pelkään elää

nounounonu

Erosin miehestäni. Miehellä meni huonosti jo ennen kuin tutustuttiin, mutta hänen tilanteensa parani, kun alettiin seurustelemaan. No meille tuli kuitenkin ero, en halunnut enää olla yhdessä. Mies rakasti minua hyvin paljon ja musertui erosta. Hän sanoi, ettei halua olla enää missään tekemisissä kanssani, koska se sattuisi liikaa. Hän sanoi myös, että ero oli viimeinen niitti hänelle ja että häntä ei enää kiinnosta tämän jälkeen elää. Hän sanoi, että aikoo hetken vielä sekoilla niin kuin ennen seurustelumme alkua, jonka jälkeen tappaa itsensä. Tätä ei ole vielä tapahtunut, mutta pelkään paljon, että hän tulee toteuttamaan aikeensa. Onhan hän yrittänyt itsemurhaa aikaisemminkin.

Noh.. mitä minä tästä ajattelen? En uskalla antaa itseni enää elää täysillä. Syytän itseäni toisen ihmisen unelmien murskaamisesta ja siitä, että satutin jo ennestään heikkoa ihmistä. Nyt hänellä ei ole enää mitään, minkä takia jaksaisi elää. Joka kerta, kun puhelimeni soi, pelkään, että nyt se viimeinen tieto hänestä tuli. Joka kerta, kun tunnen iloa jostain asiasta, soimaan itseäni siitä, kuinka pahasti hänelle teinkään, en ansaitse onnea, sillä hän ei enää MINUN TAKIANI halua elää.. En voi sallia antaa itseni olla enää onnellinen. Tein niin väärin häntä kohtaan! Tiedän, että tieto hänen poismenostaan olisi todella paha isku itselleni. Pelkään sitä niin paljon.. Miten saisin itselleni mielenrauhan? Miten häntä auttaisin jatkamaan elämää? Kun en vaan tiedä..

2

480

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mies hoitoon

      Sinä et ole vastuussa sen toisen ihmisen elämästä.
      Et halunnut elää sen miehen kumppanina ja hän ei sitä faktaa hyväksy. Ongelma on siis hänen asenteessaan. Sinä olet "syyllinen" vain siihen, että rakastuit häneen ja että sun tunteesi sitten kuihtui. Se riski otetaan aina kun rakastutaan, joten turha syyttää toista siitä jos hänen tunteensa eivät sitten riitäkään "loppuiäksi".

      Ei kukaan ihminen voi elää toisesta riippuvaisena. Sellainen riippuvuus pitää hoitaa ensin pois, vasta sitten voi elää tasapainossa ns. normaalia elämää.
      Sun tulisi yrittää antaa itsellesi anteeksi se, ettet jaksanut "hoitajana" ongelmaisen vierellä. Se on ihan inhimillinen päätös eikä mikään vikatikki. Sinä pelastit itsesi ja jokaisella on siihen oikeus.
      Ei ketään voi pakottaa hoitamaan toista ja sellaisen se sinuun takertunut mies tarvitsisi: hoitajan, jonka varaan heittäytyä kun oma henkinen kunto ei kanna.

      Tietysti hän heikkona hetkenä uhittelee vaikka itsarilla. Mikäs sen selkeämpi avunhuuto. Kuolemalla uhkailu on myös tehokas keino saada muut huolestumaan ja jäämään vahtiin jotta pahin ei tapahtuisi.
      Uhkailu kertoo vaan uhkailijan mielen horjumisesta ja sitä horjuvaa mieltä hoitamaan tarvittaisiin ammattilaisia.

      • narsk narsk

        Jos mies paljastuu narsistiksi niin hoito on yhtä tyhjän kanssa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3305
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2935
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2819
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2580
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2169
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe