Olen lukenut näitä keskusteluja siitä kuinka tapaavat isät ja äidit jättävät tapailematta ja hoitamatta vastuunsa muutoinkin. Itselläni on kolme lasta ja miljoonasti olen menettänyt hermoni samojen asioiden tähden... tapaamiset sovittiin kunnan lastenvalvojalla, mutta niistä ei pidetty kiinni, isä saattoi soittaa tulevansa hakemaan lapsiaan, mutta eipähän koskaan näkynyt, saattoi jopa soittaa lapsille että on tulossa, mutta ei sitten kuitenkaan tullut ja minä itse jouduin kuuntelemaan lasten itkua ja porua. Oma sydän tuntui pakahtuvan rinnassa kun jouduin katsomaan vierestä kun lapsi taas petettiin. Kuuntelin haukut siitä kuinka ex-mieheni kuulema "elättää" minut ja makaan vaan perse homeessa tekemättä mitään, milloin soiteltiin että hän luopuu tapaamisista kokonaan kun en suostu yhteishuoltajuuteen ja milloin taas tehtiin sossuun ilmoitusta aivan älyttömistä asioista. Yhtenä viikkona olisi pitänyt viedä lapset liikuntapäiväkotiin toiselle puolelle kaupunkia ja toisena taas oltiin sitä mieltä, että lapset on ihan liikaa pois kotoa. Milloin mitäkin. Ja itsestäni alkoi tuntua, että voimathan tähän loppuu, kun pitää olla aina joka asiasta vääntämässä. Eräänä kirkkaana päivänä vaan kuitenkin tajusin, että jaksaakseni on vaan pakko sulkea silmät toisen hölmöilyltä. Jos mies jättää lastaan tapaamatta, on syy ja vahinko kuitenkin miehen oma. Lapsia ei pysty täysin tältä pahalta maailmalta suojaamaan, jo ero itsessään on lapsille vaikea. Välinpitämättömät isät ja äidit menettävät itse suuren osan hienoista hetkistä lastensa kanssa, omapahan on syynsä. Ja uskompa, että ne lapset, jotka tulevat näin toisen vanhempansa "laiminlyömiksi" maksavat vielä kalavelkansa takaisin ja vanhemmat joutuvat vastaamaan tekosistaan suoraan lapselle. Lakkasin välittämästä ex-mieheni tapaamisista ja tapaamisten jättämisestä. Luurin lyön aina korvaan kun turpa alkaa laulamaan, mitäpä mieltä moisilla mielipiteillä pahoittamaan.
Te kaikki yksinhuoltajat, jotka surette näitä asioita... muistakaa, että eroon oli kuitenkin aina syy. Antakaa lapsillenne paljon rakkautta ja turvalliset elinolosuhteet. Toista ei voi lähteä muuttamaan, lasta on vaikea suojella kaikelta. Suru ja pettymykset kuuluvat elämään, se on vain pelkästään harmi, jos pettymysten aiheuttaja on jompikumpi vanhemmista. Nauttikaa lastenne kasvamisesta ja siitä, että saatte olla läsnä elämän ensimmäisillä askelilla. Voimia kaikille ja muistakaa ettette ole yksin, kuten näiltäkin sivuilta näkee, meitä on muitakin. =o) Iloista kevättä kaikille!
Te kaikki yksinhuoltajat, jotka surette näitä asioita... muistakaa, että eroon oli kuitenkin aina syy. Antakaa lapsillenne paljon rakkautta ja turvalliset elinolosuhteet. Toista ei voi lähteä muuttamaan, lasta on vaikea suojella kaikelta. Suru ja pettymykset kuuluvat elämään, se on vain pelkästään harmi, jos pettymysten aiheuttaja on jompikumpi vanhemmista. Nauttikaa lastenne kasvamisesta ja siitä, että saatte olla läsnä elämän ensimmäisillä askelilla. Voimia kaikille ja muistakaa ettette ole yksin, kuten näiltäkin sivuilta näkee, meitä on muitakin. =o) Iloista kevättä kaikille!
Vastaukset 6
Vanhimmat
luovuttamaan huoltajuutta hänelle? Pääsisit koko paskasta kertaheitolla!
Miksi antaisin? Kuusi vuotta, huolimatta siitä olenko ollut naimisissa ex;äni kanssa tai en, olen kuitenkin yksin lapset hoitanut. Ja nimenomaa yritin tuoda sitä puolta esille kirjoituksessani, että on omasta asenteesta kiinni miten asioihin suhtautuu. Itse rakastan lapsiani, enkä koskaan ole aikonutkaan asettua lasteni ja heidän isänsä väliin. Kiusanteko on ollut puhtaasti ex-mieheltä tulevaa. Halusin tarinallani sanoa sen, että kaikki ne yksinhuoltajanaiset ja miehet, jotka, vielä sen lisäksi, että kantavat vastuunsa lapsesta yksin, joutuvat eronkin jälkeen jatkuvasti tappelemaan asioista, joista ei oikeasti tarvitsis tapella... Kun kerran aikuisia ollaan, niin eikö kuitenkin olis korkea aika kaikkien vaan keskittyä siihen mitä elämässä jo on... lapset ovat se suurin asia... eikä keskittää energiaa turhista asioista tappelemiseen? Itse olen oppinut sen taidon kantapään kautta.
ovat sen suurin asia, eikä kannattaisi todella vakavasti miettiä sitä kenen kanssa niitä alkaa väsätä?
jos ne haluu pitää vain itsellään kantsii myös tehdä ne yksin. Muussa tapauksessa niillä on myös toinen vanhempi, jolla ei ole sinua yhtään huonompaa oikeutta omiin lapsiinsa!!
Siitä tässä ei ollutkaan kysymys. Tapaamisista on sovittu, miestä itseään vaan ei näy silloin kun pitäis. Olen ollut valmis joustamaan kaikin mahdollisin keinoin, mutta mikään ratkaisu ei kelpaa. Lapset siitä kärsii eniten, itselleni sillä kaikella on enää vähän merkitystä, kaikkeen tottuu. Kuka rakastuessaan todellisuudessa tietää kestääkö liitto koko eliniän. Elämä vain on sellaista, ettei aina tiedä mitä seuraavan nurkan takana on. Ja kun parisuhteessa on aina kaksi, kuten sanoit.. pitäisi molempien olla valmiita tekemään suhteen eteen jotain, ettei eroon tarvitsisi päätyä. Voin väittää, ettei ero ole naiselle koskaan helppo, varsinkin jos liitossa on lapsia. EROON ON AINA PAKOTTAVA SYY!
Kiitos, hyvästä ja kypsästä kirjoituksestasi. Toista ei tosiaankaan voi muuttaa ja eroon on ollut syynsä. Tärkeintä on todella rakkaus ja turvalliset elinolosuhteet. Ynnä muuta läheltä eletyn elämän antamaa viisautta huokui kirjoitus kokonaisuudessaan. Esimerkkeinä voimme olla lapsillemme pettymyksistä selviämisessä katkeroitumatta.
ajattelin ettei kellään mene yhtä huonosti kuin mulla lasten isän suhteen, mut kun luin sun kirjoituksen niin oli ihan kun mun tän hetkisestä elämästä. lasten isä hakee lapsia milloin huvittaa vaik olis just luvannut tulla niin sit ei näy eikä kuulu eikä edes ilmoita ettei tule. mikään ei tunnu niin kauhealta kun katsella lasten pettymistä ja isähän ei sitä koskaan näe. uskon kyllä että se joskus vielä kostautuu ja sit onkin jo myöhäistä. toivon ettei isän välinpitämätön käytös vaikuta lasten tunne-elämään tulevaisuudessa. voimia sulle kesä tulee ja paistaa se aurinko risukasaankin.