Massuvaivainen minäkin, olen todella masentunut eli itku tullut silmään tänäänkin. Kaipaan kipeästi juttu seuraa, niinpä tilitän tarinani tänne. ;(
Onko nämä oireet sinulle tuttuja: mahan kurina, ilmavaivat (siinä määrin, että syöt esim. puuroa ja se aiheuttaa kamalat poksumiset ja kuplimiset) ilmaa ei niinkään kovasti tule ulos päin paitsi yöllä pieruja paukauttelen eniten ehkä makuuasennossa. Yhden siiderin nauttiminen aiheutti tosi ruplatuksen!! >:( Sen kummempia kramppeja ja kipuja ei ole onneksi ollut, että joutuisin makaamaan parikin tuntia toimettomana, se on ainut toivoni..... Ettei minulla olisi ÄRTYNYT PAKSUSUOLI.
Hmm.. mistäköhän sitä nyt sitten alottaisi...
Linkitin mä mitä tahansa vastaukseksi tulee aina ärtynyt suoli... ärtynyt suoli... ärtynyt suoli... Eikö se todella voisi olla jotakin muuta? Toivon hartaasti, että mulla olisi vaikka mahahaava mikä on hoidettavissa pois. En ole ollut enää pitkällä tavalla aidosti iloinen. Se, että kaverit arvostelee siinä vieressä kun joku "idiootti" kulkee ohi koulun käytävillä ja räkättää sille, niin mäkin ennen tein, mutta nyt tää "sairaus" on opettanu mua niin paljon, että koitan pysyä vaan tahdissa vastailemalla 'ymm' tai vastaavaa.
Mulla on koulussa usein sellaisia hetkiä milloin meinaan purskahtaa itkuun ja sen pidätteleminen tunneilla, kavereiden edessä on tosi vaikeaa ja ahdistavaa. Mun on tehnyt niin monesti mieli juosta terkkarille ja itkee vaan kaikki pois, mut mitä se auttais niin sanoo järki ja toisin tunteet.
Mulla ois kaikki edellytykset ärtyneeseen suoleen mikä pisti mielen matalaks, koulukiusaamisesta ja vanhempien tappelusta (stressi) ja söin millon mitäkin ja milloin halusin ( epäsäännölliset ruokailutottumukset/tavat). Eikö mun elämässä oo oikeesti ollu jo tarpeeks kärsimystä! Tuntuu vaan et suurin osa mun ikäsistä voi tehdä mitä huvittaa eikä niille tuu mitään. Vaivaako mua oikeesti joku epäonnen kierre?? Pienenä kaikki näytti suht onnellisena mikä kirous mun elämään ois nyt iskenyt. Vaikka jollain mun ikäsellä nuorella ois ruokailutottumuksissa vähän vikaa niin eikö sen nyt pitäisi saada ekan oirehdinnan yhteydessä kuntoon eikä heti puhkeaisi joku ärtynyt suoli !!
Onko vika minussa itsessäni? Olisinko voinut pelastaa tilanteen jos olisin aloittanut heti kesäloman alussa terveelliset elämäntavat? Tai jättänyt teini-iässä alkoholin nauttimiset pois? Jatkuvaa tätä itsensä syylistämistä eikä se helpota oloo yhtään.....
Voinko mä edes ikinä kuvitella käyväni täys-ikäsenä kavereitteni kanssa baarissa? tuskin ne haluaa sinne mua piereksimään.
Tai voinko ajatella ees rakastuvani. Okei, ehkä johonkin vammaiseen tai nörttiin. Tämä oli vähän huvittavasti sanottu, mutta koittakaa ymmärtää. Tyyliseni pojat eivät saattaisi ikinä ymmärtää minua ja halveksia vaan tämän takia, mutta onko sitten oikeaa rakkautta elää sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa se ei tunnu oikealta... Kärsisin taas siitä... RAKASTIN YHTÄ POIKAA NIIN SUUNNATTOMASTI. Saatikka edes ajatella lähtevänsä minnekkään pidemmille matkoille tapaamaan jotain tyyppiä tämän mahan takia, eieiei.... Tiedän, että ärtyvän paksusuolenkin voi hoitaa oireettomaksi mutta miltä tuntuisi mennä jonkun pojan luo kantaen kaiken maailman purnukoita, että tarvitsen tälläistä E-EPAA , psyllicumkuitua, kalanmaksa öljyä ymymmm...............................
Vanhemmilleni en kehtaa usein pahaa oloa näyttää, vaikka monesti tekisi mieli itkuun kotona purskahtaa mutta teen sen usein yksin. Kyllä ne mahavaivoista tietää, mutta luulevat ettei se minua sen enempää vaivaa. Opiskelu on tosiaan raskasta kun mielessä pyörivät aivan muut asiat. Äidillä on jotakin vatsavaivoja usein kipua, ripulia tai ummetusta. Isällä puolestaan pahoja ilmavaivoja.
Toisaalta tekisi mieli syyttää tästä vaivasta vanhempieni tappelua ja että miksi kiusasitte koulussa juuri mua!!!
Maha jos ei parannu niin ei mielikään. Tietäisittepä miten inhottavaa on tuntea itsemurha ajatuksia ja toivoa vaan sitä, että kunpa tässä elämässä saisin tuntea joskus vielä sen hyvän tunteen mikä oli kesäloman alussa.. Galleriassa kommentitkin mitkä olen kirjoittanut ' 6.6 ' pistävät esim. miettimään tuolloin minulla oli kaikki vielä hyvin. Vanhana niitä kremppoja kuuluis tulla perkele, kun aina ollut muutenkin terve.
Onko nämä oireet sinulle tuttuja: mahan kurina, ilmavaivat (siinä määrin, että syöt esim. puuroa ja se aiheuttaa kamalat poksumiset ja kuplimiset) ilmaa ei niinkään kovasti tule ulos päin paitsi yöllä pieruja paukauttelen eniten ehkä makuuasennossa. Yhden siiderin nauttiminen aiheutti tosi ruplatuksen!! >:( Sen kummempia kramppeja ja kipuja ei ole onneksi ollut, että joutuisin makaamaan parikin tuntia toimettomana, se on ainut toivoni..... Ettei minulla olisi ÄRTYNYT PAKSUSUOLI.
Hmm.. mistäköhän sitä nyt sitten alottaisi...
Linkitin mä mitä tahansa vastaukseksi tulee aina ärtynyt suoli... ärtynyt suoli... ärtynyt suoli... Eikö se todella voisi olla jotakin muuta? Toivon hartaasti, että mulla olisi vaikka mahahaava mikä on hoidettavissa pois. En ole ollut enää pitkällä tavalla aidosti iloinen. Se, että kaverit arvostelee siinä vieressä kun joku "idiootti" kulkee ohi koulun käytävillä ja räkättää sille, niin mäkin ennen tein, mutta nyt tää "sairaus" on opettanu mua niin paljon, että koitan pysyä vaan tahdissa vastailemalla 'ymm' tai vastaavaa.
Mulla on koulussa usein sellaisia hetkiä milloin meinaan purskahtaa itkuun ja sen pidätteleminen tunneilla, kavereiden edessä on tosi vaikeaa ja ahdistavaa. Mun on tehnyt niin monesti mieli juosta terkkarille ja itkee vaan kaikki pois, mut mitä se auttais niin sanoo järki ja toisin tunteet.
Mulla ois kaikki edellytykset ärtyneeseen suoleen mikä pisti mielen matalaks, koulukiusaamisesta ja vanhempien tappelusta (stressi) ja söin millon mitäkin ja milloin halusin ( epäsäännölliset ruokailutottumukset/tavat). Eikö mun elämässä oo oikeesti ollu jo tarpeeks kärsimystä! Tuntuu vaan et suurin osa mun ikäsistä voi tehdä mitä huvittaa eikä niille tuu mitään. Vaivaako mua oikeesti joku epäonnen kierre?? Pienenä kaikki näytti suht onnellisena mikä kirous mun elämään ois nyt iskenyt. Vaikka jollain mun ikäsellä nuorella ois ruokailutottumuksissa vähän vikaa niin eikö sen nyt pitäisi saada ekan oirehdinnan yhteydessä kuntoon eikä heti puhkeaisi joku ärtynyt suoli !!
Onko vika minussa itsessäni? Olisinko voinut pelastaa tilanteen jos olisin aloittanut heti kesäloman alussa terveelliset elämäntavat? Tai jättänyt teini-iässä alkoholin nauttimiset pois? Jatkuvaa tätä itsensä syylistämistä eikä se helpota oloo yhtään.....
Voinko mä edes ikinä kuvitella käyväni täys-ikäsenä kavereitteni kanssa baarissa? tuskin ne haluaa sinne mua piereksimään.
Tai voinko ajatella ees rakastuvani. Okei, ehkä johonkin vammaiseen tai nörttiin. Tämä oli vähän huvittavasti sanottu, mutta koittakaa ymmärtää. Tyyliseni pojat eivät saattaisi ikinä ymmärtää minua ja halveksia vaan tämän takia, mutta onko sitten oikeaa rakkautta elää sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa se ei tunnu oikealta... Kärsisin taas siitä... RAKASTIN YHTÄ POIKAA NIIN SUUNNATTOMASTI. Saatikka edes ajatella lähtevänsä minnekkään pidemmille matkoille tapaamaan jotain tyyppiä tämän mahan takia, eieiei.... Tiedän, että ärtyvän paksusuolenkin voi hoitaa oireettomaksi mutta miltä tuntuisi mennä jonkun pojan luo kantaen kaiken maailman purnukoita, että tarvitsen tälläistä E-EPAA , psyllicumkuitua, kalanmaksa öljyä ymymmm...............................
Vanhemmilleni en kehtaa usein pahaa oloa näyttää, vaikka monesti tekisi mieli itkuun kotona purskahtaa mutta teen sen usein yksin. Kyllä ne mahavaivoista tietää, mutta luulevat ettei se minua sen enempää vaivaa. Opiskelu on tosiaan raskasta kun mielessä pyörivät aivan muut asiat. Äidillä on jotakin vatsavaivoja usein kipua, ripulia tai ummetusta. Isällä puolestaan pahoja ilmavaivoja.
Toisaalta tekisi mieli syyttää tästä vaivasta vanhempieni tappelua ja että miksi kiusasitte koulussa juuri mua!!!
Maha jos ei parannu niin ei mielikään. Tietäisittepä miten inhottavaa on tuntea itsemurha ajatuksia ja toivoa vaan sitä, että kunpa tässä elämässä saisin tuntea joskus vielä sen hyvän tunteen mikä oli kesäloman alussa.. Galleriassa kommentitkin mitkä olen kirjoittanut ' 6.6 ' pistävät esim. miettimään tuolloin minulla oli kaikki vielä hyvin. Vanhana niitä kremppoja kuuluis tulla perkele, kun aina ollut muutenkin terve.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sanon nyt ihan yleisesti asioista...
"Se, että kaverit arvostelee siinä vieressä kun joku "idiootti" kulkee ohi koulun käytävillä ja räkättää sille, niin mäkin ennen tein."
Oletko koskaan miettinyt miksi tämä henkilö oli idiootti? Pukeutuiko hän huonosti vai käyttäytyikö eri tavalla kuin muut? Mitä jos sinä ja ne kaverisi olivat idiootteja kun eivät tajunneet tätä henkilöä?
Jossakin vaiheessa pitää ruveta ajattelemaan "omilla aivoillaan", ei voi kulkea "massan mukana" (vaikka niin monet tekevätkin).
Ärtynyt suoli johtuu usein perinnöllisistä tekijöistä. Stressi yms. tilanteen voivat laukaista sen pahemmaksi... Se on siis aina ollut sinulla, mutta se vain sattui syytä tai toisesta menemään pahemmaksi.
"Olisinko voinut pelastaa tilanteen jos olisin aloittanut heti kesäloman alussa terveelliset elämäntavat? Tai jättänyt teini-iässä alkoholin nauttimiset pois? "
Et sinä olisi voinut vaikuttaa tilanteeseen jota ei silloin edes huomannut mistään.
"Voinko mä edes ikinä kuvitella käyväni täys-ikäsenä kavereitteni kanssa baarissa?"
No kai sinä voit... Tilanne voi parantuakin tai sitten pysyä samanlaisena... Mutta tietysti siihen kannattaa puuttua yleensä mahdollisimman ajoissa.
Eikä juominen ole mikään elinehto kenellekkään...
"Tai voinko ajatella ees rakastuvani. Okei, ehkä johonkin vammaiseen tai nörttiin."
Sinulla on vielä asenneongelmia. Oikeastihan nörtit ovat niitä koulun järkevimpiä tyyppejä, vaikka sitä on joskus vaikeaa tajuta "massan mukana" kulkiessa. Usein vasta myöhemmin tuon asian tajuaa...
"Tyyliseni pojat eivät saattaisi ikinä ymmärtää minua ja halveksia vaan tämän takia, mutta onko sitten oikeaa rakkautta elää sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa se ei tunnu oikealta..."
Sinun iässäsi saattaa ajatella että "tietynlaiset pojat" ovat niitä mielenkiintoisimpia, mutta muutamia vuosia myöhemmin tilanne alkaakin jo muuttumaan.
Se voi olla vaikeaa ajatella tuossa iässä asioita vaikkapa 5 tai 10 vuoden päähän, kun on tunne että "kaikki mulle heti" ja vaikea tilanne on päällä... Mutta jos sinun tilanne on tuossakin ajassa korjaantunut hyväksi vaikkapa noilla tietyillä apujutuilla, niin sinulla on aivan erilaiset ajatukset silloin.
Ehkä sinun ei kannattaisi myös liikaa ajatella ihmisistä ja asioista ennakkoluuloisesti ja olla samaa mieltä kuin kaverisi. Ajattelet helposti että "tietynlaiset tyypit vetoaa sinuun", mutta oletko sinä koskaan edes yrittänyt tutustua erilaisempiin tyyppeihin? Tai ajatella että he voivat olla paljon mukavempia tyyppejä kuin nämä kaverisi? Tai oletko ajatellut että jos sinä olisit se tyyppi jota kaverisi pilkkaavat niin miltä sinusta tuntuisi silloin?
Tilanne ehtii muuttumaan vuosien saatossa täysin parempaan... Se että sinä jätät mm. alkoholin yms. jutut pois ja jos siitä on apua niin se on vain hyvä juttu... Parempi se on puuttuakin asioihin nyt kuin vasta vuosien päästä jolloin tilanne olisi voinut pahentua entisestään...
Aikaahan parantuminen vaatii ja et voi ajatella että "huomenna olen terve". Voi olla että vaiva säilyy koko elämän ajan, mutta ei se tarkoita sitä ettetkö voisi esim. matkustella tai tehdä asioita... Tai muuten tavata kivoja tyyppejä...
Niin varmaan on, että vika on meissä. Kiusaamisen syy on aina erillaisuus. Kai mun on pakko tehdä sitä, koska muakin on kiusattu. Emmä läheskään kulje aina siitä huolimatta massan mukana.
Perinnöllisyys on yksi paska asia. Oon saanu huonoimmat geenit kautta elämän. Miksi menit isäin astumaan tässä käy pakostikin silmä kastumaan. Syövän pystyy parantamaan, mutta ei tätä, se tekee olon kun kummajaisella ja jollain tosi kuoleman sairaalla. Olisihan se pitänyt arvata kun on liian terve niin pakosti puhkee jokin ja ne kaikki mun vaikeudet johdattivat mut tähän pisteeseen. Miten voi olla, että näin salakavala pirulainen elää sisälläni ja iskee nyt kun elämän pitäisi olla hauskaa. En oo ansainnut tätä.
Kuka haluais mut kanssaan baariin paskaa pöräyttelemään. Tilanne voi olla toinen, mutta en kestä puolelta toiselle pomppimista, että tämä taas palaisi.. Jos nyt ikinä pois enää meneekään kerta olen tämän tervetulleeksi toivottanut... 18-vuotis päivääni on kolme vuotta, toivon aina, että se päivä kääntäisi elämääni valoisamman puolen..
En tiedä onko sillä mitään merkitystä lähteä hakemaan apua ajoissa jos lääkäreitä ei kiinosta. Tuntuu, että elämäni menee julkulaa kohti ja niitä masentuneita nuoria joita ystäväni näki siellä ollessaan paniikkihäiriön takia. Masennus on jo aiemmin koettu siispä sitä alttiimpi sille, elämäni suunta on tiedossa.
Tänäänkin itsemurha ajatukset pyöriny mielessä, tuntuisi helpommalta välillä nollata kaikki. Tiedän, että äitini lyyhistyisi ja sekoaisi ehkä lopullisesti, koska olenhan hänen ainokaisensa ja osaan kuvitella isän naamalla sen järkyttyneen ilmeen vaikka sen naamaa harvemmin mikään hetkauttaa. Kaverini jäisi tuntemaan ikuista tuskaa, koska ei kertonut mun pahasta olosta ikinä kellekkään aikuiselle. Puoli vuotta kuitenkin mun kuolemasta, mut on saatettu unholaan ja elämä jatkuu normaaliin tapaan, eivätkä kaveritkaan enää ajattele. Pelkään tehdä itsemurhaa, se saisi tulla salakavalasti puun takaa. Se mitä siinä pelkään niin etten voisi ikinä palata rakastamani ihmisen Jonin luokse ja jos Joni joskus jotain mua kohtaan tuntikin, miten paha olo sille jäisi ja syyllisyyden tunne siitä kun ei kerennyt koskaa tekemään aloitetta vaikka ois pitäny. Se, että miten Joni reagois mun pois menoon ja mitä meillä ois voinut olla olisi pahin tikki mikään muu ei pistä silmää kastumaan.
Enkeli olin maan päällä ilman siipiä. Mutta nyt olen enkeli taivaassa siipien kera.
No ei sitä nyt tarvitse aivan epätoivoon vaipua, vaikka tilanne vaikealta tuntuisikin.
Kyllä tältäkin palstalta paljon löytyy vinkkejä, joilla tilanne voi tulla paremmaksi / korjaantua. Tietysti aikaahan kaikki kokeilut yms. asiat vaatii ja mitään ei tapahdu yhdessä tai kahdessakaan päivässä eli tarvitaan yleensä pitempiä aikoja että tilanne menisi täysin normaaliksi tai paremmaksi.
Ei se itsemurha asiaa mitenkään auttaisi vaan pahentaisi vaan tilannetta.
Etkä sinä ole mitään vielä menettänyt... Vaikka sinulta menisi parikin vuotta ongelman paremmaksi saamiseen niin sinulla on silti "hyvin aikaa". Joskus sitä voi tuntua vuosikin pitkältä ajalta, mutta jos tilanne on vuoden tai parinkin päästä normaali niin sitä huomaa että on kannattanut vain yrittää... Vaatiihan tuo yrittäminenkin usein paljon voimia, mutta lopulta se on aina kannattavampaa kuin luovuttaa kesken kaiken.
Jos haluat keskusteluapua niin voithan kysellä vaikka paikallisesta mielenterveyspuolelta että saisitko jutella psykologille tms...
Vatsavaivoihin (selittämättömiin semmoisiin) liittyy tietysti se ikävä piirre, että niitä ei oteta aina kovin vakavasti ja usein ajatellaan ongelmien johtuvan muista asioista...
Tietysti hyvä juttuhan se olisi jos pystyisit luottamaan johonkin henkilöön olipa ne sitten vanhemmat tms. tai joku kaveri/ystävä jne...
Mutta kannattaa vaan rauhallisesti kokeilla ottaa. Ei sitä ole mitään syytä panikoida, vaan kyllä tilanne ehtii mennä paljon paremmaksikin vaikka on nyt huonoksi sattunut menemään.
Minäpä laitan sen lääkärin ottamaan nämä minun asiat tosissaan ja piste!
Mitä mieltä oot voisiko mulla olla vaikka hiiva? Monet jutut vois viitata siihen. Laitanko niitä sulle tähän?
Vanhemmille en tod halua puhua. Tästä ei voi syyttää kun yhtä ihmistä ja se on äiti. Se herää aamulla huutamaan viiden aikaan jos isä joutuu käymään vessassa, koska me kuulema 'isän' kanssa kytätään sitä ja aiheutetaan sille henkisiä ongelmia. Joudun koko ajan karjumaan että nyt se turpa kiinni ja erotkaa niin kuin aikuiset ihmiset niin ei hyödytä mitään. Eli stressiähän siitä syntyy ja kun yöunet jää vajaiksi niin sairastuu tätä ollu siitä lähtien kun oon ollu 3v ja saatu häädötki yhestä kerrostalosta, luulin et kestän vielä vuoden mut nyt mun elimistö anto sit periks..............
Miten äiti voi tehdä näin ilkeesti mulle...
Mulla oli haaveena 18-vuotiaana vauva mutta taitaa sekin jäädä kun ei riitä terveys äitinä jaksamiseen...
Pääsisköhän näillä miten hyviin tuloksiin:
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=1510
http://www.tohtori.fi/?page=5033584&id=9404262
Tuo jutteleminen vanhemmille voi tuntua vaikealta, mutta kyllä se olisi ihan sinun omien etujesi mukaista. Joko juttelet äidillesi itse tai sitten juttelet isäsi kanssa ja yhdessä puhutte...
Tuo auttaisi varmasti eniten tilannettasi jos pyrkisit juttelemaan asioista ja siitä miten tuo vaikuttaa sinuun ja aiheuttaa sinulle stressiä. Sillä se tilannehan ei häviä minnekkään jos siitä ei puhuta.
"Mulla oli haaveena 18-vuotiaana vauva mutta taitaa sekin jäädä kun ei riitä terveys äitinä jaksamiseen..."
Lapsia sinä ehdit tehdä vuosia myöhemmin... Ei sitä nyt kannata ajatella että "lapsena" tekisi lapsia... Harvempi 18 vuotias kun on henkiseltä tasoltaan lasta kummempi ja usein taloudelliset yms. seikat ovat myös tuolle este... Turhaa sitä on myös lasta tehdä vain sen takia että sitä haluaa... Kannattaisi tuon asian kanssa ainakin olla paljon rauhallisempi...
Kyllä noista tohtori sivun neuvoista voi olla hyötyä... Itse epäilen tuota hypnoosihoitoa, mutta voithan sinä semmoistakin kokeilla jos tuntuu hyvältä.
No ei mutta kun ihan oikeesti oon lapsi rakas! Oon haaveillu vauvasta 18&19-vuotiaana 13-vuotiaasta lähtien ja edelleen kahden vuoden jälkeen olen samaa mieltä. Kun muutan ensivuonna poiskin kotoa niin olisi asunto, töitä teen aina silleen pari viikkoa ja seuraavat pari viikkoa opiskelen eli vaikka tiukkaa tulee niin rahaa kyllä on ja olisi ihana poikakin. Niin pahasti vaan pelkään, että miten kykenen äidiksi jos mulla on paha olo koko ajan vaikka ajatus juuri oli, että näin nuorena ja terveenä olisi hyvä santsata äidiksi olemiseen. Voihan se mieli vielä muuttua, en sitä kiellä, koska on välillä tullut ajateltua, että vaikuttaisiko sittenkin se parikymppisenä ensimmäisen lapsen saaminen paremmalta.
Ei noille voi puhua oikeesti mistään, mielummin puhun sulle vaikken edes sua kunnolla tunne.
Tänään maha on ollut kyllä suht kunnossa, mut tuntuu et on vähän liikaa toivottua, että se ois kunnossa vieläpä tästä eteenpäinki...
Mistä tiedät, että olen sairastanut ärtynyttä suolta koko ikäni?
Eikös ärtyneen suolen oireet johdu suolen häiriintyneestä supistelusta?
Kerro nyt mikä sua pelottaa niin kamalasti ärtyneessä suolessa??
Se ei ole vakavaa etkä kuole siihen, varmaan jokatoisella on joskus sen tyyppistä oiretta.
Sun ongelmat on varmasti jossain muualla kun vatsassa ja sentakia oireilet vatsalla.
Mahan kurinat, turvotukset, vatsantoiminnan vaihtelut jne nyt vaan kuuluvat elämään.
Jos oireet haittaa mene niihin tutkimuksiin johon sulla jo lähete.
Ja eikai sun 15veenä pidä päättää että hankit vauvan kun olet 18:O
Mulla ei oo lähetettä vielä mihinkään tutkimuksiin!!
Niin tiedän, että se on tosi yleinen 3-4 naisella ja 1-3 miehellä kymmenestä, mutta silti. Miks just minä, rakas taivaanisä auta mua huonoina päivinä. Tää ei vaan tunnu yhtään reilulta mua kohtaan, vaikka niinhän sitä sanotaan, että ' nallekarkit ei aina mene tasan '. Mutta eikö se jo, että kotona on väkivaltaa ja koulussa kiusaamista ole ihan tarpeeksi.
Haluisin saada vihdoinkin onnellisen elämän, kun pääsen kotoa pois, enkä kärsiä masuoireista.
Kyllä ne oireet ihan oikeasti siellä vatsassa ovat 50% ja toiset 50% voi toki olla päässä kun pakosti sitä miettii, mutta jostain ne kerran alko ja enhän silloin voinut etukäteen miettiä mitään.
Eikä mun tarvitse mitään päättää, että hankin vauvan vaan sellainen toivomus mulla on, että saisin kun niitä ei joka tapauksessa edes HANKITA vaan SAADAAN. (: sellainen tuhnukka olisi ihana ja antaisi elämään niin paljon valoa. Vauvat on enemmän kuin maallinen mammona
Jos alat myrkkyjä vetämään niin voit olla aika varma ettei tilanne parannu vuosikymmenien saatossakaan... Sitä vaan tulee uusia ongelmia ja vanhat ongelmat voivat pahentua sen lisäksi vielä entisestään.
No mulla ei oo aikaa ootella mitään vuosikymmeniin! :O kerran sitä vaan nuoria ollaan ja sitten pitää elää täysillä murheitta, ottaa myöhemmin vastaan ne surut mitä lääkkeiten vetäminen jatkuvalla syötöllä saattaa tuoda. Lääkkeet palauttaa mulle viim. nyt normaalin elämän mitä ilman niitä en välttämättä voisi saada. Joutuuhan monet ihmiset muutenkin syömään lääkkeitä esim. kilpirauhasen vajaatoimintaan yms. koko ikänsä kuten minun mummo ja ne on vahvoja lääkkeitä, eivätkä tähänkään päivään mennessä ole tehnyt hänelle haittaa, vaikka syö sydänlääkkeitä vielä kaikenlisäksi.
Jos tää ois tullu kolmekymppisenä, tilanne ois ihan toinen, mä kestäsin sen.. mutta nyt en , yksinkertasesti en...
Haluisitko elää nuoruutesi näin? Tai mistäpä minä tiedän minkä ikäinen olet ja mistä syystä tällä palstalla kirjoittelet kun et ole muutes kertonut vielä mitään itsestäsi.
Voisin käyttää alkoholiakin ilman oireita, vaikka eihän alkoholi&lääkkeet kulje oikeen käsikädessä mutta kuolenpa sitten myrkytykseen jos näin on tarkoitus. (:
Tänään maha ei kyllä päästänyt murahduksen murahdusta eli sen olisi parempi alkaa nyt parantumaan tai muuten tämä pikku tyttö alkaa purnukka kaupalla popsimaan lääkkeitä.