Kahden ihmisen ongelmia.

Elämä on elettävä. kirjoitti:

Erosin reilu kuukausi sitten tyttöystävästäni tai oikeastaan hän ilmoitti, että se oli nyt tässä.
Eroja sattuu ihmisille, enkä mä pelkän eron takia viitsi ihmisiä vaivata. Tähän nyt liittyy vaan niin paljon muutakin. Aluksi, kun me erottiin ajattelin, että kaikki on mun syytä. Mulla oli hyvä syy ajatella niin. En mä ollut osannut arvostaa sitä mitä mulla oli. Mä vaadin aina liikaa ja olin muutenkin tosi laiska. Hänellä varmasti oli kokoajan sellainen olo, ettei hän ole tarpeeksi hyvä. Meillä oli paljon riitoja ja aina välillä jätettiin toisemme ja otettiin takas. Hän yritti pari kertaa itsemurhaa sen takia, että mä jätin hänet. En mä häntä koskaan säälistä takasin ottanut. Itsellekkin tuli tosi kurja ja tyhjä olo aina, kun olin jättänyt hänet. Silti mä en koskaan ymmärtänyt mitä mulla sillon todella oli. Me ollaan niin samallaisia, mutta silti niin erilaisia. Typerästi sanottu, mutta niin se vaan on. Meillä oli tosi vaikeaa jo alusta alkaen. Vanhemmat eivät pitäneet mun entisestä tyttöystävästä ja se oli tosi raskasta. Lisäksi hän on todella vaikeasti masentunut. Mä voin sanoa, että me ei oltais oltu ensi huumaa kauemmin yhdessä, jos me ei oltais rakastettu aidosti toisiamme.

Mun piti kirjottaa hänen masennuksesta, mutta kirjotin kaikkea muuta. No joka tapauksessa hänellä on ollut todella kauan aikaa masennus varmaan 10 vuotta. Eli jostain sieltä alaasteelta lähtien. Lopulta mä sain hänet vihdoin lääkäriin ja me mentiin sinne yhdessä. Lääkäri määräs masennuslääkkeitä. Aluksi tilanne näytti ihan hyvältä. Hän oli paljon rauhallisempi, mutta sitten hänestä tuli tunteeton pikku hiljaa vaan enemmän ja enemmän. Lopulta hän jätti mut, kun ei ollut enää tunteita mua kohtaan. Luin hiljattain, että masennuslääkkeet voi aiheuttaa tunteiden latistumista ja, että toinen masennuslääke vois muuttaa asiaa, mutta se tieto tuli vähän myöhään. Nyt hän on eristänyt mut kokonaan elämästään. Sanoo vaan, että mä olen hullu ahdistelija. Pahinta on, ettei kukaan ole koskaan välittänyt hänestä. Ei omat vanhemmat. Ei kukaan. Sen siskolle olen pari sähköpostia laittanut. Ei ole vastannut, eli on varmaan samaa mieltä siskonsa kanssa. Ongelma on mennyt niin pahaksi, että hän ei halua muutosta. Hän ei usko, että on mitään parempaa olemassa. Yksin kertaisesti hän ei halua parantua. Yritä auttaa ihmistä, joka ei halua parantua ja josta kukaan ei välitä. Pelkään, että hän tappaa itsensä. On hän sitä ehtinyt jo yrittää neljästi. Viiltely myös on tuttu harrastus.

Olen minäkin masentunut en mä sitä kiellä. Mun vanhemmat puhuu, että ne haluaa tappaa itsensä. Faijalla on niin paljon vihaa varastosssa, että se haluaa tappaa jonkun. Tietysti hän on myös vaikeasti masentunut. Mun mutsi on ollut sairaalassa aina vähän väliä alkaen siitä, kun mä olin kai kolmen vanha. Veljelläni on just menossa murrosikä. Itse olen todella yksin. Oma olo tuntuu niin mitättömältä. Kukaan ei ole koskaan pitänyt musta ja nyt, kun joku aidosti pitää niin maailma vie senkin. Ei mun elämässä ole mitään mihin luottaa. Mutsillakin on skitsofrenia aina pitää olla varpaillaan sen kanssa. Tällä hetkellä se on osastolla sairaalassa hoidossa. Psygologikin puhuu mulle vaan omista ongelmistaan. Sanoo, että mulle on helppo puhua. Mun pitää olla kaivo joka on aina täynnä vettä. Ei mua kukaan nosta, jos mä putoan.

Soittelen kitaraa, kirjottelen nykyään koulussa omia ajatuksia paperille. Se vähän helpottaa. Koulu ei tietenkään suju ja opettajien kansssa on ollut enemmän ja vähemmän ongelmia. Kerran mulla oli hyvä maikka, mutta sekään ei kestänyt kauaa, mun piti vaihtaa koulua, kun kaikki mun luokkalaiset kiusas mua. Ennen mietin mitä ahdistus on? Nyt tiedän mitä se on. Puhun paljon itsekseni. Olen jonkillainen ad/hd. Yleinsä se mitä puhun on sekavaa räppiä, mutta joskus siinä on ihan hyviä pointteja. Joskus yritän lauleskella tunnelmallisesti, mutta kyllä sen tietää, ettei tällä lauluäänellä pitäis laulaa. Ainut asia mikä innostaa on musiikki. Ei näille asiolle pysty mitään tekemään. Kyllä mä sen tiedän, mutta oli ihan mukava kirjottaa. Olo taas hetkeksi helpotti. Loppuun heitän yhden tyhmän lausahdukseni.

Onneks maailmal on ironistisuudentaju tallella.
Mä halusin vaan hyvää, mut sain aikaan pahaa.
Mikä mussa on vialla?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä