3.9-10 Perjantai

Raittiina ollaan ja pyydän anteeksi etten juo.
Yritän aloittaa juomisen lähiaikoina mutta jokin estää?
Odotan ehdotuksia millä konstilla saan itseni terveeksi ja aloittamaan juomisen.
10261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

täytyy todeta herra deputy, että olette todella pahasti sairas. Paikkanne olisi varmaan Niuvanniemi.

Äänestä
  • Minua ei tarvitse herroitella.
    Saisinko tarkemman diagnoosin ja lähetteen sekä hieman tietoja tuosta Niuvanniemestä.
    Onko varmaa että Niuvanniemi saa minut taas juomaan?

    Äänestä

  • alkoholisoitunut ihminen on alkoholisti hautaansa asti.
    Juo tai ei.

    Äänestä

  • toveri ---- jo kuudes vuosi raittiina, siis ilman alkoa, tabuja ja myös ilman tupakkaa, siinäpä sinulle.

    Äänestä

  • läsitellä monelta kantilta. Niinpä minäkin, entinen juoppo, käyn täällä aika usein kertomassa, että raitis ja krapulaton päivä tänään, vaikka olen alkoholisti. Nykytietämyksen mukaan olen sitä elämäni loppuun saakka. Vieläkään ei ole keksitty parannuspilleriä alkoholismiin, mutta korkin voi silti panna kiinni. Yksin ja ihan itse tai ulkopuolisen tuen avulla, kuten minä.

    Äänestä

  • q4y45ybym kirjoitti:

    toveri ---- jo kuudes vuosi raittiina, siis ilman alkoa, tabuja ja myös ilman tupakkaa, siinäpä sinulle.

    "alkoholisoitunut ihminen on alkoholisti hautaansa asti.
    Juo tai ei."
    Olisikohan sinunkin jo korkea aika päästä tuosta vanhakantaisesta ajattelutavasta eroon? :)

    Äänestä

  • ttissuttaja kirjoitti:

    Minua ei tarvitse herroitella.
    Saisinko tarkemman diagnoosin ja lähetteen sekä hieman tietoja tuosta Niuvanniemestä.
    Onko varmaa että Niuvanniemi saa minut taas juomaan?

    kyllä sinun kirjoituksessasi. Taitaa viina pyöriä aika pahasti mielessäsi. Jos olet lopettanut, niin sitten olet. Jos alat juomaan niin sitten alat. Mikä sinua estää tekemästä jompaa kumpaa, juoda tai olla juomatta. Omahan on asiasi. Taitaa olla hermot pinnalla. toivon kuitenkin, että et anna periksi.

    Äänestä

  • dingelidongeli kirjoitti:

    kyllä sinun kirjoituksessasi. Taitaa viina pyöriä aika pahasti mielessäsi. Jos olet lopettanut, niin sitten olet. Jos alat juomaan niin sitten alat. Mikä sinua estää tekemästä jompaa kumpaa, juoda tai olla juomatta. Omahan on asiasi. Taitaa olla hermot pinnalla. toivon kuitenkin, että et anna periksi.

    Minun kirjoituksessa jotain outoa?

    Aloittamani ketju: Toteutuneet haaveet, sai ihan asiallisia vastauksia ja niitä oli kiva lukea.
    Vastaus 'ihan uusi elämä' jäi erityisesti mieleeni ja muutkin oli panostanut terveyteen.
    Kirjoitin nimimerkillä: muutenvaankysyn kun nimimerkkini näyttää olevan lievä kirous josta en kuitenkaan luovu mutta aina välillä kirjoitan ilman kirjautumista.
    Linkki: http://keskustelu.suomi24.fi/node/9302307

    Hermot oli ainakin eilen pinnalla kun oli vähän paha päivä. Ei tee mieli alkoholia mutta olen liian kärsimätön kuntoutumiseni kohdalla ja se vituttaa. Fysiikka alkaa pelaamaan mutta psyykkinen puoli ei.

    Äänestä

Mustikkamehua tänään ( vettä sekaan )

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ttissuttaja kirjoitti:

Raittiina ollaan ja pyydän anteeksi etten juo.
Yritän aloittaa juomisen lähiaikoina mutta jokin estää?
Odotan ehdotuksia millä konstilla saan itseni terveeksi ja aloittamaan juomisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu