Sanokaa, luvatkaa joku minulle, että tästä voi parantua. En kestä tätä, en vain kontrolloi itseäni. Tuntuu, että hukun tähän noidankehästä kumpuavaan ahdistukseen ja paraneminen tuntuu niin kaukaiselta ja mahdottomalta. Kamalinta on tämä sairas yksinäisyys. Haluan vain kuulla, että tästä pystyy selviämään. Ehkä sitten uskon itseeni.
apua
raef
2304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
siihen haluaisin itsekin uskoa. Välillä onnistuu, mutta sitten matto lähtee taas jalkojen alta ja tipahtaa sinne kuiluun mistä tuntuu ettei ikinä pääse ylös. Mulla on sama ongelma, tää ikuinen yksinäisyys.oon jo niin eristäytynyt muista etten edes osaa olla niiden kanssa vaan aina yksin, ruuan kanssa tietenkin.
Tunnen vaan ruuan kautta.En osaa muuta.Ja tietysti siihen on jo vakava sairas riippuvuussuhde.. ja vuosi vuodelta muuttuu vaikeammaksi lopettaminen.
Pahinta on se, että yksin minä olen se kenen pitäisi osata itseni kiskoa tästä paskasta pois muttei ole voimia,tahtoa,motivaatiota siihe.. kämppä on hirveä läävä.Jos vuokraisätä näkisi..luoja,ei onneksi nää;(
Vuokraisännän ilmestymistä olen minäkin pelännyt joinakin kriittisinä hetkinä. En voi sanoa, että olisi tämä viikko mennyt hyvin, mutta olen tehnyt aika tärkeitä oivalluksia.
Kuinka voin sanoa olevani luotettava, jos en itsekään luota päätöksiini? Pidänkö ihmisarvoa tärkeänä, jos kuihdutan itseni hengiltä? Todella tekopyhää. Miksi pelkään elämää ja sulkeudun huoneistooni tyhjien käärepapereiden mereen? Kyseessä ei ole ruon herkullisuus, sillä ahdistuksen maustamana se on kuin tuhkaa hampaissani. Silti on vain pakko syödä. Päätin lopettaa tämän säälittävän kyyristelyn tähän, hoitaa pöytälaatikkoon piilotetut velvollisuudet ja hypätä oikeaan elämään. Sama se paiskaudunko pettymykseen, sillä tätä alemmas tuskin pääsen. Inhoan itseäni, mutta rakastan tulevaa minääni. Tsemppiä ja taisteluntahtoa muillekin!