Koti-isä harhateillä

Viime lauantaina päätti stressaantunut Koti-isä maatalouslomittaja H V(33), pistäytyä oluilla Seurahuoneella. Kaksi kaljaa juotuaan hän alkoi pohtia avioelämänsä kiemuroita ja päätti tilata viskipaukun. Alkoholilla oli sellainen vaikutus V:n, että hän kadotti ajan ja paikan tajunsa ja alkoi lisäksi juomaan humalahakuisesti, jonka seurauksena tämä selvänä hiljainen ja rauhallinen, ujokin mies, päätti jäädä myös tanssimaan. Paikalle saapui noin kello 19:30 nuorten naisten seurue, jota V:n nähtiin jututtavan useaan otteeseen siinä määrin, että naiset mielsivät käyttäytymisen häiriköintinä ja kutsuivat vahtimestarin paikalle. Portsari tarkisti tilanteen ja tilanne rauhoittui loppuillaksi siihen. Aamuyöllä noin kello 3:00 V lähti seurahuoneelta kohti L:kujalla sijaitsevaa rivitalo vuokra-asuntoaan. Väsymys kuitenkin iski H:n ala asteen kohdalla ja hän poikkesi kotireitiltään metsään jossa hän oikaisi väsyneet jalkansa puistonpenkille. Lokakuinen aamuyö ei ole enää niitä lämpimimpiä, joten väsyminen on ol-lut todella totaalinen kun kylmä puistonpenkkikin saa luvan kelvata. Aamulla päätään pidellen ja vi-luissaan, hän heräsi ja kummeksui sijaintiaan, hän tiesi kyllä sen, että vaikka hän nyt oli pururadan varrella, hän ei suinkaan ollut väsähtänyt kuntoillessaan. Rilluteltu oli, sen hän tiesi, mutta mitenkähän rahatilanne on sen kestänyt? Lompakossa jossa oli ollut 100 euroa, ei ollut enää edes kymmentä senttiä, asunnon avaimet olivat hukkuneet ja polkupyörästä ei ollut mitään tietoa, normaalia monelle, mutta V:lle tämä kaikki oli uutta ja suuri järkytys. Polkupyörä oli kuitenkin onnellisesti otettu talteen poliisiaseman löytötavaran säilytykseen. Saimme yhteyden H V:hen kännykällä, kun hän oli työpaikallaan juuri kuohimassa sian porsaita, hän kommentoi uutista näin: Vaimon syytä kaikki, hän kertoi lähtevänsä Kreikkaan kuukaudeksi ystävättärensä kanssa ja minulla on syytä epäillä että vaimoni jatkaa vanhaan tapaan syrjähyppyjään ja voi tuoda tuliaisiksi sukupuolitaudin tai teettää mukulan jollain etelän gigololla.
7664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei kannata pitää 100euroa kukkarossa,mielummin 50euroa.Eikä kannata jättää pyörää,poliisi voi viedä sen.Ainakin kannattaa lukita pyörä vaikka liikennemerkkiin.

Äänestä

Muuten ajankohtainen aihe monelle, vaan mutta ei viime lauantaina ollut lokakuu. Vei vähän terää päätoimittajan jutusta.

Äänestä
  • herra pää toimittaja ala asteelta voisi opetella vähän suomen kielen kieli oppi sääntöjä ja yhdys sanoja ennenkuin kirjoittelee yhtään mihinkään.

    Äänestä

  • äidin kielen opettaja kirjoitti:

    herra pää toimittaja ala asteelta voisi opetella vähän suomen kielen kieli oppi sääntöjä ja yhdys sanoja ennenkuin kirjoittelee yhtään mihinkään.

    Miksi? hyvin tuon ymmärsi,nettikaunokirjallisuudessa on aivan omansa kielioppi!

    Äänestä

  • Arkistossa jutut säilyvät ja vanhat uutiset ovat ihan yhtä opettavaisia kuin huomisetkin kun on lauantai ja lisäksi vappu. Tämä lokakuu sitäpaitsi oli jo vuonna 1997 ja muutin 600 markkaa sadaksi euroksi. Onhan 600 markkaa isompi raha kuin 100 euroa joka vastaa nykyään noin 200 markkaa, ainakin itse tunnun mieltävän sen niin. Joka vanhoja muistaa sitä tikulla silmään, mutta pilkkuja ei kannata "NUSSIA"

    Äänestä

  • äidin kielen opettaja kirjoitti:

    herra pää toimittaja ala asteelta voisi opetella vähän suomen kielen kieli oppi sääntöjä ja yhdys sanoja ennenkuin kirjoittelee yhtään mihinkään.

    Olen saanut kyllä 7 kirjallisesta esityksestä ja 10 suullisesta että voisin kyllä luennon tulla pitämään. Tarina on tärkein ja koulut on käyty ajat sitten. Nykyiset äidinkielen "opettajat" eivät osaa edes sen vertaa suomenkieltä kuin minä, ainakaan heillä ei ole mielikuvitusta, huumoria, eikä muutakaan mitä elämässä tarvitaan. Pilkunnussijat vittuun ja sillee ok ja hauskaa vappua jos ei se mene tarkistaessa muiden kirjoittajien tekstejä täällä keskustelussa, vaikka niin pahoin pelkään. T: Really Päätoimittaja!

    Äänestä

  • äidin kielen opettaja kirjoitti:

    herra pää toimittaja ala asteelta voisi opetella vähän suomen kielen kieli oppi sääntöjä ja yhdys sanoja ennenkuin kirjoittelee yhtään mihinkään.

    Tulepas kadulla vastaan
    mä leikkaan sun kurkut auki!!
    Ok pienempää suuta ja jos vastaat, vittu
    Niin otan selville mistä viesti lähetetty
    Tule, tule saatana!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Päätoimittaja kirjoitti:

Viime lauantaina päätti stressaantunut Koti-isä maatalouslomittaja H V(33), pistäytyä oluilla Seurahuoneella. Kaksi kaljaa juotuaan hän alkoi pohtia avioelämänsä kiemuroita ja päätti tilata viskipaukun. Alkoholilla oli sellainen vaikutus V:n, että hän kadotti ajan ja paikan tajunsa ja alkoi lisäksi juomaan humalahakuisesti, jonka seurauksena tämä selvänä hiljainen ja rauhallinen, ujokin mies, päätti jäädä myös tanssimaan. Paikalle saapui noin kello 19:30 nuorten naisten seurue, jota V:n nähtiin jututtavan useaan otteeseen siinä määrin, että naiset mielsivät käyttäytymisen häiriköintinä ja kutsuivat vahtimestarin paikalle. Portsari tarkisti tilanteen ja tilanne rauhoittui loppuillaksi siihen. Aamuyöllä noin kello 3:00 V lähti seurahuoneelta kohti L:kujalla sijaitsevaa rivitalo vuokra-asuntoaan. Väsymys kuitenkin iski H:n ala asteen kohdalla ja hän poikkesi kotireitiltään metsään jossa hän oikaisi väsyneet jalkansa puistonpenkille. Lokakuinen aamuyö ei ole enää niitä lämpimimpiä, joten väsyminen on ol-lut todella totaalinen kun kylmä puistonpenkkikin saa luvan kelvata. Aamulla päätään pidellen ja vi-luissaan, hän heräsi ja kummeksui sijaintiaan, hän tiesi kyllä sen, että vaikka hän nyt oli pururadan varrella, hän ei suinkaan ollut väsähtänyt kuntoillessaan. Rilluteltu oli, sen hän tiesi, mutta mitenkähän rahatilanne on sen kestänyt? Lompakossa jossa oli ollut 100 euroa, ei ollut enää edes kymmentä senttiä, asunnon avaimet olivat hukkuneet ja polkupyörästä ei ollut mitään tietoa, normaalia monelle, mutta V:lle tämä kaikki oli uutta ja suuri järkytys. Polkupyörä oli kuitenkin onnellisesti otettu talteen poliisiaseman löytötavaran säilytykseen. Saimme yhteyden H V:hen kännykällä, kun hän oli työpaikallaan juuri kuohimassa sian porsaita, hän kommentoi uutista näin: Vaimon syytä kaikki, hän kertoi lähtevänsä Kreikkaan kuukaudeksi ystävättärensä kanssa ja minulla on syytä epäillä että vaimoni jatkaa vanhaan tapaan syrjähyppyjään ja voi tuoda tuliaisiksi sukupuolitaudin tai teettää mukulan jollain etelän gigololla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu