Kerroin sinulle eilen, että minulle on nähty jotain isompia voittoja aiemmin ja näit/ katsoit minulle näin tapahtuvan. Että ensin tulee pienempiä muutaman tonnin voittoja, jotta ehdin totutella voittamiseen ennen isompaa summaa. Kysyisin olivatko kaikki nuo voitot ns. ilmaista/ ylimääräistä rahaa, etteivät ole esim. minkäänlaisen työprojektin tuloja? Milloinkahan tuo ensimmäinen voitto mahtaa ehtiä elämääni?
Katsoit jollekin toisellekin henkilölle hetkeä myöhemmin joitain isojoa voittoja, onko varma, että näyt ovat molemmille omia, ettei esim. minusta nähty näky "jäänyt päälle" toisen henkilön kohdalle?
Ja vaaleasta miehestä - olemme tavanneet viimeksi 3½ vuotta sitten, mutta onko hän jo tämän vuoden sisällä vielä palailemassa elämääni, lähentymässä? Kerroit meidän kuitenkin koko ajan lähentyvän.
Saanko piakkoin yhteyden tummalta mieheltä, odotan yhteydenottoa ja yhteistyötä kanssaan? Mitä on ajatellut lukiessaan yli 80 sivua sanojani? Entä jos aloitamme yhteistyön, aion ehdottaa hänelle itseäni projektin näkyväksi osasksi, kirjaimellisesti näkyväksi, miten hän suhtautuu tähän ja miten tyytyväinen on suoritukseeni ja sen lopputulokseen? Mies on avainhenkilö tavoittelemaani unelmaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hihii.. Minä olen toinen voittaja. Anteeksi, kun tulin tähän huhuilemaan.
T. Nainen "onnetarten kaupungista"
Huhuile vaan :0)) Ajattelinkin, että olet varmaan lähettyvillä
Meidän pitää kohta jakaa voitot ;)
Nyt pitää lähteä töihin.
t. Nainen "onnetarten kaupungista"
saamaan mainitsemiani ylimääräisiä rahoja. Ovatko ne sitten ilmaisia vai eivät on taas tulkintakysymys. Jouduthan sijoittamaan niihin työpanostasi tai pienen alkupääoman. Ne ovat kuienkin tulossa sinulle. Ei ole jäänyt päälle muista vastauksista. Tulkinta on ainoastaan ja vain sinulle. Tarkkaa aikataulua en pysty antamaan sinulle tähän ja en muihinkaan kysymyksiin. Henkimaailmassa kun aika on epämääräinen käsite. Lähelläkin oleat asiat voivat tapahtua heti tai vasta kuukausien päästä. Katsoin asioitasi 2 - 3 vuoden päähän joten siinä ajassa niiden tulisi tapahtua.
Tulet saamaan yhteydenoton. Tekstiäsi on luettu muutamaankin kertaan. Tulette sopimaan lopullisesta kuviosta yhteydenoton jälkeisessä tapaamisessa. Odottele vielä hetki.
G