Olen 21 vuotias Itä-Suomalainen nainen. Opiskelen minkä opiskelen, ja vapaa-aikani vietän suurimmaksi osaksi kotosalla löhöten, konetta "palvoen", valokuvaillen, elokuvia/tv:tä katsellen, ja musiikkia kuunnellen. Silloin tällöin intoudun lähtemään ulos. Kävelemään ja katselemaan. Mieluiten paikkaan jossa ei ole muita ihmisiä. Rauhalliseen paikkaan.
Olen aina ollut hyvin yksin. Jo nuoresta tytöstä lähtien. Joskus oli kavereita aika paljonkin, eikä ystävyyttä tuolloin osannut arvostaakaan...toisin on nyt. Yksi kerrallaan karkoitin kaikki läheltäni, kun vetäydyin ja halusin vain olla enemmän yksin. Nykyään jopa seurustelen, mikä on parasta mitä minulle on ikinä elämässäni tapahtunut, mutta ei ole yhtään ketään rakkaani ja vanhempieni lisäksi, joka välittäisi olemassaolostani minkään vertaa, ja se riipii sisintäni kuin ruosteinen veitsi. Kaikki kohtelevat kuin saastunutta ilmaa vain, sukulaiset ja puolitutut, tuntemattomat ja ne jotka pakosta ovat välillä kanssani tekemisissä opiskelusta johtuen. Haluan aina vain paeta tilanteista, joissa tulisi olla niin sosiaalinen ja antaa itsestä hyvä vaikutelma...en vain osaa. Tuntuu että halkean, jos tämä meno vielä jatkuu. Ryven yksinäisyydessä. Vihaan sitä, kun näen kuinka muualla ystävykset viettävät aikaansa. Nauravat ja kokevat kaikenlaista ydessä, elävät elämäänsä. Tunnen jääväni hyvin paljosta paitsi. Tuntuu ettei minulla ole pienintäkään mahdollisuutta tästä enää kehittyä ja edetä, päästä minnekään. No, joo, kyllä minulla on niitä hyviäkin kausia, toivontäyteisiä päiviä, jolloin elämä tuntuu hymyilevän ja kaikki mahdolliselta. Teksetini voi vaikuttaa kovin masentuneen kirjoituksilta, sillä tällä hetkellä olo ei ole mitä mainioin, vaan ne ankeat asiat valtaavat ajatukseni miettiessäni mitä kirjoittaisin.
Kaipaan kovasti uusia tuttavuuksia. Kaikenlaiset ihmiset kiinnostavat. Kahta samanlaista ihmistä ei ole, mutta paljon voi löytyä samanlaisia yhteensattumia. Olisi hienoa löytää joku jonka kanssa jakaa ajatuksiaan. Jos joku haluaisi jutella sähköpostin tai messengerin välityksellä, niin se piristäisi kyllä kovasti...
s-postiosoitteeni on: [email protected]
Olen aina ollut hyvin yksin. Jo nuoresta tytöstä lähtien. Joskus oli kavereita aika paljonkin, eikä ystävyyttä tuolloin osannut arvostaakaan...toisin on nyt. Yksi kerrallaan karkoitin kaikki läheltäni, kun vetäydyin ja halusin vain olla enemmän yksin. Nykyään jopa seurustelen, mikä on parasta mitä minulle on ikinä elämässäni tapahtunut, mutta ei ole yhtään ketään rakkaani ja vanhempieni lisäksi, joka välittäisi olemassaolostani minkään vertaa, ja se riipii sisintäni kuin ruosteinen veitsi. Kaikki kohtelevat kuin saastunutta ilmaa vain, sukulaiset ja puolitutut, tuntemattomat ja ne jotka pakosta ovat välillä kanssani tekemisissä opiskelusta johtuen. Haluan aina vain paeta tilanteista, joissa tulisi olla niin sosiaalinen ja antaa itsestä hyvä vaikutelma...en vain osaa. Tuntuu että halkean, jos tämä meno vielä jatkuu. Ryven yksinäisyydessä. Vihaan sitä, kun näen kuinka muualla ystävykset viettävät aikaansa. Nauravat ja kokevat kaikenlaista ydessä, elävät elämäänsä. Tunnen jääväni hyvin paljosta paitsi. Tuntuu ettei minulla ole pienintäkään mahdollisuutta tästä enää kehittyä ja edetä, päästä minnekään. No, joo, kyllä minulla on niitä hyviäkin kausia, toivontäyteisiä päiviä, jolloin elämä tuntuu hymyilevän ja kaikki mahdolliselta. Teksetini voi vaikuttaa kovin masentuneen kirjoituksilta, sillä tällä hetkellä olo ei ole mitä mainioin, vaan ne ankeat asiat valtaavat ajatukseni miettiessäni mitä kirjoittaisin.
Kaipaan kovasti uusia tuttavuuksia. Kaikenlaiset ihmiset kiinnostavat. Kahta samanlaista ihmistä ei ole, mutta paljon voi löytyä samanlaisia yhteensattumia. Olisi hienoa löytää joku jonka kanssa jakaa ajatuksiaan. Jos joku haluaisi jutella sähköpostin tai messengerin välityksellä, niin se piristäisi kyllä kovasti...
s-postiosoitteeni on: [email protected]
Vastaukset 16
Vanhimmat
"Ryven yksinäisyydessä. Vihaan sitä, kun näen kuinka muualla ystävykset viettävät aikaansa. Nauravat ja kokevat kaikenlaista yhdessä, elävät elämäänsä. Tunnen jääväni hyvin paljosta paitsi. Tuntuu ettei minulla ole pienintäkään mahdollisuutta tästä enää kehittyä ja edetä, päästä minnekään."
Helvetin hyvin ilmaistu asia ite ajattelen just tollai päivittäin, oon totaalisesti yksin ja tiiän että tuun viettämään loppu elämän sillai, mä "haluun" uusia tuttavia mutta ku mä aina mokaan jos tutustun johonki uuteen tyyppiin. Näyttää siltä ett loppu elämä menee yksin viettäen...
Tämä oli taas näitä tällaisia yksinäisiä...
Jep. Nuo riipivät ruosteiset veitset sun muut kielikuvat lässähtävät aika komeasti tuon "seurustelen kyl mut" jälkeen. Jäljelle jää irvokas ja tyhjänteatraalinen teksti.
Suhteessakin oleva voi varmasti olla yksinäinen. Mutta olisihan parisuhde monille tänne kirjoitteleville (minä mukaanlukien) jotain sellaista, mistä ei pysty edes haaveilemaan. Siksi ymmärrän joskus jopa vihamieliset kommentit tällaisiin avauksiin. Mullakaan ei olemattomien sosiaalisten taitojen ja heikon itsetunnon takia ole edes mahdollisuutta (miehenä) päästä parisuhteeseen, koska en kykene tekemään aloitteita. Olisin ainakin aivan uskomattoman kiitollinen, jos mulla olisi edes rakastava kumppani vaikka kavereita ei muuten olisi ainuttakaan...
Hei vaan.
Minä olen yksi tällainen "oikea yksinäinen". Olen nuori nainen.
En haaveile parisuhteesta, mutta haaveilen tapaavani ihmisiä, jotka ovat kokeneet samoja asioita. Vaikka yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta ja yksinään asioiden hoitamista. Ja hoidan asiani ja pidän huolta itsestäni hyvin, parhaani mukaan, vaikka mitään syytä ei olisi.
Pitäkää tekin huolta itsestänne ja tehkää parhaanne. Ja minä ainakin välitän jos lohduttaa yhtään tämän ruudun läpi.
Kuulostaa tosiaan aika koomiselta kun sanot että ryvet yksinäisyydessä sitten kuitenkin seurustelet.
Jos kerran seurustelet niin kai mies oikeasti pitää sinusta. Luulisi sen nostavan itsetuntoasi sen verran että kykenet helposti normaaliin kanssakäymiseen ja uusien tuttavuuksien solmimiseen.
"Jos kerran seurustelet niin kai mies oikeasti pitää sinusta. Luulisi sen nostavan itsetuntoasi sen verran että kykenet helposti normaaliin kanssakäymiseen ja uusien tuttavuuksien solmimiseen."
...mutta hyvinkin mahdollista, ettei tämä yllä mainittu toteudu parisuhteissakaan. Jos on huono itsetunto yksinäisyyden vuoksi, ajautuu helposti myös huonoihin parisuhteisiin (esim. kokevat jonkinlaista hyväksikäyttöä), joka voivat laskea itsetuntoa. Myös, vaikka puoliso olisi aidosti rakastava, sitä saattaa sisimmässään epäillä usein. Aina voi myös ajatella, että niin, totta kai saan miehen, kun on p*llu haarovälissä ja tissit rinnustassa, mutta ei se auta muissa ihmiskontakteissa, jotka pitäisi "ansaita" olemuksellaan ja esim. hauskoilla jutuilla. Eli ei nämä asiat ole niin helppoja, että kun yksi ihminen hyväksyy, kaikki muutkin hyväksyisivät. Naisten maailma on tässä vielä julmempi kuin miesten, koska naista jolla ei ole kavereita, pidetään usein kummallisempana kuin miestä vailla hyviä ystäviä.
Huh voi herran jestas, kylläkai sitä nyt voi olla yksinäinen vaikka seurustelee? Jos on pitkään ollut yksin niin ei se nyt maagisesti vaan katoa jos seurustelee, tuskin sitä nyt 24/7 sen toisen kanssa tulee oltua.
Jos sulla nyt tulee paska olo siitä kun näät jonkun ystäväporukan kikattamassa kun ne menee jotain iltaa viettää, niin ei se nyt siitä mihinkään katoa vaikka seurustelet ja satut olee sillä hetkellä yksin.
Aatteleppa että jos olisit toista sukupuolta, ei olisi edes seurustelukumppania. Olet kuitenkin tullut hyväksytyksi rakkausrintamalla. Samalla tavalla niitä kavereitakin saa. Mieti miten tutustuitte ja toimi nyt samalla tavalla niin saat kavereita!
Mieti vielä jos olisit ihan yksin. Miltä tuntuisi nähdä kaveruksia/pareja kun itse olisit yksin? Alkaisiko se ahdistaa? No, minua alkoi. Olen ollut 4 vuotta psyykenlääkittynä ja keväästä saakka myös pskoterapiassa. Että mieti sitä, itäsuomalainen, parisuhteessa oleva nainen!
Miks pitää syyllistää toista sen takia että sillä nyt joku sattuu olemaan? Onko täällä joku yksinäisyys kontesti meneillä tai jtn?
..saada tajuamaan tosiasioita. Aloittajan on syytä miettiä omaa persoonaansa. Hänellä on nyt vain seurustelukumppani ja sekin vain siksi kun on nainen. Olen myös tuntenut monia naisia, joilla oli vaikeuksia saada kavereita, mutta anatomiansa vuoksi mahdollisuus saada läheisyyttä ja hyväksyntää rakkausrintamalla.
Ehkä aloittajan on syytä hakeuta lääkäriin ja hän saa sieltä lähetteen mielenterveystoimistoon. On syytä tehdä lisätutkimuksia mahdollisten persoonallisuushäiriöiden vuoksi. Keskivaikea masennus ainakin löytyy helposti ja siihen on lääkityksen serotoniiniselektiiviset lääkkeet. Yksinäisyys on vakava uhka mielenterveydelle, koska se voi syrjäyttää ja johtaa jopa itsetuhoon!
"Olet kuitenkin tullut hyväksytyksi rakkausrintamalla. Samalla tavalla niitä kavereitakin saa. Mieti miten tutustuitte ja toimi nyt samalla tavalla niin saat kavereita! "
Totuushan on että helpompaa se on saada kumppani kuin ystäviä. Tietysti nettikavereita voi löytyä kirjoitteluun tms.
Kumppanin löytyminen helposti vähentää myös ystävien saamisen määrää koska ei haluta - voida olla yhteydessä vastakkaiseen sukupuoleen. Silloin kun ollaan yhteydessä niin juttelut ovat tyyliin "me käytiin siellä ja me tehtiin sitä ja me mennään nyt nukkumaan!". Tosin onhan se ymmärrettävää että aika vaikeaa sitä on olla toisen sukupuolen kanssa tekemisisessä koska silloin jo kumppanikin alkaisi epäillä huonoja asioita.
Sama juttu se on tietysti miestenkin kohdalla eli helpompi saada kumppani kuin ystäviä. Tietysti miesten kohdalla tuo kumppanin saaminen naisiin verratuna on vaikeampaa.
Mutta yllättäen kyllä tälläkin palstalla suurin seuranhaku ryhmä koostuu yleensä ns. seurustelevista.
Täysin yksinäiset ihmiset eivät tunnu seuraa hakevankaan eli onko kyse myös siitä ettei yksinäiset yritä tehdä mitään yksinäisyydelleen?
Yksi keino olisi myös yhdistyä ja ottaa yhteyttä toisiinkin tyyppeihin tai liittyä "harrastuspiireihin" tai sitten luoda omansa. Kyllä Suomi24 palstoillakin mainostamisella aika nopeasti voi saada porukan kokoon... Itsekin aloin kokeilemaan tämmöistä toimintaa ja vastauksia on tullut, ei paljon mutta paikkakuntaan nähden varsin paljon. Isolla paikkakunnalla tuo voisi tuoda nopeastikin uusia tutustumismahdollisuuksia.
No suosittelisin enemmän aloittajalle kyllä juttelua "lähimmäisten" kanssa ja vaikka sitten tämän kumppanin... Voisi kummasti "parantaa tilannetta".
Troppi ja mielenterveyslinjaa en kyllä monellekkaan lähtisi suosittelemaan vaikka jotkut voivat toki nähdä sen hyvänä asiana.
Aika outo väite että kumppani on helpompi saada kuin ystäviä. On mulla joskus muutamia ystäviä ollut mutta kumppania ei ikinä ja tällä menolla tuskin koskaan tuleekaan.
Jep näin on. Tokihan ystäviä on jo teoriassakin helpompi saada kuin kumppania, koska ystävät voivat olla varattuja, mutta näin ei yleensä voi olla kumppanin kohdalla.
Jos nyt edes hieman ajattelee mitä kirjoittaa, niin ei tällaisia aivopieruja tuu.
"Aika outo väite että kumppani on helpompi saada kuin ystäviä."
Jos puhutaan ns. hyvistä ystävistä niin kyllä niitä on aika lailla vaikeaa löytää. Tietysti jonkinlaisia kaveruussuhteita pystyy aina löytymään mistä vain.
Kumppanin saamisen helppoutta perustelen sillä että on helpompaa ja normaalimpaa tutustua vastakkaisen sukupuolen edustajiin kuin omaansa.
Miehenä joskus kokeilinkin tutustua esim. saman sukupuolen edustajiin pelkästään kavereina niin useimmat kysyivät että "oletko homo?". Naisiin tutustuminen taas oli enemmän sitä että joko kiinnostaa tai sitten ei.
Tuo voi tietysti vaihdella eri ihmisten kohdalla, mutta ainakin itse näen tuon tuolla tapaa. Toki kumppanin määrite voi itselleni tarkoittaa vähemmän kuin joillekin muille. Itse voisin määritellä kumppanin siten että tapailee ja on esim. seksuaalisessa kanssakäymisessä.
Kumppanin saaminen usein myös estää ystävyyssuhteiden saamista. Ei voida tutustua esim. vastakkaiseen sukupuoleen tai vaihtoehtoisesti ei uskalleta tutustua omaan sukupuoleensakkaan jos koetaan heidät kilpailijoina.