Meillä vanhempi koira alkaa olla jo aika heikossa kunnossa. Vanhuus alkaa painamaan jo pian 13 vuotiasta pikkuterrieriämme.
Tämän vanhuksen ollessa 5v perheeseen tuli pentu. Tämä pentu täyttää syksyllä 8v, eikä ole oikeastaan ollut elämässään yksin missään vaiheessa.
Nyt mietityttää tuon nuoremman kohtalo, kun vanhus tulee kuolemaan lähiaikoina. Kuinka hyvin koira sopeutuu yksin jäämiseen? Voiko koiran "surua" jotenkin helpottaa? Ja jos vanhus menee niin huonoon kuntoon, että se pitää lopettaa, kannattaako koiran hautaaminen tehdä "piilossa" nuoremmalta, vai antaa tämän nähdä ja ymmärtää että vanhus on kuollut eikä se vain ole kadonnut yhtäkkiä?
Tämän vanhuksen ollessa 5v perheeseen tuli pentu. Tämä pentu täyttää syksyllä 8v, eikä ole oikeastaan ollut elämässään yksin missään vaiheessa.
Nyt mietityttää tuon nuoremman kohtalo, kun vanhus tulee kuolemaan lähiaikoina. Kuinka hyvin koira sopeutuu yksin jäämiseen? Voiko koiran "surua" jotenkin helpottaa? Ja jos vanhus menee niin huonoon kuntoon, että se pitää lopettaa, kannattaako koiran hautaaminen tehdä "piilossa" nuoremmalta, vai antaa tämän nähdä ja ymmärtää että vanhus on kuollut eikä se vain ole kadonnut yhtäkkiä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Koira varmaan eläimen vaistollaan ymmärtää vanhuksen poismenon, mutta jos hautaat sen esim. lemmikihautausmaalle tai omalle pihalle, niin toki se nuorempi voi olla sen näkemässä. Tiedä sitten mitä se mahtaa tuumata hautaamisesta, mutta varmasti ymmärtää kaverin kuolleen, jos annat nuuhkasta kuollutta ennen hautaamista.
Varmasti yksin jäänyt suree menetettyä ystävää ja voit helpottaa sen oloa antamalla sille jotain pientä puuhaa, pitkiä lenkkejä ja koirapuistokavereita, jos mahdollista. Voit jättää sille kotiin työpäivän ajaksi jotain virikelelua tai vaikka vain pahvilaatikoita, joissa jotain hyvää sisällä. Ajan kanssa sitten helpottaa, niin yksin jääneellä koiralla kuin perheelläkin :)
kahdesti olen ollut samassa tilanteessa. Toinen, pystykorvansekainen, ei piitannut vähääkään siitä että sen kasvattajaemo, landser.narttu hävisi maisemasta. Oli, niinkuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Toisen kerran, noutaja-sekoitukseni oli allapäin ja haki kaveriaan pari kolme päivää ja piti "muistokonsertin", ulvoi ensimmäisenä yksinäisenä iltana, mutta siihen sekin sureminen jäi. Mutta muisti laumanjohtajansa, niin että nuori uros uskalsi raapaista urosmaiset mahtailumerkkinsä vasta noin 4 kk oltuaan ainoa koira.(jos jäljellejäänyt on hyvin sosiaalinen ja kaveri-rakas, ja muu elämä antaa mahdollisuuden, niin uusi pentu on paras lohduttaja, koko perheelle. Nuori tuo niin paljon huolta ja harmia, ettei mennyttä ehdi heti muistamaan)
Toiset unohtaa helpommin, toiset ei oikein kunnolla koskaan, ovat surullisia "ikuisesti", eläin kyllä "ymmärtää" tilanteen, mutta suree silti. Tosia auttaa uusi pentu. Älkää silti ottako uutta pentua vääristä syistä, jollette oieasti sitä halua. Ja aina se uusikaan ei auta surijaa. Ehkä kaikenlainen yhdessä puuhastelu helpottaisi, ettei jää koiralle niin paljon ajatteluaikaa.