Heipä hei!
Ajattelin kertoa ja rohkaista teitä kaikkia, että paniikkihäiriöstä ja ahdistuksesta voi ainakin osittain parantua ja oppia elämään sen kanssa. Itse sairastuin tähän paskaan 16-vuotiaana (nyt 22), välissä monta oireetontakin vuotta. Nyt touko-elokuussa olin niin huonossa jamassa, että jouduin lopettamaan työt ja en juuri kotoani poistunut. Kaikki pelotti, erityisesti sosiaaliset tilanteet.
Pääsin vihdoin psykoterapiaan ja sain itselleni toimivan lääkkeen. SSRI-lääkkeet (Zoloft, Cymbalta) eivät kohdallani toimineet, mutta apu tuli Venlafaxinista (annos nyt 37,5 mg, nostetaan 75 mg). Kärsin myös PAHASTA unettomuudesta, joka lievittyi ahdistuksen lievittyä. Pahimpina hetkinä jouduin vetämään rauhoittavia useina päivinä unilääkkeeitä.
Tänään tilanne on se, että aloitin juuri opinnot korkeakoulussa ja osa-aikaisen työn. Olen jopa yllättynyt, kuinka hyvin on lähtenyt käyntiin! Kesällä tosiaan tilanne oli se, etten pystynyt tekemään yhtään mitään. Kaitpa tässä parhaiten on auttanut se, että olen kertonut asiasta mahdollisimman monelle, pääsin terapiaan ja olen uskaltanut taas kohdata kauheat tilanteet.
Tsemppiä! :)
Ajattelin kertoa ja rohkaista teitä kaikkia, että paniikkihäiriöstä ja ahdistuksesta voi ainakin osittain parantua ja oppia elämään sen kanssa. Itse sairastuin tähän paskaan 16-vuotiaana (nyt 22), välissä monta oireetontakin vuotta. Nyt touko-elokuussa olin niin huonossa jamassa, että jouduin lopettamaan työt ja en juuri kotoani poistunut. Kaikki pelotti, erityisesti sosiaaliset tilanteet.
Pääsin vihdoin psykoterapiaan ja sain itselleni toimivan lääkkeen. SSRI-lääkkeet (Zoloft, Cymbalta) eivät kohdallani toimineet, mutta apu tuli Venlafaxinista (annos nyt 37,5 mg, nostetaan 75 mg). Kärsin myös PAHASTA unettomuudesta, joka lievittyi ahdistuksen lievittyä. Pahimpina hetkinä jouduin vetämään rauhoittavia useina päivinä unilääkkeeitä.
Tänään tilanne on se, että aloitin juuri opinnot korkeakoulussa ja osa-aikaisen työn. Olen jopa yllättynyt, kuinka hyvin on lähtenyt käyntiin! Kesällä tosiaan tilanne oli se, etten pystynyt tekemään yhtään mitään. Kaitpa tässä parhaiten on auttanut se, että olen kertonut asiasta mahdollisimman monelle, pääsin terapiaan ja olen uskaltanut taas kohdata kauheat tilanteet.
Tsemppiä! :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hienoa kuulla, että olet saanut apua ja todella mukavaa, että tsemppaat muita kertomalla positiivisen tarinasi :)
Hieno homma, että olet saanut avun! Käsitin, että ratkaiseva tekijä oli tuo venlafaksiini? Mulla ei vaan auttanut edes annoksella 225 mg. Kokeiltu on sertraliini, mirtsapiini, Azona, Cymbalta, ketipinor, ei apua. En tiedä, mitä seuraavaksi kokeilisin?
Heippa, Uppopppuu!
Mulla ratkaisevia tekijöitä oli hyvin monta. Tässä listattuna kaikki, mitä kannattaa kokeilla:
- E-EPA (vahvin mahdollinen), B-vitamiini (pienellä yliannostuksella), Magnesium (pienellä yliannostuksella). Itse aloitin näiden syömisen jo heinäkuussa, mutta huomasin niistä olevan pientä hyötyä mielialaan n. 1,5 kk:n jälkeen ennen Venlafaxinin aloittamista.
- Säännöllinen liikunta erittäin tärkeätä! Itse harrastan uintia ja kuntosalia, koska nautin niistä suunnattomasti. Ahdistuneena ja masentuneena on ymmärrettävää, ettei jaksa tehdä mitään, mutta täytyy vain pakottaa itsensä liikkumaan, edes vähän! Itse en liikkunut varmaan kolmeen viikkoon yhtään, mutta sitten vähitellen pienten kävelylenkkien innostamana olen taas alkanut uida ja käydä kuntosalilla aktiivisesti.
- Syöminen säännöllisesti. Älä päästä verensokereita liian alas, pidä nälkä loitolla.
- Ongelmistaan kertominen. Itse kerroin hyvin monelle ystävälle, että nyt on tosi vaikeata ja älkää ihmetelkö, jos en jaksa pitää yhteyttä.
- Terapiaan hakeutuminen. Pelkkä lääkitys ei ole fiksua, jos ongelmat ovat paisuneet siihen pisteeseen, mitä itsellä oli. Minulla helpotti pahin tuska silloin, kun tiesin, että nyt alkaa tiivis hoitosuhde psykologin kanssa.
- Oikea lääkitys. Itsellä kesti kauan löytää sopiva lääkitys paniikkikohtauksiin, ahdistukseen, sosiaaliseen fobiaan, masennukseen ja unettomuuteen. Ongelmia oli siis oikeasti todella paljon! Kokeilin Cymbaltaa, Sertnalia, Seronilia ja Ketipinoria. Lisäksi unettomuuteen meni Tenoxia ja Zopinoxia hirveitä määriä. Silti olin todella väsynyt. Vasta Venlafaxiini toi avun tuohon siinä kohtaa, kun toivo oli jo täysin mennyt. Käytin viikon Mirtsapiinia unirytmin korjaamiseen, auttoi mahtavasti. Nyt nukun ilman mitään lääkkeitä ja olen aamuisin pirteä. Venlafaxinin lisäksi käytän Propralia suht säännöllisesti annoksella 10 mg. Tieto siitä, että fyysiset oireet pysyvät poissa, on suunnaton helpotus. Propral on kuitenkin erittäin vaaraton lääke ja sitä kannattaa ehdottomasti käyttää ainakin sen ajan, kunnes löytää avun jostain muusta.
- Ongelmiensa hyväksyminen. Asiat nimittäin voisivat olla huonomminkin... Eräällä ystävälläni on keliakia, paniikkihäiriö, refluksitauti ja astma. Silti hän on iloinen ja porskii eteenpäin hyvin elämässään. Kaikki riippuu niin paljon omasta asenteesta. Mulla auttoi myös se, että hyväksyin sen, ettei aina ole pakko tehdä niin kuin pyydetään. Esim. tämän sosiaalisen fobiani takia inhoan syömistä ravintoloissa tai ruokaloissa. Jos joku pyytää minua syömään ravintolaan, niin yleensä kieltäydyn. Se on mielestäni rahan haaskausta ja pidän enemmän kotiruuasta. Täytyy opetella olemaan siis itsepäinen ja ilmaisemaan paremmin oman mielipiteensä, mitä milloinkin haluaa.
- Rentoutuminen. Rentoutumis- ja hypnoosiäänitteet ovat oikein hyviä kanssa yhdistettynä edellä mainitsemaani. Lisäksi välillä kannattaa vaikka lähteä ulos tuulettumaan baariin hyvällä kaveriporukalla tai tekemään asioita, joista nauttii. Itse käytän alkoholia kohtuudella, mutta oikein käytettynä siitä on myös apua rentoutumiseen.
Näillä siis eteenpäin. Kyllä se Venlafaxiinin teho pitäis tuntua jo 150 mg:n annoksella, jos siitä mitään hyötyä on. Jos olet tähän mennessä käynyt vain terveyskeskuslääkäreillä, niin suosittelisin käymistä psykiatrilla tai psykiatrisen polin lääkärillä. Itsellä vasta edellä mainittu osasi kirjoittaa oikean reseptin, josta koen olevan hyötyä.
Olipa tosi hyvä kommentti. Toivottavasti mahdollisimman monet tämän lukevat, ja saavat hyviä vinkkejä oman elämäntilanteensa helpottamiseksi. Aina sitä apua ja toivoa löytyy, kun ei tosiaankaan luovuta, eikä jää yksin kotiin apaattisena, masentuneena istuskelemaan, tai makoilemaan. Hyvä sinä...
luin tekstisi ja olen iloinen puolestasi,todella iloinen!
Antaa toivoa jotta ehkä tää tästä...joskus...