TÄSTÄ SE ALKAA!!!!!

Olen 22 vuotias nainen. 159/110.

Katselin ystävän lomakuvia ja ihan kateeksi kävi, kun hänellä on kaunis vartalo!

Tuli niin paha olo omasta ylipainoisesta vartalosta, että se ei sen enempää vaatinut, että pystyin tekemään päätöksen.

TÄSTÄ SE ALKAA! Minun painonpudotus!

Pahinta tässä on se, että juuri ennen lomakuvien katselua tein pellillisen mokkapaloja :(
APUA!!! Ne melkein kuin huutavat mun nimeä! "Tule ja syö minut...."

Mutta pysyn tiukkana! Aivan varmasti!
En ota mitään tavoitetta, että siihen ja siihen mennessä niin ja niin paljon kiloja pois!
Ennen olen tehnyt sen virheen ja ressi on painanut niskaa ja lopulta olen sortunut karkkiSÄKKIIN!

Nyt vain pienennän annoskokoja. Vähemmän makaroneja ym.. Enemmän kasviksia lautaselle.
Karkkia en pysty heti lopettamaan, mutta pienennän määriä ja kokeilen Dietorelleä (vai mitä se olikaan...).

Nyt ekaa kertaa tuntuu siltä, että nyt saatan ehkä onnistuakkin!
Toivon, että painoni putoasi edes vähän, sillä siitä saisin kipinää jatkaa ja jatkaa!

Ja shoppailuhirmuna tsemppaan itseäni sillä, että saan sitten sellaisiakin vaatteita joista en ole ennen voinut kuin uneksia!

HYVÄ MINÄ! :)
39745
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

heippa!

Et sattuisi tahtomaan ns. "kaveria" tuohon projektiin? lähinnä juurikin juttuseuraa jne. mulla kans projekti menossa, paljon on tehty, mutta matkaa on silti vielä.

noi on muuten hyviä noi dietorellen karkit, mut isä söi niitä joskus, diabeetikko kun on ja laihiksella oli hänkin silloin.

Äänestä

Tota ei usko Erkkikään. Superläski, jonka iltapuhteena on mokkapalojen leipominen ja ahmiminen peltitolkulla ei tule koskaan laihtumaan. Joko et laihdu ollenkaan tai onnistut tiputtamaan mitättömät viisi kiloa ja lihot perään 15. Alistu siihen, että olet läski ja sellaisena pysyt.

Tosi on!

Äänestä
  • siis mikä sulla mättää? Potenssiongelmia? Vaimo jätti? Työpaikka meni? Älä silti tule tänne toisille avautumaan. Hanki ongelmiisi ammattiapua niin herkiää sullakin tuo pipon kiristämine!!!

    Ap:lle: hyvä hyvä! Itsellä menossa aivan sama tilanne. Tosin eri syistä (terveyssyistä) haluan laihtua, eri toten pienten tyttärieni takia haluan laihtua. Itse suunnilleen samat mitat. Iso on urakka. Aloitin nutrilett-merkkiset ateriankorvauspatukat/-juomat. Niillä meinasin pelata ensimmäiset 3 viikkoa että pääsen hyvään alkuun. Minäkin olen päättänyt, että nyt onnistun. Kuinka kauan sinä olet ollut ylipainoinen? Itse "vain" 4 edellistä vuotta (paino tuli pikkuhiljalleen), sitä ennen olin hoikka. Harmittaa tämä urakka, mutta kyllä se tästä nyt lähtee :) hyvä me!!

    Äänestä

  • gjhgfhjfhf kirjoitti:

    siis mikä sulla mättää? Potenssiongelmia? Vaimo jätti? Työpaikka meni? Älä silti tule tänne toisille avautumaan. Hanki ongelmiisi ammattiapua niin herkiää sullakin tuo pipon kiristämine!!!

    Ap:lle: hyvä hyvä! Itsellä menossa aivan sama tilanne. Tosin eri syistä (terveyssyistä) haluan laihtua, eri toten pienten tyttärieni takia haluan laihtua. Itse suunnilleen samat mitat. Iso on urakka. Aloitin nutrilett-merkkiset ateriankorvauspatukat/-juomat. Niillä meinasin pelata ensimmäiset 3 viikkoa että pääsen hyvään alkuun. Minäkin olen päättänyt, että nyt onnistun. Kuinka kauan sinä olet ollut ylipainoinen? Itse "vain" 4 edellistä vuotta (paino tuli pikkuhiljalleen), sitä ennen olin hoikka. Harmittaa tämä urakka, mutta kyllä se tästä nyt lähtee :) hyvä me!!

    Plösö!

    Vai että urakka edessä, eiköhän se urakka ole takanapäin, jos kerää 50-60 kilon ylipainon. Siinä on todella täytynyt ahmia vuorokauden ympäri. Rahaakin on mennyt varmasti yhden helsinkiläisyksiön verran.

    Se ei todellakaan "lähde", vaan sinäkin pystyt laihduttamaan noin viisi kiloa ja ne tulevat sitten korkoineen takaisn. Sen näkee jo tyylistäsi suhtautua kriittiseen palautteeseen aggressiivisesti.

    Potenssini on kunnossa, kiitos kysymästä, mutta jos sinut näkisin, niin en enää olisi varma.

    Äänestä

  • Erkki ++++ kirjoitti:

    Kuulehan, Erkkiressu, vaikka sinulla ei sisu ole riittänytkään laihduttamiseen, niin voihan se toisilla onnistuakin. Varmasti katkeraa erityisesti miehelle, kun painoa on kolmen normaalipainoisen verran-eipä siinä potenssiongelmatkaan haittaa, koska ei yksikään nainen viitsi vilkaistakaan.

    Äänestä

  • Erkki ++++ kirjoitti:

    Plösö!

    Vai että urakka edessä, eiköhän se urakka ole takanapäin, jos kerää 50-60 kilon ylipainon. Siinä on todella täytynyt ahmia vuorokauden ympäri. Rahaakin on mennyt varmasti yhden helsinkiläisyksiön verran.

    Se ei todellakaan "lähde", vaan sinäkin pystyt laihduttamaan noin viisi kiloa ja ne tulevat sitten korkoineen takaisn. Sen näkee jo tyylistäsi suhtautua kriittiseen palautteeseen aggressiivisesti.

    Potenssini on kunnossa, kiitos kysymästä, mutta jos sinut näkisin, niin en enää olisi varma.

    voi sua poloista. Niinkö luulet, no luulo ei ole tiedon väärti, sinunkaan tapauksessasi. Ai minä olin se aggressiivinen, luepa tuo oma tekstisi vielä kerran ja ajatuksen kanssa niin huomaat kyllä että sinun viestisi oli aggressiivinen, halventava etc. Kyllähän sen erkki hyvä huomaa tuosta kirjoitustyylistäsi että sinulla ei ole kaikki inkkarit kanootissa, eli ongelmia löytyy sieltä helsinginpään yksiöstäsi. Hanki itsellesi ammattiapua, poloinen. p.s potenssiongelmiin on muuten olemassa lääkettä :)

    Äänestä

  • fgkghskalhjk kirjoitti:

    Ei ole enää kaikki kanootissa, tosi on! Muija paisui kymmenessä vuodessa parikymmentä kiloa ja aika kärsivällisesti tätä "kehitystä" katselin. Lopulta kuitenkin tuli mitta täyteen. Saunaillassa sitten kaverit sanoivat aivan suoraan, että mitä tuollaista katselemaan: heitä lehmä pihalle.

    Niin tein ja vaihdoin normaalipainoiseen, urheilulliseen naiseen ja päivääkään en ole katunut. Miten teillä miehet voivat katsoa moisia ihravuoria hetkeäkään? 60 kg:n ylipainohan vastaa sitä, että olisi kahden naisen kanssa, mikä toki olisi mukavaa, elleivät he asuisi samassa ruhossa.

    olet säälittävä, pinnallinen rassukka, erkki.

    Äänestä

oletko tutustunut OA:n ohjelmaan? Jossain elämänvaiheessa on hyvä tiedostaa syitä miksi syö.

Äänestä

Hienoa, että olet tehnyt päätöksen. Se on jo iso askel. Tietoakin sinulla on ehkä riittävästi laihduttamisesta. Vaikeinta on vain soveltaa tieto käytäntöön. Helposti sitä ajattelee syövänsä sopivasti, kun vähän vähentää pastaa lautasella ja lisää rehujen määrää. Todellisuudessa energiansaanti voi jäädä siltikin liian suureksi, ellei kaloreiden määrää todella laske. Painonvartijoiden pisteytyssysteemi on yksi tapa, mutta mielestäni kaikkein helpointa näin internetin aikakaudella on käyttää netissä toimivaa ruokapäiväkirjaa, joka laskee sinne syötettyjen ruokien kalorit. Itse olen laihtunut tähän mennessä 23 kiloa käyttämällä Kiloklubin ilmaista päiväkirjaa. Suosittelen kokeilemaan: http://kiloklubi.fi/

Äänestä

Kiitos tsemppauksista kaikille! Ja kiitos myös sinulle Erkki ! Sinun ansiostasi sain lisäpuhtia laihdutus prosessiini!! =)
Mokkapaloista söin yhden palasen ja sen nautin niin, että se oli viimeinen herkkuni pitkään aikaan!
Loput tyrkkäsin vieraille! =)

Olen ollut lähes koko ikäni enemmän tai vähemmän ylipainoinen.
Yläasteella olin lievästi ylipainoinen ja silloinkin harrastin oikeasti todella paljon liikuntaa!
Ammattikoulun alkaessa liikunta jäi ja kun muutin yksin asumaan, alkoi herkkuja ilmestyä kaappiini.

Kiitos myös Sinulle joka vinkkasit kuntoklubista! Katson illalla sivua tarkemmin ja ehkäpä liityn! ;)

Äänestä
  • Hieman vinkkejä alkuun näin -20g kokemuksella :D Ihminen laihtuu silloin kun keho on ns. kettosissa. Tämä tila saavutetaan silloin kun kehon "sokeri varastot" ovat kulutetut ja ihminen käytää ravinnokseen rasvaa. Tämän takia suosittelen että siirtyisit VHH dietille vähä kaloristien diettien sijasta. Vhh dietillä rasvanpoltto on pidempi aikaista ja siten laihtuminen on jatkuvampaa ja runsaan proteiiniin ja luonollisten eläinrasvojen takia nälkä pysyy parremin poissa kun verensokeri pysyy tasaisena. Ihmisen ainoa lihoittaja hormoni on insuliini jonka eritystä vereen kannataa vältää. Insuliinia on myrkky. Insuliinia erityy vereen silloin kun veren sokeri nousee ja verensokeri nousee aina silloin kun on syöty hiilihydraati pitoista ruokaa.
    Tämän yksinkertaisen asian kun pitää mielessä laihduttaessa niin tuloksia tulee varmasti.

    Lääketieteelistä factaa http://anttiheikkila.com/index.php

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Hieman vinkkejä alkuun näin -20g kokemuksella :D Ihminen laihtuu silloin kun keho on ns. kettosissa. Tämä tila saavutetaan silloin kun kehon "sokeri varastot" ovat kulutetut ja ihminen käytää ravinnokseen rasvaa. Tämän takia suosittelen että siirtyisit VHH dietille vähä kaloristien diettien sijasta. Vhh dietillä rasvanpoltto on pidempi aikaista ja siten laihtuminen on jatkuvampaa ja runsaan proteiiniin ja luonollisten eläinrasvojen takia nälkä pysyy parremin poissa kun verensokeri pysyy tasaisena. Ihmisen ainoa lihoittaja hormoni on insuliini jonka eritystä vereen kannataa vältää. Insuliinia on myrkky. Insuliinia erityy vereen silloin kun veren sokeri nousee ja verensokeri nousee aina silloin kun on syöty hiilihydraati pitoista ruokaa.
    Tämän yksinkertaisen asian kun pitää mielessä laihduttaessa niin tuloksia tulee varmasti.

    Lääketieteelistä factaa http://anttiheikkila.com/index.php

    puheenvuoro.

    Ai, että "kettosissa" ja "sokeri varastot". Suosittelen ala-asteen äidinkielen tunteja kyseiselle idiootille ja myös jonkinlaista lähdekriittisyyttä.

    Mutta kirjoittaja lienee älykkyysosamäärältään paljon alle keskitason ja sehän kulkee käsikynkkää lihavuuden kanssa, joten tuskin mitkään kurssit auttavat.

    Äänestä

  • Erkki++++ kirjoitti:

    Mitä se Erkki täällä mesoaa?? Jos sua näin paljon risoo me vähän rehevämmät, niin miksi kiusaat itseäsi täällä palstalla!?!?!?!?!? Täytyy ilmeisesti ilmoittaa sun ASIATTOMISTA viesteistä eteenpäin! Ellen sulje suutasi!

    Äänestä

  • Erkki++++ kirjoitti:

    puheenvuoro.

    Ai, että "kettosissa" ja "sokeri varastot". Suosittelen ala-asteen äidinkielen tunteja kyseiselle idiootille ja myös jonkinlaista lähdekriittisyyttä.

    Mutta kirjoittaja lienee älykkyysosamäärältään paljon alle keskitason ja sehän kulkee käsikynkkää lihavuuden kanssa, joten tuskin mitkään kurssit auttavat.

    Erkki Pistäs poika sitten fackaa pöytään!!!!! Kun tuntuu niin ahdistavan tyhmien läskejen pikku kirjoitusvirheet ja lähteet.

    Äänestä

  • Ilmoitin asiattomasta viestistä eteenpäin....

    Äänestä

  • Erkki ****------//////**---**** * Jos et tiedä mikä on factaa, niin älä sitten kommentoi!!!! Vittu näitä idjooteja!!! Kerroppa nyt kaikkessa viisaudessasi mitä on henkisempi työ.... :D

    Äänestä

  • Ymmätäkää Erkki- rukkaa! Tuskin koskaan on päässyt lähellekään minkäänlaista naista, ei rehevää eikä urheilullista. Kuvittelee pienessä mielessään miltä nainen tuntuu ja puute vaivaa:)
    Jos miehellä ois uusi ja ihana urheilullinen nainen, niin eiköhän keksis jotain muutakin hommaa???

    Äänestä

  • kyllä se on luettavissa ihan viestiesi yleisestä sävystä (aggressiivisuus, halventaminen, haukkuminen) että sinulla ei ole kaikki kunnossa. Edelleen kehottaisin menemään ammattiauttajalle ja lopeta tuo seliseliselitysten keksiminen! Säälittävä poloinen olet.

    Äänestä

  • Ai mihin sulla menee minuutti päivässä?? :)) Mahtaako sulla mennä minuuttiakaan....toiveajattelua.

    Äänestä

Olen tämän viestiketjun alkuperäinen kirjoittaja! Olisiko mitenkään mahdollista, että lopetetaan tämä toisten solvaaminen??? Tuo Erkki on vain katkera jostain elämässään menetetystä asiasta, joten sen kirjoituksia tuskin kannattaa edes huomioida. Siitäkös se yltyy kun sille jotakin vastaa. Joten kannattaa jättää se toisarvoon! Ilmoitin juuri hänen asiattomista viesteistä eteenpäin ja sain ilmoituksen, että jos ne eivät lopu, asia menee poliisin tutkintaan.
Mutta sillä aikaa, älkää hyvät ystävät piitatko sen Erkin puheista, hän on vain yksi pieni ihminen tässä maailmassa josta kukaan ei pidä ja hän tulee tänne ystävättömyyttään kitisemään.
Ollaan kuin häntä ei olisikaan!

Äänestä
  • voi voi tuota impotenttia erkkiä, kun ei heppi nouse niin se ei nouse... Turhaan sä täällä sitä käniset, tilaa netistä jotain potenssi-lääkettä, lol. Sääliks käy tää Erkki kun sen vaimokin läks kun ei poloinen pysty edes avioliittovelvollisuuttaan suorittamaan... :)

    Äänestä

  • ei pysty erkkikään kirjoitti:

    voi voi tuota impotenttia erkkiä, kun ei heppi nouse niin se ei nouse... Turhaan sä täällä sitä käniset, tilaa netistä jotain potenssi-lääkettä, lol. Sääliks käy tää Erkki kun sen vaimokin läks kun ei poloinen pysty edes avioliittovelvollisuuttaan suorittamaan... :)

    En provosoidu lainkaan näistä impotenssiin liittyvistä jutuista. Olen jo todennut, että ei nouse lihavan kanssa, se on totuus. Enpä usko, että nousisi edes potenssilääkeen kanssa, on se sen verran kuvottavaa. Vähän sama kuin pitäisi naida lammasta viagaran voimalla. Tuskin onnistuisin.

    Ihannenaiseni ei totisesti ole mikään langanlaiha. Catwalk-mallit a la Suvi Koponen eivät kiihota sen enempää kuin lihavatkaan. Urheilullinen, kiinteä nainen, jolla on rinnat ja peppu kohdallaan, on sopivaa seksiseuraa. Yleensä näillä myös korvien väli vastaa vaatimuksiani huomattavasti paremmin kuin itsensä lehmän mittoihin turvottaneella tapauksella.

    Kyllä varmin keino ulkoistaa itsensä parisuhdemarkkinoilta, on lihoa muodottomaksi. Kehottaisin kaikkia teitä valaanmuotoisia hirviöitä tiedostamaan sen. Älkää uskotelko itsellenne, että "se sisäinen" ratkaisee. Sekin on toki tärkeää, mutta ensin pitää olla ulkomuoto kunnossa.

    Äänestä

  • Erkki on henkisesti väsynyt taistelemaan oman rumuudensa kanssa. Hän on niin pettynyt itseensä, että tulee tänne helpottamaan omaa oloaan. Erkki on asunut koko elämänsä yksin. Eikä hän tule koko loppuelämänsä aikana samaan ketään.
    Erkki on edelleen neitsyt ja sellaisena hän pysyykin. Pikku mies raukka ei ole saanut katsettakaan naiselta.
    Erkki elää lopun elämäänsä yksin, ryppyisenä, rumana ja juoppona, haisevana, koskemattomana, oksettavan, iljettävä ja erittäin vastenmielisenä.
    Kukaan ei pidä tuosta typerästä vanhasta miehestä.

    HAH HAH!

    Anteeksi nyt vain Erkki , jos tarkoituksesi on saada me KAUNIIT ja ITSEVARMAT ja ÄLYKKÄÄT L-I-H-V-A-T sortumaan syömiseen ja itsesääliin ja ties mihin, niin olet ikävä kyllä väärässä! :)
    Mä sain ainakin lisää itsekunnioitusta noista sun kannustavista kirjoituksista! Kiitos vanha setä!

    Ainiin ja voisin istua mun ISOLLA ja LÄSKISELLÄ perseellä sun ryppyiselle naamalla! :) Ahhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhh...

    Äänestä

  • Erkki ++++ kirjoitti:

    En provosoidu lainkaan näistä impotenssiin liittyvistä jutuista. Olen jo todennut, että ei nouse lihavan kanssa, se on totuus. Enpä usko, että nousisi edes potenssilääkeen kanssa, on se sen verran kuvottavaa. Vähän sama kuin pitäisi naida lammasta viagaran voimalla. Tuskin onnistuisin.

    Ihannenaiseni ei totisesti ole mikään langanlaiha. Catwalk-mallit a la Suvi Koponen eivät kiihota sen enempää kuin lihavatkaan. Urheilullinen, kiinteä nainen, jolla on rinnat ja peppu kohdallaan, on sopivaa seksiseuraa. Yleensä näillä myös korvien väli vastaa vaatimuksiani huomattavasti paremmin kuin itsensä lehmän mittoihin turvottaneella tapauksella.

    Kyllä varmin keino ulkoistaa itsensä parisuhdemarkkinoilta, on lihoa muodottomaksi. Kehottaisin kaikkia teitä valaanmuotoisia hirviöitä tiedostamaan sen. Älkää uskotelko itsellenne, että "se sisäinen" ratkaisee. Sekin on toki tärkeää, mutta ensin pitää olla ulkomuoto kunnossa.

    " Ihannenaiseni ei totisesti ole mikään langanlaiha. Catwalk-mallit a la Suvi Koponen eivät kiihota sen enempää kuin lihavatkaan. Urheilullinen, kiinteä nainen, jolla on rinnat ja peppu kohdallaan, on sopivaa seksiseuraa. Yleensä näillä myös korvien väli vastaa vaatimuksiani huomattavasti paremmin kuin itsensä lehmän mittoihin turvottaneella tapauksella. "

    Etsä ressukka saa naista!!!! :D :D :D

    Äänestä

  • Viestin aloittajalle!! :-) Tsemppiä kovasti urakkaasi! Et varsinaisesti kysynyt vinkkejä painon pudottamiseen, mutta itseni ja lähisukulaisteni kokemusten kautta voisin muutaman jutun vinkata. Eli esimerkiksi isäni laihtui vähä-hiilihydraattisella dieetillä parissa kuukaudessa (9vko muistaakseni) 13kg! Vähän hiilihydraatteja sisältävää ruokavaliota olen itsekin noudattanut ja pidän siitä, koska siinä saa oikeasti syödä, eikä tartte nähdä nälkää niin kuin joissain kuureissa!! Tarkeempaa tietoa tästä ruokavaliosta saa esim. http://karppaus.info/ -sivustolta ja siellä myös hyviä keskustelua (joissa varmasti saa asiallisia vastauksia). Kokemuksesta sanoisin myös, että yritä juoda paljon vettä! Joskus kun tekee mieli syödä (ei siis nälkä, vaan mieliteko) jo vesilasillisen juominen auttaa tähän "tunteeseen". Lisäksi: yritä löytää jokin mieleinen liikuntamuoto. Esim. kävele tai pyöräile työmatkat tai kauppaan, kävele portaat hissin sijaan jne. Pienetkin jutut auttavat. :-)

    Jos haluat kuulla tarkemmin omista kokemuksistani, niin kerron mielelläni lisää! :-)

    Äänestä

  • Erkki ++++ kirjoitti:

    En provosoidu lainkaan näistä impotenssiin liittyvistä jutuista. Olen jo todennut, että ei nouse lihavan kanssa, se on totuus. Enpä usko, että nousisi edes potenssilääkeen kanssa, on se sen verran kuvottavaa. Vähän sama kuin pitäisi naida lammasta viagaran voimalla. Tuskin onnistuisin.

    Ihannenaiseni ei totisesti ole mikään langanlaiha. Catwalk-mallit a la Suvi Koponen eivät kiihota sen enempää kuin lihavatkaan. Urheilullinen, kiinteä nainen, jolla on rinnat ja peppu kohdallaan, on sopivaa seksiseuraa. Yleensä näillä myös korvien väli vastaa vaatimuksiani huomattavasti paremmin kuin itsensä lehmän mittoihin turvottaneella tapauksella.

    Kyllä varmin keino ulkoistaa itsensä parisuhdemarkkinoilta, on lihoa muodottomaksi. Kehottaisin kaikkia teitä valaanmuotoisia hirviöitä tiedostamaan sen. Älkää uskotelko itsellenne, että "se sisäinen" ratkaisee. Sekin on toki tärkeää, mutta ensin pitää olla ulkomuoto kunnossa.

    no kyllähän sinä provosoidut kerran viitsit vastata, joten tuo väite kumottu. Nyt kun vielä kerrot että mitä tarkoittaa lampaan naiminen VIAGARAN voimin?!!? *REPS*

    Kyllä se syy siihen ettet sinä erkki, "the viagara", kelpaa naisille löytyy nimenomaan tuolta korvien välistä, suoraan sanottuna siksi ettei sieltä korvien välistä löydy yhtään mitään. Pitää olla äärimmäisen TYHMÄ ihminen, että kehtaa jauhaa tällaista paskaa julkisilla palstoilla ja nolata itsensä (tosin sehän helpottaa kun voi aukoa turpaansa anonyymisti). Ei muuta erkille kun että paistaa se aurinko risukasaankin. Sanon ihan vilpittömästi, että suosittelen edelleen sitä ammattiapua, koska ei sulla kaikki olla tuolla pääkopassa ihan hyvin..

    Äänestä

  • erkkikö se siellä altavastaajana nimimerkkiä vaihtelee..?

    Äänestä

ylläpidon toimesta johtuen asiattomasta tekstin sisällöstä? Vai poistiko eki viestinsä itse virkavallan väliintulon pelossa? :) anyhow hyvä et ainakin tärkeimmät viestit hävisi palstalta.

Äänestä
  • En minä huomaa.

    Mikä ihmeen virkavalta? Taidat olla raasu jossain rasvashokissa, sokerihumalassa tai muuten vain sekaisin. Eikö turpean naamasi taakse (sinne missä muilla aivot sijaitsevat) ole ehättänyt tieto, että kunnianluokkaus vaatii NIMEN. Nimetöntä ei voi herjata.. tai voi, mutta se ei poliisille kuulu.

    Jos laitan tänne, että Johanna Tukiainen on (sensuroitu), niin siitä voi syyte tullakin. Näinhän kävi Ruususen nettiherjaajille. Mutta koska teillä ei ole nimeä, niin teitä saa solvata niin paljon kuin sielu sietää ja sietäähän se.

    Mutta hyvästi nyt joka tapauksessa, paksukaiset. Lähdenkin tästä lounaalle ja huvitukseni olen täältä saanut. Tuskin tarjoatte enää mitään uutta.

    Äänestä

  • Erkki ++++ kirjoitti:

    En minä huomaa.

    joku viesti tuolta oli poistettu välistä, joka mitä ilmeisimmin oli eki " the viagaran" käsialaa, yritit eri nimimerkillä kirjoitella, mutta kyllä sinut tunnistaa tuosta kirjoitustyylistä. Sinä olet oikeasti sairas ***** (sensuroitu), hanki hoitoa. Normaali, terve ihminen ei saa (kuten itse myönsit) tuollaisia kiksejä ihmisten haukkumisesta ja nimittelystä. So long impotentti, eki "the viagara"!

    Äänestä

  • Erkki ++++ kirjoitti:

    En minä huomaa.

    Mikä ihmeen virkavalta? Taidat olla raasu jossain rasvashokissa, sokerihumalassa tai muuten vain sekaisin. Eikö turpean naamasi taakse (sinne missä muilla aivot sijaitsevat) ole ehättänyt tieto, että kunnianluokkaus vaatii NIMEN. Nimetöntä ei voi herjata.. tai voi, mutta se ei poliisille kuulu.

    Jos laitan tänne, että Johanna Tukiainen on (sensuroitu), niin siitä voi syyte tullakin. Näinhän kävi Ruususen nettiherjaajille. Mutta koska teillä ei ole nimeä, niin teitä saa solvata niin paljon kuin sielu sietää ja sietäähän se.

    Mutta hyvästi nyt joka tapauksessa, paksukaiset. Lähdenkin tästä lounaalle ja huvitukseni olen täältä saanut. Tuskin tarjoatte enää mitään uutta.

    Mut ainakin oot tosi paska tyyppi

    Äänestä

Kehoni on kokenut rajuja muutoksia, ensin painonnousun normaalipainosta lihavuuden puolelle (BMI yli 30) ja sitten onneksi takaisin normaalipainoon laihtumisen. Toivottavasti saan antaa vinkkejä :)

-"siihen ja siihen mennessä niin ja niin paljon kiloja pois": tällaisesta ajattelutavasta voisi oikeastaan olla aluksi hyötyä. Ainakaan minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä, millaisia energiamääriä mikäkin ruoka sisältää, ennen kuin aloin pitää ruokapäiväkirjaa netissä. Ilmaisia sivustoja on sitä varten, ja erilaisia ruoka-aineita tai ruokalajeja saattaa löytyä sivuston tiedoista valmiina. Jos ei just hakemaasi ruokaa löydy, riittää että merkkaa tarpeeksi sinne päin. Kun merkkaa rehellisesti kaikki syömiset ja juomiset ja realistisesti arvioi oman arkiaktiivisuutensa, laskurista näkee onko tullut energiavajetta -> laihtumista. Kun terveelliset elämäntavat ovat vakiintuneet, ei tarvitse laskea, vaan riittää kun syö nälkäänsä. Normaalipainon puolella olen siis pysynyt viimeiset puoli vuotta näppituntumalla :)

-joskus saa syödä mokkapaloja tai karkkia, mutta ei usein, ja vaan vähän kerrallaan! Kannattaa luopua joksikin aikaa imelyyksien leipomisesta tai niiden ostamisesta. Kuulemma jollain ihme itsekurilla voi syödä 2 palaa suklaata, mutta minulle se ei ainakaan käy, en osaa säästää. Herkuilla on siis pääsy kielletty ruokakaappiini! Oma juttunsa on opiskelu- tai työpaikalla ruokailu/kahvittelu. jos pitää kahdesta pahasta (hyvästä, heh) valita, ota vaikka pikkupulla viinerin sijaan. Tästä päästään

-annoskokoon. Jotkut syövät koko päivän kalorit opiskelijaruokalassa, mutta oma kroppani toimii niin että on usein nälkä ja kohtuulliset annokset riittävät kylläisyyteen. En siis syö itseäni ähkyksi, koska 3-4 tunnin päästä on kuitenkin taas nälkä. Osaan arvioida jaksamiseni aika hyvin. Viimeisen vuoden aikana on vaan pari kertaa käynyt niin ettei ole kaikkea jaksanut syödä, esim. lisäkeriisiä jäänyt yli. Jotkut laihduttajat hankkivat keittiövaa´an ja punnitsevat kaikki ruoka-aineet, mutta siitä en ole kiinnostunut. Aluksi pitää varmaan vaan opetella kokeilun kautta, mikä on sopivasti.

-Liikunta olisi hyväksi. Esimerkiksi lihaskuntotreeni kiinteyttää, ja vaikka paino ei välttämättä laskisikaan, mittanauha voi kertoa tiivistymisestä. Vaatteilla voi vertailla, mm. onko jokin vaate jäänyt isoksi, vai mahtuuko sutjakasti johonkin hienoon vaatteeseen, joka oli aiemmin liian tiukka. Peilaaminen on epävarmaa, koska ihminen saattaa muistaa itsensä jossain vanhoissa mitoissa eikä hahmota, minkä kokoinen oikeasti on. Valokuva on tarkempi mutta ankara mittari.

Olen mittaillut rinnan, vyötärön, lantion ja reiden ympärystä ja ollut tuloksiin tosi tyytyväinen. Treenasin kuntosalilla vuoden. Nyt hölkkään, mutta varmaan talveksi etsin uuden salin. Aloittelijalle sopii ainakin uinti ja vesijuoksu. Nivelet eivät rasitu, ja jos ujostuttaa, uimahallista voi vielä etsiä ajan, jolloin siellä on pelkkiä puolisokeita vanhuksia ilman silmälaseja :D Kuntopyörä ja crosstrainer ovat polville ystävällisiä. Keskivartaloa ja yläkroppaa voi treenata salilla. Lihasmassan kasvattaminen vieläpä nopeuttaa perusaineenvaihduntaa, jolloin on epätodennäköisempää lihoa pudotettuja kiloja takaisin.

Äänestä
  • Täällä olisi kolmas,samoissa mitoissa,joka voisi ryhtyä dieetille,ja vaihtaa ajatuksia sähköpostitse kanssasi aiheesta,tai vaikka ihan Mesessäkin.

    Äänestä

Hi,
It is very nice to know that people are more and more interrested in healthy lifestyle.
I wish you all the best to achive the resault that you want to have!

And incase you need some help (eating- or training schedule) then you do not be afraid to ask help from people who know this area very good.

Also it is possible to get information from these sites:
Eating and training: http://www.thehealthclinic.eu/suomi/etusivu
They have a very good personal trainer, Mark Sermat.

All the best to you!

Äänestä

tällä ketjulla on kyllä ollu viihde-arvoa kun hauska kuvitella kun kaksoisleuat hyllyy ja allit tutisee kun läskit kiihtyy. Ei kai sitä kukaa voi kieltää että erkki on ihan hullu mutta te ootte kyllä huvittavia tekin. Poistettu vietsi oli muuten minun. En tajua miksi se poistettiin.

Äänestä
  • sinä olet kyllä aivan yhtä "hullu" (oma ilmaisusi) kuin eki "the viagarakin". Ja etkö tosiaan huomaa miksi viestisi poistettiin?? Se ettet TAJUA kyllä slittää sinun osaltasi paljon. Tyhmyydelle kun ei voi mitään...

    Äänestä

  • sulle kerron vielä sen verran että sinun ja ekin (jotka luultavasti olette sama henkilö, koska olisi epäodennäköistä että palstalla riehuisi 2 mental case:a) viestit ovat juuri tuota VIIHDETTÄ mitä suurimmassa määrin. Tosi hauskaa lukea kuin kaksi (yksi) pelle(ä) pistää "parastaan" ja luulee vielä, että saa loukattua ihmisiä, kun todellisuudessa tuo herättää suurta huvittuneisuutta. Minulle tämä on ajankulua siinä missä salkkaritkin. Sen vielä sanon, että NORMAALI ja TERVE ihminen, ei yritä loukata (tuntemattomia) ihmisiä ja saa vielä suunnattomia kiksejä siitä. Hanki ammattiauttaja! So long!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

PianEntinenPullukka kirjoitti:

Olen 22 vuotias nainen. 159/110.

Katselin ystävän lomakuvia ja ihan kateeksi kävi, kun hänellä on kaunis vartalo!

Tuli niin paha olo omasta ylipainoisesta vartalosta, että se ei sen enempää vaatinut, että pystyin tekemään päätöksen.

TÄSTÄ SE ALKAA! Minun painonpudotus!

Pahinta tässä on se, että juuri ennen lomakuvien katselua tein pellillisen mokkapaloja :(
APUA!!! Ne melkein kuin huutavat mun nimeä! "Tule ja syö minut...."

Mutta pysyn tiukkana! Aivan varmasti!
En ota mitään tavoitetta, että siihen ja siihen mennessä niin ja niin paljon kiloja pois!
Ennen olen tehnyt sen virheen ja ressi on painanut niskaa ja lopulta olen sortunut karkkiSÄKKIIN!

Nyt vain pienennän annoskokoja. Vähemmän makaroneja ym.. Enemmän kasviksia lautaselle.
Karkkia en pysty heti lopettamaan, mutta pienennän määriä ja kokeilen Dietorelleä (vai mitä se olikaan...).

Nyt ekaa kertaa tuntuu siltä, että nyt saatan ehkä onnistuakkin!
Toivon, että painoni putoasi edes vähän, sillä siitä saisin kipinää jatkaa ja jatkaa!

Ja shoppailuhirmuna tsemppaan itseäni sillä, että saan sitten sellaisiakin vaatteita joista en ole ennen voinut kuin uneksia!

HYVÄ MINÄ! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu