta. Salolaiset ovat muutenkin tutustumisen arvoinen ihmisryhmä ja kaukana tylsästä.
Jos keskustelupalstojen perusteella arvostelet koko kaupungin asukkaat, niin kehoitan poistumaan hetkoseksi tietokoneen äärestä ns. oikeaan maailmaan. Pysy pari viikkoa poissa facebookista, twitteristä ym. palstoilta niin maailmankuva voi kummasti selkeytyä.