Tunnetko..

häpeää? Usein, silloin tällöin, ei koskaan.
Syitäkin saa kertoa, ja huom. myötähäpeää ei lasketa ;)
133858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 133

Vanhimmat

Häpeän tunne tulee kyl silloin tällöin, millo mistäki asiasta. Viimeimmäksi tuli, ku möhläsin yhdes kirjotuksessa, mut ei se haittaa, äkkiä se unohtuu, tilalle tulee muita juttuja:)))

Äänestä
  • Aloittaja

    Aika pieneltä jutulta tuntuu jokin kirjoitusmöhläys, ei ehkä itelle sillä hetkellä.
    Mutta tottahan se, muissakin asioissa..tilalle tulee uutta, ja vanhat unohtuu..
    ainakin jää hyvin taustalle :)

    Äänestä

Kyllä täytyy myöntää että hävettää tänne kirjoittamiset.Onneksi ehdin niin vähän kirjoittaa,eikä palstan siivoaminen käy dik..voimille:))

Siitä olen yllättynyt että kukaan ei ole käskenyt olemaan kirjoittamatta,tai sanonut jotain ilkeää.

Kaikki suhtautuvat kuin rakastuneeseen klowniin konsanaan,vaikka monesti menee yli omankin ymmärryksen ja vauhtia on enemmän kun ymmärrystä:))

Äänestä
  • Aloittaja

    klownit itke, jos on rakastuneita, vai onko ne ilonkyyneleitä ?)

    Mä en omaa kirjoitusta koskaan kehtaa toistamiseen lukea, sen minkä kirjoitin, sen kirjoitin.
    No, äkkipikaisuuksissa voinu joskus poistaa oman..

    Toi vauhti tarvii olla sun valtti..hauskuus, huumori, ei ilkeile muille :)

    Äänestä

ei ole enää syytä.
Kaikki mistä nuorena häpesin, on aikuisena osoittautunut todeksi.
Omien tenavieni ja kummilapseni vaivalloista, häpeävää selittelyä kävi sääliksi.
En voinut sanoa että anna palaa vaan, koska häpeä on osa aikuistumista.
Vanhusten juttu se ei ole,
H.

Äänestä
  • olisi kummallista jos joku tänne kirjoittaa häpeävänsä.

    Noh, joku lapsi ehkä.
    H.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    olisi kummallista jos joku tänne kirjoittaa häpeävänsä.

    Noh, joku lapsi ehkä.
    H.

    Tunnustin että häpeän,enkä ole lapsi..Olen siis kummallinen:)

    Äänestä

  • mitäkä mies kirjoitti:

    Tunnustin että häpeän,enkä ole lapsi..Olen siis kummallinen:)

    On minun vaikeaa olettaa sinun olevan muuta kuin 30
    Joku verdiitti/kk/minä/seppä, meillä on kyky kirjoittaa aikuisesti.
    Aikuistuminen ja siihen liittyvä kyky kirjottaa lempeää huumoria, seksistäkin ja tunteista, se vie aikaa.

    H.

    Äänestä

  • miekii joskus tohon tilaan? Mut sittenhän mie oon jo vanha):

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    On minun vaikeaa olettaa sinun olevan muuta kuin 30
    Joku verdiitti/kk/minä/seppä, meillä on kyky kirjoittaa aikuisesti.
    Aikuistuminen ja siihen liittyvä kyky kirjottaa lempeää huumoria, seksistäkin ja tunteista, se vie aikaa.

    H.

    Se on ihan totta,kirjoitan eri tyylillä kuin useimmat.Tämän aikuisemmaksi en koskaan tule,vaikka olenkin yli 50

    En ole perehtynyt mainitsmiisi kirjoittajiin olettaen kirjoitustyylin aikuisuutta..

    Niminerkit joiden esität kirjoittavan aikuiseen tyyliin ymmärrän,mutta,miksi joukossa oli "minä"sana?

    Eikö se ole hieman omahyväistä arvostella omaa kirjoitus tyyliä aikuiseksi tavaksi..

    omaa tekstiäni viisaaksi ja aikuiseksi.
    Sinä sitten oman mielesi mukaan.
    Hyväksyn mielelläni sen että olet eri mieltä, mutta samalla toivon että luet nimimerkkejä joita mainitsin, minulle viisaasn túntuisia.

    Minä olen vain Minä.
    Ykkönen.
    H.

    Äänestä

  • old_profile_52010 kirjoitti:

    miekii joskus tohon tilaan? Mut sittenhän mie oon jo vanha):

    on aina vähän turhamainen.
    Ilman syytäkin, hän laskeutuu veteen, ja kuorii pyyhettään samalla pois.
    Ei syytä häpeään, vaan on vähän häveliäs.
    Vanhene rauhassa, unelmani.
    Aina on sinulle syy pitää pyyhettä.
    Kaikille ei kauneus ole katoavaista.

    H.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    omaa tekstiäni viisaaksi ja aikuiseksi.
    Sinä sitten oman mielesi mukaan.
    Hyväksyn mielelläni sen että olet eri mieltä, mutta samalla toivon että luet nimimerkkejä joita mainitsin, minulle viisaasn túntuisia.

    Minä olen vain Minä.
    Ykkönen.
    H.

    Varmasti teksteissäsi on viisautta ja joskus jopa aikuisuutta,enkä sitä voi kieltää.Samoin mainitsemasi nikit.

    Mutta olet myös hyvä heittämään käänteistä huumoria itsestäsi ykkösenä:)))Tähän minä en kykene,kun alkaa hävettämään..

    Äänestä

  • Aloittaja

    HTZA kirjoitti:

    olisi kummallista jos joku tänne kirjoittaa häpeävänsä.

    Noh, joku lapsi ehkä.
    H.

    missä se ikäraja menee.. tällä palstalla, kuka lapsi sun mielestä ?)

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_5204946 kirjoitti:

    missä se ikäraja menee.. tällä palstalla, kuka lapsi sun mielestä ?)

    ei se oo vuosista kii.. ?

    Äänestä

  • mitäkä mies kirjoitti:

    Varmasti teksteissäsi on viisautta ja joskus jopa aikuisuutta,enkä sitä voi kieltää.Samoin mainitsemasi nikit.

    Mutta olet myös hyvä heittämään käänteistä huumoria itsestäsi ykkösenä:)))Tähän minä en kykene,kun alkaa hävettämään..

    Juttusi vain tuppaavat olemaan lapsille.
    Tai siis niinku.
    Loistavana kirjoittajana ja säkenöivän vihjailevana, yritän antaa sinullekin pienen vinkin.
    Ei aina, eikä yleensäkään, tarvitse kirjotella aivoistaan kaikkea, ihan suoraan.

    Annan sinulle esimerkin hyvästä aloituksesta:

    Aihe: Panettaa

    Jostain syystä työpaikkani hissi kolisi, olin varma että sen tuuman paksut johdinputket antavat periksi.
    Lähettityttö pelkäsi.
    Mieleni teki ottaa hänet suojelevaan kainalooni, mutta olin jo 30v. ja nätti lähetti, jotain 16v.
    Miten teillä tulee mieleen?

    Että tarina ja otsikko eivät olleet samasta aloituksesta,tai tarina jäi kesken..Jäi vaivaamaan nuo tuumaiset johdin putket,mitä ne ovat?

    Oon liian rehellinen,jotta voisin kirjoittaa laittamatta sitä mikä tulee ensimmäisenä mieleen.Nyt ei taas ehdi enempää tänään,kun työ kutsuu. son mojens tälle päivälle:)

    Äänestä

Aika useinkin tulee mietittyä että ennen taivas reppee kuin meikä häppee,mutta ei kai se ihan noinkaan mee?

Äänestä
  • Aloittaja

    muuten et asiaa miettiskään ;)

    Äänestä

Häpeäisit ees, sanoi äiti usein nuorena. Enkä aina kyllä ymmärtänyt mitä mun tuli hävetä.
Onko se häpeämistä kun nolostuu?
Jos on niin sitten häpeän, mutta jotenkin ajattelen häpeän syvästi.
Häpeäminen voi viedä pohjan koko elämältä.
Ben Malinen oli muistaakseni kirjoittaja kirjalle "Häpeän monet kasvot". Luin sen joskus aikoinaan kun kävin läpi omaa häpeämästäni ja traumojani.

Mutta olen kova mokailemaan ja silloin kyllä aina nolostunkin......välillä :))

Äänestä
  • Aloittaja

    kuulostaa tutulta, oisko mullekin penskana sanottu vastaavaa.
    Ei tarkkaa mielikuvaa.

    Oli kans mielessä, että asiaa on tutkittu, ja voi aiheuttaa traumoja, vaikeuttaa koko elämää.

    Oletan, että jos "mokailet", osaat myös nauraa itselles.. :))

    Äänestä

  • UPDATE_5204946 kirjoitti:

    No joskus jopa mokailen tahallani. Jos on ympärillä itteensä täynnä olevia ja nirppanokka ihmisiä niin sanon tai teen jotain älytöntä.
    Musta on kiva seurata ihmisten reaktioita.

    "Hullu sä oot", lauseen oon kuullu aika usein. Niin oonkin ja mulla on hauskaa.

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    Vastaavissa tilanteissa olen käyttänyt itsestäni ilmaisua "ilkeä" tehdessäni tai sanoessani tarkoituksella joitain sellaista jonka tiedän ärsyttävän omahyväisiä nirppanokkia, vahingoniloisia tai kateellisia.

    Tietenkin teen tahattomia mokia. Erehtyminen on inhimillistä eikä häpeämisen aihe!

    Epärehellisyyteen tao rikokseen sortumista voi jo hävetäkin.

    Äänestä

Mailma kasvatti ruvet polviin kun pentuna häpesin olojani.
Nyt kun on jonkinlainen käsitys vaikkei ymmärräkkään kaikkia asioita osaa antaa arvoa ittelleen ja sille mitä on puuhastellut.
Voi sanoa nuoremmille et siinä on latua ,antaa hyssyttää.

Äänestä
  • me seisotaan pystyssä ja otetaan vastaan mitä tulee, mä tuen sinua ja sinä minua, tarpeen mukaan.
    Laitoin sulle viestiä.

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    me seisotaan pystyssä ja otetaan vastaan mitä tulee, mä tuen sinua ja sinä minua, tarpeen mukaan.
    Laitoin sulle viestiä.

    On pitäny pikkasen kumartuu kun tuntuu et vähenpikin rakkaus riittäis.
    Kato sitähän kuritetaan jota rakastetaan.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    On pitäny pikkasen kumartuu kun tuntuu et vähenpikin rakkaus riittäis.
    Kato sitähän kuritetaan jota rakastetaan.

    mutta onneksi olen pienempi kuin sinä, ei tarvitse ihan niin syvään kyykistää.
    Mutta kyllä me kestetään, voisit silti vähän kohottautua, olet melkoisen painava mies ;))

    Äänestä

  • Aloittaja

    sanoa kaunis.. viesti ainakin ?)
    Mutta tässä kommentissa on lyhyesti ja ytimekkäästi sanottu aikas paljo.

    Äänestä

  • UPDATE_5204946 kirjoitti:

    sanoa kaunis.. viesti ainakin ?)
    Mutta tässä kommentissa on lyhyesti ja ytimekkäästi sanottu aikas paljo.

    On muuten harvinaista herkkua.
    Tuntuu jotenkin kivalle kun tuntematon ihminen on tajunnut mitä yritti sanoa.

    Äänestä

En kyllä muista milloin vaikka ainakin kaukomuisti toimii.

Jos ihminen elää rehellisenä itseään ja ympäristöään kohtaan niin miten voisi syntyä mitään hävettävää?

Tarttis varmaan eritellä häpeä, nolostuminen ja katuminen.
Samat sanat saattavat käsitteinä olla sisällöltään erilaisia eri ihmisille?

Joskus kadun jotain tekemistäni.
Juuri koskaan en nolostu mutta joskus kuitenkin.
En häpeä milloinkaan!

Äänestä
  • Aloittaja

    elämänviisautta!
    Jään vielä miettimään sun sanoja, kiitos niistä :)

    Äänestä

turhamainen asia, niin mikäkö, no se että saan aikaiseksi täällä kotona sellaisen epäjärjestyksen ja sotkun ja huom asun yksin. Joka paikka on taas sikinsokin ja kaikki laatikot ja kaapit siinä pisteessä ettei sieltä mitään löydä, eikä muutosta ole kuin 5 kuukatta.

Hävettää tämä laiskuus!

Äänestä
  • Aloittaja

    Sano boheemi, kuulostaa paremmalta kuin laiska ?)
    Ei oo kehumista täälläkään.. yleisilme lienee ok, mutta heikko kohta on vaatehuone/kaapit..
    Sitte syksyn sateisina päivinä ehkä.. :)

    Äänestä

  • UPDATE_5204946 kirjoitti:

    Sano boheemi, kuulostaa paremmalta kuin laiska ?)
    Ei oo kehumista täälläkään.. yleisilme lienee ok, mutta heikko kohta on vaatehuone/kaapit..
    Sitte syksyn sateisina päivinä ehkä.. :)

    sanasta laiskurille :) Ähh ei edes niinä sateisina päivinä saa mitään kunnollista aikaiseksi, kun vain tässä haaveilee ja suunnittelee sitä sun tätä kaiket illat ja viikonloput. Mihin se kaikki nuoruuden energia häipyi?

    Äänestä

Myötähäpeää olen tuntenut useinkin - mutta koska sitä ei lasketa, niin pisti todella miettimään.

Nuorempana tuli hävettyä sanomisiaan; tuli avattua suu ennen kuin ehti ajatella. Tulee niin toki nykyisinkin tehtyä, mutta jostain syystä se ei enää hävetä...

Syysiloa Sinulle. Jostain ketjusta luin, mitä nikkiä käytit ennen nykyistä ja huomasin, että ollaan useinkin oltu samoissa ketjuissa keskustelemassa. Eli hauska tavata vanhoja tuttuja =)
terkuin entinen SeijaSini

Äänestä
  • Aloittaja

    Kyllä ikä tuo jotain hyvääkin, omalla kohdalla ehkä riippuu hiukka seurasta, jos sattuu sanomaan ennen kuin ajattelee.. Tuttujen kesken ei mitään väliä ;))

    Muistan sut myös, hyvää Sinin päivää ;)

    Ja etenkin kaikkea kivaa syksyysi! Ehkä ja toivottavasti taas joskus 'törmäillään'..

    Äänestä

hävetä silmät päästäni ja sormet nappuloiltani mutta on pakko kysyä, kun virtuaalipersoonaa Kednahia ei ole näkynyt palstalla aikoihin. (Nimimerkin takanahan kuitenkin on aivan elävä henkilö) Onko sinulla kaikki hyvin?
nimimerkki aidosti huolestunut

Äänestä
  • Aloittaja

    että hän ei täältä löydä viestiäsi.
    Mun mielestä ei syytä hävetä, vaikka tuosta tekisi aloituksen. Tosin, lieneekö hän pitävä taukoja..
    en oo kovin seurannu, kun niitä hänen avauksia taitaa poistua aika usein :(

    Äänestä

Nuorempana sitä häpesi kaikenlaista. Vanhemmiten minusta on tullut häpeämätön.

Ikä antaa kanttia.

Äänestä
  • Aloittaja

    itsevarmuus lienee osa sitä charmia :)

    Äänestä

  • UPDATE_5204946 kirjoitti:

    itsevarmuus lienee osa sitä charmia :)

    Ei se kaikki sitäkään taida olla. Vanhemmiten ihminen vain luulee tuntevansa jo niin hyvin kaikki sosiaalisen kanssakäynnin rajat ettei pidä omia poikkeamiaan mitenkään itsekritiikin arvoisina. EI se välttämättä ole aina hyväkään asia, mokia saattaa joskus tulla kokeneellekin.

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Ei se kaikki sitäkään taida olla. Vanhemmiten ihminen vain luulee tuntevansa jo niin hyvin kaikki sosiaalisen kanssakäynnin rajat ettei pidä omia poikkeamiaan mitenkään itsekritiikin arvoisina. EI se välttämättä ole aina hyväkään asia, mokia saattaa joskus tulla kokeneellekin.

    mieltä vanhemiten ihmisellä saattaa olla tai tulla jotain omalaatuisia päähänpinnyttimiä tai ihminen saattaa palautua aikaan jolloin oli parhaimmillaan sekä fyysisesti että älyllisesti ja myöskin henkisesti. Eli suunnilleen siihen ikäkauteen 45-50v..jolloin vielä oppi ja omaksui tavallaan uusia asioita suht helposti. Siis vielä voimissaan;) Ikä ei aina tuo sitä viisautta pelkästään tullessaan kaikille. Ikävä kyllä. Ihminen saattaa myös taantua. Olivathan asiat aina olleet ennen näin...miksei nyt- asteelle tai sanoisiko asenteelle. Tuttuus luo myös turvallisuutta sitä mukaan kun omat voimavaramme vähenevät.

    Vähän vaikea lyhtykäidesti tätä ilmaista.;) mitä tarkoitan...

    Äänestä

hävetä, mutta joskus, harvoin, nolottaa kun tulee suusta sammakoita.

Äänestä
  • Aloittaja

    on tullu kivasti esiin noita "nyansseja".. jopa ihan eri asioita saattavat tarkoittaa..?
    Hävettää, nolottaa, ja muitakin. Ei tullut mieleen avausta tehdessä..
    Menee toistoksi mulla taas, mutta omalla kohdalla tutussa seurassa voi päästellä suustaan suunnilleen mitä vaan, eikä nolota yhtään ;)
    Joskus pakko skarpata, virallisemmassa seurassa.. vaikka kaikki immeiset samalla viivalla pitäis ollakin ?)

    Äänestä

Kyllä mä tunnen, mutta olisit voinu laittaa aloitukseen vaihtoehdon, harvoin. En mä nyt häpeillyksiäni tilitä, joskus vaan on tullu sellainen tunne, että tarviko sitä ihan nyt noin ...

Luulenpa, että häpeän tunne jossain muodossa on pikkusen yleisempää kun täällä on myönnetty.

Äänestä
  • Aloittaja

    silloin tällöin ois harvoin, tai lisätään se harvoin sitte nyt.

    Äänestä

  • UPDATE_5204946 kirjoitti:

    silloin tällöin ois harvoin, tai lisätään se harvoin sitte nyt.

    Upeeta, tosihienoo. Harvoin kaipaamani on nyt lisätty!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Adria kirjoitti:

    Upeeta, tosihienoo. Harvoin kaipaamani on nyt lisätty!

    ajatellu, mulle suht vierasta lienee ;)
    Häpeän lisäksi tuli nolostuminen, katuminenkin esiin..
    Voisko olla syy, miksi harvempi "tunnusti" enää näillä vuosin häpeävänsä, tiedä sitte.

    Äänestä

  • UPDATE_5204946 kirjoitti:

    ajatellu, mulle suht vierasta lienee ;)
    Häpeän lisäksi tuli nolostuminen, katuminenkin esiin..
    Voisko olla syy, miksi harvempi "tunnusti" enää näillä vuosin häpeävänsä, tiedä sitte.

    Voishan ton nykypäivänä ajatella niinkin, että on haastavaa olla tuntematta häpeää.

    Äänestä

Häveskelen tämän tästä, mutta se menee tuohon myötähäpeän piiriin, että siitä ei sen enempää.

Mua rupes ihan HirrrRRRRrrrveesti naurattamaan, kun tuli mieleen oma nuoruus, ne ajat kun hyppäsin tansseissa ja sen semmosta. Älytöntä häpeämistä jos jonkinlaisista hassuista, jopa hullunkurisista asioista.
Jos lähdin tanssimaan, täytyi tietysti pistää joka hius juuri ja vartavasten sille ihan oikealle paikalle. Suoristin hiuksiani vaivoja säästämättä. Noh, sitten jos tanssimatkan aikana ilma oli kostea ja jos vielä lisäksi tuulinen, niin tanssipaikan vessassa, peilin edessä, meinasin saada jätslaakin, kun tukkani oli mennyt Pilalle. Häpesin pörröpäätäni. Ja se oli ihan Oikeaa häpeämistä. Otti päähän ja kiukustutti.
Niin, niin, niin, niin lapsellista touhua.
Vaatteitten kans oli vähä sama juttu.

Ei, en ilikiä kirjottaa enempää, koska silloin rupeis Hävettämään.

Nykyään voin sanoa, että en tunne häpeää. Yritin kovasti miettiä, Mistä voisin tunteä häpeää, mutta ei ole syytä hävetä.

Äänestä
  • Aloittaja

    kenen/keiden puolesta yleensä tunnet myötähäpeää.. muttei tarvi vastata jos et halua :)

    Kultainen nuoruus niin... mutta en uskalla kieltää, etteikö vieläkin joskus tulis pieniä paineita noiden ulkoisten juttujen suhteen.. Siis jos useammin kävis jossain ;))

    En tahdo sanoa, kenen/keiden puolesta yleensä tunnen myötähäpeää. Kun sellainen tunnetila mojahtaa pääknuppiini, niin se tunne harhailee vain ja ainoastaan siellä mun pääni sisällä, enkä yleensä koskaan sitä tuo julki kenellekään. Se on vaan semmosta "itsekseen ajattelua", jos voisin sen tuolla tavalla sanoa.

    Äänestä

Ei se nyt ihan hävettävän hävettävää ole, mutta joka kerran anteeksi pyytäessäni tuo tunne vilahtaa.
Miksi sitä muuten joutuisi pyytelemään?

Äänestä
  • Aloittaja

    vain niin hyvätapainen ?)
    Jokin asia, jota toinen ei edes huomaa, sinä katsot, että on aiheellista pyytää anteeksi?)

    Äänestä

Jokainen täällä silmät kirkkaina väitää, ettei muka tunne häpeää, oh, oh!? Ihminen voi tuntea häpeää montakin kertaa päivässä, eikä se ole mitenkään epänormaalia. Epänormaalia sen sijaan on olla tuntematta häpeää. Häpeä on meille tärkeä tunne, jota jokainen ihminen elämässään tarvitsee. Jos häpeä puuttuu, puuttuu sen myötä inhimillisyys ja kunnioitus. Ei ikä tai muutkaan seikat poista ihmistä tuntemasta häpeää.

Aika häpeämätöntä porukkaa täällä :)

Äänestä
  • Tsop tsop. Ei väitä jokainen.

    Äänestä

  • Mutta, mutta, mutta, Mitä tai Minkälaista häpeää sitä "pitäisi" tuntea tällä iällä?

    Jos nyt esimerkkinä sanoisin oman itseni, niin kun asun yksin, niin esim. täällä kotona ei tule tilanteita, jossa alkaisin tuntemaan häpeää. Sen verran tavallisen tylsää arkielämän kiemuroita pyöritän. Mitä tekis ruokaa, moneltako alkoikaan työt, imuroinko tänään vai huomenna ja sitä rataa....

    Ystävien kanssa rupattelen ja touhuan sitä sun tätä. Siinäkään ei mitään hävettäviä asioita tapahdu.

    En syljeskele suustani harkitsemattomia asioita, pyrin käyttäytymään jokseenkin tilanteisiin sopivilla tavoilla....jne...

    Tuli mieleen, että ymmärsinköhän nyt ollenkaan koko aloitusta. Tuli hölmö olo, kun/jos en sisäistänyt ollenkaan tuota Hävettää-sanaa.

    En ymmärtänyt, mitä tarkoitit sanoessasi "Jos häpeä puuttuu, puuttuu sen myötä inhimillisyys ja kunnioitus." Voisitko selittää sen tarkemmin?

    Äänestä

  • Heikunkeikku kirjoitti:

    Mutta, mutta, mutta, Mitä tai Minkälaista häpeää sitä "pitäisi" tuntea tällä iällä?

    Jos nyt esimerkkinä sanoisin oman itseni, niin kun asun yksin, niin esim. täällä kotona ei tule tilanteita, jossa alkaisin tuntemaan häpeää. Sen verran tavallisen tylsää arkielämän kiemuroita pyöritän. Mitä tekis ruokaa, moneltako alkoikaan työt, imuroinko tänään vai huomenna ja sitä rataa....

    Ystävien kanssa rupattelen ja touhuan sitä sun tätä. Siinäkään ei mitään hävettäviä asioita tapahdu.

    En syljeskele suustani harkitsemattomia asioita, pyrin käyttäytymään jokseenkin tilanteisiin sopivilla tavoilla....jne...

    Tuli mieleen, että ymmärsinköhän nyt ollenkaan koko aloitusta. Tuli hölmö olo, kun/jos en sisäistänyt ollenkaan tuota Hävettää-sanaa.

    En ymmärtänyt, mitä tarkoitit sanoessasi "Jos häpeä puuttuu, puuttuu sen myötä inhimillisyys ja kunnioitus." Voisitko selittää sen tarkemmin?

    Moi Heikku!
    Sana häpeä on mielenkiintoinen ja olen sitä pohdiskellut tämän aloituksen jälkeen paljon.

    Tuli mieleen kun äiti aina nuorena sanoi ne sanat "häpeäisit ees".
    Hän oli yli neljäkymmentä mut tehdessään. No varmasti hänen nuoruudessaan hävettiin asioita joita sitten enää mun nuoruudessa ei. Eli siinä tuli esiin se ikävuosien kuilu. Jos sois ollut nuorempi äiti ei välttämättä olis mitään hävettävää asioissa nähnyt.
    Onneksi vanhemmiten meidänkin välit muuttui sellaisiksi että, moni vieras ois hävennyt meidän juttuja joita naurettiin ja kihiteltiin kahdestaan kun kävin ruokaa laittamassa.
    Ihminen kun voi muuttua häpeämättömäksi vanhemmiten :))
    Tää on ollut mielenkiintoinen alotus, enkä kyllä minäkään häpeä täällä isseksein mitään, enkä niin kauheasti muuallakaan :))

    hei Meriläiskä:)
    Joo alkoi tuo Häpeä-sana muakin "mielenkiintoilla", mutta minä aloin aljattelemaan sitä vasta hetki sitten. Ryntäsin vastaamaan aloitukseen tosta-noin-vaan, enkä tuntenut tarvetta ees kovastikaan tuumailemaan.
    Nyt sitten Öönä mietin, että Mitä sillä oikein tarkoitettiinkaan.

    Oliskohan tässä sitten yks Hävettävä asia. Se, että en ymmärrä ees hävetä.

    Voihan asia olla kyllä niinkin, että Itse en ymmärrä hävetä sanomisia tai tekemisiä ja sitten sankoin joukoin ihmiset myötähäpeilee mun höperyyttäni. Voi kauhiaa paikkaa, jos asia olis niin. Toisaaltaan jos olen Täyttä ymmärrystä vailla tai peräti Ymmärrystä vailla, mitä tulee tähän häpeämiseen, niin olotilani on siinä mielessä mainio, että eleleskelen tietämätöntä elämääni ihan onnellisena.
    Oih, miten epäselvää tekstiä pukkaan tulemaan, oikein hiki tuloo.

    Joo ymmärrän kyllä sinua, ole huoleti. Mut häppeemään en puolestas ala :))))))))))
    Joo ja mun puolesta on varmasti monikin hävennyt mutta väliäkös sillä, omahan on häpeensä :))

    Äänestä

  • Eikö se häpeäntunne säätele käyttäytymistä.
    Mitä vähemmän häpeää, sen vähemmän ottaa huomioon muita.
    Hetkessä kun eletään, voi tulla tilanteita, joista ei jälkeenpäin niin ylpeä ole.

    Äänestä

  • peikonm kirjoitti:

    Eikö se häpeäntunne säätele käyttäytymistä.
    Mitä vähemmän häpeää, sen vähemmän ottaa huomioon muita.
    Hetkessä kun eletään, voi tulla tilanteita, joista ei jälkeenpäin niin ylpeä ole.

    Häpeässä sinällään ei ole mitään pahaa. Ihan ok, kuin moni muukin tunne.

    Tahtoo vain olla niin, että ihan väärät ihmiset tuntevat häpeää suotta, ja ne joitten kuuluisi hävetä, eivät tajua koko sanaa.

    Mun mielestä jonkinlainen synonyymin tapainen häpeälle on liika itsekriittisyys. Kuten tunnettu, joskus tuntuu, että joillain ei ole minkäänlaista itsekriittisyyttä. Ja jotkut istuu pimeässä komerossa, kun niitä hävettää kun kaupassa erehtyi antamaan väärän bonuskortin ensin kassalla.

    =DW=

    Äänestä

  • Niin. Häpeää taidetaan hävetä.

    Todellisuudessa häpeäntunne ei ole niin huono kuin äkkiseltään saattaisi luulla vaan osoittaa että ihminen on sosiaalinen olento ja ottaa huomioon mitä muutkin ajattelevat.

    Vanhemmiten häpeäntunteet kyllä vähenevät koska ihminen kokee itsensä enemmän iän antaman kokemuksen tuomalla arvovallalla normien asettajaksi kuin noudattajaksi. Valitettavasti se joskus johtaa siihen että vanhat ihmiset ovat välillä todella vaikeita ja ruokottomiakin vänkkäpäitä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Häpeässä sinällään ei ole mitään pahaa. Ihan ok, kuin moni muukin tunne.

    Tahtoo vain olla niin, että ihan väärät ihmiset tuntevat häpeää suotta, ja ne joitten kuuluisi hävetä, eivät tajua koko sanaa.

    Mun mielestä jonkinlainen synonyymin tapainen häpeälle on liika itsekriittisyys. Kuten tunnettu, joskus tuntuu, että joillain ei ole minkäänlaista itsekriittisyyttä. Ja jotkut istuu pimeässä komerossa, kun niitä hävettää kun kaupassa erehtyi antamaan väärän bonuskortin ensin kassalla.

    =DW=

    Ei häpeäntunne voimakkain tunne ihmisessä ole.
    Kyllä viha ja rakkaus saa hiirulaisestakin leijonan.
    Kyllä eläinmaailmassa viisaimmat eläimet, ainakin näyttävät tuntevan häpeää, hevonen ja koira.
    Kissalla ja mitä muita elukoita niitä lemmikkeinä on, rottia käärmeitä kaloja, niillähän ei ole muuta, kun mielihyvän ja pelontunteet.
    Apinoiden sielunelämään en ole päässyt tutustumaan:

    Äänestä

  • Sinun mielestäsi!
    Mahtaa olla elämä kiusallista?

    En todellakaan ymmärrä mitä minun olisi pitänyt esimerkiksi tänään h'vetä!
    Täysin käsittämätöntä!
    Mitä tekemistä sillä on inhimillisyyden ja kunnioituksen kanssa?

    Enkä edes häpeähäpeämättömyyttäni!
    Olen suorastaan ylpeä kyvystäni elää ilman häpeää aiheuttavia toimia tai ajatuksia!

    Ymmärrän kyllä häpeäjiä mutta tuo aloittajan mainitsema myötähäpeä on varsin ihmeellinen asia.
    Miksi kenenkään pitäisi hävetä jonkun toisen toilailuista?
    Vai olenkohan käsittänyt väärin?

    Äänestä

Mietin minkälaisessa maailmassa elää ihminen joka häpeää paljon ja kokee että on paljon hävettäviä asioita ympärillä.
Onko se maailma jotenkin kahleita ja sääntöjä täynnään.
Porukassa joskus näkee kun muilla on hauskaa niin yksi saattaa mennä ihan lukkoon, miksi?
Ehkä on puheenaiheita joita ei saa puhua. On sääntöjä ettei saa tehdä sitä eikä tätä.
Olis ihan kauheaa jos joutuis nyt yhtäkkiä sellaiseen kurimukseen että kaikki kiellettäis.
Sääntöjä sääntöjen perään. Kulkisko silloin alasluoduin silmin ulkona eikä näkis ketään. Ei vois puhutella vieraita miehiä, miestenhän pitää aloittaa keskustelu.
Ite katselenlen maailmaa ihan suoraan silmiin, paitsi silloin kun on professori Hajamieli päällä eli joku juttu mietityttää, silloin en näe ketään.
Muta esim. eilen tutustuin uuteen herrahenkilöön kun aloin keskustella hänen kanssaan ex tempore.
Moni ois kai sitäkin hävennyt.

Äänestä
  • Aloittaja

    joskus olla, että ei vaan osu huumorit yhteen, jos toisten jutut ei naurata.. vai miten mennä lukkoon ?)

    Miks ei vois mennä jutteleen tuntemattomalle miehelle, tuosta vaan. Eikö monet tutustu vaikka koiraa ulkoiluttaessaan, kaikki ei tarvi hauvelia rekvisiitaks ;)
    Sitäpaitsi, silloinhan on "etulyöntiasema". Jos toisinpäin, sitähän ei tiedä, mitä sieltä tulee ;)

    Tuohon aiemmin mainitsemaas tahalliseen mogailuun, sanoisin, että se on rohkeutta mun mielestä.
    Turhantärkeys on ärsyttävää.. Grrr ;))

    Äänestä

Yksi aamu olin lähdössä töihin ja meidän piha-alueen timpuri teki ulkona töitä.Hän oli sillai kyykyllään siinä työkalupakin luona ja kuulin kun hän sanoi reippaasti huomenta.Ihmettelin vähän,että nyt moikkas,ku ei ollu tehny sitä kertaakaan aiemmin..No minä siihen iloisesti vastasin takasin.Sit kysyi,että tarvinko porakonetta?Olin ihan ihmeissäni,että mihin minä nyt sitä tarvisin ja vastasinkin,etten tarvi.Otin siinä sit pyöräni ja samalla tää timpuri nousi seisomaan.Katteli mua siinä kummastiMä meinasin mennä maan läpi häpeästä,ku huomasin,että se puhuikin puhelimessa!!!!!

Voi herran pieksut,ku mua hävettää vieläkin..:P Onneks se lähtikin muutaman päivän päästä pois,ku en olis kehannu näyttäytyä sille...:¤

Äänestä
  • Mut oli hauska juttu, miuta naurattaa, niin kamalasti:)))) Hytkyttää ihan:)))

    Älä välitä, kyl siutaki jossain vaiheessa, kunhan aikaa vähän vierähtää, naurattaa koko juttu:))))

    Äänestä

  • Aloittaja

    Toi oli hauska.. kun aloin lukee, ajattelin että sulla oli esim. vaatteet jotenkin erikoisesti..
    No, ei oo näköjään mulla kykyä asettautua toisen osaan, sori ;)

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_52010 kirjoitti:

    Mut oli hauska juttu, miuta naurattaa, niin kamalasti:)))) Hytkyttää ihan:)))

    Älä välitä, kyl siutaki jossain vaiheessa, kunhan aikaa vähän vierähtää, naurattaa koko juttu:))))

    Just kun olin vastaamassa Mii-sulle, jouduin juokseen muualle..
    Eli en ollu lukenu sun viestiä ;))

    Äänestä

  • Miisu mikä siitä tilanteesta teki hävettävän sekö, että et nähnyt hänen puhuvan puhelimeen vai suomalaisen epävarmuus itsestään "mitähän tuokin mies minusta ajattelee" ; ))

    Äänestä

  • old_profile_52010 kirjoitti:

    Mut oli hauska juttu, miuta naurattaa, niin kamalasti:)))) Hytkyttää ihan:)))

    Älä välitä, kyl siutaki jossain vaiheessa, kunhan aikaa vähän vierähtää, naurattaa koko juttu:))))

    jotenkin tuo oli semmonen juttu,että mua nolottaa nytkin ku tätä kirjoitan..:P

    Äänestä

  • UPDATE_5204946 kirjoitti:

    Toi oli hauska.. kun aloin lukee, ajattelin että sulla oli esim. vaatteet jotenkin erikoisesti..
    No, ei oo näköjään mulla kykyä asettautua toisen osaan, sori ;)

    olisin ollu siinä tissit paljaana,niin sekin olisi ollut parempi..:¤

    Äänestä

  • Korppis kirjoitti:

    Miisu mikä siitä tilanteesta teki hävettävän sekö, että et nähnyt hänen puhuvan puhelimeen vai suomalaisen epävarmuus itsestään "mitähän tuokin mies minusta ajattelee" ; ))

    oli niiiin noloa!!!!Mahtoi varmaan työkavereilleen höpistä,että se yks hullu akka koko ajan häiritsi mun puhelua...:DDD

    Mun poika sanoi,että koko juttu oli ihan ku yhestä vitsistä..:))

    Äänestä

  • Aloittaja

    miia-kisu kirjoitti:

    olisin ollu siinä tissit paljaana,niin sekin olisi ollut parempi..:¤

    vaan jatkat naurattamista, ja sori taas, mutta tota en usko ;)))

    Äänestä

  • miia-kisu kirjoitti:

    oli niiiin noloa!!!!Mahtoi varmaan työkavereilleen höpistä,että se yks hullu akka koko ajan häiritsi mun puhelua...:DDD

    Mun poika sanoi,että koko juttu oli ihan ku yhestä vitsistä..:))

    Uskon, että se mies huomasi myös asian koomiseksi ja jos sinäkin olisit heläyttänyt naurun kaiken päälle, olisi se ollut molemmille päivän hauskin hetki ; ) Tälläiset tilanteet pitää pistää huumorin piikkiin.

    Äänestä

  • UPDATE_5204946 kirjoitti:

    vaan jatkat naurattamista, ja sori taas, mutta tota en usko ;)))

    se sille äijälle ainaski ollu mielenkiintosempaa..:))

    Tai sitten se olis sanonu,että nosta ny herranjumala noi rukkases pois tuolta polvien päältä,ku ne jää muuten pyörän pinnojen väliin..:))

    Äänestä

  • Korppis kirjoitti:

    Uskon, että se mies huomasi myös asian koomiseksi ja jos sinäkin olisit heläyttänyt naurun kaiken päälle, olisi se ollut molemmille päivän hauskin hetki ; ) Tälläiset tilanteet pitää pistää huumorin piikkiin.

    se mies oli aikamoinen myrttynaama muutenkin..Enkä mä ehtiny siinä mitään,ku lähin niin äkkiä nolona pois siitä..Kyllä mä taivastelin ja siunailin koko työmatkan.

    Äänestä

Häpeä ei kuulu elämääni.

Häpeän tunne liittyy minäkuvaan, hyväksyy/ei hyväksy itseä sellaisena kuin on. Häpeää tavallaan itseään. Jos hyväksyy itsensä häpeä ei kulje mukana jos ei hyväksy se seuraa. Elämäntavat on jokaisen kontrolloitavissa ja jos kontrolli pettää seuraus on häpeä tekemisistään. Jos ihmisellä on kiihkeä tarve miellyttää muita voi olla, että häpeä on jatkuva seuralainen.

Nuorenpana kun matusteli elämään, opetteli ja sai "turpiin" häpeä oli tuttu tunne, ei enää ; )

Äänestä
  • sitä sanotaan.
    Mutta mitä mieltä olet itse? Joudutkos useinkin seisomaan housut kintuissa? :)

    Äänestä

  • Hävytön minä. kirjoitti:

    sitä sanotaan.
    Mutta mitä mieltä olet itse? Joudutkos useinkin seisomaan housut kintuissa? :)

    Jos itse jouduit niin kai se on ollut häpeällistä, en osaa sanoa, ei ole kokemusta, mutta riippuu missä seisoit housut kintuissa, torin kulmilla vai omassa vessassasi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ymmärtää, jos/kun joskus saat palstalla'turpiin', korjaa jos oon väärässä. Ajatus siitä, mitä oon selaillu ketjuja. Toisia voi ärsyttää moinen itsevarmuus, sanavalmius.
    Mä vähä kade.. Sitä hyväksyy itsensä, kuitenkaan ei aina kaikilta osin.
    No, nyt on loma ohi, jossain tilanteissa vois elämäntapojaan vähä tsekata, näin jälkiviisautena.
    Toisinaan, tulee ihmisiä joita haluis miellyttää, kuitenkin kaikenlainen 'nuoleskelu' on tosi ällöä, siitä ristiriita.
    Elämänkoulu ei eräiden kohdalla taida loppua koskaan ;)

    välitä. Häpeäminen on tervettä. Eikä se koverra itsevarmuutta, vaikka toiset niin väittäisikin. :)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Määjahentunliisa kirjoitti:

    välitä. Häpeäminen on tervettä. Eikä se koverra itsevarmuutta, vaikka toiset niin väittäisikin. :)

    en mistään välitäkään!
    Kiitos kannustuksesta :))

    Äänestä

  • Määjahentunliisa kirjoitti:

    välitä. Häpeäminen on tervettä. Eikä se koverra itsevarmuutta, vaikka toiset niin väittäisikin. :)

    Lainaus: Wikipedia
    Häpeä on yksi ihmisen tunteista, mutta

    ...ilman lainausta olen yksinkertisella menetelmällä, itsetutkiskelemalla ymmärtänyt häpeän liittyvän aina ei moraalisesti kyseenalaisiin tekokoihini joiden seuraus on häpeän tunne itsestään ja se jos mikä aiheuttaa itsetunton järkkymistä, mutta nyt wikipedian tekstiin.

    Häpeällä on suojaava vaikutus, sillä se saa ihmisen pohtimaan tekojensa seurauksia jo ennalta. Se auttaa välttämään sellaista toimintaa mikä aiheuttaisi kasvojen menetyksen. Häpeä myös estää tekemästä toiselle vääryyttä ja rikkomasta toisten rajoja. Lisäksi häpeä saa ihmisen kääntymään hyödyllisesti sisäänpäin, pohtimaan sitä, millaisena toiset mahdollisesti näkevät hänet. Häpeän erottaa syyllisyydestä se, että häpeään liittyy todellinen tai kuviteltu yleisö (kun taas syyllisyyteen liittyy jokin yleisöstä riippumaton moraalisääntö tms.)

    Toisaalta häpeä on itseluottamusta heikentävistä tunteista vaikein.

    Häpeään liittyviä tuntoja ovat kelpaamattomuus, huonommuus sekä mitättömyys. Häpeä pyritään salaamaan ja torjumaan monin keinoin. Salaamisen seurauksena saatetaan peittää aito minä, minkä seurauksena voi olla elämän suorittaminen epäaidolla minuudella esiintyen. Häpeä voi aiheuttaa myös masennusta.

    Muinaiskreikassa häpeää tarkoitti sana aidos, mikä kytkee häpeän alastomuuteen. Häpeän ja syyllisyyden tunteet kytkettiin tuohon aikaan ruumiillisiin aistimuksiin; häpeä on nähdyksi tulemista, mikä ilmenee esim. Raamatun tarinassa Aatamin ja Eevan kokemasta alastomuutensa häpeästä (häpeän seksuaalinen aspekti) perisynnin jälkeen. Häpeä heijastaa sen, millaisissa olosuhteissa tulemme nähdyksi. Tällöin häpeän juureksi tulee häväistys.

    Häpeä on japanilaisessa kulttuurissa ollut pätevä syy itsemurhaan, ns. seppukuun, jolla voi "korjata" aiheuttamansa häpeän.

    Häpeä on eräs näyttelemisen ohjaamiseen liittyvistä perusilmeistä ilon, surun, hämmästyksen, inhon sekä muiden ohella.

    "itsetutkiskelemalla olen ymmärtänyt häpeän liittyvän aina moraalisesti kyseenalaisiin tekokoihini joiden seuraus on häpeän tunne itsestääni. Ei sana oli lauseessa liikaa ; )

    Äänestä

  • Näin se mun mielestä selkeästi menee. Tämä on niin moneen kertaan käytännössä todeksi havaittu.

    Äänestä

  • tanj a kirjoitti:

    Näin se mun mielestä selkeästi menee. Tämä on niin moneen kertaan käytännössä todeksi havaittu.

    Kun luin eilen aloituksen mietin syvälisesti häpeän olemusta ja tulin tuohon tulokseen.

    Nyt löysin ja liitin viisaampien tulkintoja häpeästä ja yllätyin ne ovat oman itsetutkiskeluni kanssa yhtenevässä linjassa. Kokemus, se elämänkokemus, päätä seinään ja turpiin niin kyllä se oppi aikanaan perille menee niin jos on mennäkseen ; )

    Äänestä

  • Mun mielestä häpeäntunne ei liity minäkuvaan millään lailla. Mä olen helvetin hyvä jätkä, mutta häpeen myöntäessäni unohtaneeni jonkun sopimani jutun.

    Äänestä

  • Adria kirjoitti:

    Mun mielestä häpeäntunne ei liity minäkuvaan millään lailla. Mä olen helvetin hyvä jätkä, mutta häpeen myöntäessäni unohtaneeni jonkun sopimani jutun.

    Onko se häpeää jos unohdat? Eikö sitä voisi sanoa, että "vituttaa kun unohdin, sorry". Itse tuntamaa häpeää ei tavitse pyytää anteeksi, unohdusta luonnollisesti. Vitutus ja häpeä eivät ole synonyymejä ; )

    Äänestä

  • Korppis kirjoitti:

    Onko se häpeää jos unohdat? Eikö sitä voisi sanoa, että "vituttaa kun unohdin, sorry". Itse tuntamaa häpeää ei tavitse pyytää anteeksi, unohdusta luonnollisesti. Vitutus ja häpeä eivät ole synonyymejä ; )

    Kuinka tilanteen ottaa. Jos lupauksestani huolimatta olen unohtanut jonkun asian niin en yritä hypätä tilanteen päälle hyökäten, jotta varmistaisin parhaan puolustuksen. Myönnän tilanteen ja tapahtuneen kuin mies ja tunnen häpeää kun en ollut sanojeni mukainen. Myönnän asian kun sen paikka on, mutta en selittele, siihen en sorru. Toki asiaa valotan puoleltani ehkä kerran, pari, kolmekin, mutta jääkööt siihen. Herkullinen riita tai kina, josta kumpikaan ei halua luopua on asia erikseen.

    Pitääkö todellakin unohdusta hävetä?
    Jokainen ihminen unohtaa jotakin, olen kyllä pahoillani silloin mutta en siitä tunne häpeää.
    Näen kyllä kuinka erilailla täällä ihmiset kokee hävettävän asian.

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    Pitääkö todellakin unohdusta hävetä?
    Jokainen ihminen unohtaa jotakin, olen kyllä pahoillani silloin mutta en siitä tunne häpeää.
    Näen kyllä kuinka erilailla täällä ihmiset kokee hävettävän asian.

    En tiedä yleisesti, mutta minä koen häpeän tunteen ihan oikeana. Saattaapa olla, että ihan samanlainen tunne ilmaistaan eri tavalla. Onkohan häpeällä liian vanha tulkintamerkitys. Saattaapa myöskin olla, että koko tunteella heitetään sorsia.

    Tällä hetkellä hävettää kun en kummipoikaani ole aikoihin muistanut.

    Äänestä

  • Adria kirjoitti:

    Kuinka tilanteen ottaa. Jos lupauksestani huolimatta olen unohtanut jonkun asian niin en yritä hypätä tilanteen päälle hyökäten, jotta varmistaisin parhaan puolustuksen. Myönnän tilanteen ja tapahtuneen kuin mies ja tunnen häpeää kun en ollut sanojeni mukainen. Myönnän asian kun sen paikka on, mutta en selittele, siihen en sorru. Toki asiaa valotan puoleltani ehkä kerran, pari, kolmekin, mutta jääkööt siihen. Herkullinen riita tai kina, josta kumpikaan ei halua luopua on asia erikseen.

    ..sinua nyt sorruit "en selittele"....selittelyyn josta en saanut mitään tolkkua, vaan väliäkös tuolla ; )

    Äänestä

  • Adria kirjoitti:

    En tiedä yleisesti, mutta minä koen häpeän tunteen ihan oikeana. Saattaapa olla, että ihan samanlainen tunne ilmaistaan eri tavalla. Onkohan häpeällä liian vanha tulkintamerkitys. Saattaapa myöskin olla, että koko tunteella heitetään sorsia.

    Tällä hetkellä hävettää kun en kummipoikaani ole aikoihin muistanut.

    No mutta noista tunteista pääsee nyky kännyjen aikana helposti.
    Soitat sille tai sitten menet käymään tai, tai mitä vaan.

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    No mutta noista tunteista pääsee nyky kännyjen aikana helposti.
    Soitat sille tai sitten menet käymään tai, tai mitä vaan.

    Tokihan niistä tunteista pääsee, mutta vasta sen jälkeen kun ne on mielessään prosessoinut ja lyönyt ittensä kanssa kättä päälle.

    Äänestä

  • Korppis kirjoitti:

    ..sinua nyt sorruit "en selittele"....selittelyyn josta en saanut mitään tolkkua, vaan väliäkös tuolla ; )

    Tuo taisi olla vastauksiesi eliittiä. Huomasin, että pitkään pohdit ja huolella harkitsit kommenttiasi. Kiitos.

    Äänestä

ehkä ennemminkin. Tässä yksi aamu laiskotti. Lueskelin päivän lehteä vähän turhankin pitkään. Eikö silloin juuri sinä aamupäivänä tämä meidän huoltomies tule laittamaan keittiöön uutta katkaisijaa sähkömiehen kanssa. Ei siinä mitään, mutta meikäläisellä vielä yöpaita päällä...Toinen juttu käydään kuntosalilla joo...noo alussa sitten kun tämä ohjaaja näitä laitteita esitteli ja tätä ohjelmaa meikäläiselle laati. Vastalihakset jossain penkissä sitten piti vetää jotenkin sisään....siis mitkä?:))) Kauhulla ajattelen nyt syksyisiä päiviä jolloin täällä tehdään parvekkeelle kuntotarkastusta. Parvekeremontti kun edessä. Joo. tulevat sitten nostureilla ottamaan koepaloja parvekkeen sementistä ennen varsinaista urakkaa...Ja meikäläinen ei varmasti näitä päiviä muista että, milloin;))) Kekkuloitsee puoli nakuna sitten täällä ....aivan varmasti. Aamupäivät ovat kamalia;))

Äänestä
  • Aloittaja

    hauska juttu, muiden kannalta ;)
    Toisaalta, se on sun koti!
    Meillä tehtiin joku vuos sitte putkiremppaa, eikä ilmoitettu, koska tekijä tulee, vaikka niin piti olla.
    Vähä se stressas, ja pakenin "kakkoskotiin" aikas usein.. turhaankin :)

    Äänestä

  • UPDATE_5204946 kirjoitti:

    hauska juttu, muiden kannalta ;)
    Toisaalta, se on sun koti!
    Meillä tehtiin joku vuos sitte putkiremppaa, eikä ilmoitettu, koska tekijä tulee, vaikka niin piti olla.
    Vähä se stressas, ja pakenin "kakkoskotiin" aikas usein.. turhaankin :)

    ahkera ja mukavan tuntuinen ns. uusi talonmies, edellisen jäädessä eläkkeelle. Hän palvelelikin talomme asukkaita peräti 30 vuotta;)) Nooh..nyt kuitenkin tämäkin talo on jo vanha. Osaan asunnoista näistä sitten alunperinkin jäänyt tekemättä uudistuksien myötä korjauksia. Esimerkkinä nyt ikkunaremonttn yhteydessä tuuletusaukot tiettyihin ikkunoihin. Ei siinä mitään mieheni on myös höveli, kun tämä uusi mukava talonmies haluaa tulla katsomaan meidän asunnostamme sitä esimerkkiä mitä jostakin asunnosta puuttuu asentaakseen sen sinne...mieheni ei ajattele, hän on kiltti;)) vastaus sitten; kyllähän se sopii...Meikäläinen on kovin huono toisinaan lähtemään liikeelle. Verensokerit saattavat olla täysin pielessä varsinkin aamuisin...nooh...mukavia yllätyksiä...Jos, en kekkuloi puolialasti olen suihkussa kun ovi käy...;)))

    Äänestä

viimeksi kesän alkupuolella töppäsin täällä niin perusteellisesti, että vieläkin hävettää. Sitä ennen n. kaksi vuotta sitten. Toivon siis että häpeän kerran kolmessa vuodessa :))

Myötähäpeä en tunnekaan, jokainen kantakoon ite taakkansa :))

Äänestä
  • Aloittaja

    Palstalla siiskö muka.. En usko, ei sua voi hetkauttaa kirjoittelut pelkästään? ;)
    Mutta uskotaan, häpeät harvoin. :)

    Äänestä

  • UPDATE_5204946 kirjoitti:

    Palstalla siiskö muka.. En usko, ei sua voi hetkauttaa kirjoittelut pelkästään? ;)
    Mutta uskotaan, häpeät harvoin. :)

    ei kirjoittelu, vaan arvioin yhtä ihmistä niin väärin kuin vaan voi. Se hävettää. Toivottavasti siitä kuitenkin on hyötyä, että opin jotain. Kuten ettei pidä olettaa toisista yhtään mitään :)

    Äänestä

Banaani tasolla, onko paljon???

Äänestä
  • Aloittaja

    On, liikaa..
    Ellet kerro lisää!!!

    Äänestä

Mitä sana tarkoittaa???

Äänestä
  • Banaanitasolla vai banaani tasolla?

    Äänestä

Esim. nyt hävettää kertoa, mitä kesällä häpesin. Mutta kerron nyt kuitenkin.

Olin noin KASIKYMPPISTEN vanhempieni kanssa mökillä, jonne tuli ikäiseni (40 ..) nuohooja. Isäni otti nuohoojan vastaan, minä olin kauempana (isä ei huomannut minua) ja äiti - luojan kiitos - sisällä. Nuohooja kysyi, josko sopii tulla nuohoomaan, johon isäni vastasi: "Siitä vaan, kunhan et mun muijaa nuohoo."

Jestas, että häpesin, mutta toisaalta nauratti ihan älyttömästi. Nuohoojan ilme. Veikkaanpa, että kyseistä nuohoojaa ei enää niillä kulmilla näy.

Äänestä
  • Aloittaja

    muutama juttu vielä, niin sais jonkin vitsikirjan aikaiseksi..
    Voi kuulostaa jopa traagiselta, mutta kertoisko se jotain siitä, miten turhia ihminen
    voi hävetä.. Tarkoitan siis, kuinka paljon on toisten mielestä asioita, joita ei lainkaan ymmärrä hävettäviksi.
    Hyvä huumori sun isällä :))

    Äänestä

Lapsuudenkodissa minua hävettiin aika lailla, koska en uponnut heidän käytösmalliinsa ja sen takia mun elämässä on häpeämäärässä kiintiö saavutettu jo. Se on erittäin energiaa vievä ja pitkästyttävä tapa kohdata asioita elämässä, mutta kun sen on niin tarkkaan oppinut tuntemaan ja näkee sen muistakin osaa jo auttaa toistakin häpeän tunteestaan pois. Pakko todeta, että se on kyllä Suomen kamaralla jalostettu todella hienoksi lajiksi ja joskus oikein ihailen, miten monet päättävät ryhmähävetä kilpaillen kuka häpeää eniten.

Äänestä
  • Hulvatonta naurua....nyt voinkin lähteä kävelylenkille, päivän nauru annos nautittu, kiitos, viimeinen lauseesi oli oivalluksen helmi parhaasta päästä ; )

    Äänestä

  • Aloittaja

    tässä näkee aikas paljo erilaisia kommentteja.. toiset miettii miten häpeä tulkitaan jne. Hieno juttu..
    Mulle kolahti aika paljo tuolla ylempänä lottamari_1:n kirjoitus :)

    Äänestä

  • UPDATE_5204946 kirjoitti:

    tässä näkee aikas paljo erilaisia kommentteja.. toiset miettii miten häpeä tulkitaan jne. Hieno juttu..
    Mulle kolahti aika paljo tuolla ylempänä lottamari_1:n kirjoitus :)

    luin sen uudelleen.. en nyt ihan samaa mieltä, että monta kertaa päivässä hävetä pitäisi.
    Mutta että ois ihan ilman tätä tunneta.. ne positiiviset asiat mitä siitä seuraa..

    Äänestä

  • Sibone* kirjoitti:

    luin sen uudelleen.. en nyt ihan samaa mieltä, että monta kertaa päivässä hävetä pitäisi.
    Mutta että ois ihan ilman tätä tunneta.. ne positiiviset asiat mitä siitä seuraa..

    Häpeäkö lisää positiivisia tunnetiloja ihmisessä sitäkö tarkoitat? Ja mitä enemmän häpeää sitä valmiimmaksi tulee niinkö ; )?

    Äänestä

  • UPDATE_5204946 kirjoitti:

    tässä näkee aikas paljo erilaisia kommentteja.. toiset miettii miten häpeä tulkitaan jne. Hieno juttu..
    Mulle kolahti aika paljo tuolla ylempänä lottamari_1:n kirjoitus :)

    En häpeä juuriani, ystäviäni, taustaani, työpaikkaani. Voin hävetä jos olen ollut toista ihmistä kohtaan ilkeä, epäasiallinen, kohtuuton. Jokaisen, joka sanoo ettei häpeä mitään, sietäisi hävetä.

    Äänestä

  • Korppis kirjoitti:

    Häpeäkö lisää positiivisia tunnetiloja ihmisessä sitäkö tarkoitat? Ja mitä enemmän häpeää sitä valmiimmaksi tulee niinkö ; )?

    tutkinut asiaa tarkemmin, viestissä, johon viittasin, avainlause oli..
    "Jos häpeä puuttuu, puuttuu sen myötä inhimillisyys ja kunnioitus."
    Sa oot ilmeisen täydellinen, valmis ihminen.
    Mä en, enkä halua ikinä ollakaan ;))

    Äänestä

  • Sibone* kirjoitti:

    tutkinut asiaa tarkemmin, viestissä, johon viittasin, avainlause oli..
    "Jos häpeä puuttuu, puuttuu sen myötä inhimillisyys ja kunnioitus."
    Sa oot ilmeisen täydellinen, valmis ihminen.
    Mä en, enkä halua ikinä ollakaan ;))

    Enhän toki täydellisyyttä halua edes tavoitella, siihen määritelmään miksi itse kukin täydellisyyden itselleen asettaa eivät minun kykyni koskaan tule riittämään. Ja mikä on täydellista sitäkään en ole pystynyt vielä tähän ikään määrittelemään koska en ole tavannut yhtään täydellistä ihmistä.

    Aloituksen aihe oli häpeä ja tässähän keskustelemme ja itse aloitit joten on luonnollista, että mielipiteitä tulee laidasta laitaan. Lue tarkkaan tuo minua viisaampien kirjoitus jonka kopioin wikipediasta.

    Ja nyt teille jotka vesi kielellä näppäimet syyhyten ajattette kirjoittaa, että wikipedia on ihmisten kirjoittama niin on kaikki teoriat ja viisaudet ihmisten kirjoittamia. Jokisella on vain omat näkemykset ja kokemukset jos en tunne häpeää kun elän elämääni siten, että minun ei ole tarvetta hävetä, so what.
    Lupaan kertoa sitten kun todella töppään niin, että häpeän.

    Jos ymmärtää jonkun asian väärin kuten joissakin ketjun häpeätunne esimerkeissä, itse pistäisin juttut huumorin piikkiin sillä voittaa kiusalliset tilanteet ja häpeä muuttuu iloiseksi nauruksi ; )

    -kopiosta!
    Sen ois varmaan pitänyt olla jo avauksessa.. valitettavasti käytin sanaa, sen kummemmin sen
    taustoja tutkimatta. Ja tosiaan, monta hauskaakin juttua on tullut sen myötä.
    Aika yleisesti "häpeä" sanaa käytettäneen siten suht kevyestikin.

    Jospa tuosta ois jotain apua, kun ihmiset tajuaa, miten joku toinen ei ymmärrä hänen kokemaansa "häpeän" -tunnetta lainkaan, vaan kokee sen vain huvittavana.
    Ainakin vähemmän raskassoutuinen tuli ketjusta, vaikkakin hiukka väärin perustein?)

    Hyvää viikonlopun jatkoa :)

    Äänestä

  • Sibone* kirjoitti:

    tutkinut asiaa tarkemmin, viestissä, johon viittasin, avainlause oli..
    "Jos häpeä puuttuu, puuttuu sen myötä inhimillisyys ja kunnioitus."
    Sa oot ilmeisen täydellinen, valmis ihminen.
    Mä en, enkä halua ikinä ollakaan ;))

    näkökulmaa.
    Että ihminen olis parempi ihminen, jos se osaa hävetä ja se tekis ihmisestä jotenkin inhimillisen ;)))
    Ei herra varjele.
    Ihmisen ei pidä lähdössäkään tehdä asioita, joita tarvitsee hävetä tai sanoa jotain sellaista.
    Sen verran pitää omia tekojaan ja sanojaan punnita ETUKÄTEEN!
    Kunniotus on ihan eri määre, eikä sitä pidä sotkea häpeään?
    Ihme puuroo?

    Ihminen häpeää, jos tuntee sisimmässään tehneensä väärin.
    Tai se häpeää, jos sen ympäristö vaatii sitä hapeämään vääriä asioita.
    Laitan esimerkin.
    Äitini, joka oli upea ihminen, häpesi seksuaalisuuttaan.Sehän oli sen ajan trendi, ei saanut olla lihanhimoja. Se raukka häpesi sitä, että sai minut yli 40:senä....nytpä kaikki ties, ettäs illä oli viel ollu sutinaa isän kans! Karmeeta.
    Minut opetettiin, ettei kylässä saa syödä, omaa nälkää piti hävetä.
    Onkos kumpikaan esimerkki teistä oikein?
    No ei, mut ne oli sen ajan ympäristön sanelemia juttuja.
    Kylässä ei saanut syödä, kun kellään ei ollut paljoa ruokaa.
    Se seksuaalisuus...oli senajan Suomessa kamala juttu.
    Täysin tyhjää hommaa, mutta ihmisiä estettiin elämästä, niitä oli helppo ohjailla tuollaisten häpeäkäsitteiden ikeen alla.
    Kirkko pääroolissa...
    Kunnioitus...sillä ei oel mitään tekoa häpeän kans.

    Äänestä

Vanhan ajan kasvatuksessa yritettiin istuttaa ihmisiin häpeätä ja syyllisyyttä, joiden avulla heitä oli helppo ohjailla. Ihmislauman yksilöiden pitää täyttää tietyt yhteiset normit. Vääränlaisesta toiminnasta rangaistaan näkyvästi tai näkymättömästi, ja vääränlaisesta toiminnasta ja olemuksesta pitäisi ilmeisesti tuntea häpeää. Mietin, mitä kaikkea ihmisen, lapsen ja aikuisen on odotettu häpeävän.
Nämä tulivat mieleen:
- tottelemattomuus
- huono koulumenestys
- virheet ja epäonnistumiset
- valehteleminen, varastaminen
- huoraaminen, johon kuului myös se, että antaa aihetta epäilyyn ulkonäkönsä tai vaatetuksensa puolesta
- viinan juonti ja vetelehtiminen
- väkivaltainen käyttäytyminen (muita kuin omia lapsia kohtaan)
- velvoitteidensa laiminlyönti
- itsekehu, jopa terve omanarvon tunto
- "säätynsä"(ikä, sukupuoli, ammatti...) normeista poikkeaminen
- porukasta erottuminen
- huonot käytöstavat
- ei ota muita huomioon
- ilkeys toisia kohtaan

Paljon on tarjolla hävettävää, mutta suurin osa noista minullekin tarjotuista syyllisyyksistä on turhia ja oikeasti hävettäviä asiat voi jättää väliin, niin ei tarvitse hävetä, muuta kuin jos mokaa ihan oikeasti.

Vastaus aloituksen kysymykseen on, että en häpeä päivittäin, en edes usein.

Äänestä
  • Aloittaja

    mokaat oikeasti aika harvoin..
    Uteliaisuus vaivaa, mitä sun kunnon mokaaminen on..
    Kukaanhan ei tiedä, kuka oot.. jotta mitä väliä vaikka kertoo ;))

    Äänestä

  • UPDATE_5204946 kirjoitti:

    mokaat oikeasti aika harvoin..
    Uteliaisuus vaivaa, mitä sun kunnon mokaaminen on..
    Kukaanhan ei tiedä, kuka oot.. jotta mitä väliä vaikka kertoo ;))

    että juovuspäissään äityy pussailemaan jonkun vanhan heilan tai uuden tuttavuuden kanssa, ja paikalla on vielä tuttuja, jotka alkavat levittää juttua. Se on puolison kannalta ilkeätä, ja sellaista ei saa tapahtua. Siksi en käy yksin viihteellä. Läheltä piti tapauksia on ollut, ja pienen syyllisyyden kanssa ne muistuttavat huonoista taipumuksistani. Joskus tulee juovuspäissä sanottua mitä ajattelee, ja sitten nolottaa jälkeenpäin. Kaikkia asioita ei tarvitse sanoa ääneen, vaikka ne omassa pienessä mielessä totuuksilta tuntuisivatkin. Kaikki asiat eivät kuulu minulle, eikä minun pidä tunkea nokkaani joka asiaan. Se saattaa joskus unohtua alkoholin vaikutuksen alaisena. Sellainen on noloa, mutta mulla on aika hyvä itsekontrolli myös humalassa.

    Äänestä

  • Tiedän mitä teen kirjoitti:

    Mielestäni esimerkkisi oli hyvä. Kontrolli on jokaisen omissa käsissä. Jos ihminen ei hallitse itseään voi olla, että tekoset hävettää kun kontrolli pettää.

    Mitä palstalla pitäisi oikeasti hävetä, katua tai anteeksi antaa, ei mitään, tämähän on virtuaalia roolipeliä vapaaehtoista ajanvietettä. Kuka täällä voi hävetä ketä sellainen voisi edes kiinnostaa ihan oikeesti, ei ainakaan minua.

    Äänestä

laittaisin, asiaa pureskeltuani...
Häpeä on turha tunne.
Siis mitä se hyvittää, oikeesti.
Eikö sitä pitäs elämänsä elää, niin ettei tartte hävetä?

Tietty hetken hurmios, tekee joskus jotain, mikä hävettää jälkeenpäin.
Mutta sen häpeän voi kääntää itteleen opiksi. Että älä tee tätä toiste..

Muutamia vuosia sitten häpesin jälkeenpäin, kun aloin suhteeseen kaverin kans, jonka kans ei kellot kilisseet.
Sellanen on virhe.Toimia vasten sitä mitä sisimmässään pitää oikeana.
Vieläkin joskus näen kaverin ja mietin, että ei saatana...mikä hitto...
Se oli rimanalitus...never again.

Äänestä
  • ylempänä on Korppiksen laittama Wikipedia -kopio aiheesta..

    Monelta kantilta asiaa jo "pureskeltukin".

    Äänestä

  • Senkin suhteen päälle voi nauraa, ilman häpeää muistan kun aloin vihdoin erostani toivuttuani katselemaan miehiä ja ihastuin "harrikkamieheen" jonka kanssa hengailin kuukauden päivät.

    Esikoiseni sanoi myöhemmin, se kundi taisi olla äiskän pohjanoteeraus, niinpä taisi ; (

    Kun tapasin tämän ikuista nuoruutta janoavan, kuuttakymmentä hipovan miehen viimeksi oli hänellä värikäs huivi trendikkäästi kaljussa ympärillä ja kehui olevansa rakastunut, no ei mikäpä hänessä ; )

    Äänestä

Kyllä valitettavasti pitkät ajat. Ei ole töissä.
Onko edes täysjärkinen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Oisko pieni viba käyny, ei tunneta, niin oletan, et sen pitäis olla "Häpeän" ?)

    Äänestä

Vittu et hävettää tää palsta.

Äänestä
  • Siis sun vihtukin hävettää sua samaan malliin.

    Äänestä

No kyllä tunnen, joskus niin, että tekisi mieli vetää säkki päähän ettei kukaan tunnista. Syitä en kehtaa kertoa kun niin hävettää kamalasti vieläkin. Ei nämä kirjoitukset tänne vaan ihan muut asiat.
Luulen, että se on ihan terveellinen tunne joskus, panee miettimään asioita uudemman kerran.

Äänestä
  • Aloittaja

    asioita..paljonkin, kuin jokin kirjoittelu tänne.
    Jossain tilanteessa vois jälkikäteen tuntea katumusta.
    Mutta, kun sitä luulee tuntevansa itsensä niin hyvin, että löytää selityksen, itselleen parhain päin, oli niin hyvä syy!
    Mulla ei varmaan kohta säkkikään riittäis.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_5204946 kirjoitti:

häpeää? Usein, silloin tällöin, ei koskaan.
Syitäkin saa kertoa, ja huom. myötähäpeää ei lasketa ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu