Karjalainen kateus!

Sanotaan, että kateus vie kalatkin vedestä.
Kateus, kiten olet sen kohdannut?
Oletko Sinä itse kateellinen?
Mitä kateusSinulle antaa?
#
Kertokaa hyvä immeiset.
513712
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Kehitys kehittyy mutta sen voi pysäyttää karjalaisella kateudella.
Ah, Vot, Harassoo!
Idän vaikutus niin suurta, että kadekin on omintakeista.

1Äänestä
  • Mikä estää jokaisen yrittämästä. Laiskuus esteenä. Hölmöä, hölmöä, hölmöä

    Äänestä

Karjalassa ei varmasti olla sen kateellisempia kuin missään muuallakaan Suomessa tai maailmalla. Eräät tälle palstalle kirjoittajat on ottaneet asiakseen ränkyttää tuota säännöllisin väliajoin löytääkseen muut samankaltaiset idiootit. Niiinpä sitten yhteisvoimin on hyvä päättää että karjalassa sitä vasta kateellisia ollaankin, vaikka milloinkaan ei kokemusta ole päässyt kertymään kuin mitä pari kaksi myllymatkaa ja kolme kertaa osuuskaupassa käyntiä antaa.
Niinpä kehoitan asianosaisia työntymään sen kannaksen toiselle puolelle mistä ovat maailmaan tulleet..ikävä kyllä.
-Ei kannata valittaa asiattomasta viestistä, sillä tämä on yksi harvoista todellista asiaa sisältävistä kirjoituksista tällä palstalla.

Äänestä
  • kun noin kovasti meuhkaat.
    taisi se puhe karjalaisesta kateudesta osua kohdilleen.
    kävikö noin kipeästi?

    Äänestä

  • Jortsu Velho kirjoitti:

    kun noin kovasti meuhkaat.
    taisi se puhe karjalaisesta kateudesta osua kohdilleen.
    kävikö noin kipeästi?

    Olen kurkkuani myöten täynnä yleisönosastojen kirjoituksia, joiden lähettäjiksi epäilen juuri niitä jotka itse painivat erilaisten ongelmien kanssa, ja siitä johtuen kuvittelevat myös kaikki muutkin kaltaisikseen.
    Väen väkisin yritetään antaa joillekin ryhmille sellaiset ominaisuudet huutoäänestyksellä, jotka kirjoittajien omassa mielessä väijyvät. Koska ei ole ollut pienintäkään halua tutkiskella omien kieroutuneiden ajatusten tuottamaa katkeruutta ja ilkeämielisyyttä sekä tunnustaa oman sisimpänsä saastaisuus ja pahuus, niin ikään kuin pakottamalla tuo kaikki yritetään heijastaa toisiin ihmisiin.

    --Minä voisin myöskin kysyä vähintäin yhtä perustellusti: Kalahtiko kalikka sinuun?
    Eihän muuten ole mahdollista että lähetät tuollaisen vastineen!

    Äänestä

  • kirjoitukseeni? kirjoitti:

    Tyypilliseen tosikon tapaan ukko rukat vetää herneet nenään ja viitsivät viellä v...lla.
    On se niin herttaista kun äidin omat pojut pyytää sykkyyn maailman runnoessa.
    Jo se on herttaista olla moralisti kun on niin kateellinen, että korvat heiluu.
    Meillä eivät
    Mammanpojat itkee vaikka naapurin Kallella on isompi.

    Äänestä

  • kirjoitukseeni? kirjoitti:

    Olen kurkkuani myöten täynnä yleisönosastojen kirjoituksia, joiden lähettäjiksi epäilen juuri niitä jotka itse painivat erilaisten ongelmien kanssa, ja siitä johtuen kuvittelevat myös kaikki muutkin kaltaisikseen.
    Väen väkisin yritetään antaa joillekin ryhmille sellaiset ominaisuudet huutoäänestyksellä, jotka kirjoittajien omassa mielessä väijyvät. Koska ei ole ollut pienintäkään halua tutkiskella omien kieroutuneiden ajatusten tuottamaa katkeruutta ja ilkeämielisyyttä sekä tunnustaa oman sisimpänsä saastaisuus ja pahuus, niin ikään kuin pakottamalla tuo kaikki yritetään heijastaa toisiin ihmisiin.

    --Minä voisin myöskin kysyä vähintäin yhtä perustellusti: Kalahtiko kalikka sinuun?
    Eihän muuten ole mahdollista että lähetät tuollaisen vastineen!

    juuri noinhan se on, ITÄSUOMALAINEN,.KATEUS,,,,,,,,,,synkistää elämän.

    Ei ihme, että nuoret muuttavat
    kukapa tuommoisia nurinoita ja itsehyväisiä vollotuksia jaksaisi kuunnella...............!!!!!!

    Äänestä

  • Jo tuo Sinun sanavalintasi osoittaa mihin kuulut ja mikä olet.
    Mamman mamunako noin kehittyy?

    Äänestä

ja leipää syövät vain rohkeimmat, muut valittavat.
Työmaallakin kateelliset kokoontuvat särpimensä ääreen parjaamaan ahkeria ja reiluja.
Heillä on yhteinen tavoite, savustaa ei kateelliset ulos.
Kateus on Itä-Suomen vitsaus, jolla kehitys on estetty.

Äänestä
  • Katso ympärillesi niin näet mitä kateus vaikuttaa nääntyvään seutukuntaan!

    Äänestä

  • yleistyksiä että pohjoiskarjalainen olisi kateellinen. Mukamas kateellisia ovat ne jotka eivät tiedä miten
    ykkösmaasturi hankitaan.

    Äänestä

  • eikä mitään kirjoitti:

    yleistyksiä että pohjoiskarjalainen olisi kateellinen. Mukamas kateellisia ovat ne jotka eivät tiedä miten
    ykkösmaasturi hankitaan.

    On ehtymätön lunnonvara, Katteus
    Kaikkia kohtaan jopa itelleen ?

    Äänestä

Soitellaan heti viranomaisille, pankkiin ja verottajalle jos naapuri ostaa vaikka uuden auton. Kannellaan, että josko on pimeitä tuloja. Sellaisia retkuja on joukossamme tuhatmäärin ja ovat sitten vielä niin pöyhkeitä, että halkuaisivat jopa nämä keskustelupalstat lopettaa ettei heidän heikkouksista puhuttaisi. Ei käsitetä, että juuri kateus on syynä siihen, että Pohjois-Karjala menettää väkeä ja Kuopio jyllää.
On hämmästyttävää, että jopa hyvänä ystävänä esiintyvä voi kateellisena tehdä perättömiä kanteluita ja saattaa asiat mullinmallin.
Peiliinkatsominenkin on harvinaiaista. Ei kai jakseta katsopa omaa ahnetta pärstää?

4Äänestä
  • Jokainen ihminen on kateellinen jollekkin ihmiselle tai asialle,joka muuta väittää niin tekee itsestään naurettavan narrin.

    Äänestä

  • ahonreuna kirjoitti:

    Jokainen ihminen on kateellinen jollekkin ihmiselle tai asialle,joka muuta väittää niin tekee itsestään naurettavan narrin.

    Ei ihmisen tarvitse olla kateellinen kellekään ei edes sinulle.
    On tyhmää yleistää.
    Ja tyhmää on puolustella Karjalaista kateutta joka vie kalatkin vedestä.
    On tyhmää olla niin tyhmä että on kateellinen.

    Äänestä

  • Pohjalainen sanoo kirjoitti:

    Arvoisa nimimerkki "pohjalainen sanoo" onneks olkoon olet maailman ainoa ihminen joka ei tiedä mitä on kateus. Huraaa,Huraaa,Huraaa. Ilmottaudu äkkiä median edustajille niin pääset kaikkiin naistenlehtiin ja varmaan myös telkkarin johonkin Maarit Tastulan tms ohjelmiin. Vielä kerran sinulle Huraaa,Huraaa,Huraaa.

    Äänestä

  • Pohjalainen sanoo kirjoitti:

    Ei ihmisen tarvitse olla kateellinen kellekään ei edes sinulle.
    On tyhmää yleistää.
    Ja tyhmää on puolustella Karjalaista kateutta joka vie kalatkin vedestä.
    On tyhmää olla niin tyhmä että on kateellinen.

    Kaikki ketkuilevat itäsuomalaiset kateelliset kävelköön ahonlaitaa, sillä juuri heidän kateus vie tuhkatkin pesästä. Länsisuomalainen kateus on sitä, että kun naapuri menestyy puskeutuu toinenkin naapuri työhön ja menestyy, joten lännessä kateus tuo.
    On se hyvä olla lännessä.
    Jää Sinä sinne ja itsetyytyväisenä itäsuomessa urputa kateellisena.

    Äänestä

  • Hyvä kirjoitus. Ministeri Anu Vehviläinen on kateellinen Rääkkylän valokuidusta, niin
    paljon, että piti lakkauttaa koko kunta. Pohjanmaalla ministeri Sipilä piti omien puolta ja antoi olla Vimpelin itsenäisenä. Mutta keskusta ja kokoomus haistakoon kumminkin
    paska, eivät pitäneet hallituspuolueina lupauksiaan. Puolue vaihtuu, en äänestä enään keskustaa ikinä!

    Äänestä

Itämaakunnat on täynnä ahonlaitaa tallustavia hölmöjä joilla kateus kukkii kuin nurmi.
On tyytyväistä naamaa Itä-Suomi täynnä kun on voitu olla kateellisia jollekin joka ei ole kateellinen.
Tyhmyys loistaa ja alue köyhtyy.
J.Kärnäkin kateuksissaan kantelee milloin mistä kun ei mies parka osaa tajuta ettei hänestä ole laintuntijaksi tuskin enää edes kellokalleksi.

1Äänestä
  • Kirjoittajasta vai muista?

    Kun ei ole kokemusta muusta, kuin omasta ympäristöstä ja vain lyhyet tripit jossain muualla, vääristyy mielikuva todesta helposti. Leimataan koko joukko jonkun yksittäisen (ehkä omassa hyvin lähipiirissä olevan) esimerkin takia.

    Ihmiset ovat hyvin erilaisia johtuen perimästään ja henkilökohtaisesta historiastaan.
    Itäsuomalainenkin kateus on tuottanut paljon hyvää. Kadehtijan kannattaa tutkia, mitä kadehtittava on tehnyt päästäkseen asemaansa ja tehdä itse vielä paremmin. Kadehdittavan ei kannata päästää kateutta omien korviensa väliin; niitä juttuja ei karta kaikkiaan kannata kuunnella.

    Kannattaa elää omaa kadehdittavaa elämäänsä.

    Äänestä

  • jutut kertovat? kirjoitti:

    Kirjoittajasta vai muista?

    Usot sie, että vain joku siun lisäksesi näille sivuille kirjoittaa.
    Taidat olla noita minustatuntuuettänäin on-immeisiä kun luulet että immeiset kirjoittelevat tosissaan hupipalstoille.
    Ota iisimmin ja käy juomassa kylmää vettä niin jano lähtee.

    Äänestä

  • jutut kertovat? kirjoitti:

    Kirjoittajasta vai muista?

    Kun ei ole kokemusta muusta, kuin omasta ympäristöstä ja vain lyhyet tripit jossain muualla, vääristyy mielikuva todesta helposti. Leimataan koko joukko jonkun yksittäisen (ehkä omassa hyvin lähipiirissä olevan) esimerkin takia.

    Ihmiset ovat hyvin erilaisia johtuen perimästään ja henkilökohtaisesta historiastaan.
    Itäsuomalainenkin kateus on tuottanut paljon hyvää. Kadehtijan kannattaa tutkia, mitä kadehtittava on tehnyt päästäkseen asemaansa ja tehdä itse vielä paremmin. Kadehdittavan ei kannata päästää kateutta omien korviensa väliin; niitä juttuja ei karta kaikkiaan kannata kuunnella.

    Kannattaa elää omaa kadehdittavaa elämäänsä.

    On myöskin huomattava että juuri S24:n tasoiset "keskustelupalstat" vetävät kaikkein katkerimmat kirjoittajat puoleensa. Täällä voi nimettömänä kaikessa rauhassa purkaa tyhjänpäiväisyyttään ja epäonnistumistaan esimerkiksi jokaiseen vähänkään myönteisensävyiseen viestiin joita onnistuneimmat ihmiset on lähettäneet, koska todellisuus ei anna mahdollisuutta elämän hylkäämille idiooteille.
    Kuvitelmana on todistaa itselleen jotain olematonta itsestään.
    Suoraan ilmaistuna; kansakunnan pohjasakka kerääntyy palstoille siinä toivossa että saisi päivittäisen nokkimisannoksensa suoritettua. Siinä on ääliöiden tavoite,työ ja elämäntehtävä.

    Äänestä

  • näin se on. kirjoitti:

    kuten itse ilmoitat kaikkien Suomi24 sivuille kirjoittavien olevan.
    Pilkkasi osui omaan nilkkaasi.
    Ja se on hyvä, se!
    ¤
    ¤
    Sitä se on kun yrittää olla yliviisas..................hah.......hohooooooooooooooo....!

    Äänestä

Varsinaiaista skeidaa on puhua, että kateutta ei oli joka Itä_suomen kylässä. Näkeehän sen kuinka kateus on vienyt koulut, palvelut ja kohta ihmisetkin. Varsin isokenkäisten herrojen kateus on tuhoamassa pikkukylät ja kunnat.
Vain iso on jotain, sanonta on johtanut siihen, että jostakin Hoilolan takamaasta on tehty kaupunki. Voi p..ka, en muuta sano. Aluehan on mitä parasta syrjäseutua, mutta kun herrat haluavat näyttää ympärille kuinka isokylä on niin mahtava, että pois pikkukylät.
Joku mainitsi J.Kärnän, mutta hän ei liene ainoa ukko joka osaa valittaa.
Kateuskohan miestä pyörittää.

1Äänestä
  • pesiytyneet savolaiset ovat paskasakkia.

    Äänestä

Kyllä vain pohjois-karjalainen kateus on sitä että ihmisistä puhutaan pahaa seläntakana ja levitellään perättömiä juttuja/huhuja ihmisistä. Tuntuu että ihmiset tietävät paremmin toisten asiat kuin omat asiansa.

1Äänestä
  • Sitä se kateus on.
    Ahneet ihmiset ovat kateellisia kun heidän tulisi saada itselleen kaiken.
    Epäilen, että moni kateellinen on myös epärehellinen.

    Äänestä

  • Kainuusta tullut kirjoitti:

    Sitä se kateus on.
    Ahneet ihmiset ovat kateellisia kun heidän tulisi saada itselleen kaiken.
    Epäilen, että moni kateellinen on myös epärehellinen.

    Naama kurtussa kulkevat ahneet ja kateelliset huutajat.
    Ilkeily ja kateus kun vanhentaa nopeasti.

    Toista se on meidän tavallisten kansalaisten elämä.
    Siinä pienikin asia voi tuottaa iloa.

    Äänestä

  • Iloitaan elämästä kirjoitti:

    Naama kurtussa kulkevat ahneet ja kateelliset huutajat.
    Ilkeily ja kateus kun vanhentaa nopeasti.

    Toista se on meidän tavallisten kansalaisten elämä.
    Siinä pienikin asia voi tuottaa iloa.

    Se on tutkimuksin selvitetty, että kateellinen ihminen on asennevammainen.
    Ahne ihminen on kaikkein pahin, koska hän on kateuden lisäksi myös epärehellinen.

    Äänestä

  • kaikkialla. Se, että kateus tuntuu oman ympäristön ilmiöltä, johtuu siitä, ettei ole oleskellut pitempiä aikoja muualla, ei ole tutustunut asiaan tai on pelkästään huhujen ja arvelujen varassa. Tai voihan se luulo olla kaikkien noiden yhdistelmäkin.

    Sen haluaisin tietää, mitä aloittaja ja muut pohjois-karjalaisen kateuden puolestapuhujat olette tehneet, että luulette teitä kahdehdittavan. Vai onko niin, että ette uskalla ryhtyä mihinkään, kun pelkäätte kateutta vai ettekö näe ympärillämme lukuisia hyviä esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat jotain aikaan saaneet, vaikka täällä teidän mielestänne kateus estää ihmisiä saavuttamasta menestystä.

    Vai onko niin,... (tähän voitte jatkaa ihan vapaasti omia arvelujanne.)

    Itse olen saavuttanut hyvän elämän ja sitä saa ihan vapaasti kadehtia, sillä onnea ei kukaan voi minulta viedä, ellen itse sitä salli.

    Äänestä

Kateus myrkyttää ilmapiirin ja ihmissuhteet.

Äänestä
  • ´jaloilleen. Kateutta on kaikkialla maailmassa. Jos on kade, kannattaisi ottaa selville mitä se kateuden kohde on oikein puuhannut, että on päässyt kadehdittavaan asemaansa. Ja jos mieli tekee samaa, kannattaa ottaa oppia kateuden kohteelta.

    Ihminen on sellainen, mistä hän puhuu. Kade näkee kateellisia kaltaisiaan ympärillään ja porukassa usko vahvistuu.

    Äänestä

  • nousee ylös kirjoitti:

    ´jaloilleen. Kateutta on kaikkialla maailmassa. Jos on kade, kannattaisi ottaa selville mitä se kateuden kohde on oikein puuhannut, että on päässyt kadehdittavaan asemaansa. Ja jos mieli tekee samaa, kannattaa ottaa oppia kateuden kohteelta.

    Ihminen on sellainen, mistä hän puhuu. Kade näkee kateellisia kaltaisiaan ympärillään ja porukassa usko vahvistuu.

    Vastaata tähän ennenkuin alat filosofiaasi levittämään.

    Äänestä

  • Rannan Muori kirjoitti:

    Vastaata tähän ennenkuin alat filosofiaasi levittämään.

    Kateus on luulotaudin yksi ilmenemismuoto.

    Äänestä

  • Rannan Muori kirjoitti:

    Vastaata tähän ennenkuin alat filosofiaasi levittämään.

    nahkurinorsille molemmat joutavat.

    Äänestä

  • Se mitään myrkytä, mutta jos sen tunnistaa sellainen kaveri lähtee sillon.

    Äänestä

Rustokorvat saa sanoa mitä tahansa mutta kyllä kateellinen itäsuomessa on kuin piru lähimmille ihmisille. Tyhmä kuin saapas ja ahne myös.
Miksi ei anna ahkerien ihmisten olla rauhassa.

Äänestä
  • Jep, hyvin sanottu

    Äänestä

sen olen huomannut.

Äänestä
  • Pohjois-Karjalan kateellisin kunta ja miksi?

    Äänestä

Jojensuu tietysti.

Eikös ne halua saada koko maakuntaa valtansa alle, jotta pääsevät maakunnan tyhjentämään palveluista.

Äänestä
  • Totta puhut,joensuulaista syntyperää olevat saavat kai kateuden jo äidinmaidossa!Työkavereina muutama karjanhelmi,oi voi ja kateus se kasvaa!!!!

    1Äänestä

Höpöpuhetta.. Joensuu elää pitkälti omillaan toisinkuin monet maakunnan pikkukunnat. Valtionosuuksien varassa kituuttavat toistaiseksi. ...

Äänestä
  • ei vain Pohjois-Karjalan vaan koko Suomen kateellisin pikkakaunta on ehdottpmasti LIEKSA

    Äänestä

IHMINEN ON IHMISELLE SUSI.

Äänestä

Sellaiset ihmiset on kateellisia jotka ei pysty menemään oman mukavuus alueen ulkopuolelle, niin työ elämässä kuin harrastuksissa... Ikuisija läskejä ym... Ei uskalleta tehdä mitään muutosta elämässä ja ollaan olevinaan niin tiedoisija, mutta ei lopulta tiedetä yhtään mitään tai saada mitään aikaa...

Äänestä

Mielestäni kateus lähtee vaille jäämisestä. Vaille jäänyt tavoittelee rakkautta ja luulee, että niillä, joilla on tavaraa ja asemaa, on myös rakkautta. Se on harhaa. Katselkaapa ympärillemme. Monesti vauraudessa ja maineessa pyörivät ovat onnettomia. Pitäiskö vain katsella, mitä hyvää itsessä on, kehittää sitä ja nauttia siitä, niin kateus helpottaa oli sitten karjalainen tai pohjalainen. Minä olen karjalaispoholaanen:)

Äänestä

Kyllä sitä kateutta on joka helvetin kolkassa se vie joiltakin hengenkin.

Äänestä

Kyllä täällä asuu ihan helvetisti kateellisia viedään toisen työpaikatkin puhumalla paskaa niistä jotka tekee laiskat saa pomon puolelleen ja kaikessa muussakin kateus rehottava.

1Äänestä
  • Olen kateellinen suurperheille. Että on siskoja ja veljiä ja suku ympärillä.
    Että on tuttavapiiri, työkavereita ja että voi käydä kylässä.
    Iteltäni on kuollut isä, äiti ja veli.
    Sukulaiset ovat kaukana.

    Olen myös kateellinen, että muut voivat kävellä helposti.
    Itselläni on vaikeaa kävellä.
    Käyn kyllä kuntoutuksessa ja teen kovasti lupauksia, että rupeen kävelemään ja että saan jalat kuntoon.

    Se oli tuo korona, kun oli vain mökillään ja jäi kävelyt.
    Tottakai olis voinut silti kävellä, mutta en saanut vaan aikaseksi.
    Tietokoneella istuin. Oma vika.

    Mistään kenenkään omaisuudesta en ole kateellinen.

    Äänestä

pohjois-karjalassa kateus on elämän tärkein asia. muualta tullena ei vaan voi käsittää. juoruilu myös aivan rikollista toimintaa. narsistinen persoonallisuushäiriö tulee mieleen näistä piirteistä. lisäksi kun he ulkoistaa viat aina muille ja on täysin vastuuttomia. eivät edes kadu mitään tai korjaa käytöstään nuhteluista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Utelias Ulpukka kirjoitti:

Sanotaan, että kateus vie kalatkin vedestä.
Kateus, kiten olet sen kohdannut?
Oletko Sinä itse kateellinen?
Mitä kateusSinulle antaa?
#
Kertokaa hyvä immeiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu