novelli:Roomeo ja Juulia

On syksyinen lauantai olen matkalla serkkuni ristiäisiin. Katson ohi meneviä puita ja mietin miten jokin voi olla niin kaunista, lehtien värit sulautuvat yhteen. Äiti, isä, sisko ja veljet riehuvat autossa istun taka penkillä mietteissäni mietin paljon asioita mutta en saa selvää mitä tai minkälaista vastausta haen. Pian havahdun itkuun ja huomaan että kohta olemme jo perillä.
Mummin pihassa on paljon autoja, sillä on serkun ritiäiset. Minulla on kirja mukanaini sillä tiedän että siellä ei ole ketään pitämässä seuraa. Eteisessä tätini toivottaa kaikki tervetulleiksi ja mumisen jotain itsekseni. Pappi löpisee jotain mikä ei voi vähempää kiinnostaa ja istu sohvalle, kunnes äiti sanoo että se on epäkohteliasta. Nousin siis ylös. Papin pölpötyksen jälkeen aioin lukea kun huomaan, että kirjani on kadonnut. Etsin sitä joka paikasta kunnes näen pojan joka on suunnilleen saman ikäinen hänellä on kirjan. Hivuttaudun hänen lähelleen ja rykäisen.- Kröhöm, tuo kirja on minu voisink saada sen takaisin, tiuskaisen.- Ööö........ joo totta kai, poika sanoo ja ojentaa kirjan minulle ja katsoo syvälle silmiini. Havahdun ja kävelen pois kirja kainalossani.
Menin puutarhaan lukemaan omena puun alle, ja toivoin että kukaan ei keskeyttäisi. Kuuntelen hiljaa tuulen huminaa suljen silmät ja vedän syvään henkeä. Avaan kirjan ja aloin lukea. Yhtäkkiä huomaan että se poika oli ilmestynyt puutarhaan, vilkaisen häntä ja esitän lukevani. Poika tulee luokseni ja esittäytyy.-Hei olen Joona, entäs sinä? hän kysyi udellen. - Olen Emma, vastaan ja vilkaisen Joonaa vaivihkaa.- Mitäs luet? hän kysyy.-Roomeota ja Juuliaa, miten ni?
__________________________________________________________________________________________________

Jatkoa tulee myöhemmin ja kommentia, kritiikkiä ja kysymuksiä saa esittää.


-E.V.-