Olen nyt 6 viikolla raskaana, olen tienny jo muutaman viikon ja keskutellut neuvolassa, terveydenhoitajalla, kotona, monessa paikassa mutta en saa mielen rauhaa.
Siskoni sai 16 vuotiaana lapsen, pärjäsi ihan ok reilu puoli vuotta kunnes lapsi huostaanotettiin, nyt siskoni on 21 vuotias ja elämä täysin sekaista ja ei tule saamaan lastaan takaisin, eikä haluakkaan.
Nyt olen itse 17 vuotias ja raskaana ja mietin onnistuisinko minä. Olen aina rakastanut lapsia, olen lukion tokalla, seurustelen, minulla menee hyvin, olen luonteelta aika erilainen kuin siskoni ja kaikki ovat kannustaneet pitämään lapsen, koska heidän mielestään siskoni tapaus ei vaikuta mitenkään, koska olen ihan eri ihminen, mutta itse epäröin.. En siksi ettenkö haluaisi lasta, TODELLAKIN haluan ja minulla on kaikki perusasiat kunnossa, mutta silti pelkään.
Neuvokaa, mitä te asiasta olette mieltä! Kiitos ! :)
Siskoni sai 16 vuotiaana lapsen, pärjäsi ihan ok reilu puoli vuotta kunnes lapsi huostaanotettiin, nyt siskoni on 21 vuotias ja elämä täysin sekaista ja ei tule saamaan lastaan takaisin, eikä haluakkaan.
Nyt olen itse 17 vuotias ja raskaana ja mietin onnistuisinko minä. Olen aina rakastanut lapsia, olen lukion tokalla, seurustelen, minulla menee hyvin, olen luonteelta aika erilainen kuin siskoni ja kaikki ovat kannustaneet pitämään lapsen, koska heidän mielestään siskoni tapaus ei vaikuta mitenkään, koska olen ihan eri ihminen, mutta itse epäröin.. En siksi ettenkö haluaisi lasta, TODELLAKIN haluan ja minulla on kaikki perusasiat kunnossa, mutta silti pelkään.
Neuvokaa, mitä te asiasta olette mieltä! Kiitos ! :)
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mä uskon että sulla menee ihan hyvin. Itseäkin pelotti alku raskaudessa, mutta nyt lapsi täyttää kohta 2 ja edelleen kaikki on hyvin. Pikku hiljaa pelot meni ohi raskausaikana vaikka itsekkin olin 17. Paljon kaikkea hyvää sulle ja masu-vauvalle! :)
Jos itse koet olevasi valmis äidiksi eli pitämään huolta 18vuotta niin miks et pitäisi? Sitten pitää tietenkin ajatella että aina ei ole helppoa, mutta kaikesta selviää. Ajattele asioita monelta kannalta ja päätä sitten.
Siskos on siskos ja sä oot sä. Mä olin 15v odotusajan, täytin vähän ennen lapsen syntymää 16. Nyt oon 18 ja lapsi 2-vuotta. Mä oon valitettavasti joutunu näkee paljon huostaanottoja ja oon itekin huostaanotettu, kun äiti ei sitte mua halunnutkaan. Hyvin ollaan pärjätty enkä ole lapsen kanssa yksin, vaikken hänen isänsä kanssa ole enää missään tekemisissä. Meillä alko menee jo ennen lapsen syntymää alamäkee ja lopulta jouduin vaihtaa osotteen ja kaikki meitä koskevat tiedot salasiks, hakee turvakieltoa (ennen ku joku kysyy, ni ei, en tarkota lähestymiskieltoo) ja muuttaa. Jatkoin koulua siitä mihin se aikoinaan jäi; kävin 9. luokan loppuun maha pystyssä ja kesällä sitte synnytin. Nyt oon lukiossa, mulla on ihana mies joka on ollu niin monessa mukana ja joka on mun lapsen ainoo todellinen isä. (Isä ei oo se, joka tekee, vaan se joka kasvattaa. Sama pätee musta äiteihin. Mä en pidä mun biologista äitiä mun äitinä.)
Mitä ihminen haluaa, sen ihminen pystyy. Jos haluut pitää lapsen ja olla sille hyvä äiti, niin sä pystyt siihen. Usko ittees, äläkä kuuntele mitä paskaa susta saatetaan jauhaa (musta ainaki jauhettiin ja edelleen jauhetaan). Elämä on helpompaa ku päätät ettet välitä! Tsemppii oikein paljon sulle!
kiitos teille! Olen nyt sillä kannalla että pidän lapsen.. Minulla on nyt esimerkki siskostani ja tiedän että en halua omalle lapselleni sellaista. Siskoni mielipide kyllä hiukan eroaa ja meidän välit menivät nyt tämän jutun takia rikki, mutta oma lapsi on kuitenkin maailman upein asia ja haluan nauttia siitä täysillä. :)
EHDOTTOMASTI sinun kannattaa tuollaiset pienet päätökset tehdä tällaisten keskustelujen pohjalta! Täällä asuu Suomen Johtava Viisaus!
Suosittelisin enemmänkin sitä, että pohdit asiaa poikaystäväsi & perheesi kanssa ja myös omassa päässäsi. Mieti, mitä PITEMMÄLLÄ TÄHTÄIMELLÄ elämässäsi haluat ja mitkä ovat mahdollisuutesi lapsi elättää.
Tarkastele myös sitä, millä pohjalla suhteesi on. Kuinka kauan olette seurustelleet? Vipattaako poikaystäväsi menojalka? Tekeekö hän ruokaa? Osaako hän huolehtia kodistanne, jos sellaisen hankitte? Jäävätkö niin lapsen kuin kodinkin hoto sinulle? Onko kumppanillasi työtä tai toive löytää työtä? Onko hän käynyt armeijaa? Onko hän luotettava ja vastuuntuntoinen?
Onko sinulla turvaverkkoa, joka auttaa sinua tiukan tullen? Mitä vanhempasi sanovat? Mitä itse haluat aikuisena opiskella? Millaiosiin töihin tähtäät? Miten perhe-elämän jka työelämän yhteen sovittaminen onnistuu?
Sinulla on tuhansia kysymyksiä, joita sinun PITÄISI miettiä. Lapsi ei ole koira. Lapsen kasvatus on prosessi, joka ei ehkä ikinä pääty. Sinun oma elämäsikin on kaikkea muuta kuin valmis. Ilmeisesti et edes asu poikaystäväsi kanssa yhdessä? Miten ihmeessä voit tietää, mitä se todellinen elämä hänen kanssaan on?
Otapa aivot käyttöösi. En todellaskaan toivo, että päätöksiisi vaikuttavat muutamat tyttösten satuilut täällä.
Tottakai omia aivoja pitää käyttää, mutta ehkäpä juuri "muutaman tyttösen satuilut" on niitä, mitä pitäis kuunnella, koska meille tää on arkipäivää. Kirjotukses pohjalta veikkaisin, ettet itse ole (/ollut) teiniäiti.
Mutta hyvä kun tiedät mun (ja muiden nuorten äitien) elämästä niin paljon enemmän kun me, joille tää on arkea. :)
PS. Kun luin kysymyksiäs, niin mitä väliä sillä on mitä mieltä vanhemmat on? Ei se oo heiän elämä, josta päätetään, vaan se on sen nuoren pariskunnan elämä.
Ja jos oot sama ammatti-ihminen ku th-ammattilainen tuolla mm. abortti -palstalla ni alan nauraa. Etpä tämän tai abortti -palstan kommentties mukaan kauheen ammattilainen ole:D Ja kuinka moni ammatti-ihminen käy suomi24 palstalla kertoilemassa ammattilaisen mielipiteitä? :D:D mene kouluun ja hae se ammatti-ihmisen pätevyys ni ei tarviis täällä päteä.
Ei. En ole kirjoittanut aborttikeskustelussa. Ja ei. En ole terveydenhuoltopuolen ammattilainen.
Ja kyllä. Alaikäisen olisi järkevää kuunnella vanhempiensa mielipiteitä. Itse asiassa, vanhemmilla on sekä oikeus että velvollisuus puuttua alaikäistensä tekemisiin. Keskustelu on aina järkevää vai eikö sinusta?
En myöskään mussään kohtio kirjoitusta käsittääkseni suositellut aborttia. Vai teinkö niin? Lue uudelleen.
Suosittelin kuitenkin avaajaa vakavasti pohtimaan sitä tilannetta, jossa hän on. Onko pohtiminen huono juttu?
Jos avaaja ei esim. ole asunut poikaystävänsä kanssa yhdessä, hän ei tiedä kumppanistaan suomeksi sanottuna mitään. Siitä ihqusta ja söpöstä kundista voi sitten kuoriutuakin lapsenhoidosta väsyneelle tyttöselle toinen lapsi, joka ei tee kotona mitään vaan keskittyy lähinnä riekkumaan pitkin kyliä kavereidensa kanssa. Oman kumppanin ominaisuudet olisi hyvä objektiivisesti tutkailla läpi ennen perheen perustamista. Se tosin edellyttää sitä, että sen kumppanin jotenkin tuntee ennen perheen perustamista. Se taitaa nykyisin olla vanhanaikaista ja turhaa?
Ne tyttösten satuilut ovat vain tyttösten satuiluja. Jos joltakin jotakin pitäisi kysyä, ottaisin keskustelukumppaniksi mieluummin vaikkapa nyt sitten niitä entisiä, jo aikuisikään ehtineitä teiniäitejä, yksinhuoltajia tai vaikkapa terveyspuolen ihmisiä. Jos teinitytteleillä lapset ovat 0-3 vuoden ikäisiä, se ei kerro mistään vielä mitään.
Ilmeisesti elämänkokemuksesi on niin suuri, ettet tarvitse vanhempien ihmisten neuvoja tai apua missään asioissa? Onneksi olkoon vain. Kyllä Siperia opettaa.
Kukas olikaan väittänyt että teen päätökseni tämän kautta??? Lueppa ammatti-ihminen uudestaan itse.
Olen siis keskustellut joka päivä poikaystäväni, perheeni, terveydenhoitajan neuvolan ja monen muun tahon kanssa. Halusin vain viellä lisää mielipiteitä ja kirjoitin tänne.
Poikaystäni on "kunnollinen" nuori, minun ikäiseni. Ja asumme molemmat vahnempiemme luona, mutta vietämme suurimman ajasta toistemme kanssa, eli asumme joko meillä tai heillä, joten kyllä siät aika hyvin tietää mitä se on. Tiedän että tuo on ensimmäinen mikä tulee mieleen että millainen se isä sitten onkaan, mutta olemme tunteneet todella kauan ja seurustelleetkin ja hän on sanonut että olisi valmis vaikka lapsen tuloon, ja nyt tuli tälläinen tilanne ja hän on innoissaan lapsesta, mutta ymmärtää huoleni mutta joka päivä hän puhuu ja elää niin että hänestä tulee isä ja erittäis hyvä sellainen. Olemme istuneet pöydän ääressä, molempien vanhemmat ja miettineet tilanne ja kaikki nämä samat asiat on käyty tuhanteen kertaan läpi. Olemme nuoria, elämää edessä ja nuorilla on omat menot ja miten lapsi siihen vaikuttaa. Olemme käyneet läpi että sittein sitoudumme lapsen kasvatukseen loppu elämäksemme, meitä kahta tulee aina sitomaan joku. Meillä perheessä on tapa että keskustelemme avoimesti kaikista asioista ja se on erittäin hyvä. Meillä uskaltaa kertoa kaikesta, vanhemmat uskaltaa kyseenalaistaa ja puuttua ja se auttaa meitä elämään ja selviytymään :)
Ja olen käynyt sossussa ym. juttelemassa millaiset mahdollisuudet talouden puolesta minulla on. Kyllä kaikki asiat on selvitetty, olen vain itse vähän epävarma siskoni tapauksen vuoksi, että tarvitsen miettimisaikaa ja mielipiteitä.
Ja mitä väliä opiskelulla on? Jään vuodeksi pois koulusta mutta mietippäs kuinka kauan minulla on elämässä aikaa opiskella. Valmistuminen siirtyy vuodella, eli ei paha, monella siirtyy monen jutun takia. Ja miten se vaikuttaa mihin ammattiin haluan jos saan lapsen?
Olen samaa mieltä että luulisi että tämä on kanava mistä kannattaa kysellä, koska täältä kuulee mielipiteitä jotka oikeasti elävät sitä arkea.
Sä et tiedä mitään toisesta ennenkuin sä olet sen kanssa asunut yhdessä jonkin aikaa.
On ihan tasan turhaa puhua mitään kauniita juttuja sitoutumisesta ja ikuisesta rakkaudesta kun ei oo toisen kanssa asunu.
Sä et tiedä mitään siitä mitä se elämä toisen kanssa yhdessäkään on ja oot silti valmis siihen sotkuun lapsen tuomaan heti suoraan mukaan. Sulla ei oo edes pientä hajuu siitä, miten se kakaran tulo teidän suhteeseen vaikuttaa. Kotonurkissa pyöriminen kundin kanssa on ihan eri juttu kun se että sä katot sitä päivästä päivään.
Ja sit te ne opiskelut. Mistä sä tiedät miten pitkälle sä haluut opiskella? Entä jos te haluutte opiskella sellasii aloja, joiden opiskelupaikat onkin eri paikkakunnilla? Kumpi teistä sitten joustaa omista toiveistaan?
Niinkun toi edellinen kirjottaja kysyi: joko sä oot miettiny kumpi teistä tekee ruuat? Kumpi siivoo? Kumpi tiskaa? Entä jos se ei ookaan kivaa?
Mä oon seuraillut sivusta muutamien nuorena äidiks tulleiden touhuja. Useimmiten isillä on muuta tekemistä kuin äideillä. Voit arvata kuka hoitaa kotia ja kuka menee kavereiden kanssa. Ai niin, sullahan on hyvä suhde. Ei sulla sitte varmaan ikinä tuu ongelmia olemaan. Niin nekin mun kaverit kaikki ajatteli.
Et kai oikeasti kuvittele, että täällä olisi sellaisia teiniäitejä, jotka myöntäisivät ongelmia olevan? Ne pulmallisissa elämäntilanteissa olevat teiniäidit eivät täällä pyöri.
Jos kuvittelet täältä jotakin hyödyllistä informaatioita saavasi, sinulla todellakin ON ongelma.
kun sain tietää että odotan kaksosia,siinä paniikissa tuli mitä kummempia ajatuksia,että annan toisen pois ym. mut raskaus ja synnytys oli ihan mahtavia ja pojat nyt 4.v enkä kadu päiväkään. ihan mahtavia. ja mietin usein kuinka paljosta olisin jääny paitsi jos en olisi pitänyt,kyllä on ollu rankkaakin mut se kuuluu varmasti äitiyteen,täytyy vaan olla oikealla asenteellaa ni eiköhän selviä. tulet varmasti pärjäämään erittäin hyvin :)
Oonko väittäny sun käskevän tehdä aborttia? Luepas ite uudelleen. Totesin, että jos oot sama tyyppi ku aborttipuolella, ni alan nauraa.
Nimenomaan, kannattaa kuunnella niitä, ketä on jo kasvattanu vaikkapa aikuseks teininä saamansa lapsen. Mut mieluummin sitä teiniä, joka ei oo saanu viel aikuseks kasvatettuu ku sitä lastaan ku sitä, jolla ei oo mitään omakohtasta kokemusta teinivanhemmuudesta. Ja sulle tiedoks et esim. mun suvussa on näitä tapauksia, mm. serkun (joka on mun ikänen) äiti on nyt vähän yli 3-kymppinen. Eipä ole sekään katunu. Rankkaa se välillä on, mut niin se on vaikka ne lapset tekis vanhemmalla iällä (sillä on nuorempiakin lapsia). Äitiys ei oo mitenkää ikäsidonnainen asia. Myös mun oma äitipuoli sai esikoisensa 16v ja toisen lapsensa 39v. Se sano et molemmissa oli puolensa. Ekan kans se jakso enemmän kaikkee, tokan kans se sano osaavansa enemmän nauttii pelkästä olemisesta eikä ota stressii enää niin paljon. Ikä on vaan numeroita.
Tottakai jos joku tääl palstal kertois olevansa 13-18v ja haluu vauvan ni en suosittelis, mutta sit ku se lapsi on jo saanu alkunsa ni kyl mä kannustan jatkaa raskautta, ellei oo itellä mitään mielenterveysongelmia yms. Jos oikeesti haluu ni sen lapsen kanssa kyllä pärjää, et siit ei oo kiinni. Mut harvinaisen tyhmää on sen ikäsenä alkaa tekee lapsia, et siin asias oon sun kans aika samoilla linjoilla (luulen sunkin olevan tätä mieltä?).
Lapsi on paras asia mun elämässä, mutta myös vaativin asia. Ja vastuu on suuri. valvotuja öitä kertyy ja vaatteet on ruuassa, hiukset sekasin jne. ne ekat puol vuotta (toki tämäkin on yksilöllistä). En mä suinkaan meinannu ekalla viestilläni et se elämä on ruusuilla tanssimista. Mut en sano myöskään et on niin kamalaa ja ihan hirveetä ku nää suuret "teiniäitiasiantuntijat" monesti tuppaa tekeen. Ja se et jonku kaverilla on menny paskasti ei tarkota et kaikilla menee. Se on niin paljon kiinni ihmisestä, ei iästä.
Mutta kunnioitan sun näkemystä eikä oo tarkotus mitenkää "kinastella" aiheesta, sori jos sulle on jääny sellane käsitys. Peace. :)
se on itsestään kiinni onko valmis ottamaan vastuun vai ei !
jos on valmis seksiin,pitää olla valmis seurauksiinkin !
oli se sitten päätös pitää lapsi tai päätös tehdä abortti!
ei voi heti tuomita iän perusteella!
tiedän monta hyvää teiniäitiä!
ja myös monta huonoa vanhempaa äitiä. ( saanut lapset yli 30-vuotiaana) !
se on omasta valmiudesta kiinni!
minä ainakin kannustan sinua,koska tunnut olevan fiksu ja järkevä ihminen :) !
ja on todella hienoa että olet puhunut vanhempiesi,poikaystävänvanhempien ja muiden kanssa.
ja sinulla taitaa olla hyvä tukiverkosto?
ja pianhan sinä olet jo täysi-ikäinenkin :) !
tsemppiä!
ei se helppoa ole eikä tule olemaan,mutta kyllä sitä selviää jos tahtoo selvitä!
muista sinä olet äiti,olet aina vastuussa lapsestasi jo ennen sen syntymää! :)
kaikkea hyvää teille :)
Vaikutat tekstisi perusteella sen verran järkevältä, että sinun ehkä kannattaisi pitää vauva, jos sitä itse haluat :) Eikä 17- vuotias ole enää niin nuori. Kun on niitä 13- vuotiatakin synnyttäjiä... Olen itse myös 17, ja jos tulisin nyt raskaaksi, niin pitäisin kyllä vauvan, ellei se olisi saanut alkunsa esim. raiskauksesta.
Mutta paljon onnea sinulle, muista että lapsi on iloinen asia! Tietenkään ei äitiys ole helppoa, mutta varmasti hyvin antoisaa :)
Olin itse 18-vuotias kun sain lapsen. En tiedä kai se lasketaan teiniäidiksi vielä.
Olin juuri valmistunut lähihoitajaopiskeluistani ja vauva tuntui oudolta siksi,että elämänhän piti siitä alkaa.
Olin 18, ikäiseni kävivät baareissa ja hengailivat muutenkin kavereiden kanssa ja rakensivat omaa elämää, kämppiksen,seurustelukumppanin tai itsensä kanssa, esim etsimällä omaa asuntoa.
Itselläni ei käynyt mielessäkään abortti,kun kuulin olevani raskaana. Isä häipyi hyvin äkkiä kuvioista,kun sai kuulla,että hänestä tulisi isä. Tiesin,että kasvattaisin lapsen yksin,koska ei hän ollut tarpeeksi kypsä isäksi.
Kuuntelin muiden juttuja kivoista lauantai-illoista,kun minä olin niin puhki päivän askareista,että monesti menin aikaisemmin nukkumaankin. Ensimmäistä kertaa, kun sain tyttäreni käsivarsilleni,ei sitä tunnetta voinut kuvailla. Maailman kauneinta ja ihmeellisintä tapahtumaa ei ollutkaan. Nykyään asumme kahdestaan Emman kanssa kaksiossa, hän päiväkodissa ja minä töissä.
Nykyään olen 22-vuotias, ja Emma on 4-v. En ole hetkeäkään katunut sitä,että päätin kasvattaa Emman vaikka sitten yksinäni.
Tuollaiseen kysymykseen,ei voi kuitenkaan kysyä mitä pitäisi tehdä,koska uskon,että kukaan ei osaisi kertoa täällä, sinua tyydyttävää vastausta. Ratkaisu on päätettävä itse ,oli se sitten kuinka vaikeeta tahansa.
Kerroin kuitenkin oman tarinani, ja se vaikuttaa ettei ongelmia olisi,mutta olihan niitäkin. Kannattaa muistaa,että lapsesta huolehtiminen on iso homma eikä todellakaan helppoa. Toivotan sinulle kaikkea onnea asian suhteen ! Toivottavasti teet niin kuin parhaaksi näet.