Toispuoleinen tinnitus

Minä vain

Hei! Osaisikohan kukaan auttaa minua ahdistunutta? Minua on nyt noin kuukauden ajan vaivannut toispuoleinen tinnitus (vasen korva) ja se ahdistaa aika tavalla. En mielestäni tinnituksen alkaessa ollut altistunut millekään erityisen kovalle metelille, joten soinnin syykin on hämärän peitossa.

Epäilen, että niska- ja hartiavaivoillani voisi olla osuutta asiaan. Hartiat ovat jumissa ja arat, niska naksuu ja rutisee päätä käänneltäessä ja päätäkin särkee suht usein. Itse asiassa lieviin päänsärkyihin olen jo tottunutkin, niin etten aina edes oikein huomaakaan niitä. Mutta voiko niskavaivojen aiheuttama tinnitus olla toispuoleista vai olisiko molemmissa korvissa tällöin samanlainen ääni?

Tinnitukseni äänenvoimakkuus ja äänen laatu myös vaihtelevat aika ajoin. Välillä on hiljaisempaa, kun taas toisinaan (kuten tänään) ääni on voimakkaampaa. Useimmiten ääni on katkonaista, ”morsetuksen” kaltaista, mutta toisinaan se muuttuu suoraviivaisemmaksi ja korkeammaksi vinkunaksi. Voisiko tämäkin liittyä niskaani?

Senkin uhalla, että kuulostan aivan luulotautiselta, pohdin myös, että olisiko tinnitukseni syy (ainakin osin) psykosomaattinen. Luin joitakin aikoja sitten lehdestä erään artikkelin tinnitukseen liittyen, mitä minun ei olisi pitänyt tehdä. Se aiheutti ahdistusta, sillä minulla on joskus aiemminkin ollut ajoittain lievää tinnitusta, joka ei kuitenkaan ole häirinnyt kuin öisin. Artikkelin lukemisen jälkeen aloin kuitenkin lähes tiedostamatta tarkkailemaan kuuloani ja jopa pelkäämäänkin kaikenlaisia ääniä. Olisinko siis onnistunut kehittämään tinnituksen pelkästä tinnituksen pelosta?

48

32003

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimimerkkkki

      Kyllähän stressikin tekee tinnitusta joten sitä kautta ehkä olet kehittänyt tiedä sitten ja sanoisin että tinnitukseen erikoistunut lääkäri sanoi mulle niskan ja selän syyksi (ovat huonot) kun toinen lääkäri ei korvista syytä löytäneet. ja minulla pitkälti toispuolista (oikeassa korvassa) tinnitusta hyvin epätyypillisellä äänellä eli lähinnä oikea metelöi. En osaa edes kuvailla.

    • ne niskat

      Minulla oli toisessa korvassa tinnitusta ja paineen tunnetta, siihen lääkäri määräsi Sirdaludia ts. lihaksia rentouttavaa lääkettä ja paineen tuntu loppui parissa päivässä.Samoin sain verenpainelääkkeet, koska minulla on ollut korkea alapaine. Kaikki korvaoireet, jotka jatkuivat parisen kuukautta poistuivat.

      Syy voi olla niskajännitys ja ehkä verenpaine.'
      Lisäksi elimistööni oli kertynyt nestettä, se poistettiin nesteenpoistolääkkeillä.

    • 8+19

      Suurimmalla osalla henkinen kireys on tinnituksen syy ja alkujuuri ja siitä seuraava oravanpyörä.
      Henkisesti rento tyyppi ei onnistu kehittämään minkäänlaista lihasjäykkyytta, mutta annas olla kun nuppi käy kierroksilla, silloin niskat ja hartiat on jumissa ja korvissa vinkuu.

      • 12 13

        Muuten samaa mieltä, mutta tuo "suurimmalla osalla" ei pidä paikkaansa.


      • Vaivaton
        12 13 kirjoitti:

        Muuten samaa mieltä, mutta tuo "suurimmalla osalla" ei pidä paikkaansa.

        Koska tasapainoaisti on monessa mukana, huonosti toimiva tasapainoaisti voi aiheuttaa monenlaista pienempää ja pahempaakin vaivaa, ellei sitä hoideta ajoissa ja oikein.
        Tasapainoaistin toimintahäiriö aiheuttaa kroonista lihasjännitystä missä tahansa kehon osassa ja samalla adrenaliinin eritys lisääntyy. Se kiihdyttää monia elintoimintoja ja mm. herkistää aisteja, joten kuulohermo voi kuormittua ja aiheuttaa erilaisia kuuloaistimuksia, joista tinnitus on yksi. Korva voi herkistyä kuulemaan myös kehon sisäisiä ääniä, kuten sydämenlyöntejä. Koska adrenaliini huonontaa ääreisverenkiertoa, se yhdessä niska- ja hartialihasjännityksen kanssa voi aiheuttaa toistuvaa pänsärkyä tai migreeniä.
        Tasapainoaistia voidaan hoitaa asentohoidolla, joka tarkoittaa toistuvia, itsehoitona tehtäviä liikesarjoja.
        Hoidon teho perustuu painovoiman hyväksikäyttöön ja sen välitön vaikutus on lihasten rentoutuminen.

        Lisätietoja osoitteessa asentohoito.autaa.fi


    • ruokavalio

      Minulla on ollut ihan samanlainen vaiva jo pari vuotta. Niskat ja verisuonia supistavat lääkkeet on siihen vahva syyllinen. Olen myös melko helposti stressaava ihminen. Stressin paheneminen saa tinnituksen yleensä pahenemaan psyykkisellä tasolla.

      Olen harkinnut vähähiilarisen ruokavalion kokeilua, sillä uskon että minulle ei sovi hiilihydraatit, koska ne saattavat saada elimistöön stressitilan tietyillä ihmisillä.

      Suosittelen lukemaan Antti Heikkilän kirjoja, sillä hän on luultavasti löytänyt sen punaisen langan, mikä meitä suomalaisia todellakin vaivaa.

      • 23

        Anttilan kirjoihin kannattaa suhtautua todella kriittisesti ja järkeä käyttäen. Hänen monet ohjeensa ovat olleet niin kyseenalaisia, että häneltä uhattiin viedä lääkärinoikeudet pois. En nyt muista, kuinka asiassa kävi.


      • anteeksi.
        23 kirjoitti:

        Anttilan kirjoihin kannattaa suhtautua todella kriittisesti ja järkeä käyttäen. Hänen monet ohjeensa ovat olleet niin kyseenalaisia, että häneltä uhattiin viedä lääkärinoikeudet pois. En nyt muista, kuinka asiassa kävi.

        Anteeksi virhe. Piti lyhentää tekstistä etunimi pois, en käsitä miten kävi noin. Tarkoitan tietenkin Heikkilän kirjoja. Kirjastoomme esim. ei niitä otettu, koska määrärahat eivät rittäneet kaikkeen, karsimme pois humpuukia.


      • kriiittinen
        anteeksi. kirjoitti:

        Anteeksi virhe. Piti lyhentää tekstistä etunimi pois, en käsitä miten kävi noin. Tarkoitan tietenkin Heikkilän kirjoja. Kirjastoomme esim. ei niitä otettu, koska määrärahat eivät rittäneet kaikkeen, karsimme pois humpuukia.

        Yhdeltä lähti kaikki hiukset päästä kun hän rupesi tämän tohtorin syömisoppeja noudattamaan.


      • admies
        23 kirjoitti:

        Anttilan kirjoihin kannattaa suhtautua todella kriittisesti ja järkeä käyttäen. Hänen monet ohjeensa ovat olleet niin kyseenalaisia, että häneltä uhattiin viedä lääkärinoikeudet pois. En nyt muista, kuinka asiassa kävi.

        olen samaa mieltä heikkilä aikonaan teki jopa hevosille kiropraktikon hommia helsinkistä kuulusan iäsenten korjaajan kannssa ,nyt se on ihan,eri mieltä ,minunkin selkää on osteopaatti korjannut monta kertaa kahden välilevyn leikkauksen jäkeen saanut aina avun ,heikkilä vaihtaa käsityksiä ees taa ,perunakin on sille myrkkyä pitäs olla ortopedi eikä kokki ?


    • mm

      Aivan kuin olisi omaa tekstiä lukenut niin samat kokemukset minulla. Jos kiinnostaa niin lukaseppa uusin keskustelun avaus: tinnitus pelkotilana. Itse uskon että oma psyyke tekee nyt tepposia ja mieli pitäisi vain saada rauhoittumaan ja oppia se että tinnitus ei ole vaarallista eikä pelättävää. Sen kun oivaltaa tinnitus menettää sen synkän olemuksen ja vaiva helpottuu kun sitä ei tarvi enää pelätä.

      • Anonyymi

        Täyttä höpöhöpöä, että stressi aiheuttaisi tinnitus, lääkärit laittavat kaiken stressin tai minkämilloinkin syyksi, kun harvoin tietävät mitään tai säästelevät potilaiden hoitorahoissa.


    • ____nuoriaikuinen

      mulla tinnittänyt nyt reilun vuoden. alkoi oikeasta korvasta juuri morsetusmaisena äänenä, öisin nukkumaan mennessä tietty kuulosti kovemmalta kun oli hiljaista. käy ihmeessä tutkituttamassa! mulla alkoi nimittäin puoli vuotta myöhemmin tinnittää vasenkin korva. mainitsematakaan sitä että oikeaan korvaan tuli paljon uusia ääniä, ja tulee yhä. kävin tänään korvalääkärillä joka laittoi viimenkin lähetteen magneettikuvaukseen. eipähän tarvitse enää arvuutella mistä johtuu. jossitella voin sen verran, että jos olisin ottanut itseäni aikaisemmin niskasta kiinni, niin voi olla ettei näin montaa tinnitusääntä olisikaan. no, kukapa tietää!

      • Anonyymi

        Mulla on tinnitus ollut vasemmassa korvassa 47 vuotta,.tuli laakista kovasta paineesta johtuen. Eli meluvamman kanssa saanut olla ilman korvauksia.


    • mm

      MInulla on kyllä aika samanlainen tarina kuin sinulla. Kerroppa sitten löytyikö mitään kuvauksissa. Oletko käynyt kuulokokeissa? Oliko siinä mitään vikaa?

    • Pauketta

      Minulla alkoi vasen korva soimaan 17 vuoden ammuntaharrastuksen jälkeen, vaikka kuulo onkin suojattu. Vielä ei haittaa nukkumista, mutta aika lailla vinkuu ja pännii. Uskallanko jatkaa?

    • 9+10

      Jos minulta kysyt, niin vastaan että ÄLÄ jatka ampumisharrastusta! Käy kuulotestissä, niin näet miltä käyrä näyttää. Kuulotestiin pääsee esim työterveyden/terveyskeskuksen kautta ilman lääkäriä.

      Kuulonsuojaus ei estä paukkeesta tulevaa vauriota: ääni kulkeutuu korvaan myös johtumalla asetta, kuulosuojainta ja kallon luita pitkin.

      Terveisin tinnittäjä, joka haluaisi kääntää kelloa taaksepäin ja jättää pari kovaa ääntä kuulematta.

    • Jännä tapaus

      Todella "mukava" kuulla, että ketjun aloittajalla on täysin samanlainen tilanne, kuin itselläni! Vihdoinkin! Itselläni kestänyt 2kk, mutta muuten täysin samanlainen tilanne kaikin puolin.

    • Yhteenveto jutusta

      Kuten näkyy, meitä on yllättävän monta, joilla on täysin sama tilanne ja lähtökohdat. Olisi mukava löytää yhteinen syy oireiluumme. Kun luen yllä olevaa settiä, tuntuu kuin lukisin omia kokemuksiani, TÄYSIN.

      Voisiko syynä olla allergia? Purenta? Niskat? Korvatorvi?

      Laittakaapas sormi korvaan ja painakaa käytävän alaosaa. Itselläni siritys/morsetus muuttuu, kuin joku hinkaisi kahta lautaa vastakkain. Aika jännä... Myöskin haukottelu vaikuttaa siten, että piipitys muuttuu sirinäksi.

      Tinnitus on kuitenkin todellinen oire jostakin viasta, jonka stressi ja sen synnyttämä alitajunta voivat toki aiheuttaa. Pääasia on, että oireemme eivät liity sisäkorvaan. (Asia helppo varmistaa kuulokokeella, aivojen äänihermokokeella) Tilanne siis on korjattavissa ja varmaan häviääkin joskus. Itselläni on tälläkin hetkellä menossa taas sellainen jumalaton huuto, jossa piipitys muuttuu siritykseksi. Tällöin kaikki tuntuu ikuisuudelta, mutta ei hätää. Pärjäillään!

      • Anonyymi

        Ei aiheuta stressi tinnitusta!!!!!


    • vielä yksi lisää

      Täällä vielä yksi kohtalotoveri. Tinnitukseen ei ole lääkäristä löytynyt mitään syytä, monella asiantuntijalla juostu. Ininä on oikeassa korvassa, eikä ole kerran alettuaan tauonnut hetkeksikään. Arvelin josko syynä voisi olla stressi ja lihasjännitys, ja olen nyt kuukauden ajan jumpannut ja venytellyt ahkerasti. Toistaiseksi ei auta... Unilääkkeillä nukutaan, muuten ei elämästä tulisi mitään.

    • yhteenvetoaja

      Yhteenvedon tekijä tässä, moro vaan! Tätä ketjua lueskellessa inspiroiduin tuosta sirdalud lääkkeestä. Muutenkin on aika hammaslääkärille, joten ajattelin testata, olisiko ääni lihaksiin (lähinnä muutenkin arkoihin purulihaksiin) liittyvää. Jätin toimimattoman betaserc lääkkeen pois, koska eihän se objektiiviseen tinnitukseen mitään tee (kuten meillä "tuntemattoman" syyn omaavilla usein on.) Aiheutti itseasiassa vain hyvin inhottavia sivuoireita.

      Eli siis, kotoa löytyi joitakin vanhoja sirdalud pillereitä 1ja 1/2 kpl. Otin sen irralla olevan puolikkaan myöhäisiltapäivästä ja nukkumaan mennessä kuuntelin, että onpas piippaus tänään hiljainen. Ajattelin myöskin roikkua pää alaspäin sängynreunalta, kokeillakseni samalla tuota asentohuimausliikettä. Kun aamulla heräsin, piippaus oli käytännössä poissa. Päivän aikana "testasin" tilaani ja vaikka yleensä ääni pahenee päivällä, oli se edelleen miltei olematon. Nyt tätä kirjoittaessani olen hiljaisessa huoneessa, eikä kuulu mitään ylimääräistä korvasta!

      Toivottavasti tämä auttoi muitakin ja kiitos vielä sirdalud-neuvosta! Suosittelen läpimästi kokeilemaan ja muutenkin muistakaa, jos ongelma on alkanut itsestään, se voi myöskin hävitä itsestään. Siihen voi mennä viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia, mutta toivoa ei koskaan kannata heittää, vaikka tottuminenkin on erittäin tervettä asian suhteen. Kannattaa myöskin etsiä ratkaisua, sillä sellainen on aina, jos kyseessä ei ole sisäkorva (meluvaurio, kasvain, tapaturma). Voimia!

    • Yhteenvetoaja jatkaa

      Terve taas! Päivitän tänne nyt sitten oikein kunnolla omaa tilannettani, jotta siitä olisi apua muille. Ei ihmekkään, että sirdalud auttoi, kertoi hammaslääkäri, jonka luona juuri äsken kävin. Kuulemma purenta oli ok, muuta sitten hän alkoi ihmetellä, että onpas saman puolen ylä-viisaudenhammas tullut lähelle suun jänteitä. Otti sitten pinsettiotteella vasemman puolan viisaudenhampaan takaa kiinni, enkä tuntenut mitään. Sitten otti oikealta (ongelmapuoli) ja sehän kirpaisi. Sattui meinaan paljon. Ote tuntuikin ihan erilaiselta. Kuin suussa olisi ollut kitaran kieli, jota venytettiin. Lääkäri vain totesi, että juurikin kyseinen jänne menee suoraan korvaan ja sirityksen/piippauksen syy taisi löytyä.

      Se on sitten röntgenkuvat, jonka jälkeen viisaudenhampaan poisto. En voi muuta kuin suositella hammaslääkärillä käyntiä. Jaksamista kaikille!

    • vielä yksi lisää

      Mukavaa että vaivasi syy selvisi ja sait sen hoidettua. Minulla viisaudenhampaat on poistettu vuosia sitten, purenta kunnossa ja sirdaludiakin popisttu useempaan otteeseen, mutta ei auta valitettavasti.

    • Yhteenvetoaja

      Millaista äänesi on? Syitä on toki paljon muitakin, kuin purenta. Kauanko kestänyt? Olen perehtynyt asiaan niin uskomattoman paljon, että voin mahdollisesti olla avuksi.

    • Yhteenvetoaja

      Ensiksi kannatta käydä perusasiat ja sulkea pois sisä-ja ulkokorva. Liittyykö tinnituksen alkamiseen melua, tai tapaturmaa?Vaikut on putsattu pois, eikä kuulokokeessa tai aivojen äänihermoratatutkinnassa tai magneettikuvissa ollut merkkejä kasvaimesta? Jos kaikki on näiden kohdalla ok, voimme todeta äänen objektiiviseksi ja välikorvaperäiseksi. Tämä skaala on laaja!

    • vielä yksi lisää

      Tinnitus alkoi n. 2 kk sitten äkisti, yhtenä iltana huomasin vain korvani soivan. Ei ole ollut flunssaa eikä muita tauteja, ihan terveenä olen ollut kohta vuoden. Meluvammasta ei myöskään ole kysymys, olen aika ääniherkkä ja sen takia suojaan korvani meluisissa paikoissa mikäli semmoisiin joudun. Ainut poikkeama oli hyvin stressaava elämäntilanne, vähän ennen tinnituksen alkua tuli taas yksi ahdistava asia kestettäväksi.

      Kuulo on kuulemma todella hyvä, kokeessa käyty, ja korvat puhtaat. Magneettikuvaukseen yksikään lääkäri ei ole katsonut aiheelliseksi lähettää
      .
      Ääni on aika korkea, välillä tasainen, välillä äänenvoimakkuus menee sydämenlyöntien tahtiin, mutta inisee siis jatkuvasti. Sivussa kuuluu korkeaa kohinaa hiljaisempana. Yleensä ääni on hiljaisin aamulla ja kovin illalla, päivien välillä on eroja. Lihasrentouttajat tekevät äänen hiljaisemmaksi tilapäisesti, mutta eivät tosiaan poista sitä kokonaan edes hetkellisesti.
      Kaikki apu on todella tervetullutta:).

    • Niska
      • vielä yksi lisää

        Jos minua tarkoitat, niin kyllä olen, moneen kertaan. Näistä ja lääkärien ehdottelusta johtuen aloitinkin päivittäisen jumppaamisen n kuukausi sitten, mutta vielä ei ole tosiaan tulosta tullut. Saunan en ole huomannut vaikuttaneen pahentavasti enkä parantavasti.


    • Yhteenvetoaja

      Selvä.... No, voisin sanoa, että ei hätää, koska tilanne tulee todennäköisesti ratkeamaan tavalla tai toisella. Toki sellaisena ikävänä päivänä kaikki tuntuu ikuisuudelta, mutta 2kk on elimistölle vielä lyhyt aika. Kuitenkin kannattaa alkaa perehtymään erilaisiin välikorvan tinnituksiin. Onko siis sirdaludista ollut edes jonkinlaista apua, edes hetkellisesti? Jos on, niin voidaan sulkea kaiken maailman korvatorviongelmat (Yleensä mukana oman äänen kaikuminen ja tukkoisuus korvassa. Tähän auttaisi kaikki avaavat lääkkeet, kuten duact tai allergialääke). Jos kyseessä olisi tämä, ongelma katoaisi, kun olisit hetken ylösalaisin.

      Et sairasta kilpirauhasen/munuaisen vajaatoimintaa? Aiheuttavat korvaoireita.

      En spekuloi tätä enempää, koska olen aika varma, että korvaoireesi ovat lihasperäisiä. Magneettikuvauksella voidaan vain todeta korvatorven ja sisäkorvan olevan kunnossa. Tapauksessasi nämä ovat kuitenkin jo mielestäni poissuljettuja vaihtoehtoja. Lihasperäistä oireilua ei kannata väheksyä, sillä se osaa olla hyvin inhottava ja salakavala. Kysymys kuuluukin: Missä lihaksessa? Ensinnäkin onko kyse kasvoista vai niskoista (teoriassa nikamien vaurioituminenkin voi aiheuttaa tinnitusta, mutta tällöin mukana olisi kaikkea muutakin ongelmaa) Jos hieronta ei auta, luulen että tilanteesi on täysin sama, kuin minulla (kaikkine taustakohinoineen ym), eli kasvojen/välikorvan läheiset lihakset ovat, jostakin syystä, puristuksissa tai/ja värähtelevät erittäin tiheään. Näin ääni vaihtelee päivittäin: Sirinä/katkonainenVinkuna
      Kova ääniPienempi ääni

      Nämä pelaavat sitten päivästä riippuen miten saattuu, psykologisista tekijöistä (kuten univajeesta) riippumatta. Lihasperäisesti voi löytyä myöskin asentoja, missä ääni pienenee/katoaa. Joskus taas ei. Tyypillistä on myöskin sen koveneminen päivän mittaan, koska käytät lihaksiasi.

      Itselläni syy on todennäköisesti tuo viisaudenhammas, mutta kasvot ovat täynnä lukemattomia lihaksia ja jänteitä. Suosittelen hieromaan kasvoja ja erityisesti korvan edustaa ja poskien aluetta. Eräs suuri hermo, vagushermo menee rinnan kautta kaulaa pitkin välikorvaan. Vaikka kaulan hierominen kuulostaa ehkä rajulta, kannattaa varovasti kokeilla. Lihas voi myöskin vapautua itsestään, ajan myötä, tai lopettaa kramppaamisen, mutta itselläni auttoi ns. sirdalud kuuri. Ei se yhdessä päivässä tehnyt vielä mitään. Kohtuudella kuitenkin. Valkosipulikapselit voivat lievittää tulehduksia myöskin.

      Olet varmaan jo vieraillut, mutta tässä kuitenkin:

      http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ati00006

      (Joissakin tapauksissa lääkäri voi kuulla äänen stetoskoopilla. Olisi sinänsä aika jännää)

      Hermoratahieronta ja sähköinen akupunktio tulevat ainakin mieleen lihaksen vapauttajina, jos jotakin harvinaisempaa haetaan. Muistutus kaikille: Stressi ei ns. itsessään voi aiheuttaa tinnitusta. Se sijaan sen erittämä hormoni tekee kehossa ihan alitajuntaisesti monia fyysisiä muutoksia ja voi pahentaa jotakin piilevää ongelmaa siten, että korvat alkavat oireilemaan. Tinnitus on kuitenkin samanlainen tila, kuin kipu, joka syntyy kun jokin on pielessä.

      • Yhteenvetoaja

        Ja vaikka purenta ja viisauden hampaat olisivat kunnossa/poistettu, niin voit yöllä purra hampaitasi yhteen tiedostamatta.


      • vielä yksi lisää

        Ensinnäkin, kiitos pitkästä ja fiksusta vastauksestasi!

        Kilpirauhasen vajaatoiminta on äskettäin tsekattu, kaikki kunnossa. Munuaisista en tiedä, mutta kai niiden jotenkin muulla tavoin pitäisi myös oireilla?

        Sirdalud tosiaan auttaa ehkä vähän, en ole varma kuinka paljon siksi etten voi syödä sitä kun öisin koska aiheuttaa mulla niin voimakasta väsymystä etten sen jälkeen kykene tekemään muuta kuin makaamaan sohvalla. Joten voin vain sanoa että aamuisin tinnitus on yleensä hiljaisempi jos on lääkettä ottanut. Kauan ehdit itse syömään lääkettä ennen kuin auttoi ja otitko kuinka monta annosta päivässä? Mietin tässä pitäisikö vielä kokeilla, mutta silloin pitäisi kyllä olla lomalla että onnistuisi päivittäinkin käyttää...

        Kasvojen ja kaulan lihaksia en enää tiedä uskallanko hieroa, yritin tinnituksen alkuvaiheessa kun olo oli täysin toivoton sitäkin, mutta vaikka kuinka hellävaroen yritin tehdä, oli lihakset seuraavana päivänä kipeänä niin että kipu tuntui ihan korvassa asti. Huomasin myös äskettäin että purressa hampaita kovaa yhteen ääni voimistuu. Näistä sitten pienessä päässäni olen järkeillyt että kai tuo vinkuna ainakin osittain voisi olla joidenkin lihasten syytä.

        Ostin alesta tinnitusta käsittelevän kirjasen ja yritän sitä kautta nyt sivistää itseäni ongelmani suhteen.


    • Yhteenvetoaja

      Otin pari päivää puolikkaan ja sitten joka toinen päivä yhden neljäsosan noin viikon ajan.

      Volyymia pienensi myös, kun hammaslääkäri otti kyseisestä jänteestä kiinni ja nyki sitä , jolloin se varmaan hiukan vapautui. Tarkoitan tällä sitä, että aika omituista, että kasvosi ovat liian kipeät hierontaan. Toki kipukynnys on jokaisella yksilöllinen, mutta ainakin itse alkuaikojen paniikissa riuhdoin oikein kunnolla, mutta en mitään erikoista huomannu, kunnes hammaslääkärin osuessa "kultasuoneen" jäi kova kipu kasvoille päiväkausiksi. Ehkäpä se kasvojen herkkyys kertoo juuri jonkinlaisesta lihasjännityksestä/pinnistä, joka vetää koko kasvojen jänteet vinksalleen. Varsinkin, jos kipu säteilee korvaan, voisimme kuvitella, että olemme ongelman ytimessä.

      Munuaisista, kyllä, ongelmaan liittyy yleensä paljon muutakin settiä. Samanlaiset oireet, kuin kilpirauhasongelmissa. Tiedän, koska itselläni ovat kilpirauhasarvot rajamailla ja joskus oireilee. Pidän kuitenkin lihaksia ja hammasta suurempana uhkana korvalle, kuin kilpirauhasta.

      Se, että hampaat purressa yhteen ääni voimistuu, niin tukee hyvin tätä "valelääkäri diagnoosia". Purressa jännistys vain lisääntyy vielä enemmän, niin ei ihmekkään. Tyypillinen huomio lihasperäisessä tinnituksessa. Sinänsä hyvä asia tämä huomio. Mitä enemmän ääneen pystyy vaikuttamaan suuntaan tai toiseen, niin sitä parempi jatkon kannalta.

      Tuo tinnituskirja voi olla ihan hyväkin (Taidan tietää kyseisen kirjan), mutta pelkään että siinä käsitellään oiretta lähinnä subjektiivisena ilmiönä, jolle ei voi tehdä mitään muuta kuin etsiä helpotusta. Tyypillisesti tinnitus yhdistetäänkin vain sisäkorvaongelmiin.

      Perussääntö on kuitenkin: Jos se on itsestään alkanut ja sairaalan perustestit on ok, oire on parannettavissa/häviää. Tinnitus on objektiivisena ilmiönä kipua. Jos pään/niskojen alueella on jokin tulehdus, jumi, mikä lie ongelma, voi elimistö tuoda sen esiin kivun sijasta korvan äänenä, mikäli kyseinen lihas tai hermo liittyy jollakin tavalla korvaan ja koska lihasten karttaa on kokonaisuus, niin kaikkihan ne liittyvät, enemmän tai vähemmän. Se miksi se ihmisiä ärsyttää, johtuu juurikin siitä, että elimistö reagoi siihen kuin kipuun.

      Suosittelen vielä, että teet erilaisia leukojen venyttelyliikkeitä. Vaikka purenta olisi kunnossa, on leukojen liikuttelu yksi tehokkaimpia tapoja saada kasvojen lihakset kunnolla liikkeelle. Kannattaa samalla kuulostella, vaikuttaako jokin asento ääneen.

    • Yhteenvetoaja

      Talojen kosteusongelmat, allergiat ja home voivat aiheuttaa myöskin korvaoireita. Tällöin tosin kaikki muu olisi tapauksessasi vain sattumaa, joten enpä usko, mutta kuitenkin.

      • vielä yksi lisää

        Eikös homeen pitäisi aiheuttaa muitakin oireita? Mulla ei ole ollut vuoteen yhtäkään sairaspoissaoloa, luulisi että jos homeongelmia olisi, muutakin sairastelua esiintyisi? Allergioitakaan ei ole havaittu, 2 vuotta sitten testeissä käyty joissa katsottu kaikki yleisimmät.


    • Yhteenvetoaja

      Kyllähän se yleensä näin on. Olen varma, että tinnituksesi syntyy onjektiivisesti kasvojen lihaksissa ja hermoissa. Se hermoratahieroja ei välttämättä ole ollenkaan huono juttu. Jossakin lihas vain tuntee kipua, mutta ilmaisee sen toisella tavalla.

    • vielä yksi lisää

      Ajattelin laittaa tänne vähän kuulumisiani vaikka mitään ihmeparantumista ei ole tapahtunut. Olen pikkuhiljaa oppinut elämään tinnituksen kanssa, ja nyt se palaa useinmiten mieleen/kuuluviin vain kun ajattelen sitä. Reilun viikon ajan olen nukkunut ilman lääkkeitä. Olo on ihan jees ja suurimman osan viikosta lihakset on ehkä jumpan ansiosta ihan kivan tuntuisessa kunnossa. Stressi lisää jäykkyyttä, yleensä olo on paras viikonloppuisin kun saa levätä. Välillä viikolla niska/takaraivo on taas enemmän jumissa, sillä lailla oudolla tavalla että se tuntuu jäykältä mutta hieroessa tai painaessa lihaksissa ei tunnu kovia kohtia eikä painaminen satu. Jäykkien kohtien venyttely kuitenkin tuntuu aika voimakkaana, pääosin hyvältä tosin. Mikähän puolijumi tuokin sitten on.

      Tinnitus ei tosiaan ole kadonnut, mutta mielestäni hieman hiljentynyt koska se peittyy jo kaupungilla liikkuessa liikenteen melun alle. Monena aamuna ininä jää osittain hiljaisemman kohinan alle. Äänen hiljentyessä on käynyt myös yhä selvemmäksi se, kuinka sitä voi voimistaa puremalla hampaita yhteen voimakkaasti. Pikku hiljaa alkaa sitä alkaa uskaltaa uskoa ettei tämä riesa olekaan ehkä kanssani loppuelämää, mutta saa nyt nähdä, liian optimistiseksi ei pidä heittäytyä...

    • Yhteenvetoaja

      Morjesta taas! Mukava kuullä päivitystä tilanteestasi.

      Kuten yleislääkäri sanoi minulle: Jos huomaat pitkällä aikavavälillä jotakin muutosta soimisessa, on se hyvä, koska tuollainen itsestään alkanut (ja uskon että lihasperäinen) tinnitus todennäköisesti joskus rauhoittuu ja sitten lakkaa. Tuo hampaiden purenta tarkentaa mielestäni sen lihaspinnin, tuohon korvan ja hampaiden väliselle pienelle alueelle. Sitä ei aina tule ajatelleeksi, kuinka lähellä purukalusto onkaan korvaa. Onko sirdalud/joku burana auttanut? Oletko kokeillu jotakin lihaslinimenttiä (ice power)? Itse hieron sitä siihen korvan ja hampaiden väliin ja auttaa hieman. Kävitkös hammaslääkärissä? Kenties lihakset ovat tulehtuneet siitä, että puret yöllä hampaita yhteen. Teetkö kasvoilla/purukalustolla venytyksiä?

      Itselläni tosiaan on pysynyt aisoissa siitä lähtien, kun hammaslääkäri törkki niitä lihaksia. Tosin joudun edelleen syömään sirdaludia ja muita pillereitä, jotta pysyisi lähestulkoon olemattomissa, päivittäin. Hampaiden poistoon vielä kk aikaa....

      Käyn täällä palstalla aina silloin tällöin. Kiva kuulla kuulumisia. Voimia!

      • Anonyymi

        Onko tilanteeseesi päivitettävää?


    • vielä yksi lisää

      Itsekin käyn täällä nykyään aika laiskasti:). Kiva kuitenkin edelleen jutella, kohtalotoverit kun on aika harvassa.

      Pari viikkoa sitten oli influenssa, silloin tinnitus paheni selvästi ja ulottui hetkittäin myös toiseen korvaan, etenkin hetkittäisen rasituksen yhteydessä, jolloin melu oli melkoinen. Onneksi helpotti oireiden kadottua, aloin jo huolestua. Nyt ollaan samassa pisteessä kuin ennen sairastamista, ja ääni on aika hiljainen yleensä. Itseasiassa juuri tällä hetkellä kuuluu to-del-la vaimeana.

      Jumppaan edelleen päivittäin, se tuo muutenkin hyvän olon ja pitää selän kunnossa. Sirdalud... äh, voisinpa sanoa auttaako vaiko ei. Olen satunnaisesti syönyt pidempiä kuureja, yleensä auttanut ja ollut hiljaisempaa, mutta välillä hiljaisempia jaksoja on tullut ilmakin. Täydellistä hiljaisuutta on ollut tinnituksen alettua vain kerran puoli vuorokautta, toiste en ole näin onnekas ollut.

      Hammaslääkäri on kolme viikon päästä, sitä onkin jonotettu älytön aika. Saadaanpa sekin sitten tarkistettua ja kuullaan onko sillä mitään uutta kerrottavaa.

      Joko sulla on hammasasia hoidettu ja korva kunnossa taas?

    • vielä yksi lisää

      Ja jatkoa seuraa. Hammaslääkärillä kävin jokunen viikko sitten, ja hän tosiaan varmisti epäilyn ettei purennassani ole mitään vikaa eikä jälkiä yöllisistä narskutteluista näy. Tinnitus on pysynyt koko ajan "kaverina", eikä taukoa ole tullut hetkeksikään, mutta nyt siihen on jo niin tottunut ettei suurimman osan ajasta sitä huomaa jos ei sitä erikseen ajattele. Hiljaisissa tiloissa joskus pääsee kyllä huomauttelemaan itsestään. Jatkuvan jumppaamisen ja kevään tullen jälleen aloitetun pyöräilyn jäljiltä olen nyt aika hyvässä kunnossa, eli kai tästä jotakin hyötyä voisi ajatella olleen... Vaiva on edelleen samanlainen, aamulla hiljaisin ja illalla nukkumaan mennessä meluisin. Joskus rasituksen jälkeen voi vasenkin korva soida jo selvästi kovempaa, mutta se jatkuu harvoin puolta tuntia kauempaa.

    • Korva vs. hammas

      Itsellänä korvan tukkoisuus ja soiminen, sekä ääniherkkyys alkoi samaan aikaan kun alaleuan kuutos hammasta alkoi särkeä noin viikko sitten. Käynti hammaslääkärissä ja ylä-sekä alahampaiden kuvaus ei tuottanut tulosta. Hampaat kunnossa, silti hioivat kyseistä paikkaa matalammaksi. Seuraavana päivänä tuntui kun oikea korva olisi tunnelissa... Käynti lääkärissä ei myöskään tuonut diagnoosia, korvat terveet. Kuitenkin olen varma, että ongelmat johtuvat nimenomaan kyseisestä hampaasta. Hammaspäivystyksessä sanoivat, että alahampaiden hermot johtavat korviin suoriltaan ja ongelmat voi hyvinkin johtua siitä. Nyt kuulotutkimukseen ja odottelua. Raivostuttavaa.

    • ADMIES

      minulla tinnittänyt 2-3 vuotta lääkäri katsonut korvaan sanoo että puhtaat ,se siitä sitten ,eihän ne tunne jos toisella tinnittää ,joka vaivaan tarjoovat itsetuho lääkettä TRIPTYL TAI VENLAFAXIN?????????

    • Korvamies

      Hei! Mikä tilanteesi on nyt? Tai voisiko kysyä molempien tilannetta?

      Terveisin samasta vaivasta jo 3kk kärsinyt kohtalon toveri.

    • Gungande1962

      peräänajokolarin jälkeen kuljin pää vinossa viikkoja. Niska tuntuu yhä erilaiselta. Jos nosta leukaa ja toisella kädellä niskasta, niin matalammat suhinat vaimenevat. Jos painan päätä sivulle, niin "tinnitus" voimistuu. Äänet tulevat vain toiselta puolelta päätä. Pään kääntely vapaasti aikaansaa ratinoita ja ritinöitä molempiin korviin. Voisikohan vammat niskan nivelissä aiheuttaa tämän? Itse menisin neurologille. Tuore kandi ehdottaa fysiatria ja vertaisryhmää. Mitä neuvoo kansa?

    • Anonyymi

      Tiedä kommentoinnista mutta itellä tinni n5v ehkä melusta, on lääkitys pahempaan etten ahdistuis ,yöllä japäivisinkin purentakiskot muuten hampaat joutuu tosi koville. Myös maskeria käytän se ei kyllä peitä tinniä muutaman tunnin. Jos yöllä on ollut rauhallista se vilkastuu mitä en.mmmaemmän touhuan eikä hellitä moneeen päivään

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3336
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      972
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe