Yksinäinen Susi

Tekstisi sai kyllä jonkin liikahtamaan minussa sisällä jossakin... Olet hyvä kirjoittamaan asioita toisin kuin minä.
Tunnen myötätuntoa sinua kohtaan. Löysin jotakin samoja piirteitä siitä mitä minulla yhä on ja joita varsinkin oli vielä muutama vuosi sitten. Tunnen itseni hyvin hyvin yksinäiseksi, vaikka seurustelenkin jo nykyään jostakin kummallisesta onnenpotkusta. En liiku paljoa missään, en juo, en tupakoi. Asun vanhempieni kanssa, opiskelen kituuttaen ja haaveilen paremmasta tulevaisuudesta vailla uskoa sellaiseen. Tuntuu kuitenkin niin epäreilulta kaikki. Ei ole yhtään kaverin kaveria poikaystävän lisäksi, tuntuu että kaikkialla syrjitään ja katsotaan nyrpistellen...En osaa olla kuin muut. Olen vaan liian erilainen. En osaa olla mieliksi ja noudattaa normeja... minua ei haluta minnekään, koska olen niin ujoarka, outolintu, itsetuntoni on niin alhaalla ettei sitä moni voi ymmärtää... liian paljon jää aikaa kaikenlaisen pohtimiseen. Elämässä ei näe montaakaan hyvää asiaa. En luota mihinkään enkä keneenkään täysin, en osaa heittäytyä mihinkään. Luulin etten koskaan löytäisi ketään läheistä vierelleni, en uskalla päästää ketään kovin lähelle, ei kukaan entisistä tutuistanikaan minua kestänyt, mutta jotenkin vain kävi niin että tutustuin johonkuhun joka yhä jaksaa pahanolon purkauksiani ja tukee ja antaa voimaa yrittää vielä kerran jos toisenkin, jos jossakin ei onnista.

Tunnen suurta myötätuntoa sinua kohtaan ja toivon että sinullekin löytyisi joku, joka välittää. Jos toisesta välittää ihan oikeasti välittää, niin ei se mitään jos vielä tuon ikäisenäkin asut äitisi luona etkä osaa hoitaa arkiaskareita.... kunhan näytät että sinusta kyllä on siihen, että kykenet kyllä oppimaan. Ruoan laiton oppiminen on helppoa, jos perunan keittäminen ei ihan ensiyrittämällä onnistu, niin seuraavan kerran se onnistuu jo paljon paremmin... kunhan yritystä riittää :) kyllä ymmärtäviäkin ihmisiä on...

Kaikkea hyvää sinulle toivotan, mukavaa syksyä ja valoisampaa tulevaisuutta. Vedetään syvään henkeä, rauhoitutaan, jatketaan uteliaina uuteen päivään. Josko vielä mitä uusia seikkailuja olisi piilossa edessäpäin.

Kyllä tekstistäsi hyvin selvää sai, ihan fiksulta nuorelta mieheltä vaikutat. Kiusatuksi tuleminen tekee araksi. Tästä omakohtaista kokemusta. Pidin itsestään selvänä aikuistuttuani, että kukaan ei VOI pitää minusta, paitsi äitini ja sisareni ja siskolla oli omia ystäviä, joiden kanssa ollessaan hän ei minua mukaan huolinut. Menin mielenterveystoimistoon kysymään, mikä on vialla, kun en opiskeluaikana kelvannut joukkoon enkä töissä. Kai itseluottamukseni koheni, kun kerrankin joku kuunteli (vähäisiä?) murheitani. Tästä paljon aikaa. Menin täysin tanssitaidottomana perinteisiin tansseihin, vaikka jännitti niin, että luulin kuolevani. Minua haki nuori ja ujo mies, joka pyysi anteeksi, ettei osaa, mutta...Sillä tiellä olemme yhä. Poikamme on ikäisesi, ujo myös.Häntäkin kiusattiin eikä kavereita ole. Tyttöystävä on, löytyi netistä: yksinäinen tyttö etsii...Aikansa kirjoittelivat. Poika kävi tapaamassa paria muutakin tyttöä, muttei synkannut, kuin tämän kanssa. Jo ennen tätä poika oli muuttanut vuokralle yksin, vaikka oli ja on työtön. Mikä sinua estää? Haet asumistukea ja toimeentulotukea, jos mahd. Itseluottamuksesi nousisi ainakin.

Voi kun sinulla on kurjaa..Rupesin vaan miettimään, että miksi sinä ylipäänsä vielä opiskelet, kun olet käynyt esim. kauppaopiston ja kaupalliselta puolelta kyllä löytyy töitä. Itse olen mm. käynyt kaupallisen koulutuksen (amk) ja töitä löytyy, se on vaan itsestä kiinni. Luuletko, että töitä löytyy sitten paremmin kun olet valmistunut kauppakorkeakoulusta. En nyt vaan usko...pääset jälleen kortistoon ja niin, asut edelleen äidin kanssa. Minä olen kyllä sitä mieltä, että aikuisen ihmisen pitäisi osata huolehtia itsestään, eikä asua vanhempiensa elätettävänä. Ja et sinä kyllä tuolla tyylillä sitä naista saa, en minä ainakaan haluaisi äitinsä helmoissa olevaa miestä itselleni, että ei kiitos...No, mutta kukin tavallaan.
Yksinäisyyden toki ymmärrän, olenhan sitä itsekin, mutta on toki monia asioita joihin voi itsekin vaikuttaa.

Muuta ihmeessä yksin asumaan. Tulet itsenäisemmäksi ja yksi este naissuhteisiin poistuu. Opiskeleminen on hyvä juttu. Yritä tutustua muihin opiskelijoihin. Autollahan ei mitään tee jos asuu kaupungissa.

Katsoppa, jotkut ovat jaksaneet oikeen kirjoittaakin mun kirjoitelmaan. No vastataan itsekkin näille vastanneille jotain.

Tämä asuntokymysys on hieman kinkkinen. Olen siis ollut jo useamman vuoden halukas muuttamaan omilleni, mutta juurikin tuo asumiskustannukset ja töiden saamattomuus ovat estäneet sen. Esim. jos nyt saisin jonkun kämpän, ja muuttaisin sinne ei ne menot siihen lopu. On ruokamenot, koulumaksut eli siis kurssimaksut ja satunnaiset sekä muut vakituiset menot. Kyllä sen saa aika nopeasti kulumaan tuon rahasumman minkä saa Kelalta ja sossusta. Näin pikaisesti päässälaskettuna kokonaissumma ei taida olla kovinkaan paljon yli kuusisataa jos sitäkään. Ja jos kävisi niin loistavasti että löytäisi jonkun vakityön jota olisi viikossa se 10-20 tuntia mikä edelleen mahdollistaisi tuon opiskelun iltaisin, niin siitähän lähtee ainakin tuo työmarkkinatuki tai peruspäiväraha heti pois. Sosiaalitoimistokin taitaa sen jälkeen olla vähän nirso enää tuon työpaikan saannin jälkeen avustamisessaan. Ainut mikä jää jäljelle on tuo asumistuki. Jotta taas säästäisi joukkoliikennemaksuissa niin pitäisi muuttaa aika lähelle kauppakorkeaa mikä taas nostaa asumiskustannuksia. No se siitä aiheesta sitten, korjatkaa jos olen väärässsä kirjoittamieni asioiden suhteen.

n_29_: Olen kuullut tuon virren useaan kertaan monelta naiselta. Ymmärrän sen aivan hyvin siltä kantilta miltä sinä sitä katsot ja tekstisi on ihan paikkaansa pitäväkin. Mutta viittaan tuohon edellä kirjoittamaani tekstiin. Uskon että olen menettänytkin tässä viimeisen parin vuoden aikana kaksi naista juuri sen takia että asun vanhempani luona mutta minkäs teet kun asumiskustannukset Turussa ja lähikunnissa ovat kohtuullisen korkeat. Halvat asunnot ei vapaudu kovin helposti koska niistä ei haluta luopua tällaisina vaikeina aikoina ja muuttaa jonnekin missä korkeammat vuokrat. Kysyn sinulta tällaisen kysymyksen jos sallinette: Miten jakaisit asumiskustannuksesi jos tulosi olisi Kelasta ja Sosiaalitoimistosta saatujen tukien jälkeen nyt vaikkapa 600 euroa? Asumiskustannukset olisi nyt vaikkapa 400 euroa ja kurssimaksut noin 80 euroa kahden kuukauden välein. Miten jakaisit tuosta 600 eurosta jäävän loppusumman järkevästi loppukuulle, koska uskon sen tekevän kohtuullisen tiukkaa? En muuten ollut sitten tuo heheh-nimimerkillä kirjoittanut viestittelijä, en ole noin lapsellinen vaikka kotona asunkin. Okei olen kouluttautunut merkonomiksi ja laborantiksi, mutta täällä alueella laborantin työpaikat ovat laskettavissa yhden käden sormilla ja hakijoita niihin noin sata. Hain yhteen Turun alueen laboratorioon viime keväänä, yksi paikka avoina ja hakijoita 153! Yllättäen ei osunut kohdalle tuo työpaikka. Ja sitten taas nuo kaupat ainakin täällä tuntuvat olevan niin nirsoja jos käy iltaisin opiskelemassa. Pitäisi olla päivisin opiskelija ja iltaisin kaupan myyjä. Korjaa jos olen väärässä.

onlylonely89: Tuo kirjoittamani juttu kotiaskareiden hoidosta oli tuollainen hieman provokatiivinen ja liioiteltu juttu. Siis osaan hoitaa kotiaskareita, ei ne tuota ongelmia. Perunat eivät pala pohjaan ja osaan täyttää sekä käyttää pesukonetta. Osaan tehdä pihvejä sun muita ruokia ihan itse, ei tarvitse ostaa kaikkea valmiina kaupan hyllyltä. Olit kaiketi ymmärtänyt tekstini hieman väärin, mutta ei se mitään sellaista sattuu paremmissakin piireissä.

No nyt vastattiin näin tällä kertaa, olkaa vapaat vastaamaan uudestaan jos mieli tekee tähän uuteen kirjoitukseeni.

Paljon samanlainen alku tarinallani minullakin. Nyt 29 jo, valmistunut (nainen) ja työtön. En koskaan tutustunut opiskelu-tai työkavereihin kuin pintapuolisesti koulussa tai työssä ujouttani ja hiljaisuuttani, enkä tiedä kuinka ystävystytään syvällisesti. Nyt tyhjän päällä, ei edes niitä koulurutiineja jotka pitivät ajatukset poissa "todellisuudesta".
Kyllä, asun itsekin vanhempieni luona täysin "sosiaalisista" syistä. Vanhempani ja siskoni (joka myöskin jättää minut oman laajan ystäväverkostonsa ulkopuolelle) ovat ainoat keskustelukumppanini. Jos muuttaisin omilleni, olisin täysin yksin ja tulisin luultavasti kahjoksi pelkästä hiljaisuudesta...
Ja sinulle n29, Jos ainoa pystyssä pitävä tukiverkosto koostuu lähiomaisista, onko sa halveksittavaa ja häpeällistä? En taida täysin ymmärtää suomalaista itsenäisyyden palvontaa...

Ei seurustelua tai naisen saamista suoranaisesti estä tuo, että asut kotona. Tilanne varmasti parantuisi sillä jos et asuisi. Ehkä tuota asiaa ei kannata liikaa korostaa aluksi tai muutenkaan mainita siitä, koska se tuo heti semmoisen negatiivisen ensivaikuteleman. Suurin ongelma tutustumisessa tulee juuri tuosta negatiivisesta ensivaikutelmasta. Tietysti voithan kertoa että olet etsimässä asuntoa... (jos asia tulee puheeksi).

Tosin eipä tuokaan nyt hirveästi tilanteeseen tuo apua vaikka asuisiti itseksesi. Ensin sinun pitäisi saada tietysti semmoisia kontakteja että edes voisit tavata ketään. Jos et saa noita kontakteja kotona asuessasi niin muuttuisiko se tilanne millään lailla itseksesi asuessasi?

Tuuristahan se usein on kiinni että saako naisseuraa (miehenä). Parempi olisi melkeimpä muuten yrittää sosialisoitua ja tutustua alueen ihmisiin tai hakea aktiivisesti seuraa ja yrittää kokeilla erilaisia harrastejuttuja. Sillä vastakkaisen sukupuolen hakeminen pelkästään voi olla vaikeaa, mutta jos pyrit etsimään kaikenlaista seuraa ja laajentamaan sosiaalista verkostoa niin se voi olla helpompaa.

Kuulostat fiksulta ja kypsältä henkilöltä, joten ihme, ettei ihmisillä ole jopa kilpailua susta. Minusta sun ei kannata muuttaa omaan asuntoon, sillä jos kerran olet yksinäinen, niin kukaan ei kävisi luonasi ja tulisit sekoamaan yksin tyhjässä talossa. Nyt sulla vielä on mielenterveyspuoli kondiksessa, joten ei ehkä kannata riskeerata, ettei sekin mene. Äitisikin voi tykätä, että hänellä on juttuseuraa. Lisäksi en oikein usko, että naiset eivät olisi huolineet sua niin pienen syyn kuin kotona asumisen takia. Jos joku susta todella välittäisi, niin ei kai moisella pikkuasialla olisi hänelle väliä.

Ja jos ystäviä etsit, niin rohkenisitko laittaa meiliosoitteesi tänne, jotta suhun voisi ottaa yhteyttä?

No, joulu on nyt sitten viimeisillään ja sama meno jatkuu. Olen hakenut töitä tässä koulun ohella ja hylkyjä on tullut mutta uutta matoa on pistetty koukkuun töiden saamiseksi. Olen jopa käynyt parien luokkakaverien tupareissa, hieman allapäin tosin mutta toivottavasti ei ole näkynyt päällepäin. Onhan se aika absurdia että 20-vuotias pääsee muuttamaan omaan kämppään ja tämän ikäinen asuu edelleen vanhemman luona, mutta minkäs voit asialle kun ei ole töitä eikä rikkaita vanhempia/vanhempaa.

Siellä sitten näin taas yhden näistä kiinnostukseni kohteista, joka hymyissä suin kertoi kuinka ihanan miehen hän on löytänyt ja kuinka ihanaa heidän elämänsä on. Vielä kertoi oikein kovalla äänellä minun kuuleni kuinka hienoa on sellainen ihminen ketä pystyy elättämään itsensä ja kuinka ihana rakastelija hän on. Arvatkaa vaan kuinka paljon otti aivoon, kun joutui kuuntelemaan tuota juttua. Aaaarrgghh....

Olen nyt joulun aikana huomannut itsessäni että alkaa todellakin nyrpiä tämä kotona asuminen ja olen kaiketi hieman masentunutkin, vielä kaiken tuon tuparien tapahtumien takia. Eihän se nyt ole kovin miesmäistä olla tällainen vässykkä mutta tilanteeni on nyt mikä on ja sillä siisti.

No, deitti-ilmoituskin on pistetty tälle sivustolle ja saapi nähdä poikiiko se mitään. Luultavimmin ei, kyllä se aika onniarpaa täältä sen oikean löytyminen on.

Oli muuten tosi kiva taas kuulla tosta seinäntakaa kun nuoripari - luultavimmin suurinpiirtein samanikäisiä kuin minä - harrastivat seksiä ja se kuului. Ei ollut kiva kuunnella kun rakastavaiset lempivät ja itse ei ole edes saanut suudella tai saada naista käpertymään kainalooni. Kyllä se on kova pala saada sanotuksi kauniimman sukupuolen edustajalle jotain kaunista, kun on koulukiusattu ja pelko nolatuksi tulemisesta ovat kovat.

Olis kiva kuulla onko joku muu ihminen tällaisessa samanlaisessa tilanteessa samanikäisenä tai ollut samansuuntaisessa tilanteessa.

Olen vuoden pari nuorempi kuin sinä mutta melko paljolti samassa tilanteessa. Olen kyllä asunut aikaisempina vuosina muualla, itseasiassa useammallakin paikkakunnalla. Nyt tosin viime vuodet ovat olleet masentavia kun ei ole töitä eikä oikein mitään muitakaan suunnitelmia ja taas sitä asutaankin kotona, liian vanhana mielestäni mutta minkäs teet. Olen kerännyt kyllä sen verran säästöjä että pystyisin asua parikin vuotta vuokralla jossain tekemättä yhtään mitään mutta empä tiedä onko siinäkään järkeä.

Minulla on myöskin takana koulukiusatun taustaa ja ne arvet vaikuttavat yhä, on hyvin vaikea luottaa kehenkään. Seurustellut en ole koskaan mutta alkoholin vaikutuksen alaisena on tullut jonkin verran pelehdittyä, ne vuodet ovat tosin takana näemmä, nykyään olen humalassa sen verran vittumainen ja elämääni vittuuntunut että eipä tule tilanteita vastaantullut. Päinvastoin baarissa rähjäämistä ja useampia ystäviänikin olen loukannut melko syvästi kommenteillani. Kohdistan siis tämän negatiivisen elämäntilanteen synnyttämän negatiivisen energin erittäin huonosti eikä minulla enää ystäviä eikä kavereita juuri ole. Olenkin monesti miettinyt että elämästäni voisi piirtää sellaisen bisneskaavion joka on yksi laskeva käyrä :) Joskus tuntuu että tässä odotellaan vain koska taulukko loppuu...

Jaahas, vuosi vierähtänyt. Ja mikä on muuttunut, EI MIKÄÄN! Tämä alkaa jo nakertaa meikäläisen mieltä kun ei tunnu mikään oikeen onnistuvan. No, olinhan minä sentään tossa kolmisen kuukautta labra-alan hommissa mutta siihen sekin sitten jäi. Nyt sitten taas etitään töitä ja koitetaan sen myötä päästä omille siiville.

Ne vähäiset kaverit ketkä sain tuolta viimeisimmästä opinahjosta ovat nyt sitten myös alkaneet kyselee et milloinkas sitä oikeen meinataan muuttaa omilleen. Joudun vaan aina sanoo et kyllä sitä vois kuule heti muuttaa jos sais niitä töitä. Sanovat että kyllä sitä työttömyyskorvauksella ja asumistuella pärjää ihan mainiosti. Tiedä sitten sitäkin, kuinka "juhlaa" se eläminen oikeen olisi noiden tukien avulla. Kuiteskin saa kokoajan televisiosta ja lehdistä lukea kuinka tiukkaa tekee eläminen Kelan avustuksilla. Haluis välillä kutsua niitä meillekin, mutta ketä haluu tulla mun luo kun asun vanhemman kanssa. EI KUKAAN!

Samalla tuntuu että vanhempani ei edes halua että lähden pois nurkista. Kysyn neuvoa että mistä suunnasta sitä työtä kannattaisi hakea, kun omat suunnat on kaikki jo käytetty. Sanoo vaan että ei hän pysty auttamaan. Ja sitten kun olin hakeutumassa kaupan alan työpaikkaan, ni vastaus oli tämän tyylinen: "Et sä sovellu sellaseen työhön, mä tunnen sut". Koita siinä sitten motivoitua hakemaan töitä kun oma lähimmäinen sanoo että et sä sovellu sellaseen. Kuiteskin välillä noissa työpaikoissa kyllä näkee sellasta porukkaa töissä et niitä ei voi vähempää kiinnostaa ko. työ.

Se siitä avautumisesta.

Kuules nyt. Vanhemman kanssa asuminen on todellakin ok juttu. En vois _ikinä_ suositella kellekään tätä omillaan asumista ilman vakituisia tuloja. Kelan paskan mittasilla tuilla ei pärjää yhtään! Ite täytän viikonloppuna 20, oon sillon virallisesti asunut kolme vuotta yksin. Ja usko pois, kaikkee muuta kun "juhlaa" on ollut viimeset vuodet. Saan hakea joka kuukausi uudestaan soskulta vielä toimeentulotukea, jolla ei tosiaankaan tulla toimeen.
Ootko ihan varma, ettei tää asia loppujen lopuks häiritse eniten vaan sinuu ittees? Ulkopuoliset ihmiset ei oikeesti välitä niin paljoa, missä asut. Jos kukaan ei halua tulla siun luo sen takia, että asut vanhemman kanssa niin ei se sinun vika ole.
Taisitkin jo ite sanoa sen ongelman mikä nakertaa. Mikään ei oo muuttunu. Itekin muutin omilleni ihan vaan sen takia, että olin kotona täysin jumissa ja tarvitsin oman elämän. Siltä kannalta en oo katunut kertaakaan kotoa muuttamista, ainut ongelma on ollut raha. Jos siusta tuntuu, että haluat kaupan alalle työpaikkaan ni haet sinne! Kukaan muu ei oo sopiva sanomaan, ettet sovi siihen työhön. Kyseessä on kuitenkin siun oma elämä ja vaikuttaa aika paljon siltä, et tarviit päästä jotenkin eteenpäin. Jos haluat töitä ja oot kiinnostunu niin onko sillon mitään järkeä antaa jonkun toisen estää sinuu pääsemästä eteenpäin?
Vastasin tähän ihan vaan sen takia, että joku siun tekstissä kolahti. Vähän itsevarmuutta peliin. Turha selittää, että "yritäpä olla itsevarma kun sanotaan etten sovi siihen ja siihen" Sovit jos haluat sopia. Pärjäät kyllä :) Otat asioissa oman aikasi, muutat sitten kun on se työpaikka jos et haluu kiduttaa ittees muiden tavoin :D