Opiskelin eilen illalla erästä asiaa ja siinä yhteydessä sain tietooni, miksi lestadiolaisuuden joissakin ryhmittymissä luetaan postilloja. Nimittäin Ruotsi sääti muistaakseni vuonna 1854 ns. konventikkeliplakaatin, lain, jossa kiellettiin mm. maallikkojohtoiset seuratilaisuudet.Varsinkin maallikon SAARNAAMINEN oli kiellettyä. Niinpä Laestadius organisoi "raittiustilaisuuksia", joissa luettiin kirjoituksia, esim. Laestadiuksen ja Lutherin postilloja. Tämä tapa jäi esim. esikoisten käyttöön, vaikka kielto myöhemmin kumottiin.
Postillain luku
tomteG
14566
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Aivan, ja Suomessa ei postilloiden lukeminen ollut käytössä ennen hajaannusta samalla tavalla kuin Ruotsissa. Suomessa postillaa luettiin vain, jos ei ollut saarnaajaa. Hajaannusten jälkeen käytäntö lukea postillaa levisi vähitellen myös Suomen esikoislestadiolaisuuteen Ruotsista.
Norjassa myös lyngenlestadiolaiset lukevat postillaa pyhäseuroissaan (tosin eivät isommissa seuroissa), mutta siellä pääsääntöisesti luetaan Lutherin postillaa ja harvemmin Laestadiuksen postillaa. Esikoislestadiolaisuudessahan se on toisin päin.
tuo oli uutta. Miten se vaikutti, että Suomi oli Venäjän alaisuudessa, en millään saa päähäni, miten raja pohjoisessa meni silloin?
olikaan....miltä ajalta nykyisin luettavat Lestadiuksen postillat ovat?
Kun jostakin luin, että aikanaan oli kinaa siitä, mitä saarnoja niihin otetaan. Muistelen, että Raattamaa olisi hyväksynyt postillan kokoamisen ainoastaan, jos siihen otetaan niitä Lestadiuksen saarnoja, jotka ovat pidetty (tai kirjoitettu) sen jälkeen kun Lars Levi "käsitti elävän uskon".
Oliko niin, että "Kittilän äpärän" hengessä toimitettiin se ensimmäinen Lestadiuksen postilla ja siihen otettiin myös lestadiuksen vanhempia, hengettömiä saarnoja. On arveltu, että juuri siksi siitä tuli ikäänkuin kovanlainen ja evankeliumia pihtaileva.
(Sinänsähän Lestadius toki oli nimenomaan parannussaarnaaja ja syntielämän ruoskija ainakin etsikon alkuhetkinä.)
Tietääkseni Laestadiuksen saarnoja ei ole juurikaan säilynyt ajalta ennen Lapin Marian tapaamista. Yhden sellaisen muista joskus lukeneeni, ja eroa kyllä huomais. Se saarna oli mukana esikoislestadiolaisten 60-luvulla julkaisemissa postilloissa.
Olisiko ollut kyseessä ilta- ja päiväsaarnojen osalta? Päiväsaarnat olivat tarkoitettu sekalaiselle kirkkokansalle ja siksi lakihenkisempiä, kun taas iltasaarnat oli kirjoitettu uskovaisille (uskovaisilla esiintyi kirkossa ns. liikutuksia ja kaikki eivät pitänee niistä ja siksi pidettiin heille erikseen iltajumalanpalvelus).
Kai se Ruotsin ja Venäjän raja kulki suurinpiirtein samassa kohdassa kuin Ruotsin ja Suomen raja nykyään? Jossain vaiheessa se muistaakseni kulki jotain toista jokea pitkin, mutta eikö se ollut joskus paljon kauemmin sitten?
olla.
venäläinenhän olisi halunnut rajan Kainuunjokeen,joka on Ruotsin puolella nyt. Ruotsi taas ehdotti rajaa Kemijokeen. Pistettiin riita kahtia ja valittiin Torniojoki.
nerroutta!
lujin, mitenpä sen muuten tietäis!!!!
enpä ole saanut vielä kirjaa käsiini kun lukee niin tarkasti sitä.
kirjoina...tuolla se olis torin rannan kirjastossa kans yks jännä kirja, mutku eivät anna lainaksi, eivät lainaa yli 100-vuotiaita, pitäis mennä sinne lukemaan...
monesti kirjoittajallakin on mielipiteensä, vaikka esim. historiaa yrittäisi dokumentoida.
Uusimmassa Lestadiuksen saarnakokoelmassahan on moniakin saarnoja ennen vuotta 1844, esim. useita vuodelta 1827.
Itselläni ei ole uutta saarnakokoelmaa, joten en tiedä asiasta, mutta siellä pitäisi olla paljon sellaisia saarnoja, joita ei ollut vanhassa, joten ehkä ne ovat sitten osaksi niitä ihan vanhoja.