Tässä vähän omaa kokemusta särkyneestä sydämestä ja sen eheytymisestä...
Kohta kuukausi erosta... tai siis siitä lopulliseta erosta.. Olihan meillä mennyt huonosti jo pitkään.. tavallaan oltiin jo sovittukin aikoja sitten että "vapaat kädet".
Siitä huolimatta uskoin että tällainen pieni etäisyyden otto saisi tunteet taas kohdilleen...Sillä uskoin todella suuresti hänen rakkauteensa minua kohtaan. Ajattelin että jos tauon aikana kumpikaan ei "pysty" aloittelemaan mitään kenenkään toisen kanssa, niin se olisi osoitus siitä, että kannattaisi yrittää aloittaa puhtaalta pöydältä.Itse en halunnut/ pystynyt edes ajattelemään ketään toista. Alkukesästä exä vielä itsekin vihjaili siihen suuntaan että jos sitten kuitenkin.Vaan niin vain kävi, että taisi löytää itselleen uuden kumppanin tuossa kesän loppupuolella. Hän vaikutti onnelliselta. Kipu oli kova. olin ollut iloisella mielellä ja ajatellut ehdottaa uutta alkua.. parisuhdeterapiaa..jne...sillä tunsin edelleen syvää rakkautta häntä kohtaan. No nyt tilanne muuttui ja se oli vain hyväksyttävä tosiasia..
Kolme viikkoa meni niin, että itkin joka ikinen päivä.. se teki kuitenkin hyvää sillä sain ajatella asioita ja purkaa pettymystä. Ja vaikka ikävä kalvoi, aloin kuitenkin mietteissäni löytämään hänestä paljon sellaisia luonteenpiirteitä, joiden en oikeastaan järjellä ajatellen usko muuttuvan jatkossakaan.. Suhteemme oli hieman sen laatuinen, että koin itse useimmiten olevani se, joka joutui hakemaan hänen huomiotaan.. Häneltä puuttui usein kyky empatiaan minua kohtaan ( välitti kyllä kaikista muista läheisistään, mutta minua kohtaan hän oli usein todella kylmä) Ilmeisesti totuus siis on se, että hän ei yksinkertaisesti rakastanut minua tarpeeksi..Ehkä hän yritti rakastaa ja sen takia ei ollut tehnyt siirtoaan aiemmin. ( suhde kesti joitakin vuosia). Siinä mielessä tuon toisen miehen väliintulo oli ehkä loppujen lopuksi onnen potku, sillä se viimeistään varmisti sen, että minua hän ei rakasta. Sitä aloin itselleni tolkuttamaan ja kas kummaa.. Olen viimeisen viikon aikana yhtäkkiä ollutkin huomattavasti paremmassa kunnossa.. Olo on edelleen haikea, mutta sen tajuaminen, että jos toinen ei rakasta, ei minullakaan ole syytä olettaa että tilanteemme tästä paranisi. Joten omatkin tunteeni ovat todella nopeasti alkaneet haihtua.
No olen aika väsynyt kun tätä kirjoitan, joten tarina voi olla hieman sekavaa, mutta haluan siis sanoa sen, että kun erotilanne tulee, niin yrittää miettiä tunnekuohujensa välissä asioita mahdollisimman realistisesti. Ei siis jää unelmoimaan toisen rakkaudesta itseään kohtaan, jos on selvät merkit siitä että hän on jo huomionsa muualle kääntänyt. Muuten saattaa jäädä unelman "koukkuun" ja tämän takia menettää monta uutta hienoa tilaisuutta. En itsekään ole vielä kovin halukkaasti hakeutumassa uuteen suhteeseen, mutta ainakin katson tulevaisuuteen ja haluni miettiä menneitä on pikkuhiljaa helpottamassa.. Alan uskomaan että hän olisi ollut minulle väärä kumppani jatkossakin.
Näin siis mulla, ajatelkaa tuskassanne itsekkäästi niin kauan kuin se on tarpeellista.Kokekaa vihaa, surua ja kaikkia mahdollisia tunteita, sillä tavoin katkeruuskin helpottaa ja vapauttaa tilaa uudelle elämälle.. Mun mielestä ainakaan jätetyn ei kannata liian pitkään haaveilla jättäjän paluusta...
Öitä kaikille.. kyllä meitä täällä riittää :)
Kohta kuukausi erosta... tai siis siitä lopulliseta erosta.. Olihan meillä mennyt huonosti jo pitkään.. tavallaan oltiin jo sovittukin aikoja sitten että "vapaat kädet".
Siitä huolimatta uskoin että tällainen pieni etäisyyden otto saisi tunteet taas kohdilleen...Sillä uskoin todella suuresti hänen rakkauteensa minua kohtaan. Ajattelin että jos tauon aikana kumpikaan ei "pysty" aloittelemaan mitään kenenkään toisen kanssa, niin se olisi osoitus siitä, että kannattaisi yrittää aloittaa puhtaalta pöydältä.Itse en halunnut/ pystynyt edes ajattelemään ketään toista. Alkukesästä exä vielä itsekin vihjaili siihen suuntaan että jos sitten kuitenkin.Vaan niin vain kävi, että taisi löytää itselleen uuden kumppanin tuossa kesän loppupuolella. Hän vaikutti onnelliselta. Kipu oli kova. olin ollut iloisella mielellä ja ajatellut ehdottaa uutta alkua.. parisuhdeterapiaa..jne...sillä tunsin edelleen syvää rakkautta häntä kohtaan. No nyt tilanne muuttui ja se oli vain hyväksyttävä tosiasia..
Kolme viikkoa meni niin, että itkin joka ikinen päivä.. se teki kuitenkin hyvää sillä sain ajatella asioita ja purkaa pettymystä. Ja vaikka ikävä kalvoi, aloin kuitenkin mietteissäni löytämään hänestä paljon sellaisia luonteenpiirteitä, joiden en oikeastaan järjellä ajatellen usko muuttuvan jatkossakaan.. Suhteemme oli hieman sen laatuinen, että koin itse useimmiten olevani se, joka joutui hakemaan hänen huomiotaan.. Häneltä puuttui usein kyky empatiaan minua kohtaan ( välitti kyllä kaikista muista läheisistään, mutta minua kohtaan hän oli usein todella kylmä) Ilmeisesti totuus siis on se, että hän ei yksinkertaisesti rakastanut minua tarpeeksi..Ehkä hän yritti rakastaa ja sen takia ei ollut tehnyt siirtoaan aiemmin. ( suhde kesti joitakin vuosia). Siinä mielessä tuon toisen miehen väliintulo oli ehkä loppujen lopuksi onnen potku, sillä se viimeistään varmisti sen, että minua hän ei rakasta. Sitä aloin itselleni tolkuttamaan ja kas kummaa.. Olen viimeisen viikon aikana yhtäkkiä ollutkin huomattavasti paremmassa kunnossa.. Olo on edelleen haikea, mutta sen tajuaminen, että jos toinen ei rakasta, ei minullakaan ole syytä olettaa että tilanteemme tästä paranisi. Joten omatkin tunteeni ovat todella nopeasti alkaneet haihtua.
No olen aika väsynyt kun tätä kirjoitan, joten tarina voi olla hieman sekavaa, mutta haluan siis sanoa sen, että kun erotilanne tulee, niin yrittää miettiä tunnekuohujensa välissä asioita mahdollisimman realistisesti. Ei siis jää unelmoimaan toisen rakkaudesta itseään kohtaan, jos on selvät merkit siitä että hän on jo huomionsa muualle kääntänyt. Muuten saattaa jäädä unelman "koukkuun" ja tämän takia menettää monta uutta hienoa tilaisuutta. En itsekään ole vielä kovin halukkaasti hakeutumassa uuteen suhteeseen, mutta ainakin katson tulevaisuuteen ja haluni miettiä menneitä on pikkuhiljaa helpottamassa.. Alan uskomaan että hän olisi ollut minulle väärä kumppani jatkossakin.
Näin siis mulla, ajatelkaa tuskassanne itsekkäästi niin kauan kuin se on tarpeellista.Kokekaa vihaa, surua ja kaikkia mahdollisia tunteita, sillä tavoin katkeruuskin helpottaa ja vapauttaa tilaa uudelle elämälle.. Mun mielestä ainakaan jätetyn ei kannata liian pitkään haaveilla jättäjän paluusta...
Öitä kaikille.. kyllä meitä täällä riittää :)
Vastaukset 17
Vanhimmat
Hyvää yötä :)
Ei ole tarvetta kommentoida muuten, kuin että olet selviytyjä ja elämä jatkuu :) Öitä!
Halaus sinulle, itse koen myöskin väsymystä... tosin toisesta seikasta, itse jätin hänet, hän on toisten hyväksi käyttäjä. Ei mitään muuta. Koetin vuosi tolkulla jatkaa parisuhdetta, ymmärtää ja pitää liittoa yllä ja selitellä hänen tekojaan muille yms., kunnes väsyin, oman itseni takia minun piti jättää hänet.
Koen itse vieläkin hieman väsymystä, ystävät ovat auttaneet paljon. Toivon sinulle voimia, jo tuo, että hän löysi itselleen kesän aikana uuden miehen pitäisi kertoa tosiaan, ettei ole ollut sinun arvoinen....
Hyvää yötä...
Parasta on käydä läpi ne tunteet ennen kuin törmaa uuteen.
Parsia kasaan se mikä rikki on..... toisilla se vie aikaa.
Ehkä jotakin ei voi korjata / unohtaa ja arvet voi olla liian syviä.
Mutta kyllä se aurinko sinne risukasaankin paistaa. Elämä on tässä ja nyt.
Päivä kerrallaan ja välillä suu mutrussa ja käämit korkealla.
Se vai jatkuu ja hyvänä vielä !
Halaus täältä sinulle !
Aika hämmentävääkin lukea tätä. En tiennyt että noin tiivistä...
No, ehkä on eri ihmiset nyt kyseessä, mutta...
Voimia sulle tilanteeseesi. Toivottavasti löytyy joku vapaa, jota voit rakastaa ja hän sinua ;)
Vink* vink*
En usko että olen valmis pistämään likoon enää elämääni suhteen takia.
Elämän sain kyllä takaisin.
ymmärrettävää jos vaikeuksia kokee, ettei uskalla antautua täysin. Itse pitää olla täysin sinut itsensä ja ympäröivän sos/todellisuuden kanssa, että voi elää toimivassa parisuhteessa kenenkään kanssa uskoisin vaikken itse ole parisuhteessa elänytkään joten nää nyt on mielipiteitä (en voi puhua kokemuksen syvällä rintaäänellä). Elämässä voi kokea ja nähdä niin paljon itsekin eikä tarvitse ottaa niin paljoa vastuuta sitten toisesta ihmisestä. Voi olla tukemassa muita läheisiä jne. ystäviä paremmin vähemmällä vastuulla. Oppii ottamaan elämän ja asiat sopivalla huumorintajulla. Parisuhteessa sitten helliä "lemmentohtoreita" toisillensa. Parisuhteissa just se että niiden kahden ihmisen kyllä pitäisi olla tosi hyvin samalla aaltopituudella, että suhteesta tulee molemmille antoisa ja positiivinen voimavara jne.... elämään. Elämä ei tietenkään todellisuudessa ole aina niin yksinkertaista, mutta jokaisen "ihmisen" arvo ääretön/mittaamaton ja jokaisen tärkeä löytää se oma "oikea tiensä" tässä maailmassa ja elämässä. Hyvät yöt jokaiselle!
ihmiset tuntevat eri tasoilla läheisyyden tarvetta toiseen joten.... kunhan hiukan avauduin omia ajatuksiani....
sen uuden kumppanin jo silloin kun olitte yhdessä, eikai muuten olisi tullut eroa.
Kiitos aloittajalle, minulla melkein sama tilanne päällä, ilman tuota loppu ratkaisua.
Kyllä se on varmaan niin että jos ja kun ovi sulkeutuu, jossain aukeaa toinen..
"kun ovi sulkeutuu, jossain aukeaa toinen". Totta, mutta se toinen ovi saattaa olla tosi pitkän käytävän päässä. Heti alkuun tuntuu, ettei jaksaisi enää ketään. Ei jaksaisi osoittaa huomiota ja hymyillä onnellisesti kenellekään. Ajatuskin puistattaa. Mutta aikaa kuluu ja sitä em. käytävää on yllättävän hyvä kulkea, oppia olemaan yksin. Sitten kun sen on oppinut, se toimii pohjana opetella uudelleen taas taito olla yhdessä. En osaisi loikata suhteesta toiseen vetämättä henkeä välillä.
http://www.youtube.com/watch?v=1aEyShV6ZVw
myötätuntoviesteistä... :) Kyllä se jotenkin helpottaa kun tietää että ei ole ihan yksin tässä maailmassa murheineen... Vaikka kovaa tämä vieläkin on ja töitä saa tehdä hartiavoimin :( .. Mutta valoa kohti.. siellä se jossakin pimeyden keskellä jo pikkuisen kajastaa... Ei muuta kuin voimia edelleen jokaiselle raskautetulle..
osa on ymmärtäväinen mutta osa ei.
Etkö tunne naistasi sen vertaa että ymmärrät että jos hän menee eteenpäin hän todella yrittää mennä eteenpäin. Joskus ei ymmärrä että miten ihmeessä joku pitkittynyt ero ja paha olo voivi olla syy tapailematta uusia vastakkaisen sukupuolen edustajia jos kuitenkin kohtelee eksää kaikella kunnioituksella.
En vain ymmärrä jos on annettu vapaat kädet niin sitten kuitenkaan ei saisi tehdä mitään jos sitten kuitenkin...Erossa koetaan joka tapauksessa kaikki noi mainitsemasi tunteet oli sitten aloittanut tai aloittamatta uutta suhdetta. Tulet huomaamaan ettei syiden löytäminen ole niin helppoa. Joskus syitä ei löydy...
Jos naisesi ei olisi ottanut uutta vaan olisi vaikka tahtonut palata yhteen ja sitten taas tahtonut erota olisiko se parempi. Luulen että syyttävä sormi osoittaisi häntä silloinkin joka tapauksessa. Se on niin helppoa ja ne tunteet pitää päästääkin ulos. Mutta mieluummin jollekin muulle kuin suoraan eksän naamalle ettei ole TÄYSIN TUHATPROSENTTISEN VARMA että eksän syytä kaikki.
ps. vaikka sinällään kyllä kaverin kanssa paskan puhuminen ja haukkuminen selän takana kyllä auttaa asioita huomattavasti!!!!
...vai etkö osaa lukea. Ei alkuper. ketään syyllistäny. Purki vaan omaa pahaa oloaan. Kai sitä voi olla paha olo jos toinen löytää toisen vaikka olis sovittu mitä tahansa.. Eikä siinä oo mitään pahaa jos kertoo miltä itsestään on suhteessa tuntunu.. Ja se jos täällä avautuu ei oo mitään selän takana paskan puhumista.. kuka täällä ketään tuntee.. Tekis sullekki hyvää päästä katkeruudestas eroo
Ap:lle kiitos mukavasta tekstistä ja valoon päin...
Missähän mun katkeruuteni tekstissä n'kyy ja mitä sitten vaikka olisinkin katkera onko se sinulta pois. Puhuin vain parista faktasta. Siitä miten ihmiset tuudittautuvat erossa siihen että kaikki oli sen *uoran syytä .. jos sitten kuitenkin lähempää tarkastellaan on niitä varoitusmerkkejä voinut ollakin jo kauan ja edelleen korostan että kannattaa varoa mitä toiselle suustaan päästää kun niitä sanottuja asioita ei saa takaisin ja tunnekuohussaan voi haukkua toista niin pahoin että se voi aiheuttaa vaikka mitä ongelmia.
Vihan ja katkeruuden tunteet on aivan normaaleja erossa ja ei niitä kannata mennä toisen naamalle ainakaan huutelemaan, neuvoin viisaampana. Mitä se sinua liikuttaa? Miks otat nokkiis tuntemattomien mielipitiestä kun en edes ole ketään tekstissäni haukkunut.
Luinpa itsekin tuon tekstin.. mun mielestä ap vaikutti varsin fiksulta tyypiltä. Ei se siinä missään vaiheessa SYYTTÄNYT vastapuolta mistään. Kertoi vain että hänestä tuntui siltä että ei saanut empatiaa toiselta ja selitti syyksi sen, että ehkä toinen ei rakastanut häntä tarpeeksi. Eli ei syyttänyt vaan uskoi löytäneensä syyn kylmälle käytökselle näin jälkikäteen. Et kyllä tekstiesi perusteella millään voi kehua itseäsi viisaammaksi. Kielenkäyttösikin on lähinnä alakoululaisen tasoa..
selviydyt. Paraneminen on jo alkanut.