Olen ollut parisuhteessa 24v saman kumppanin kanssa ja siihen on mahtunut hyvää seksiä ja melkein seksittömiä aikakausia, ylä ja alamäkiä. riipuen muista elämäntilanteista ja rasituksista.
Joskun aikoja sitten olin kiinnostunut kokeilemaan peppuseksiä, mutta vaimoni torjui sen aivan ehdottomasti. Sittemmin asia jäi varmaan pariksikymmeneksi vuodeksi unholaan.
Kunnes joku kerta rakastellessa tänä vuonna kosketinkin häntä pepun alueelle vähän kuin vahingossa ja siitäkös kiima syttyi..
Olin ihan kummissani.
Ilmeisesti jotain on muuttunut kun hän on nyt neljänkympin pinnassa ja tykkää ihan tosi paljon että hyväilen häntä esileikkien ja seksin aikana pyllystä.
Käy niin kuumana ettei ikinä. Pimpsakin on ihan tosi kuumana. Mahla valuu ja orkut on jotain sellasia että pelkään välillä hänen puolestaan. Hommasin vinyylihanskoja apteekista ja liukkaria.
Ne tuntuu kiihottavan häntä vielä lisää.
Ennen kun alotan itse varsinaisen panon, on hän jo lauennut ja kiemurtelee, tykkään siitä.
Seksimme on estotonta ja nautinnollista. Mitä on tapahtunut kehossa kun moinen muutos on tullut??
Onko muilla vastaavaa kokemusta?
En varsinaisesti työnny kuin vähän sisään kun se on kiinni siitä että pystyykö hän rentoutumaan että aukeaa. Väkisin ei tehdä mitään, vain niin että tuntuu hyvältä.
Kun härnää sormella, pyllyreikä supistelee minkä kerkeää. Silloin vain liukkaria lisää ja hellää koskettelua.
Sormi hänen pyllyssä panen usein ja se on jotain taivaallista katsottavaa kun toinen nauttii sydämmensä pohjasta.
Pimpassakin on voimaa, halutessaan pystyy puristamaan vaikka sormea, tai löysätä että pystyy pitkittään laukeamista.
Pitää olla tyytyväinen että pitkän liiton aikana tällaisiakin aikakausia tulee..
Uusi Seksiaalto
2
442
Vastaukset 2
saavuttavat seksuaalisen huippunsa vasta neljänkymmenen ikävuoden kieppeillä. Itsekin aloin nauttia seksistä täysin vasta vähää vaille nelikymppisenä. Toki olin pitänyt seksistä aiemminkin,mutta olin keskittynyt lähinnä puolison halujen tyydyttämiseen. Nyt haluan nauttia itsekin ja ohjaan puolisoa tyydyttämään minut ennen kuin hän itse laukeaa.
- ---
20 vuotta on myös saattanut avartaa hänen ajatusmaailmaansa seksistä, asiat jotka nuoruudessa tuntuivat huonoilta ja inhottavilta voivat nyt olla ihan ok, kokeilla. Nuorempana mua inhotti ajatus suuseksistä mutta kun sitä pari vuotta mielessään pyöritteli (tai siis siellä alitajunnassa jossain) niin se olikin ihan okei.
Ja se on muuten totta mitä sanotaan luottamuksesta. 20 vuotta on pitkä aika oppia luottamaan toiseen ihmiseen ja usein näkyykin seksielämässä vapautuneisuutena mikäli intoa muuten vielä molemmilta löytyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va731929Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661209- 1411008
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu20969- 89685
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa106675Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63652- 41648
- 56624
- 58580