Tänään tulee uusintana isien syrjäyttämistä huoltajuudesta ja Pelastakaa Lapset ry:n toimintaa kritisoiva MOT- ohjelma. Katsokaapa!
On omituista, että pääosin julkisin ja RAY:n varoin rahoitettu järjestö saa harjoittaa laittomuuksia mutta niistä ei voi valittaa mihinkään!
Pelastakaa Lapset isiltä ry
Varastakaa lapset OY
4
843
Vastaukset 4
- cdtgytgfyjul
Sama suomeksi ?
- ytrewqwerty
Pelastakaa Lapset ry:n toiminnassa olisi paljon paljon paljon asioita, joita olisi hyvä tarkastella yhdessä ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa ja miettiä, voidaanko Suomessa vielä 2000-luvullakin jatkaa ko. toimintoja.
- JonesHenry
Tämä yhdistys oli myös vastuussa minun "adoptiostani" Eipä voi sanoa, että toiminnassa olisi erityisesti kehumista.
- adotioäiti
Mitä vikaa Pelassa on?meidän adoption on hoitanut täysin moitteettomasti ja olemme onnelisia tyttäremme johdosta,jonka saimme 5 vuoden odottelun jäkeen..mutta se kannatti se odotus!:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102331Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???271085- 71932
- 105930
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha597887- 48855
- 85770
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 69664
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31656