olen

valmis tekemään aika ison elämänmuutoksen että pääsen sinusta irti.sillä sinä leikittelet kuin pahinkin narsisti kuvittelet että sinulla on millään maailman tekosyyllä veruke leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa ja pelata aikaa, mutta sinä jo menetit minut ja niin se on sinun syytäsi..miksi enää katsot edes mua päin olinhan vai pelkkää ilmaa sinulle.
5445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos se on narsismia, että näkee läpi toisesta sen pahan olon eikä voi olla piittaamatta siitä, niin olkoon sitten narsismia. Kiva varmaan sun elää sellaisessa maailmassa, jossa kaikki välittäminen on narsismia. Mieti onko sulla oikeus sanoa tuollaista mulle, että muka leikin vaikeasti tavoiteltavaa ja joku menetys olisi ihan mun syytä. Peilaa itseäsi jollekin toiselle, kiitti riitti. En mäkään tuollaista jaksa.

t: Elämän muutoksensa tehnyt

Äänestä
  • mitä ja missä, en lakkaa ihmettelemästä mistä te tiedätte kuka kukin on ??? Kun täällä voi olla ihan kuka vain. Ja osa viesteistä ihan pötyä.

    Äänestä

Ei ollut multa sitten tämä, ja toivoittavasti ei ollut myöskään mulle.
Naiselle vai miehelle? Mitä näistä neg. aloituksista on sanottu, tuntomerkkejä, vaikka sijainnin mukaan niin moni jo karsiutuu pois.

Äänestä

Selväksi tuli. Mistä luulit minun luopuneen, etpä edes kysynyt.

Äänestä

usko minun kaivattuni luulevan, että minä olisin tämän kirjoittanut. Tilanteet tuossa aloituksessa sopii omaan, tai meidän tilanteeseen, mutta aivan eri näkökulmasta:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olit typerys kirjoitti:

valmis tekemään aika ison elämänmuutoksen että pääsen sinusta irti.sillä sinä leikittelet kuin pahinkin narsisti kuvittelet että sinulla on millään maailman tekosyyllä veruke leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa ja pelata aikaa, mutta sinä jo menetit minut ja niin se on sinun syytäsi..miksi enää katsot edes mua päin olinhan vai pelkkää ilmaa sinulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu