tietääkö

mr ristimäki että konsultit tekevät parhaillaan työtä, miksi ukin kulut ja menot ovat 7 miljoonaa euro suuremmat kuin 26:lla verokkikunalla! kohta tulee julkisuuteen sellaista totuutta että saapi timo taas aihetta kirjoituksilleen.
2225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

- - ihan saatanan ison puolueen luomiseksi

Toimittaja: Juhani Urja | 22.06.2004 |

(HELSINKI) Suomen puoluejärjestelmä selkiytyy tulevaisuudessa huomattavasti. Kaikki puolueet ovat suostuneet SDP:n johdon ehdotukseen, jonka mukaan sekä vasemmisto että oikeisto yhdessä kaikkien pienempien ryhmien kanssa muodostavat tulevaisuudessa yhden suurpuolueen, joka asettaa eduskuntavaaleihin tasan kaksisataa ja presidentinvaaleihin yhden ehdokkaan. Aloitteen onnellisen isän, puhemies Paavo Lipposen mukaan ajatus on “ihan vitun hyvä ja uppoaa kansaan kuin Jeesus Genesaretin järveen.”

Looginen askel
“Eihän kukaan enää vittu tosissaan kuvitellut, että eri puolueiden äänestäminen vaikuttaisi jotenkin harjoitettuun reaalipolitiikkaan”, perustelee Lipponen hymynkare onkilieron tapaan suupielessä vääntelehtien. Puhemiehen mukaan sillä, mikä suurista puolueista on vallassa ei ole “vittu mitään väliä saatana”. Näin ollen oli vain ajan kysymys, milloin puolueiden täydellinen yhtyminen tapahtuisi.

Uuden puolueen nimestä on vielä epäselvyyttä, mutta nykyisen puoluekentän kaikilla laidoilla ollaan yhtä mieltä siitä, että puolueohjelmaan tullaan kirjaamaan ainakin “köyhien sotkeminen suohon ja syvälle, vittusaatana” sekä “vähintään Paavia vastaava asema istuville ministereille”. Uusi puolue rekisteröitäneen ensi vuoden aikana, kunhan ensin on löydetty kaikille sopivia syntipukkeja maan talouden tilaan. Tähän tehtävään on ehdotettu muun muassa luonnonsuojelijoita, opiskelijoita ja paholaista."

http://lehti.samizdat.info/2004/06/oikeisto_ja_vasemmisto_yhteistyf6hf6n_ihan_saatanan_ison_puolueen_luomiseksi/


"Tarmo Ropponen ei suostu vieläkään poistumaan vaalistudiosta
Toimittaja: August Elokuu | 30.01.2006 |

(STORA SMEDJAN) Ylen veteraanitoimittaja Tarmo Ropponen on edelleen linnoittautuneena Yleisradion Isoon Pajaan. Ropponen ei ole esimiesten tai viranomaisten suostutteluista huolimatta halunnut poistua vaalistudiosta sunnuntain lähetyksen jälkeen, vaan aikoo omien uhkaustensa mukaan pysyä siellä “ainakin vuoteen 2012″.

“Meillä ei toistaiseksi ole uutta kerrottavaa, mutta minulle on kerrottu, että saamme Ylen oman ennusteen aivan muutaman minuutin kuluttua”, tyytyi Ropponen toistelemaan.

Tilanne on poliisin erikoisryhmä Karhun edustajan mukaan vakava. Ropponen on tiettävästi aseistautunut Jukka Röngältä ja Sami Borgilta anastamillaan pikkutakeilla sekä kravateilla, ja vahvistamattomien tietojen mukaan hänellä voi myös olla useita erilaisia tulosgraafeja ja -laskelmia.

“Why are you jamming?” kuulutti komisario Raimo Summanen Ropposelle vastausta saamatta. Karhun tarkka-ampujat onkin asetettu asemiinsa ympäri Isoa Pajaa, ja he ovat valmiina hätätilanteen tullessa.

“Siittä lähdetään, että jos Ropponen alkaa riisua paitaansa, tuli avataan välittömästi”, Summanen toteaa."

http://lehti.samizdat.info/2006/01/tarmo_ropponen_ei_suostu_viele4ke4e4n_poistumaan_vaalistudiosta/


"Pimeän energian olemassaolo todistettiin Suomessa
Toimittaja: Usko Tyykkä | 02.09.2010 |

(LAMBDA) Tähtitieteilijöitä on pitkään ihmetyttänyt kysymys siitä, onko maailmankaikkeudessa niin sanotun pimeän aineen lisäksi myös pimeää energiaa. Nyt kyseinen ilmiö on onnistuttu ensimmäistä kertaa koskaan osoittamaan todeksi ja vieläpä Suomessa.

Löytö tehtiin Helsingin Sanomien keskustelupalstalla torstai-iltapäivällä paikallista aikaa. Stephen Hawkingin kommentista tehdystä uutisesta versonut keskustelu kehittyi muutamassa minuutissa kaikki järjen ja logiikan rajat rikkovaksi hyperentiteetiksi, joka repäisi maailmankaikkeuden fyysisen kudoksen irralleen ja sinkosi galaksijoukot erilleen toisistaan.

Tapaus vaati useiden kommentoijien hengen. Kuolemansyyntutkijat löysivät paikalta ainoastaan jäänteitä sekavista, selvästi äärimmäisen paineen alla kirjoitetuista kommentoista, joista ei saanut muodostettua minkäänlaisia koherentteja lauseita.

“Ennen alkuräjähdystä ei ollut ainetta, energiaa, aikaa eikä tilaa. Missä ne silloin piileskelivät?”, “‘kyllä viita paskaa vetää’ – hyvin sinne mahtuu myös fyysikko Hawkingin kevyet tieteelliset jätökset” ja “50 vuoden tieteellinen kokemus, mutta 0 vuoden Jumalan tuntemus, ei anna kompetenssia Jumalan roolin pohdiskeluun universumin synnyssä” ovat tutkijoiden mukaan osoituksia siitä, että viimeisten hetkien tapahtumat tekivät paikallaolleet hulluiksi."

"Matti-Usko Happonen kirjoitti 02.09.2010:
Vain mies joka ei kykene pyyhkimään persettänsä taikka kuolaa suun pielestänsä rupeaa katkeroituneena väittämään, että jumala ei luonut maailmaa 4000v sitten."


http://lehti.samizdat.info/2010/09/pimean-energian-olemassaolo-todistettiin-suomessa/

Äänestä
  • on kyllä suuri totuudensiemen, esim sdp alamäki johtuu siitä kun he ovat tehneet jo kaiken puolueohjelmassa olevan ja nyt tulee kokoomus ja sanoo että se on meidän ansiota ja saavat kannatuksensa siitä. ennen sentään vassu oli vassu ja kokkari kokkari...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


markkos kirjoitti:

mr ristimäki että konsultit tekevät parhaillaan työtä, miksi ukin kulut ja menot ovat 7 miljoonaa euro suuremmat kuin 26:lla verokkikunalla! kohta tulee julkisuuteen sellaista totuutta että saapi timo taas aihetta kirjoituksilleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu