Yleisesti on tiedossa, että lupamaksutulot eivät riitä kattamaan nykyisellään Ylen menoja. Muutokset ovat siksi välttämättömiä. Niitä pohtivat varmaan Ylen hallitus, toimitusjohtaja, hallintoneuvosto ja sen puheenjohtajat ja kaikki suunnitteluvastuussa olevat päälliköt.
Siksi ei ole varmaankaan väärin, jos myös me asiakkaat hieman kerromme omista pohdinnoistamme.
Ylessä on pitkään ollut vallalla suuntaus: määrää laadun kustannuksella. Tästä kertovat Yle Puheen perustaminen muutama vuosi sitten ja lukuisat uusinnat TV:n ja radion puolella.
Määrän kasvaessa on ollut pakko tinkiä laadusta. Tämä on myös johtanut radion puolella kehitykseen, jossa puheen osuus on kasvanut musiikin kustannuksella. Näin on käynyt etenkin Radio Suomen ohjelmissa. Valitettavasti puheen välittämä sisältö on valtaosaltaan täysin mitätöntä. Yhdessä ajatuksettomien juontojen kanssa se tekee Radio Suomen kuuntelusta tuskaista.
Linjaa olisi muutettava: määrää supistettava ja laatua nostettava. Radion puolella tämä voisi tapahtua vaikkapa seuraavasti. Muutettaisiin nykyinen YleX musiikkiradioksi (Yle Musa) siten, että sille annettaisiin tehtäväksi palvella nykyistä laajempaa kuulijakuntaa. Ruotsinkielisen kuuntelijakunnan osuus radionkuuntelijoista eri tarvitse kahta erillistä radiokanavaa. Riittää, kun tätä väestönosaa jää palvelemaan Radio Vega. Yle Musan ohjelmarunko voisi rakentua siten, että päivällä se lähettäisi nuorisomusiikkia suomenkielisille klo 6 – 15, sitten kaksi tuntia ruotsinkielisille nuorille klo 15-17 (kaksi tuntia vastaa osuutena yläkanttiin ruotsinkielistä kuuntelijakuntaa), sen jälkeen jälleen nuorisomusiikkia suomeksi klo 17-19. Aikuisille suunnattua musiikkia tulisi tämän jälkeen kolme tuntia klo 19-22 ja loppuilta ja yö jälleen nuorisomusiikkia suomeksi klo 22-6. Uskon, että tuo kolme tuntia aikuisviihdettä olisi aivan riittävä määrä illassa, jos musiikki olisi valittu yhtä huolella, kuin esimerkiksi Radio Helsingin Valioluokka-ohjelman levyt.
Kun aikuismusiikki siirtyisi Radio Suomesta Yle Musalla, niin Yle Puheen ohjelmia voitaisiin siirtää Radio Suomeen ja lopettaa kokonaan radiokanava Yle Puhe. Yhdessä Radio extremin kanssa näin saataisiin radion puolella merkittävät säästöt lähetyskustannuksissa eikä tarvittaisi enää niitä lukuisia uusintoja, joita Yle Puhe on tulvillaan. Kuuntelijoita väheksytään, kun nykyisin lähetetään musiikkiohjelmia, jotka katkeavat milloin merisään tai uutisten ja urheilun vuoksi tuon tuostakin. Yle Musalla tätä ongelmaa ei enää olisi.
Kun tietää, että Radio Suomi on Ylen ”kruununjalokivi”, ei siihen uskalla ehdottaa kovin suuria muutoksia. Harkita kannattaisi silti sitä, että pieniä aluetoimituksia yhdistettäisiin isommiksi, jolloin säästettäisiin henkilökustannuksissa ja saataisiin enemmän esittämisen arvoista ohjelmistoa. Nykyinen formaatti: paljon puhetta ja vähän musiikkia, on huono. No, kun musiikki siirrettäisiin tuonne Yle Musaan, niin tämäkin ongelma poistuisi. Lisäksi urheilulle vapautuisi lisää aikaa.
Yle ykkösen suhteen en ehdota muutoksia. Se palvelee yleiskanavana ihan kiitettävästi kohdeyleisöään.
On selvää, että suurimmat kustannukset syntyvät television puolella. Siellä sekä ohjelmat, että lähetyskustannukset ovat kalliimpia. Säästöjen aikaansaamiseksi kanavamäärää olisi supistettava. Yle ei kerro kuinka paljon katsojia kerää YLE FST5, mutta määrät eivät voi olla kovinkaan suuria, kun ruotsinkielisen väestönosan osuus katselijoista on pieni ja heillä on myös mahdollisuus hankkiutua SVT Worldin katsojiksi. Pohjanmaan rannikkoseudulla on myös mahdollista nähdä muitakin Ruotsin kanavia.
YLE FST5 ja Yle Teema voitaisiin yhdistää siten, että kanava lähettäisi ruotsinkielistä ohjelmaa päivittäin kaksi tuntia klo 17-19 ja olisi muuna aikana Teeman käytössä. Tämän lisäksi ohjelmia voitaisiin tarvittaessa lähettää internetissä, kuten nykyisinkin.
Kanavien yhdistämisellä ja sen myötä aiheutuvilla ohjelmasäästöillä pystyttäisiin vähentämään uusintoja ja nostamaan ohjelmien tasoa.
Muutokset YLE:ssä välttämättömiä
2
275
Vastaukset
yli viisikymppisenä kuuntelen edelleen rock'n rollia, bluesia jne. Oikeastaan ei ikä lokeroita ihmisiä mistä musiikista pitää.
Suurin pulma lienee se, ettei rahoista oteta vastuuta. Sillä lupamaksut tulevat säännöllisesti ja ilmainen raha ei omaa samaa arvoa, mitä ansaittu raha.
Mikäli YLE:n työntekijät käyttäisivät rahaa samaan tyyliin mitä YLE, olisi jokainen työntekijä velkavankeudessa.
Helpoin olisi, jos yksi TV ja yksi radio-kanava laitettaisiin mainoskanavaksi.
Pakkomaksu olisi tuonut YLElle noin 450 milj. € .
Muistettakoon, että YLEn hallintoneuvoksessa istuu politiikkoja. Ja sehän tiedetään maamme olevan ylivelkantunut, kun ulkomailta otetaan lainaa.
http://avoinyle.fi/www/fi/organisaatiotietoa/hallintoneuvosto.php
Ja muistettakoon, kun Fortum oli valtion omistuksessa, syystä tai toisesta se oli konkurssin partaalla ennen ulkopuolisen johtajan palkkaamista.- :::
"YLE FST5 ja Yle Teema voitaisiin yhdistää siten, että kanava lähettäisi ruotsinkielistä ohjelmaa päivittäin kaksi tuntia klo 17-19 ja olisi muuna aikana Teeman käytössä."
Näin minustakin olisi järkevää, mutta Yle tuo SVT:n ohjelmat FST5:lle.
"Ruotsin televisio-ohjelmien katseleminen on Suomessa helpottumassa. Yle kaavailee SVT:n ohjelmien siirtämistä ruotsinkieliselle FST5-kanavalle. Tämän jälkeen ohjelmat olisivat suomalaisten ulottuvilla ilmaiseksi lähes koko maassa."
http://sverigesradio.se/sisuradio/nyheter/artikel.asp?artikel=4032508
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83316MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758