Nuo Espoon kaupunginhallituksen/-johtajan uhkailut julkisissa tiedotusvälineissä tuntuvat oudolta. Toivottavasti joku asukas tekisi siitä kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille.
Uhkailut kohdistuvat "virkasalaisuuksien paljastamiseen". Ei virkamiesten väärinkäytökset ole virkasalaisuuksia ja ne eivät lainkaan kuulu virkasalaisuuksien alaisuuteen. Virkamiesten toimintaa koskee korostettu julkisuus, jotta kansa voisi valvoa virkamiesten toimintaa.
Jos syyttäjä on ottanut syytteen ajettavakseen, asia on julkinen. Myös poliisilla on omatoiminen velvollisuus ilmoittaa julkisesti ilmoitetuista rikollisuuksista. ja lisäksi on joukko erikoistunut lehtimiehiä, jonka tehtävänä on seurata ilmoitettuja rikoksia sekä syytteeseen pantuja juttuja että lopullisia tuomioistuinten päätöksiä.
Uhkailuilla näköjään on tarkoitus estää, peloittaa kansaa etteivät he uskaltaisi mennä ilmoittamaan virkamiesten väärinkäytöksistä, rikollisuudesta tulevaisuudessa. Aika kovia keinoja käyttää nyt Espoon kaupunginjohtaja ja -hallitus. Ihmettelen myös Helsingin sanomien julkaisua, jossa virkamiesten väärinkäytökset luokiteltiin virkasalaisuuksiin, joiden paljastamisesta voi seurata kova rangaistus.
Tässä kyllä olisi miettimistä juristeille, että eikö Espoon kaupunkia vastaan täytyisi nostaa uusi syyte uhkailusta ja peloittamisesta. Espoon kaupungin toimintatapa muistuttaa jo maffian ja rikollisen jengin toimintaa

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.