Pakko avautua jonnekkin kun tuntuu että olen puun ja kuoren välissä.
Itselläni on ongelmia jotka vaikuttavat parisuhteeseen ja normaali arkeemme negatiivisesti.
En voi sille mitään että huonovointisuuteni näkyy ja toisinaan kuuluu ja mieheni ei enää kestä, enkä kestä minäkään.
Koska parisuhdekkin rakoilee huonovointisuuteni vuoksi ,tuottaa se itselleni lisää pahaa mieltä.
Ajattelin että se auttaisi jos lähtisin hetkeksi rauhoittumaan jonnekkin jossa voisin "hoidattaa" itseni kuntoon jotta normaali elämä sujuisi taas, mutta jostain syytä se ei miehelleni näytä sopivan.
Kun otin asian puheeksi, hän suuttui ja kertoi että jos lähden niin ei ole takaisin tulemista.
Kysyin että mitä minun sitten pitäisi tehdä kun ei tästä näinkään voi mitään tulla jos minä voin huonosti jatkuvasti ja hänkin kärsii siitä ja sama pyörä pyörii vaan.
Noh hänkään ei kuulemma voi ymmärtää että mitä se auttaisi jos hetkeksi lähden pois ja mitä sitten kun parisuhde ei taaskaan toimi, lähdenkö sittenkin...
Kyse kun on siitä etten saa tilaa oksentaa pahaa oloani pois joka ei siis johdu parisuhteesta!!!
Tuntuu että olen oman pahan oloni vanki josta vapautuakseni minun täytyisi luopua perheestänikin koska hengähtäminen ja omien ongelmieni avaaminen vaatii tilaa, eikä se miehelleni millään sovi.
Ärsyttää kuunnella sitä valitusta kuinka hän ei jaksa katsella minua kun olin jatkuvasti pahantuulinen.
Mutta minkä minä sille pahantuulisuudelle voin jos hän kieltää minua sitä hoidattamasta. Sekin tuntuu pahalta ettei hän halua olla minun tukena laisinkaan vaan syyttää minua tästä kaikesta!
Muuten hän on ihana mies. Hän ei vaan ymmärrä minua lainkaan tässä asiassa ja kai kokee että tahtoisin hänestä eroon(?) Olen yrittänyt keskustella hänen kanssaan ja kertoa että tämä ei johdu hänestä, mutta sitten hän räjähtää, koska hänen mielestään kaikki pitäisi olla sitten hyvin kun käytökseni ja olotilani ei kerran hänestä johdu...
Kai minun sitten pitää uhrata parisuhteeni jotta saisin itseni takaisin iloisten ihmisten kirjoihin. Harmittaa vaan niin hirveästi että tämän se vaatii :(
Ja harmittaa myös lasten puolesta tämä koko tilanteemme... Miten minä heille selitän tämän?
Itselläni on ongelmia jotka vaikuttavat parisuhteeseen ja normaali arkeemme negatiivisesti.
En voi sille mitään että huonovointisuuteni näkyy ja toisinaan kuuluu ja mieheni ei enää kestä, enkä kestä minäkään.
Koska parisuhdekkin rakoilee huonovointisuuteni vuoksi ,tuottaa se itselleni lisää pahaa mieltä.
Ajattelin että se auttaisi jos lähtisin hetkeksi rauhoittumaan jonnekkin jossa voisin "hoidattaa" itseni kuntoon jotta normaali elämä sujuisi taas, mutta jostain syytä se ei miehelleni näytä sopivan.
Kun otin asian puheeksi, hän suuttui ja kertoi että jos lähden niin ei ole takaisin tulemista.
Kysyin että mitä minun sitten pitäisi tehdä kun ei tästä näinkään voi mitään tulla jos minä voin huonosti jatkuvasti ja hänkin kärsii siitä ja sama pyörä pyörii vaan.
Noh hänkään ei kuulemma voi ymmärtää että mitä se auttaisi jos hetkeksi lähden pois ja mitä sitten kun parisuhde ei taaskaan toimi, lähdenkö sittenkin...
Kyse kun on siitä etten saa tilaa oksentaa pahaa oloani pois joka ei siis johdu parisuhteesta!!!
Tuntuu että olen oman pahan oloni vanki josta vapautuakseni minun täytyisi luopua perheestänikin koska hengähtäminen ja omien ongelmieni avaaminen vaatii tilaa, eikä se miehelleni millään sovi.
Ärsyttää kuunnella sitä valitusta kuinka hän ei jaksa katsella minua kun olin jatkuvasti pahantuulinen.
Mutta minkä minä sille pahantuulisuudelle voin jos hän kieltää minua sitä hoidattamasta. Sekin tuntuu pahalta ettei hän halua olla minun tukena laisinkaan vaan syyttää minua tästä kaikesta!
Muuten hän on ihana mies. Hän ei vaan ymmärrä minua lainkaan tässä asiassa ja kai kokee että tahtoisin hänestä eroon(?) Olen yrittänyt keskustella hänen kanssaan ja kertoa että tämä ei johdu hänestä, mutta sitten hän räjähtää, koska hänen mielestään kaikki pitäisi olla sitten hyvin kun käytökseni ja olotilani ei kerran hänestä johdu...
Kai minun sitten pitää uhrata parisuhteeni jotta saisin itseni takaisin iloisten ihmisten kirjoihin. Harmittaa vaan niin hirveästi että tämän se vaatii :(
Ja harmittaa myös lasten puolesta tämä koko tilanteemme... Miten minä heille selitän tämän?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen niin sotkussa etten oikein tiedä enää mistään mitään, mutta edeltävä purkautumiseni aukaisi sentään jotain.
Minulle on siis sattunut ja taphtunut yhtä sun toista jotka olen joutunut ikään kuin lakaisemaan maton alle ja siellä ne on kasvanut niin isoiksi, että voimavarani eivät riitä niitä ratkomaan samalla kun pitäisi pystyä arkea pyörittämään.
Jos annan niiden olla niin ne vain kasvavat ja arki ja eläminen kärsivät entisestään, mutta itseni kuntoon saamiseksi minun täytyisi jättää hetkeksi "muu elämä" jotta voisin keskittyä itseeni ja todellisiin ongelmiin ja niiden ratkomiseen.
Lyhyesti ja ytimekkäästi siis:
En jaksa olla "hyvä vaimo" hoitaa kotia ja lapsia, rakastaa kaikkia ja painia samalla oman henkisen helvettini kanssa yhtä aikaa.
Ja kyse ei ole siitä että joutuisin yksin tekemään kaiken. Ilman miestäni olisin seonnut jo ajat sitten, mutta tarvitsen kuitenkin aikaa ja tilaa hengittää ilman ylimääräisiä murheita jotta pääsisin käsiksi niihin murheisiin jotka estävät minua elämästä normaalisti.
Lasten vuoksi olen jättänyt omat murheeni kauas taakse mutta vanha sanonta näyttää pitävän kutinsa: SEN MINKÄ TAAKSEEN JÄTTÄÄ, SEN EDESTÄÄN LÖYTÄÄ.
Eikö miehesi antaisi sinun käydä jossain terapiassa tai psykologilla purkamassa pahaa oloasi? Tai millaisia palveluja asuinpaikassasi on tarjolla, varmasti jotain? Silloinhan ei tarvitsisi lähteä kuin siksi aikaa pois, kun käyt terapiassa. Yhtälailla ihmiset käyvät harrastuksissa, kaupassa jne joten en usko että terapiaa vastaan olisi kukaan (tai jos on niin silloin on jotain pielessä).
Ongelmia on elämässä, jos asioista tehdään ongelmia.
Ota asiat asioina, ajattelematta niitä tunteella.
Älä syytä ketään (itseäsi äläkä muita) mistään tapahtuneista, älä kanna vihaa muita kohtaan, koska kaikenlaista tapahtuu elämässä tahdostasi riippumatta.
Itselleni seuraava ajatus on poistanut pahantuulisuuteni: Jos joku ihminen on tehnyt vääryyttä minua kohtaan, minäkin toimisin samoin hänen nahoissaan. Juuri se elämä, minkä kukin on elänyt siihen asti, saa ihmiset toimimaan tietyllä tavalla. Eli jos olisin elänyt saman elämän kuin "se" toinen, toimisin juuri samalla tavalla. Ihmiset toimivat usein ymmärtämättömästi, eivät siis tajua tehdä mitään tai mitenkään toisin.
Ymmärsin, että kuitenkin syytät miestäsi pahasta olostasi, siitä ettet saa olla vapaasti miten haluat. Pahantuulisuus ei hoidu pois huomenna, viikon kuluttua tai kuukauden kuluttua niin, että joku "poistaa" sen sinusta. Vain sinä itse voit omia ajatuksiasi muuttamalla, nyt heti, poistaa pahan mielen päästäsi.
Ei ole eilistä, ei ole huomista, ei ole äskeistä minuuttia, ei ole tulevaa minuuttia, on vain NYT. Tämä on suuri helpotus, koska voit tehdä ajatusten vapaan valinnan tässä hetkessä.
Lue vitsejä, käy hierottavana, istuskele kaikessa rauhassa katselemassa lapsiasi ja hymyile ja iloitse heidän olemassaolostaan ja touhuistaan, yleensäkin tee asioita, joista saat nautintoa ja sinut hymyilemään.
Ei sinussa ole mitään vikaa, ajatuksesi ovat saneet sinusta vain ylivallan, ja orjuuttavat märehtimään menneitä ja murehtimaan tulevia. Tarkastele ympäristön kauneutta, huomaa elämän iloiset asiat, niin ne tarttuvat myös sinun ajatuksiisi.
Ymmärrän kyllä miestäsi: kerrot että parisuhde ei ole sinänsä ongelmasi, ilman miestäsi olisit jo seonnut jne. ja silti lähtisit "jonnekin" selvittämään päätäsi koska et jaksa nyt perhettäsi kun oma pää vaivaa? Ottaisin vastaavassa tilanteessa aika epäluottamuslauseena suhteellemme sen, että mies lähtisi jonnekin ratkomaan ongelmiaan koska ei jaksa minua ja lapsiamme yhtä aikaa omien ongelmiensa kanssa.
Onko sinun pakko olla niin täydellinen vaimo ja äiti, jos et jaksa? Eikö lähimmilleen kannata olla rehellinen tälläkin tavalla? Tee vähemmän kotona ja kerro lapsille heidän ikätasoisella tavalla mistä on kyse. Hae samalla apua kodin ulkopuolelta jotta pystyt ulkopuolisen tuen turvin jatkamaan elämääsi eikä roolit kotona vääristy siihen että äiti on vuodesta toiseen "väsynyt" tms. (Mikä voi olla alussa riittävä selitys lapsille, riipuen tietenkin iästä...mutta äiti on väsynyt = äidin täytyy siis levätä ts. saat aikaa ajatella omia juttujasi.)
Miten olet oppinut ratkaisemaan ongelmiasi muuten? Onko lähteminen ratkaisusi muuallakin, ystävyyssuhteissa ja työelämässä? Oletko rehellinen itsellesi: jospa osa ongelmasi liittyy kuitenkin kotiin, muttet halua nähdä tätä? Tuntuu hieman hassulta ajatella että jos kuitenkin koet miehen ja kodin hyvänä ja haluat liittoa/perhe-elämää jatkaa, tarvitset jonkun miettimistauon jossain muualla. Luulisi kodin tuen olevan silloin entistä tärkeämpää jos itsellä menee huonosti. Äidin huonotuulisuus kuormittaa varmasti lapsia, mutta luuletko että heidän on helpompi ymmärtää että äiti nyt lähtee pois ja tulee takaisin joskus sitten. Se on hylkääminen lapselle, selititpä mitä hyvänsä heille-