Olisi kysymys

Kun olin sairaalassa toukokuussa, siellä oli seinällä monitori, jossa näkyi minunkin sydämen lyönnin pulssit. Jäi vain mieleen, että minun pulssini olivat alaspäin, kun kaikilla muilla oli pulssit ylöspäin. Minun pulssini olivat myös pienemmät kuin muilla. Joku sanoi, ettei se mitään merkitse. Tietääkö joku, mistä syystä pulssini olivat toiseen suuntaan? Tämä ei tapahtunut Suomessa.
6195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

niitä käyriä? Todettiinko sinulla sitten sydämmessä jotain vikaa jos ei, niin silloin tuskin niillä mitään merkitystä olikaan.

Äänestä
  • Miksi minua olisi sairaassa pidetty 2 viikkoa, jos mitään vikaa ei olisi ollut? Käyrät näyttävät sydämen sähköpulsseja. Minä vaan en osaa niitä tulkita.

    Äänestä

  • sk kirjoitti:

    Miksi minua olisi sairaassa pidetty 2 viikkoa, jos mitään vikaa ei olisi ollut? Käyrät näyttävät sydämen sähköpulsseja. Minä vaan en osaa niitä tulkita.

    Käyrien erilaisuuteen verrattuna toisten käyriin voi olla useita syitä: joko piuhat kytketty väärin tai elektrodit väärissä paikoissa, sydän sijeitsee poikkevassa asennossa tai paikassa rintakehässä, sydämen koko on poikkeavan suuri, sydänlihas voi olla poikkeavan paksu tai sitten se oli sydäninfarktin aiheuttama Q-aalto.

    Äänestä

  • monta syytä kirjoitti:

    näytä oikealta. Elektrodit otettiin pois monta kertaa ja pantiin takaisin. Miten ne laitettaisiin jatkuvasti väärin? Sydän tutkittiin myös muilla tavoilla, magneettikuvauksella ja ultraäänellä. Ei niistä kerrottu mitään erikoista poikkeavaa, mutta jokin eteisen pumppausteho oli heikko.
    Hoitajat ja lääkärit olivat niin etäisiä ja kiireisiä, etteivät heiltä voinut kysyä mitään.
    Saattaahan se olla, että sähköpulssit olivat heikompia, mutta miksi ne olivat alaspäin? Sähkötekniikassa tämä merkitsee, että ylöspäin olevat pulssit ovat positiivisiä ja alaspäin olevat negatiivisia, jos vaakasuora viiva merkitsee nollatasoa.

    Kyllä se syy väärinpäin olevaan käyrään on joku edellisellä listalla olevista, mutta tässä vaiheessa emme saane sitä enää selville, jos sinulla itselläsi ei ole tarkempaa tietoa, miksi ylipäätään olit sairaalassa kaksi viikkoa. Jos kuitenkin lähdetään siitä, että kytkennät olivat ok, niin sydämen sähköinen akseli on poikkeava ja sen yleisin syy on vasemman kammion lihasseinämän liikakasvu esim. hoitamattoman verenpainetaudin seurauksena.

    Äänestä

  • lueteltu kirjoitti:

    Se näytti sairaalan monitorissa 120. Muuten tunsin oloni normaaliksi, mutta epäilin nopean pulssin olevan ehkä vaarallistakin. Sairaalasta päästyäni olin sitten erittäin heikkokuntoinen. Eräs lääkäri sanoi siellä, että voin kuolla millä hetkellä hyvänsä. Siksi hän ei antanut minun poistua osastolta ollenkaan. Käyn nyt tapaamassa sairaanhoitajaa aika usein ja kunto on kohtalainen, mutta jalat on heikot.
    Verenpainetautia on kyllä hoidettu jo yli 10 vuotta. Olen käynyt 2 kertaa vuodessa läääkäriä tapaamassa diabeteksen vuoksi. Hän ei ole huomannut mitään vakavia oireita.
    Kiitos vain näistä selityksistä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sk kirjoitti:

Kun olin sairaalassa toukokuussa, siellä oli seinällä monitori, jossa näkyi minunkin sydämen lyönnin pulssit. Jäi vain mieleen, että minun pulssini olivat alaspäin, kun kaikilla muilla oli pulssit ylöspäin. Minun pulssini olivat myös pienemmät kuin muilla. Joku sanoi, ettei se mitään merkitse. Tietääkö joku, mistä syystä pulssini olivat toiseen suuntaan? Tämä ei tapahtunut Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu