meitä narsistisesti vammautuneita ihmisiä? Ettehän solvaa pyörätuolissa istuvaa fyysistä vammaistakaan.
Miksi solvaatte
Narsisti
54539
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Minä ainakin kerron omia hirveitä kokemuksiani narsistista. Narsisti voi olla lähimilleen itse piru ja niitä kokemuksia ei hyviksi muuta se,että narsismi on sairaus.Paras pysyä narskusta kaukana.
Tämän palstan nim."tervemieli" viestejä. Kylmä tuomio sieltä henkii olettamiaan narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiville.
Tämä kaikki vankalla mutu tiedolla. Hänellä kun on niin "pitkäaikainen kokemus" narsistisista henkilöistä.
Rehellisyyden nimissä on sanottava, että hänkin hiukan lieventänyt ehdottomia kannanottojaan - ankaran kritisoinnin takia.
"Terve mieli" on ainoa asiallinen kirjoittaja ollut koko palstalla. Luin aina kaikki hänen viestinsä ja ne oli kaikki asiaa toisin kuin nyt.
Pitää olla kyllä melkoinen kalvinisti, että tervemieli/lotta on "ainoa asiallinen kirjoittaja". Palstalla on hienoja kirjoittajia, joilla ei ole samanlaista leimaamisen tarvetta.
Tuollaiset ottavat huomioon, että nämä viestithän eivät kestä alan ammatilaisten näkemyksiä. Mut ei siinä mitään, jos leimakirves on aina esiliinan alla valmiina; ja sitä sumeilemati käytetään.
Mikä on narsistin solvaamista? Mielestäni olen hyvin vähän nähnyt täällä solvaavia kirjoituksia. Solvaamista ei ole se, jos kertoo, mitä pahaa narsistit tekevät toisille ihmisille. Se on ihan totta, että narsistit tuhoavat vaikutuspiirissään olevia ihmisiä ja on hyvä, että tietoisuus asiasta lisääntyy. En tiedä mitään muuta ihmisryhmää kuin narsistit/psykopaatit, jotka yhtä kiivaasti huutaa sen perään, ettei heidän pahoista teoistaan saisi puhua mitään, se on heti solvaamista ja haukkumista. Narsistit kyllä mielestään saavat haukkua muita ihmisiä.
Kukas se kissan hännän nostais ellei kissa itse?
"Palstalla on hienoja kirjoittajia, joilla ei ole samanlaista leimaamisen tarvetta" Täällä uhrit käy leimaamassa oikein urakalla ne hienot kirjoittajat pois.
"Mielestäni olen hyvin vähän nähnyt täällä solvaavia kirjoituksia."
Muuta kuin joka toinen viesti. :)
Sinne uhrien huomionhaku-kirjoitusten joukkoon voikin kätevästi tiputtaa narskuista haukkumasanan jos toinenkin. Ensinnäkin monella täällä tuntuu olevan vaikeuksia ymmärtää, ettei narsisti ole sairas.
Ei se ole mielenterveudellinen ongelma, jos persoonallisuus nyt ei vain mahdu siihen pienen pieneen muottiin, mihin ihmisen pitäisi itsensä tunkea, että olisi "normaali", "terve", tai muuten vain mallikelpoinen yksilö, ainakin psykiatrien silmissä...
"Mikä on narsistin solvaamista"? Se on solvaamista, kun haukut temppuilijaa narsistiksi ja solvaat häntä.
Temppuilija on ITSE ilmoittanut olevansa narsisti.
Mitä mieltä olet Jungin teoriasta? Hänhän perusti oppinsa mytologiaan, uskontoon ja taikauskoisiin käsityksiin ihmisiin vaikuttavista salaperäisistä voimista. Muistelmateoksessaan hän suoraan tai psykologiaan verhottuna tuo esille uskonsa mm. parapsykologiaan, henkien läsnäoloon kollektiivisen alitajunnan tasolla, unien esimerkkien toteutuvuuteen ja kiinalaiseen oraakkelikirjaan I Chingiin.
Mietin sitäkin, että olikohan Jung itse narsisti sanoessaan: "useimpien muiden ihmisten ja minun välillä on se ero, että minussa väliseinät ovat läpinäkyviä. Se on minun erikoisuuteni. Minä havaitsen jossakin määrin taustan tapahtumia, ja se antaa minulle sisäistä varmuutta. Kun ihminen tietää enemmän kuin toiset, hänestä tullee yksinäinen". Totta, mutta pitikö hän itseään oman narsistisen mielensä harhaisuuden luomana jotenkin "erityisenä", hänhän oli Freudin suosiossa, "lempilapsi" ja saattoi jopa käyttää narsistista luonnettaan hyväksi päästäkseen tähän asemaan, jota muut opiskelijat kadehtivat.
Junghan ei ollut tieteellinen teoreetikko vaan romantikko, jolla oli valtava mielikuvitus ja joka rakasti mystiikkaa ja mytologiaa. Jungin arkkityyppejä jotkut pitävät jumalallisina totuuksina ihmiskunnasta, ajatuksena että ihmisellä on monta pyykettä joihin kollektiivisen alitajunnan kautta kosketuksen saadessaan voi keskustella näiden arkkityyppinen kanssa.
Hmm,..Jungin kannattajia: Myllärniemi ja Temppu ;)
Niin, nykytiede ymmärtää ja tunnustaa alitajunnan olemassaolon ja voiman. Sitä onko meillä tietoisuudessa noita arkkityyppejä kaikilla tai ovatko ne kaikilla samanlaiset en ole ihan varma. Ehkä nuo kuvat tulevat alitajuntaan juuri niistä opituista saduista, fantasioista, mytologiasta, joita lapsille on tarjujen muodossa pienenä kerrottu. Ne jäävät alitajuntaan ja nousevat ehkä tietyissä tilanteissa esiin sellaisilla ihmisillä, joilla on vaikeata muuten ymmärtää ja päästä käsiksi omiin tunteisiinsa, mutta näiden näyttelijöiden kautta se voi jotenkin onnistua.
Minusta Jung opissan tulkitseen nimenomaan itseään, tuo esille omia sisäisiä tuntemuksiaan ja sovelsi niitä sitten käytännössä muihin. Hänellä itsellään saattoi olla vaikeuksia tunteidensa kanssa ja hän kehitti niihin pääsyn kollektiivisen alitajunnan kautta, jossa hän jutteli omille arkkityypeilleen. Hmm,...narsisti?,..ehkä.
(kultajyviä sanojen muodossa, näist mie tykkään)
:-)
Jungillahan oli narsistiseen tapaansa myöskin venäläissyntyinen rakastajatar, eikö? Hänellähän saattoi olla muihinkin potilaisiinsa intiimi suhde. Ehkä hän keksi verukkeita terapeutin ja potilaan läheisyyden parantavasta voimasta, jotta saattoi päästä intiimiin läheisyyteen potilaidensa kanssa, hyvin narsistinen piirre :) Uskon, että hän oli intuitiivinen intellektuelli, joka ymmärsi ihmisen olevan kokoanaisuus, mutta hänen keinonsa tuohon ihmisen kokonaiskuvaan pääsemiseksi olivat kieltämättä hiukan eriskummalliset. Mielenkiintoinen persoona, ei todellakaan NPH, mutta taitava manipulaattori kuitenkin.
Tiedän kamu, että tunnet hengenheimolaisuutta Jugin kanssa sillä tunnen sinut kuin omat taskuni :-D Tasapuolisuuden nimissä on sanottava, että jotenkin tunnen tuota samaa hengenheimolaisuutta minäkin vaikka en narsisti olekaan. Ihmisessä on niin monia puolia ja joillekin jokin puoli korostuu enemmän,...me ollaan parantumattomia romantikkoja, sinä, minä.... ja Jung :D
oletko sinä Temppuilija?
En oikein usko, että kukaan voisi sekoittaa minut nimimerkki Temppuilijaan (oliko kenties temppuilijan itsensä hämmentämistarkoituksessa kirjoittama kysymys?). En ole. Jos kysymys on "aito" (mitä siis epäilen), niin mistä sellainen tuli mieleesi?
On aito kysymys. Minä epäilen,että olet Temppuilija ja sinulla on monta nimimerkkiä täällä. Olen aika varma, että olet Temppuilija.
"On aito kysymys. Minä epäilen,että olet Temppuilija ja sinulla on monta nimimerkkiä täällä. Olen aika varma, että olet Temppuilija. "
Vai semmosta. En enää kirjoita rekisteröidyllä nimimerkillä ja välillä kirjoitan jollain satunnaisellakin nimimerkillä, mutta en temppuilija-nimimerkillä, koska ei ole mitään halua tulla sekoitetuksi hänen nimimerkkeihinsä ja kirjoituksiinsa/mielipiteisiinsä:) En myöskään leiki täällä erilaisia persoonia ja vaihtele mielipiteitäni sen mukaan millä nimimerkillä satun kirjoittamaan, enkä keskustele/väittele itseni kanssa, eli kommentoi omaa kirjoitustani toisella nimimerkillä jne. vaan pysyn kyllä sanomisteni ja mielipiteideni takana.
Provohan tuo kysymyksesi varmaan olikin mutta tulipahan vastattua.
"..siitä voitte olla varmoja, että nimimerkki temppuilijan takana on vain yksi ihminen. Henna... sensijaan voi olla vaikka kuusi eri kirjoittelijaa. "
Kuules, varmaan olen tämän palstan historian aikana kirjoittanut enemmälläkin kuin kuudella satunnaisella nimimerkillä :) Pääasia on mielestäni se, että minulla on ollut aito halu keskusteluun faktoista mitkä liittyy narsismiin ja lähinnä kirjoitan narsistin uhrin kannalta, mielipiteeni eivät ole "tehtyjä" vaan oikeita mielipiteitäni ja kuten jo kirjoitin en yhdellä nimimerkillä väitä toista ja toisella toista ja keskustele ja väittele itseni kanssa yms.
Onks muuten piiri pieni pyörii käynyt taas liian suppeaksi ja yhtään uhriakaan ei ole näkynyt kiusattavaksi, joten piti nyt tällaista alkaa provoilemaan?
Sen verran nyt täytyy vielä selventää, että tietenkään en ole eri tietokoneilta rekisteröinyt itselleni eri nimimerkkejä, se ois musta pelleilyä, vaan käyttänyt joskus nimimerkkejä, mitkä sattuu milloinkin mieleen tulemaan.
hah hah... turhaan sä tuollaisia linkkejä laitat kuin tuo minkä nyt laitoit sun aloittamaan huuhaa-ketjuun eli tuo tuossa edellä laittamasi:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9308013
Etkö sä saanutkaan kaipaamaas huomiota tuolla lapsellisella provoaloituksellasi? Voi voi... Se on sitä tasoa ettei se edes ärsytä, luulen että saa vain järkevät lukijat "äänestämään jaloillaan" ja etsimään vähän fiksumpaa keskustelua.
Ei ollut provo. Minua epäilyttää, kun ei käytä omaa nimimerkkiään aina. Olen pyörätuoliinvalidi ja vaimonikin on sairas, mutta epäilen, että hänellä on narsistihäiriö. Voiko narsisti olla nainenkin vai onko narsisti aina mies? Olen lukenut narsimista ja seurannut juttuja täältäkin onko sinulla tietoa narsismista, jos olet tuo Temppuilija, niin eikö sinullakin entinen vaimosi ollut narsisti?
Siinä oikein itse pyhimys. Esittää täällä uhria ja puolustaa narsisteja toisella nimimerkeillä...jeesus maaria!
Vastaan vain kerran tähän.
Tämä taitaa olla nyt Temppuilijan ym. kostoretki mua vastaan, arvelisin?
IKINÄ en lähtisi täällä narsisteja puolustelemaan.
Tuo syytös kuulostaa kyllä jotenkin tutulta, kostoa siitä, että on totta että olen epäillyt erään muun tekevän niin?
Kuka joutuu pyörötuoliin niin hänellä on kova kohtalo joko onnettomuus tai vakava sairaus.Minä en solvaa ketään , mutta narsisti on huomionhakuinen omiisa tekaissuissa vaivoissansa piehtaroiva itsekeskeinen ihminen.
Epävakaa persoonallisuushäiriö
* Laaja-alainen ja huomattava epävakaus ja impulsiivisuus liittyen ihmissuhteisiin, minäkuvaan ja tunneilmaisuun.
* Kiihkeitä yrityksiä välttyä todelliselta ja kuvitellulta hylätyksi tulemiselta.
* Epävakaita ja intensiivisiä ihmissuhteita, joita kuvaa äärimmäisen ihannoinnin, vähättelyn ja mitätöinnin vaihtelu.
* Identiteettihäiriö: jatkuvasti epävakaa minäkuva ja kokemus itsestä.
* Impulsiivisuus itselle vahingollisella tavalla (esim. tuhlaaminen, ahmiminen, seksi).
* Toistuva itsetuhoisa käytös tai siihen viittaavat puheet (esim. itsemurhauhkaukset, itsensä viiltely).
* Tunneilmaisun epävakaus: voimakkaita jaksottaisia alakulon, ahdistuksen ja ärtymyksen kokemuksia, jotka kestävät usein muutamia tunteja, harvoin muutamaa päivää kauemmin.
* Jatkuva tyhjyyden tunne.
* Asiaankuulumaton, voimakas vihan ja suuttumuksen tunne tai vaikeus kontrolloida suuttumusta.
* Esiintyy noin 2-3 prosentilla väestöstä. Heistä 75 prosenttia on naisia.
Eikö myös esim. murhaaja ole tunnevammainen? Eikö se ole myös murhaajan solvaamista, kun häntä haukutaan siitä, että hän on tappanut? Ja vielä kostetaan laittamalla linnaan? Eikö ookin hirveetä? Ja kamalia ihmisiä ne murhatun omaisetkin kun usein oikein toivovat, että saisi mahdollisimman pitkän linnatuomion? Kyllä tämä maailma on epäoikeudenmukainen, eikös?
Niin, narsisti ja murhaaja kun ovatkin toistensa synonyymeja...
Teot ratkaisee. jos haukkuu narsistia, vaikka ei tiedä tämän elämästä ja teoista mitään niin kyllä se aika epäoikeudenmukaiselta vaikuttaa.
Murhaaja on murhaaja, siis ihminen 'joka tekee', eikä mikään diagnoosi.
Joten mielestäni näitä kahta ei voi verrata mitenkään keskenään.
Narsisti ei ole synonyymi pahalle ihmiselle,
vaikka pahuuteen liitetäänkin usein kyvyttömyys, tai vähäinen kyky empatiaan.
"Niin, narsisti ja murhaaja kun ovatkin toistensa synonyymeja...
Teot ratkaisee"
Turhaa epäolennaisuuksiin puuttumista täällä koko ajan, käsitetään tahallaan väärin mitä kirjoitetaan, se on heille yhteistä. Ei kukaan ole väittänyt että narsisti ja murhaaja ovat toistensa synonyymeja. Kyllä tiesit varmaankin että tuossa tarkoitetaan sitä, että molemmat tekevät pahaa toisille ihmisille ja se on heille yhteistä vaikkeivat sanat olekaan synonyymeja. Ja kuten itse kirjotit TEOT RATKAISEE mutta senkin totuuden kieputit jotenkin kummalliseksi narsistien puolustamiseksi. Narsisteilla on muuten kumma tapa yleensäkin sekoittaa faktaa ja huuhaata puhuessaan ja kirjoittaessaan, tarkoituksenaan vakuuttaa kuulija siitä, että puhuu muka asiaa ja sekoittaakseen toisen ajatukset.
Onko se myös narsistinen piirre että toistaa samoja asioita kokoajan jopa vuosia? Samaa paskaa jauhaa ja teksti tulee kuin nauhalta myös viestimissä, puhelin,sähköposti jne. Onko tälläisella ihmisellä "kovalevyllä" vain ne tarinat joita toistaa ja johtuuko siitä että ei pääse eteenpäin elämässä vaan polkee paikallaa ja ihmisiä alleen? Miten edes muistaa jauhaa sitä samaa paskaa?
Narsisti on täynnä itseään ja erinomaisuuttaan. Eihän täydellisen ihmisen tarvitse kehittyä tai oppia mitään uutta joten väkisinkin tuo jää jollain tapaa junnaamaan paikallaan. Jauhaa siis samaa paskaa kun ei ole oikein muutakaan jauhettavaa, eikä osaa olla hiljaakaan.
Ihan tuttua tuo että kuulee samat tarinat vuodesta toiseen. Joskus hiukan muunneltuna koska alkujaankin tarina on joko osin keksitty (ellei kokonaan), ja narsisti muuttaa tarinaa tilanteen ja kuulijan mukaan eikä lopulta itsekään muista mitä tuli kertoneeksi ja kenelle. Eikä kukaan viitsi huomauttaa hänelle asiasta koska sillä saisi narsistin vain raivoamaan.
Vaikka narsisti saa aina välillä nenilleen niin ei tuo tunnu siitäkään mitään oppivan. Hetken saattaa nuolla haavojaan hiljaisuudessa mutta kerää lähinnä raivoa ja jatkaa taas samaan tahtiin syytellen vain muita tai olosuhteita tapahtuneesta. Jaksaa ihmetellä miksi päähän sattuu vaikka hakkaa sitä ihan itse seinään vuodesta toiseen.
Pidemmän päälle narsisti on siis todella tylsää seuraa. Kun jutut on kuullut muutamaan kertaan, ja vielä tietää että iso osa niistä on muilta kopioitu tai täysin keksitty, ei jaksa edes kohteliaisuudesta olla kiinnostunut. Itse aloin etsiä lukemista ja hautauduin lehden taakse kun narsisti tuli paikalle.
Olen automaattinen puhelinvastaaja. "Polkeeko paikallaan"?, "tökkiikö pahasti"? "tarvitsetko vetoapua"? "Samaa tarinaa ja paskaako jauhat"? "Etkö pääse elämässäsi eteenpäin"? "Tulenko pökkäsemään"Tämä on automaattinen puhelinvastaaja, jos haluat kuunnella viestin uudelleen, kelaa alkuun, niin saat kuulla saman paskan uuteen kertaan.
niinhän se menee hakkaa omaa päätään seinään yrittää saada niiden kahden kovan väliin muiden päitä onnistumatta siinä, ja tuo myös on koettu että välillä nuolee haavojaan ja sitten taas tulee entistä suuremmalla uholla kun on taas omasta mielestään aihetta saanut, yleensä ihan keksittyä on voinut nähdä vilauksen onnellisesta hymystä toisen kasvoilla ja sekös se harmittaa juu ja tuo myös on totta että on tylsää seuraa ei kai kukaan robotin kanssa jaksa keskutella...samat jutut samat henkilöt ..samat valittamiset
On teillä jutut. Sain ainakin hyvät naurut, mutta mitään uutta en noistakaan teksteistä löytänyt, mitä ei täällä oltais jo toisteltu moneen, moneen kertaan. :)
:D
Täällä kun sattuu aiheena olemaan narsismi, niin eihän ne faktat siitä mihinkään muutu :) Toisin se on narsisteilla kun niiden "faktat" muuttuu vähän väliä aina tilanteen mukaan, mikä milloinkin on niille itselle edullisinta ja sen mukaan, jos ne näkevät pienenkin mahdollisuuden mollata, alistaa, mitätöidä ja satuttaa muita.
Tai sitten sinä et ymmärtänyt yhtään mitä kirjoitin ja haluat syyttää minua "epäselvästä" tekstistä.
Luulis, ettei noin lyhyt teksti voi edes olla kovin vaikeaselkoinen, mutta joillekin se näköjään voi...
Ihme pilkunn***sta sullakin.
Takerrutaan lauseeseen, kun ei käsitetä kokonaisuutta, tai ymmärretä ylipäänsä mitä koko viesti tarkoittaa, sitten alkaa helvetinmoinen valitus ja vittuilu, vaikka itse kirjoitin vain asiallisesti oman mielipiteeni.
Näköjään, jo se epäilys, että joku on narsisti, oikeuttaa ketä tahansa kippaamaan jumalattoman paskalastin toisen niskaan, vaikka toinen ei olisi mitään edes tehnyt...Tämähän se on ei-narskujen ja uhrien käsitys oikeudesta. :)
Jos epäilet esim. minun kirjoittamia faktoja, niin voin kyllä ensi kerralla koittaa kaivaa ne mun tietolähteet, niin voit ihan itse käydä sieltä lukaisemassa. ;)
Ongelma vain on siinä, että esimerkiksi netistä mitä olen tietoa lukenut, olen käyttänyt varmaan satoja ellei tuhansia eri hakusanoja, lukenut juttuja sieltä täältä, niin on aika vaikeaa, ellei mahdotonta etsiskellä sieltä joukosta jotain paria tiettyä lausetta.
Siihen menisi päiviä...
Jokainen joka näitä kirjoituksia epäilee, voi itse hakukoneeseen kirjoittaa pari sanaa, ja koittaa etsiskellä ne faktat sieltä...Jos ei uskalla narskujen sanaan luottaa. :)
Ja kiitos kun korjasit, tuon virheen, että narskut junnaisivat paikallaan...
Mitä täällä olen lukenut niin tuntuu että uhrien jutut toistavat vain sitä yhtä ja samaa, viikosta toiseen, vuodesta toiseen...Aivan kuin mitään kehitystä ei olisi ollenkaan tapahtunut.
No, no eipäs niputeta! En minä ainakaan ole keveästi ihmisiä narskuiksi luokitellut vaikka paskaa on lennellyt välillä ämpäreittäin niskaani. Kas kun ei yksinkertaisesti tule kaikkien kanssa toimeen.
Jokaisellahan saa olla mielipiteensä! tämähän on vapaa foorumi.
tulin tänne kirjoittelemaan kun rupesin ihmettelemään ex-ystävättäreni käytöstä.
Olen vilkaissut myös muista foorumeita, lukenut julkaisija j.n.e.
Häneen vaan sopii narsistin tunnusmerkit ja itse koin senverran loukkauksia, vittuiluja ja mitätöintiä, kontrollia että sen mankelein läpikäyneenä kukaan on mulle ihan turha tulla vastaanväittämään.
minä en ole solvannut ketään enkä heittele paskaämpäreitä kevyesti kenenkään niskaan.
On vaan narsismille tyypillistä vähättelyä, että uhrin pitäisi vaieta ja luulla että uhri omalla menettellyllään on oikeuttanut narsistin käyttäytymisen.
Eihän kukaan "solvaa" narsisteja siksi että ovat "vammaisia" vaan siksi miten he kohtelevat muita ihmisiä. Ei ole mitään syytä arvostella pyörätuolissa istuvaa vammaista, koska siinä ei ole kysymys siitä, että he yrittäisivät tuhota ympärillään olevat ihmiset. Koko kysymys on mun mielestä täysin epälooginen, eihän noilla kahdella asialla ole mitään tekemistä keskenään, mutta turha tuota on sanoakin, jokainenhan sen tietää.
:D
Toivotaan, että edes ne harvat "ulkopuoliset", jotka tänne palstalle eksyvät arvostavat näitä tekstejä...Palstan uhreille selittäminen kun on samaa kuin puhuisi seinille.
"..Palstan uhreille selittäminen kun on samaa kuin puhuisi seinille."--niinpä--se juuri kertoo miten vakavasta asiasta on kysymys--uhrit ovat näitä tyhjänpäiväisiä "selityksiä" saaneet kuulla jo niin etteivät kaipaa enää yhtään lisää.
Silti jaksavat vain vatvoa samoja asioita, vaikka tietävät etteivät halua kuulla vastauksia?
Kuulostaa turhanpäiväiseltä valittamiselta minusta...
Jos avaa suunsa, pitäisi mielestäni pitää korvatkin auki.
"Jos avaa suunsa, pitäisi mielestäni pitää korvatkin auki. "
Ainakaan sinulta tuo ei näytä mitenkään onnistuvan.
Sinä siis tunnistat olevasi narsisti?
Ho ho , en ole ikinä kuullut narsistinen ihminen myöntämään vammansa!
Harvoin pyörtuolissa istuva solvaa toisia...toisn mitä narsut tekee sitä koko ajan toisille...ja sitä saa mitä tilaa!
Hyvin sanottu Jou joujou."Narsu saa mitä tilaa."
Minusta tuo on hyvä ja paikkansapitävä sanonta missä tilanteessa tahansa. Eikö se niin menekin, että siten kuin kohtelet toista, niin siten sinuakin kohdellaan ja narsistihan tuntee olevansa aina huonosti kohdeltu.
Narsisti ajattelee näin,..hm,...vai uhriko se olikin? ????????
http://www.youtube.com/watch?v=lrZRs69YvhA
Kun 'narsisti' ja 'uhri' ovat keskellä narsismi-ilmiötään, kumpikin kärsii. Eron jälkeen uhri haukkuu narsistin lyttyyn, mutta niin tekee narsistikin, on katkera 'uhrille'. Sota missä syntyi kaksi katkeraa häviäjää. Kuka siis lopulta on se narsisti ja uhri. Pakoon älynnyt lähtenyt uhri voidaan myös katsoa narsistin voittajaksi, ja narsisti täten uhrin uhriksi :)
Loogista, eikö(?)
Näinhän se usein menee. Loogiselta kuulostaa. Mietin omaa eroani miten kivuttomasti ja ilman katkeruutta kumpikin on siitä selvinnyt. Meidän liitossa ei ollut kahta häviäjää vaan pikemminkin voittajaa. Joskus se voi olla näinkin uskon. En tiedä silti mitä toinen sisällään ajattelee, mutta olemme voineet pysyä ystävinä ilman katkeruutta, onkohan tämä harvinaista?
Ei rakasteta, mutta ymmärretään mikä tämä juttu on. Minä kärsin suhteessa, jossa toiselta puuttui tunneäly, ahdistuin.
Siinä on eroa siksi kun Narsisti tuhoaa itsensä lisäksi tuhansia ihmisiä kun ottaa huomioon sukupolvien mittaisia taumoja joita Narsisti saa aikaan, kun vammauttaa yksilöä ja sen taumat kestävät useita sukupolvia toisissa ihmisissä, ja kaikissa ihmiskontakteissa hän saa ainoastaan tuhoa aikaan vaikka hän itse aina "pyhittää keinot" kun hän totuuden nimissä muka saa loukata toista ihmistä. Jo lapsuudessa Narsisti lapsen huomaa kun hän leikin nimissä kiusaa toisia ja saa pahan mielen toiselle lapselle ja sitten puolustautuu sanomalla että se oli vaan "leikkiä. Tällaisiin asioihin pitää koulussa jo puuttua ja opettajilla on yksillöllinen vastuu ihmisenä tähän asiaan ja miksei kaikilla vanhemmilla joita asia koskee, kun näkee lasta toisen lapsen kiusaavan. Todettakoon lopuksi että kaikki sodat johtuvat Narsistisista johtajistamme maapallolla..ja pyörötuoli ihmisen ei itsessään tuolinsa ansiosta yletä etes pankkiautomaatille....ja mikä estää sen että onko pyörätuolissa istuva ihminenkin Narsisti.
Ja kun narsistit häviävät maapallolta, maailmanrauha on syntynyt...Niinkö? :)
Ihmiset on kusipäitä, jotkut enemmän jotkut vähemmän. Luonnonlaki.
Ei ole vain Pyhimyksiä ja narsisteja, vaan myös kaikkea siltä väliltä.