Seuroissa

Kävin ystäväni kanssa sunnuntaina klo 17.00 seuroissa Hämeenlinnan rauhanyhdistyksellä.

Etukäteen olimme tustuneet Hömeenlinnan rauhanyhdistyksen nettisivustoon. Tiesimme osoitteen. Tiesimme, että yksistyksessä on 190 jäsentä.

Saavuimme alkuvirren aikana. Salissa oli parisensataa seuravierasta. Seuralaiselleni oli yllätys, että paikalla oli paljon nuoria.

Istuuduimme ilmoitustaulun alle ovensuuhun. Ilmoitustaululla esiteltiin erilaisia tonttivaihtoehtoja. Mahdollisesti yksistyksen tarkoituksena on rakentaa uusi toimitalo. Entinen toimitalo näytti ulkoapäin hieman rapistuneelta, mutta sisältä tilat olivat aivan asialliset.

Paikalla oli paljon lapsiperheitä. Isät hoitivat itkeviä ja rimpuilevia lapsia. Seulalaiseni oli sitä mieltä, että noin pieniä lapsia ei pitäisi tuoda seuroihin, koska he häiritsevät muita seuravieraita ja puheeseen keskittymistä. En rohjennut sanoa, että Jeesuksen aikanakin haluttiin estää lasten tuomista Jeesuksen luokse.

Saarnan tekstinä oli katkelma Jobin kirjasta, niiltä ajoilta, jolloin Job oli jo uudelleen päässyt jaloilleen. Puheessa kerrattiin Jobin kärsimyksiä. Puhuja mainitsi itse menestyneensä, ja hänellä oli ollut sellainen rukouksen mieli, ettei suuria kärsimyksiä ja koettelemuksia hänen elämäänsä tulisi.

Minä en ole menestynyt. Minulla oikeastaan ei ole mitään. Paitsi usko. Mutta sen sijaan seuralaiseni on menestynyt. Olen monessa riippuvainen hänen armostaan ja hyväntahtoisuudestaan. Ajattelin, että mahdollisesti Joosefkin pitkällä Egyptin reissullaan monesti oli riippuvainen taloudellisesti paremmin menestyneistä.

Saarnan aikana muutamat takapenkeissä istuvat leikittelivät kännyköillään; tekstiviesteilivät. Vaatenaulakon alla istui murrosikäisiä tyttöjä.

Kukaan seuravieraista ei pyytänyt siunausta eikä syntejään anteeksi. Minä halusin yleisestä saarnasta uskoa evankeliumin, jotta taas jaksaisin huomiseen. Saarnaaja toki muisti pyytää omia syntejään anteeksi.

Seurojen lopuksi oli pari virttä. Virrenveisuu kuulosti kauniilta. Etupenkissä taisi olla joitakin ammattilaulajia, kanttoreita ehkä.

Poistuessamme muutamat 10-13 vuotiaat eteisessä ja portailla heittivät meille herjaa, koska seuralaisellani oli korvakorut. Voisivatkohan hämeenlinnalaiset kristityt ehkä omissa neuvonpidoissaan kiinnittää enemmän huomiota tapakasvatukseen? Miten satunnainen seuroihintulija muka voisi tietää, että korvakorut ovat kadotuksen merkki?

Poistuessamme panimme merkille, että nuoret olivat vallanneet tupakkapaikan, ulko-ovesta vasemmalla.

Seuralaiseni ehdotti, että seuraavaksi menisimme evankelinsluterilaisen kirkon jumalanpalvelukseen ja sitten esikoislestadiolaisten seuroihin ja myös helluntailaisten kokoukseen. Koska olen taloudellisesti riippuvainen seuralaisestani, en rohjennut vastustaaa ehdotusta, vaikka mielessäni olikin, että ehdotan taas tilaisuuden tullen menemistä rauhanyhdistyksen seuroihin...

... koska siellä totisesti on Jumalan huone, syntien sovituksen evankeliumi.
945093
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 94

Vanhimmat

Paikalla oli paljon lapsiperheitä. Isät hoitivat itkeviä ja rimpuilevia lapsia. Seulalaiseni oli sitä mieltä, että noin pieniä lapsia ei pitäisi tuoda seuroihin, koska he häiritsevät muita seuravieraita ja puheeseen keskittymistä. En rohjennut sanoa, että Jeesuksen aikanakin haluttiin estää lasten tuomista Jeesuksen luokse. *Olisit vain sanonut, ei se mitään. Olisi sopinut tyyliin.
3 Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän panisi kätensä heidän päälleen ja rukoilisi. Opetuslapset moittivat tuojia, 14 mutta Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta." 15 Hän pani kätensä heidän päälleen. Sitten hän lähti sieltä. ( Matt 19 )

Jos luet, tuontiin lapsia, ei VAUVOJA, jotka itkevät ja huutavat VL seuroissa.
Jeesus sanoi, heidän kaltaisien on… Hän todella tarkoitti lasta, joka jo tajuaa, mitä opetetaan, ei noita huutajia.
Joten hyvä, ette puhunut mitään olisit ollut väärässä.,

Saarnan tekstinä oli katkelma Jobin kirjasta, niiltä ajoilta, jolloin Job oli jo uudelleen päässyt jaloilleen. Puheessa kerrattiin Jobin kärsimyksiä. Puhuja mainitsi itse menestyneensä, ja hänellä oli ollut sellainen rukouksen mieli, ettei suuria kärsimyksiä ja koettelemuksia hänen elämäänsä tulisi.

Minä en ole menestynyt. Minulla oikeastaan ei ole mitään. Paitsi usko. Mutta sen sijaan seuralaiseni on menestynyt. Olen monessa riippuvainen hänen armostaan ja hyväntahtoisuudestaan. Ajattelin, että mahdollisesti Joosefkin pitkällä Egyptin reissullaan monesti oli riippuvainen taloudellisesti paremmin menestyneistä. ** Ketä tarkoitat? Mistä Joosef oli riippuvainen?
Mutta nuo kännykkä ihmiset, sehän on sama kun vasikan juominen, emäntä heitti kurrin selkään – kunhan hänessä on.
Riittää kun on ”jumalan valtakunnassa”, kuten kurri vasikan selässä.
Kukaan seuravieraista ei pyytänyt siunausta eikä syntejään anteeksi. Minä halusin yleisestä saarnasta uskoa evankeliumin, jotta taas jaksaisin huomiseen. Saarnaaja toki muisti pyytää omia syntejään anteeksi.** Jos HÄN OLI LIIAN MENSTYNYT, väärin konstein.

Poistuessamme muutamat 10-13 vuotiaat eteisessä ja portailla heittivät meille herjaa, koska seuralaisellani oli korvakorut. Voisivatkohan hämeenlinnalaiset kristityt ehkä omissa neuvonpidoissaan kiinnittää enemmän huomiota tapakasvatukseen?** No sekin, älä sekoita kristittyjä uskomassa oleviin. Se on häpeällistä.
Mutta sellaista on Vl- kasvatus.
Miten satunnainen seuroihintulija muka voisi tietää, että korvakorut ovat kadotuksen merkki?** Ei mitenkään, kun kotikasvatuksesta ja kristillisyyden puutteesta.

Poistuessamme panimme merkille, että nuoret olivat vallanneet tupakkapaikan, ulko-ovesta vasemmalla.** Amen. Se pelastaa ja pitää keuhkot kunnossa.

Seuralaiseni ehdotti, että seuraavaksi menisimme evankelinsluterilaisen kirkon jumalanpalvelukseen ja sitten esikoislestadiolaisten seuroihin ja myös helluntailaisten kokoukseen.
Koska olen taloudellisesti riippuvainen seuralaisestani, en rohjennut vastustaaa ehdotusta, vaikka mielessäni olikin, että ehdotan taas tilaisuuden tullen menemistä rauhanyhdistyksen seuroihin...** Kirjoittele sitten.
Kes.

Äänestä
  • Itse Vanhoillislestadiolaisuudesta melko parodoksaalisen opetuksen vuoksi eronneena suosittelisin tutustumista johonkin näihin vapaisiin suuntiin. Ne ovat kuitenkin seurakuntina melko suuria, jolloin pääset(te) porukkaan mukaan. Kukaan ei teitä katsele. Se tosiaan hävetti lestana ollessa, kun seuroihin tuli joku "uskosta" osaton sitä tuijotti suurin osa ihmisistä ihan lapsista vanhuksiin, kuin lehmä uutta veräjää.

    Itse olen noissa tilaisuuksissa käynyt ja kesällä Isossa Kirjassa on suuria tilaisuuksia. Nykyisin noissa tilaisuuksissa oikein kehoitetaan välttämään sellaista ubertouhua jossa ihmiset kaatuilee jne. Näiden tilalle on tullut siten näitä pikku citykirkko/seurakuntia jotka on tosiaan karismaattisia, ne ei välttämättä kaikille sovi.

    Toivottavasti löydät itsellesi kotiseurakunnan. Ihan tavallinen Ev.lut seurakunta ei tule sun korkean ajattelukyvyn vuoksi sulle riittämään, kirjoituksesi perusteella ajattelet aika paljon ja syvällisesti, hieno ja kallis lahja. Älä myy sitä väärälle tavalle uskoa.

    Äänestä

  • Onni tääl vaihtelee kirjoitti:

    Itse Vanhoillislestadiolaisuudesta melko parodoksaalisen opetuksen vuoksi eronneena suosittelisin tutustumista johonkin näihin vapaisiin suuntiin. Ne ovat kuitenkin seurakuntina melko suuria, jolloin pääset(te) porukkaan mukaan. Kukaan ei teitä katsele. Se tosiaan hävetti lestana ollessa, kun seuroihin tuli joku "uskosta" osaton sitä tuijotti suurin osa ihmisistä ihan lapsista vanhuksiin, kuin lehmä uutta veräjää.

    Itse olen noissa tilaisuuksissa käynyt ja kesällä Isossa Kirjassa on suuria tilaisuuksia. Nykyisin noissa tilaisuuksissa oikein kehoitetaan välttämään sellaista ubertouhua jossa ihmiset kaatuilee jne. Näiden tilalle on tullut siten näitä pikku citykirkko/seurakuntia jotka on tosiaan karismaattisia, ne ei välttämättä kaikille sovi.

    Toivottavasti löydät itsellesi kotiseurakunnan. Ihan tavallinen Ev.lut seurakunta ei tule sun korkean ajattelukyvyn vuoksi sulle riittämään, kirjoituksesi perusteella ajattelet aika paljon ja syvällisesti, hieno ja kallis lahja. Älä myy sitä väärälle tavalle uskoa.

    kirjoitat
    "Ihan tavallinen Ev.lut seurakunta ei tule sun korkean ajattelukyvyn vuoksi sulle riittämään, kirjoituksesi perusteella ajattelet aika paljon ja syvällisesti, hieno ja kallis lahja."

    Mikä estää ajattelun? Kyllä ev lut kirkon seurakunnassa ajatella saa. Tapoja ajatella on todella runsaasti, niin myös erilaisia tilaisuuksia. Väärä tapa uskoa ja oikea tapa uskoa? Itse käyn oman ev lut seurakuntani messussa joka viikko ja kuutelen seurat sen lisäksi. Usko ja tieto tietona eivät ole ihan sama asia kuitenkaan. Raamatunkin voi tuntea vaikka ulkoa opittuna mutta sen sisäinen tuntemus on jotain muuta.

    1. Kor. 14:20
    Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia. [Room. 16:19 ]

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    No jos sulle Ev.lut messut on paikka jossa saat tyydytyksen...niin ok sulle...ja osanottoni.

    Usko tulee sydämestä. Sillä yksinkertaisella mökinmummolla voi olla sydämessään kirkas uskonymmärrys. Jos sydämenusko puuttu, ei siinä auta mitkään ajattelukyvyt.

    Äänestä

  • "Jos luet, tuontiin lapsia, ei VAUVOJA, jotka itkevät ja huutavat VL seuroissa.
    Jeesus sanoi, heidän kaltaisien on… Hän todella tarkoitti lasta, joka jo tajuaa, mitä opetetaan, ei noita huutajia."

    Jeesuksen esimerkki on lapsen USKOSTA, Ei lapsesta, jossa ilmoitettaisiin lapsen olevan opetusta "tajuavaa".

    Äänestä

  • //// kirjoitti:

    Usko tulee sydämestä. Sillä yksinkertaisella mökinmummolla voi olla sydämessään kirkas uskonymmärrys. Jos sydämenusko puuttu, ei siinä auta mitkään ajattelukyvyt.

    Ilman muuta mökin mummon uskonymmärrys on hyvä asia. Mummo oli minullekin tarkeä.

    Vastasin aiemmalle kirjoittajalle siihen voiko ev. lut. kirkossa saada älyllistäkin ajattelua, jos haluaa. On kaikelaisia raamattupiirejä, joita en itse harrasta, on luentosarjoja, joita kuuntelen. On hiljaisuuden retriittejä, joissa voi olla luentoja, on tuomasmessuja ja pieniä harataustilaisuuksia. Verrattun vapaisiin suuntiin, mitä puuttuu jos älyllisyyteen vedotaan?

    Mitä messuun tulee on sen kaavassa iättömyytensä. Tunteeko sen läheiseksi, riippuu siitä, tunteeko itselleen läheisesksi ehtoollisen sekä uskontunnustuksen suullaan ääneen (tähän uskon, tämä on se perusta). Minulle messuun liittyy lämpimiä lapsuudenmuistojakin. Jos vielä sattuu olemaan hyvä saarnakin, olisi kaikki yhdessä paikassa, mutta harvemmin nykyisin.

    Äänestä

  • Trim Cat kirjoitti:

    "Jos luet, tuontiin lapsia, ei VAUVOJA, jotka itkevät ja huutavat VL seuroissa.
    Jeesus sanoi, heidän kaltaisien on… Hän todella tarkoitti lasta, joka jo tajuaa, mitä opetetaan, ei noita huutajia."

    Jeesuksen esimerkki on lapsen USKOSTA, Ei lapsesta, jossa ilmoitettaisiin lapsen olevan opetusta "tajuavaa".

    Että usko tulee kuulemisesta? Ymmärtääkö nämä rääkyjät Pirin sanomaa hautojen syvyyksistä.

    Näin sen sanoo myös Raamattu ja ukon, ettei nämä rääkyjät vielä todella tajua mitään Pirin sanomasta - katsokaa hautaan, se on syvä ja pimeä.

    Lapsen usko on tässä Jeesuksen kertomuksessa uskominen Isään, omaan Isään, jonka tulee olla luottamuksen arvoinen.

    Lapsi luottaa helpommin kun vanhempi, siksi Hän sanoi näin. Mutta vauva ei luota eikä usko, Hän vaan on, syö ja ulostaa, nukkuu ja itkee.

    Tuo lapsen usko ei ole uskoa, vaan Jumalan itsensä vastuuta lapsesta, jota Jeesus ei kanna. Hänen rooli tule vasta uudestisyntyneiden osalle, kun itse on otettu vastaan Hänet Herrana.

    Vauvan usko uskona Jeesukseen on yhtä kaukana Raamatusta kun perisynti. Kumpaakaan Raamatussa ei esiinny.

    Olisi kornia, jos Jeesuksen vastuu vauvasta olisi olemassa, miten Hän huolehti niistä, jotka olivat ennen Hänen Voiteluaan.

    Kes.

    Äänestä

  • //// kirjoitti:

    Usko tulee sydämestä. Sillä yksinkertaisella mökinmummolla voi olla sydämessään kirkas uskonymmärrys. Jos sydämenusko puuttu, ei siinä auta mitkään ajattelukyvyt.

    valaise hieman?

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Että usko tulee kuulemisesta? Ymmärtääkö nämä rääkyjät Pirin sanomaa hautojen syvyyksistä.

    Näin sen sanoo myös Raamattu ja ukon, ettei nämä rääkyjät vielä todella tajua mitään Pirin sanomasta - katsokaa hautaan, se on syvä ja pimeä.

    Lapsen usko on tässä Jeesuksen kertomuksessa uskominen Isään, omaan Isään, jonka tulee olla luottamuksen arvoinen.

    Lapsi luottaa helpommin kun vanhempi, siksi Hän sanoi näin. Mutta vauva ei luota eikä usko, Hän vaan on, syö ja ulostaa, nukkuu ja itkee.

    Tuo lapsen usko ei ole uskoa, vaan Jumalan itsensä vastuuta lapsesta, jota Jeesus ei kanna. Hänen rooli tule vasta uudestisyntyneiden osalle, kun itse on otettu vastaan Hänet Herrana.

    Vauvan usko uskona Jeesukseen on yhtä kaukana Raamatusta kun perisynti. Kumpaakaan Raamatussa ei esiinny.

    Olisi kornia, jos Jeesuksen vastuu vauvasta olisi olemassa, miten Hän huolehti niistä, jotka olivat ennen Hänen Voiteluaan.

    Kes.

    "vl;HÄN OPETTAA Että usko tulee kuulemisesta? Ymmärtääkö nämä rääkyjät Pirin sanomaa hautojen syvyyksistä."

    Nyt ei pidä sekoittaa uskoon tulemista ja uskon pitämistä.
    Lapsi uskoo ja on Jeesuksen oma, vaikka kuurona ja kastamatta. Lapsen kun ei tarvitse tulla uskoon, koska hänen on jo siinä.
    Opetukset ovat tarkoitettu kuuleville (=ymmärtäville) ja siten lapsuusiän ohittaneille. Siinä ei ole ikärjaa, sillä "jolla korva on se kuulkoon"...siis kuulemisen tarve on sitä suurempi, mitä enemmän ymmärrys, korva on kehittynyt.
    Usko on uskoa uskon mukaan, eikä uskoa ymmärryksen mukaan.

    Kirjoitit: "Usko on uskoa uskon mukaan, eikä uskoa ymmärryksen mukaan. "

    Hienoa! Senpä takia aidon vanhoillislestadiolaisen kannan mukaan uskon tulee perustua yksin Raamattuun eli Jumalan sanaan, eikä ymmärryksen, ei edes seurakunnan ymmärryksen mukaan, koska seurakunta voi erehtyä, niinkuin 1900-luvun alussa yksimielisesti vanhoillislestadiolaisuudessa todettiin ja päätettiin, että uskovaisille riittää YKSIN Raamattu. Seurakunnan neuvot ja ymmärrys ovat toissijaisia Raamatun rinnalla. Varma perusta tulevaisuudellemme ovat: Kristus ja Raamattu eli Jumalan sana.

    Äänestä

  • sitas-riepu, on hyvin kaukana isäsi tai isoisäsi Lenna Pellikan käsityksistä. Lennaan me emme tietenkään usko, mutta voidaan ainakin olettaa, että hänen nöyryytensä oli Jumalalle otollinen. Mikset Sinäkin, Jussi, ajattelisi tätä nyt kun vielä on armon aika?

    Äänestä

  • tytti 87 kirjoitti:

    Kirjoitit: "Usko on uskoa uskon mukaan, eikä uskoa ymmärryksen mukaan. "

    Hienoa! Senpä takia aidon vanhoillislestadiolaisen kannan mukaan uskon tulee perustua yksin Raamattuun eli Jumalan sanaan, eikä ymmärryksen, ei edes seurakunnan ymmärryksen mukaan, koska seurakunta voi erehtyä, niinkuin 1900-luvun alussa yksimielisesti vanhoillislestadiolaisuudessa todettiin ja päätettiin, että uskovaisille riittää YKSIN Raamattu. Seurakunnan neuvot ja ymmärrys ovat toissijaisia Raamatun rinnalla. Varma perusta tulevaisuudellemme ovat: Kristus ja Raamattu eli Jumalan sana.

    "... niinkuin 1900-luvun alussa yksimielisesti vanhoillislestadiolaisuudessa todettiin ja päätettiin, että uskovaisille riittää YKSIN Raamattu.."

    Tämä on ristiriidassa, "..Uljas lisäksi varoitteli alustuksessaan pitäytymisestä yksin Raamattuun, sanoen ”Jos ylimpänä ohjeena pidetään Raamattua ja Jumalan sanaa ilmaa seurakuntaäidin hoitoa, niin joudutaan pian ulos Jumalan seurakunnasta.”
    Teksti esintyy toki muuallakin, poimin sen tällä kertaa.. http://freepathways.wordpress.com/2009/09/24/kysymys-kuuliaisuudesta/ , Otsikko:Maitojyvä.

    Kun ajattelet ja vertaat sitä aiemman linkin tekstiä ja tämän linkin tekstiä, niin ymmärrät varmaan "seurakunnan yksimielisyyden" aivan eri valossa.

    "..koska seurakunta voi erehtyä.."
    Raamatussa esiintyy erehtyväisiä seurakuntia, mutta vl-opissa seurakunta on "totuuden patsas ja perustus."

    Eli tuolla "erehtymättömyysopilla" kikkaillaan tarpeen mukaa, tiedätkö sinä, kumpi opetus nykyisin on voimassa?

    Vaikea sanoa, koska sillä kikkaillaan tarpeen mukaan. Itse olen sitä mieltä, että erehtymättömyysoppi on pääosin voimassa, mutta isäni on kyllä toista mieltä.

    Äänestä

  • tytti 87 kirjoitti:

    Vaikea sanoa, koska sillä kikkaillaan tarpeen mukaan. Itse olen sitä mieltä, että erehtymättömyysoppi on pääosin voimassa, mutta isäni on kyllä toista mieltä.

    Seurakunta on itse keksinyt sen seurakunnan erehtymättömyyden. Sillä opetuksella ajettiin läpi ns. henkioppi.
    Nyt siitä ei haluta puhua mitään...syynä lienee se, että joku muistaa vielä asiat..! Samalla väännettiin ns. Omatunto seurakunnalle alamaiseksi..! (so= mahdollistaa muuttumattomien oppien muuttamisen seurakunnan johtohenkilöiden mielipiteiden mukaan)

    Raamattu kertoo mm.ssaa 7- seurakunnasta, olivatko ne kaikki oikeassa? Kysypä isältäsi?

    Raamatussa kerrotaan, että Jumalan elävän Jumalan seurakunta on totuuden patsas ja perustus. On syytä muistaa, että perustus on Pietari kallio. Jeesus näet lupasi rakentaa seurakuntansa Pietarin päälle. Lupaus tuli sen jälkeen, kun Pietari oli TUNNUSTANUT Jeesuksen. Siis se on TUNNUSTUKEN päälle rakennettu seurakunta.
    Kysy nyt isältäsi, onko uskoa tunnustava ihminen erehtymätön?

    Ts. Totuus on vain Kristuksen päälle rakennettu usko. Jeesus sanoo, "minä olen tie, totuus..jne. Ihminen voi omistaa vähän sitä totuutta uskomalla.

    Äänestä

  • Trim Cat kirjoitti:

    "vl;HÄN OPETTAA Että usko tulee kuulemisesta? Ymmärtääkö nämä rääkyjät Pirin sanomaa hautojen syvyyksistä."

    Nyt ei pidä sekoittaa uskoon tulemista ja uskon pitämistä.
    Lapsi uskoo ja on Jeesuksen oma, vaikka kuurona ja kastamatta. Lapsen kun ei tarvitse tulla uskoon, koska hänen on jo siinä.
    Opetukset ovat tarkoitettu kuuleville (=ymmärtäville) ja siten lapsuusiän ohittaneille. Siinä ei ole ikärjaa, sillä "jolla korva on se kuulkoon"...siis kuulemisen tarve on sitä suurempi, mitä enemmän ymmärrys, korva on kehittynyt.
    Usko on uskoa uskon mukaan, eikä uskoa ymmärryksen mukaan.

    Nyt ei pidä sekoittaa uskoon tulemista ja uskon pitämistä.
    Lapsi uskoo ja on Jeesuksen oma, vaikka kuurona ja kastamatta. Lapsen kun ei tarvitse tulla uskoon, koska hänen on jo siinä. ** Missä niin Raamatussa sanotaan, siis Vanhassa Testamentissa, oliko Jeesus silloin Kristus?
    Opetukset ovat tarkoitettu kuuleville (=ymmärtäville) ja siten lapsuusiän ohittaneille. ** Missä kohti Raamatussa on esimerkki että joku tulee uskoon Kristukseen, ennen ymmärrystä.
    Voit tutustua vaikka Hoviherraan, joka oli uskossa, mutta ei tiennyt, että lupus on jo tullut, siis Kristus, Hän otti Kristuksen vastaan, ja tuli kristityksi, uudestisyntyi ja kastettiin. Näin menettelee kristitty, ei VL?
    ApT 8;
    26 Herran enkeli puhui Filippokselle: "Lähde etelään päin ja mene tielle, joka vie Jerusalemista Gazaan ja on autio."
    27 Filippos lähti sinne. Juuri silloin sitä tietä tuli mahtava etiopialainen hoviherra, eunukki, joka hoiti Etiopian kuningattaren eli kandaken koko omaisuutta. Hän oli käynyt Jerusalemissa pyhiinvaellusmatkalla
    28 ja oli nyt palaamassa kotiin, istui vaunuissaan ja LUKI PROFEETTA JESAJAN KIRJAA ( oli siis uskossa )
    29 Henki sanoi Filippokselle: "Mene lähemmäs ja pysyttele vaunujen vieressä."
    30 Filippos juoksi vaunujen luo, ja kuullessaan miehen lukevan profeetta Jesajaa hän sanoi: "Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?"
    31 Mies vastasi: "Kuinka ymmärtäisin, KUN KUKAAN EI MINUA NEUVO." Hän pyysi Filipposta nousemaan vaunuihin ja istumaan vierellään.
    32 Kohta, jota hän kirjasta luki, oli tämä: -- Niin kuin lammas hänet vietiin teuraaksi, niin kuin karitsa, joka on ääneti keritsijänsä edessä, ei hänkään suutansa avannut. ( Tässä Jesaja puhuu Jeesuskesta, ja jos Hänet ostat vastaan ja kastetaan, pelastuu, MITEN ON VAUVASI KANSSA? )
    33 Kun hänet alennettiin, hänen tuomionsa otettiin pois. Kuka voi laskea hänen jälkeläistensä määrän? Hänen elämänsä otetaan pois maan päältä.
    34 Hoviherra sanoi Filippokselle: "Voisitko sanoa, kenestä profeetta puhuu, itsestäänkö vai jostakin toisesta?"
    35 Filippos rupesi puhumaan, aloitti tuosta kirjoitusten kohdasta JA JULISTI MIHELLE EVANKELIUMIA JEESUSKESTA ( Toi Hänelle eteen Herran, sen tilalle, mitä Hän oli ennen Herranaan pitänyt )
    36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. ESTÄÄKÖ MIKÄÄN KASTAMASTA MINUA?"
    37 Filippos sanoi hänelle: "JOS KOKO SYDÄMMESTÄSI USKOT ( että JEESUS ON HERRA ), se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, ETTÄ JEESUS ON HERRA JA on Jumalan Poika

    38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos KASTOI HÄNET

    Tehdäänkö näin uskoon tulevista VL;istä.
    Hoviherraa oli Jumala itse huolehtinut siihen asti, kunnes Hän erotti oikean väärästä, sitten Hän on omalla vastuullaan niin kauna, kunnes Hän LÖYTÄÄ JEESUKSEN.
    Usko on uskoa uskon mukaan, eikä uskoa ymmärryksen mukaan.** Usko MIHIN???? Ja miksi se pitää hoitaa rauhanyhdistyksellä?

    "Missä kohti Raamatussa on esimerkki että joku tulee uskoon Kristukseen, ennen ymmärrystä."

    Lapsen kohdalla valinnan on tehnyt Jeesus. Lapsen ei siten tarvitse tulla yhtään mihinkää.
    Lapsen kasvaessa hänen tulee itse huolehtia, ettei kävele liian kauas Jeesuksesta. Vastuu kasvaa tiedon myötä.
    "Miten vauva TODISTAA USKOSTAAN Herraan?"
    Vauva on "Jeesuksen sylissä", kenen tulisi Jeesukselle todistaa, että Hänellä on vauva sylissä?

    "Voit tutustua vaikka Hoviherraan.." Hoviherra ei tainnut olla kuitenkaan enää lapsi...?

    "Usko on uskoa uskon mukaan, eikä uskoa ymmärryksen mukaan.** Usko MIHIN???? Ja miksi se pitää hoitaa rauhanyhdistyksellä?"

    Ei kait kukaan niin edes opeta, että se pitäisi rauhanyhdistyksellä hoitaa?

    On niin että se mikä on Hengellinen koti , siellä on tuttua ja turvallista .
    Kaikki hoituu tai sitten ei .

    Äänestä

  • Trim Cat kirjoitti:

    "Missä kohti Raamatussa on esimerkki että joku tulee uskoon Kristukseen, ennen ymmärrystä."

    Lapsen kohdalla valinnan on tehnyt Jeesus. Lapsen ei siten tarvitse tulla yhtään mihinkää.
    Lapsen kasvaessa hänen tulee itse huolehtia, ettei kävele liian kauas Jeesuksesta. Vastuu kasvaa tiedon myötä.
    "Miten vauva TODISTAA USKOSTAAN Herraan?"
    Vauva on "Jeesuksen sylissä", kenen tulisi Jeesukselle todistaa, että Hänellä on vauva sylissä?

    "Voit tutustua vaikka Hoviherraan.." Hoviherra ei tainnut olla kuitenkaan enää lapsi...?

    "Usko on uskoa uskon mukaan, eikä uskoa ymmärryksen mukaan.** Usko MIHIN???? Ja miksi se pitää hoitaa rauhanyhdistyksellä?"

    Ei kait kukaan niin edes opeta, että se pitäisi rauhanyhdistyksellä hoitaa?

    Lapsen kohdalla valinnan on tehnyt Jeesus. Lapsen ei siten tarvitse tulla yhtään mihinkää. ** Valaisetko, miten ja missä Jeesus on tämän valinnan tehnyt, ja miten Jeesus valitsi nämä pienokaiset enne tänne kirkastumistaan.

    Lapsen kasvaessa hänen tulee itse huolehtia, ettei kävele liian kauas Jeesuksesta. Vastuu kasvaa tiedon myötä. ** Olet tässä väärässä Trim. Vauvoisat huoleehtii Jumala, ja ihminen ottaa sitten vastaan Jeesuksen.

    Mistään et löydä tukea Raamatulle, että Jeesus olisi KETÄÄN KOSKAAN HYJÄNNYT?

    Ei kait kukaan niin edes opeta, että se pitäisi rauhanyhdistyksellä hoitaa? * Mutta vastaamatta kuitenkin jäi?

    Jokainen lapsi on Jumalan luoma ja Jumalalle kelpaava sellaisenaan. Jumala ei luo lapseen kadotusta tai muutakaan pahuutta. Jumalan varhainen valinta tulee esille mm:ssa Gal. 1:15, tai Jer. 1:5 "..Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni..".

    "Lapsen kasvaessa hänen tulee itse huolehtia, ettei kävele liian kauas Jeesuksesta. Vastuu kasvaa tiedon myötä. ** Olet tässä väärässä Trim. Vauvoisat huoleehtii Jumala, ja ihminen ottaa sitten vastaan Jeesuksen."

    Jahas, Jos sano, että Jeesus huolehtii, niin sinä sanot, että Jumala ja kun sanon Jumala, niin sinä sanot Jees...?
    Se on sama asia.

    "Mistään et löydä tukea Raamatulle, että Jeesus olisi KETÄÄN KOSKAAN HYLJÄNNYT?"
    En kait sellaista ole kirjoittanutkaan? Laita linkki, jos olen..? Puhuin lapsen kävelemisesta pois...!

    "Ei kait kukaan niin edes opeta, että se pitäisi rauhanyhdistyksellä hoitaa? * Mutta vastaamatta kuitenkin jäi?"

    Ymmärtänet, ettei voi vastata kysymykseen "miksi opetetaan..", jos sellaista opetusta ei ole kysyjällä näyttää toteen.
    Tämä palstahan vilisee juuri tälläisia heittoja, "miksi rikollisia suojellaan", "miksi poliisi ei tutki", jne.

    Tietääksen sellaista opetusta ei ole, jossa uskoa nimenomaan "pitää hoitaa rauhanyhdistyksellä".

    Jokainen lapsi on Jumalan luoma ja Jumalalle kelpaava sellaisenaan. Jumala ei luo lapseen kadotusta tai muutakaan pahuutta. Jumalan varhainen valinta tulee esille mm:ssa Gal. 1:15, tai Jer. 1:5 "..Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni..". ** Juuri näin olen ajatellut. Amen. Jumala sen tekee lapsen osalta, Jeesus Hänen, joka Häneen turvaa, tietoisesti.

    Se on sama asia. ** OK.

    En kait sellaista ole kirjoittanutkaan? Laita linkki, jos olen..? Puhuin lapsen kävelemisesta pois...! ** Taisin ymmärtää väärin…. Hienoa se, että paljon jo nykyisin ajattelemme samoin.

    Tämä palstahan vilisee juuri tälläisia heittoja, "miksi rikollisia suojellaan", "miksi poliisi ei tutki", jne. ** Näin se valitettavasti on. Toivottavasti en minä masenna Sinua, sillä koen, että molemmat haluaa hyvää.

    Tietääksen sellaista opetusta ei ole, jossa uskoa nimenomaan "pitää hoitaa rauhanyhdistyksellä".** Kyllä sitä Oulun puolessa on, mutta mm tänään Pookin seuroissa eka vanha puhuja puhui tosi hyvin, oli Jumalan mies.

    Sain muuten kranattia eräältä arvostamaltani Vl henkilöltä eilen iltapäivällä, mutta käsittääkseni Hän tajusi tilanteen, minullehan aina voi kirjoittaa, tutut ja tuntemattomat.

    Hyvää Hän tarkoitti, ei pahaa.

    Shalom

    Kes.

    Äänestä

  • Trim Cat kirjoitti:

    "Missä kohti Raamatussa on esimerkki että joku tulee uskoon Kristukseen, ennen ymmärrystä."

    Lapsen kohdalla valinnan on tehnyt Jeesus. Lapsen ei siten tarvitse tulla yhtään mihinkää.
    Lapsen kasvaessa hänen tulee itse huolehtia, ettei kävele liian kauas Jeesuksesta. Vastuu kasvaa tiedon myötä.
    "Miten vauva TODISTAA USKOSTAAN Herraan?"
    Vauva on "Jeesuksen sylissä", kenen tulisi Jeesukselle todistaa, että Hänellä on vauva sylissä?

    "Voit tutustua vaikka Hoviherraan.." Hoviherra ei tainnut olla kuitenkaan enää lapsi...?

    "Usko on uskoa uskon mukaan, eikä uskoa ymmärryksen mukaan.** Usko MIHIN???? Ja miksi se pitää hoitaa rauhanyhdistyksellä?"

    Ei kait kukaan niin edes opeta, että se pitäisi rauhanyhdistyksellä hoitaa?

    Lapsen kohdalla valinnan on tehnyt Jeesus. Lapsen ei siten tarvitse tulla yhtään mihinkää. ** Miten niin Jeesus, koska Hän ei vedä aikuistakaan, vaan Isä.

    Jeesus olisi puolueellinen, sillä Hän on ollut valo vain 2000v. ja maailma eli ennen häntä huomattavasti kauemmin, EIKÄ HÄN HUOLEHTINUTKJAAN HEISTÄ?

    Vauva on "Jeesuksen sylissä", kenen tulisi Jeesukselle todistaa, että Hänellä on vauva sylissä? ** Miten sokea sokeaa opettaa? Kastamaton todistaa? Hui. Ja jääkö todistustaakan haltialle sitten tulevat synnit myös?

    Hoviherrajuttu jäi kokonaan vastaamatta.

    Ei kait kukaan niin edes opeta, että se pitäisi rauhanyhdistyksellä hoitaa?** Ei muut kun VL;t.

    ApT 8:
    12 "..kääntyivät uskomaan...he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."
    13. "..Simon itse uskoi, ja hänet kastettiin."
    16 "Henki näet ei ollut ...heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen"
    17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen.

    Siis oli kastettu, mutta ei ollut henkeä vielä saanut kasteessa...panivat kätensä heidän päälleen----ja he saivat Pyhän Hengen.

    Vaikkapa tässä:
    37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."

    Huomaa hoviherran vastaus: "minä uskon!" Hoviherra siis uskoi Jumalan poikaan, ei sitä järki ja ymmärys selittänyn, vaan hän uskoi.

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    kirjoitat
    "Ihan tavallinen Ev.lut seurakunta ei tule sun korkean ajattelukyvyn vuoksi sulle riittämään, kirjoituksesi perusteella ajattelet aika paljon ja syvällisesti, hieno ja kallis lahja."

    Mikä estää ajattelun? Kyllä ev lut kirkon seurakunnassa ajatella saa. Tapoja ajatella on todella runsaasti, niin myös erilaisia tilaisuuksia. Väärä tapa uskoa ja oikea tapa uskoa? Itse käyn oman ev lut seurakuntani messussa joka viikko ja kuutelen seurat sen lisäksi. Usko ja tieto tietona eivät ole ihan sama asia kuitenkaan. Raamatunkin voi tuntea vaikka ulkoa opittuna mutta sen sisäinen tuntemus on jotain muuta.

    1. Kor. 14:20
    Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia. [Room. 16:19 ]

    Älkää tuomitko ettei teitä TUOMITTAISI. Ellette te anna ihmisille anteeksi ei teillekään anneta.

    Äänestä

  • omavalinta kirjoitti:

    No jos sulle Ev.lut messut on paikka jossa saat tyydytyksen...niin ok sulle...ja osanottoni.

    Ulkokultaiset Matteus 23

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Että usko tulee kuulemisesta? Ymmärtääkö nämä rääkyjät Pirin sanomaa hautojen syvyyksistä.

    Näin sen sanoo myös Raamattu ja ukon, ettei nämä rääkyjät vielä todella tajua mitään Pirin sanomasta - katsokaa hautaan, se on syvä ja pimeä.

    Lapsen usko on tässä Jeesuksen kertomuksessa uskominen Isään, omaan Isään, jonka tulee olla luottamuksen arvoinen.

    Lapsi luottaa helpommin kun vanhempi, siksi Hän sanoi näin. Mutta vauva ei luota eikä usko, Hän vaan on, syö ja ulostaa, nukkuu ja itkee.

    Tuo lapsen usko ei ole uskoa, vaan Jumalan itsensä vastuuta lapsesta, jota Jeesus ei kanna. Hänen rooli tule vasta uudestisyntyneiden osalle, kun itse on otettu vastaan Hänet Herrana.

    Vauvan usko uskona Jeesukseen on yhtä kaukana Raamatusta kun perisynti. Kumpaakaan Raamatussa ei esiinny.

    Olisi kornia, jos Jeesuksen vastuu vauvasta olisi olemassa, miten Hän huolehti niistä, jotka olivat ennen Hänen Voiteluaan.

    Kes.

    Hyi mikä hirviö. MATTEUS 21 HUORAT JA JUOPOT MENEE ENNEMMIN TAIVAASEEN KUIN ..omavanhurskaat ulkokultaiset fariseukset .. Koska huorat ja juopot uskoo.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    valaise hieman?

    Sydämen uskolla.

    Äänestä

  • Trim Cat kirjoitti:

    "vl;HÄN OPETTAA Että usko tulee kuulemisesta? Ymmärtääkö nämä rääkyjät Pirin sanomaa hautojen syvyyksistä."

    Nyt ei pidä sekoittaa uskoon tulemista ja uskon pitämistä.
    Lapsi uskoo ja on Jeesuksen oma, vaikka kuurona ja kastamatta. Lapsen kun ei tarvitse tulla uskoon, koska hänen on jo siinä.
    Opetukset ovat tarkoitettu kuuleville (=ymmärtäville) ja siten lapsuusiän ohittaneille. Siinä ei ole ikärjaa, sillä "jolla korva on se kuulkoon"...siis kuulemisen tarve on sitä suurempi, mitä enemmän ymmärrys, korva on kehittynyt.
    Usko on uskoa uskon mukaan, eikä uskoa ymmärryksen mukaan.

    Väärä opettaja väärä profeetta iski taas.

    Äänestä

  • Trim Cat kirjoitti:

    Seurakunta on itse keksinyt sen seurakunnan erehtymättömyyden. Sillä opetuksella ajettiin läpi ns. henkioppi.
    Nyt siitä ei haluta puhua mitään...syynä lienee se, että joku muistaa vielä asiat..! Samalla väännettiin ns. Omatunto seurakunnalle alamaiseksi..! (so= mahdollistaa muuttumattomien oppien muuttamisen seurakunnan johtohenkilöiden mielipiteiden mukaan)

    Raamattu kertoo mm.ssaa 7- seurakunnasta, olivatko ne kaikki oikeassa? Kysypä isältäsi?

    Raamatussa kerrotaan, että Jumalan elävän Jumalan seurakunta on totuuden patsas ja perustus. On syytä muistaa, että perustus on Pietari kallio. Jeesus näet lupasi rakentaa seurakuntansa Pietarin päälle. Lupaus tuli sen jälkeen, kun Pietari oli TUNNUSTANUT Jeesuksen. Siis se on TUNNUSTUKEN päälle rakennettu seurakunta.
    Kysy nyt isältäsi, onko uskoa tunnustava ihminen erehtymätön?

    Ts. Totuus on vain Kristuksen päälle rakennettu usko. Jeesus sanoo, "minä olen tie, totuus..jne. Ihminen voi omistaa vähän sitä totuutta uskomalla.

    Pojan usko pelastaa ei ihmisten teot. Eikä mielipiteet . Tietysti pitää pyrkiä hyviin tekoihin mutta ne ei pelasta.

    Äänestä

  • Trim Cat kirjoitti:

    "Missä kohti Raamatussa on esimerkki että joku tulee uskoon Kristukseen, ennen ymmärrystä."

    Lapsen kohdalla valinnan on tehnyt Jeesus. Lapsen ei siten tarvitse tulla yhtään mihinkää.
    Lapsen kasvaessa hänen tulee itse huolehtia, ettei kävele liian kauas Jeesuksesta. Vastuu kasvaa tiedon myötä.
    "Miten vauva TODISTAA USKOSTAAN Herraan?"
    Vauva on "Jeesuksen sylissä", kenen tulisi Jeesukselle todistaa, että Hänellä on vauva sylissä?

    "Voit tutustua vaikka Hoviherraan.." Hoviherra ei tainnut olla kuitenkaan enää lapsi...?

    "Usko on uskoa uskon mukaan, eikä uskoa ymmärryksen mukaan.** Usko MIHIN???? Ja miksi se pitää hoitaa rauhanyhdistyksellä?"

    Ei kait kukaan niin edes opeta, että se pitäisi rauhanyhdistyksellä hoitaa?

    Et sitten helluntailainen jatka enää tätä pilkkaamusta ja vauvojen vihaamista täällä missään luterilaisillakaan sivuilla.

    Äänestä

  • Trim Cat kirjoitti:

    Jokainen lapsi on Jumalan luoma ja Jumalalle kelpaava sellaisenaan. Jumala ei luo lapseen kadotusta tai muutakaan pahuutta. Jumalan varhainen valinta tulee esille mm:ssa Gal. 1:15, tai Jer. 1:5 "..Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni..".

    "Lapsen kasvaessa hänen tulee itse huolehtia, ettei kävele liian kauas Jeesuksesta. Vastuu kasvaa tiedon myötä. ** Olet tässä väärässä Trim. Vauvoisat huoleehtii Jumala, ja ihminen ottaa sitten vastaan Jeesuksen."

    Jahas, Jos sano, että Jeesus huolehtii, niin sinä sanot, että Jumala ja kun sanon Jumala, niin sinä sanot Jees...?
    Se on sama asia.

    "Mistään et löydä tukea Raamatulle, että Jeesus olisi KETÄÄN KOSKAAN HYLJÄNNYT?"
    En kait sellaista ole kirjoittanutkaan? Laita linkki, jos olen..? Puhuin lapsen kävelemisesta pois...!

    "Ei kait kukaan niin edes opeta, että se pitäisi rauhanyhdistyksellä hoitaa? * Mutta vastaamatta kuitenkin jäi?"

    Ymmärtänet, ettei voi vastata kysymykseen "miksi opetetaan..", jos sellaista opetusta ei ole kysyjällä näyttää toteen.
    Tämä palstahan vilisee juuri tälläisia heittoja, "miksi rikollisia suojellaan", "miksi poliisi ei tutki", jne.

    Tietääksen sellaista opetusta ei ole, jossa uskoa nimenomaan "pitää hoitaa rauhanyhdistyksellä".

    Jere puhuu nyt profetiaa Jeesuksen syntymisestä maan päälle. Profetiat täyttyi kun Jeesus tuli. Olet eksyttäjä hehivahellari vaparisynagogaa.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Jokainen lapsi on Jumalan luoma ja Jumalalle kelpaava sellaisenaan. Jumala ei luo lapseen kadotusta tai muutakaan pahuutta. Jumalan varhainen valinta tulee esille mm:ssa Gal. 1:15, tai Jer. 1:5 "..Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni..". ** Juuri näin olen ajatellut. Amen. Jumala sen tekee lapsen osalta, Jeesus Hänen, joka Häneen turvaa, tietoisesti.

    Jahas, Jos sano, että Jeesus huolehtii, niin sinä sanot, että Jumala ja kun sanon Jumala, niin sinä sanot Jees...?
    Se on sama asia. ** OK.

    En kait sellaista ole kirjoittanutkaan? Laita linkki, jos olen..? Puhuin lapsen kävelemisesta pois...! ** Taisin ymmärtää väärin…. Hienoa se, että paljon jo nykyisin ajattelemme samoin.

    Ymmärtänet, ettei voi vastata kysymykseen "miksi opetetaan..", jos sellaista opetusta ei ole kysyjällä näyttää toteen.
    Tämä palstahan vilisee juuri tälläisia heittoja, "miksi rikollisia suojellaan", "miksi poliisi ei tutki", jne. ** Näin se valitettavasti on. Toivottavasti en minä masenna Sinua, sillä koen, että molemmat haluaa hyvää.

    Tietääksen sellaista opetusta ei ole, jossa uskoa nimenomaan "pitää hoitaa rauhanyhdistyksellä".** Kyllä sitä Oulun puolessa on, mutta mm tänään Pookin seuroissa eka vanha puhuja puhui tosi hyvin, oli Jumalan mies.

    Sain muuten kranattia eräältä arvostamaltani Vl henkilöltä eilen iltapäivällä, mutta käsittääkseni Hän tajusi tilanteen, minullehan aina voi kirjoittaa, tutut ja tuntemattomat.

    Hyvää Hän tarkoitti, ei pahaa.

    Shalom

    Kes.

    Juutalainen ei vaan löydä Jeesusta kirjoittaa kaikille sivuille samaa paskaa älkää eksykö.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Lapsen kohdalla valinnan on tehnyt Jeesus. Lapsen ei siten tarvitse tulla yhtään mihinkää. ** Miten niin Jeesus, koska Hän ei vedä aikuistakaan, vaan Isä.

    Jeesus olisi puolueellinen, sillä Hän on ollut valo vain 2000v. ja maailma eli ennen häntä huomattavasti kauemmin, EIKÄ HÄN HUOLEHTINUTKJAAN HEISTÄ?

    "Miten vauva TODISTAA USKOSTAAN Herraan?"
    Vauva on "Jeesuksen sylissä", kenen tulisi Jeesukselle todistaa, että Hänellä on vauva sylissä? ** Miten sokea sokeaa opettaa? Kastamaton todistaa? Hui. Ja jääkö todistustaakan haltialle sitten tulevat synnit myös?

    Hoviherrajuttu jäi kokonaan vastaamatta.

    Ei kait kukaan niin edes opeta, että se pitäisi rauhanyhdistyksellä hoitaa?** Ei muut kun VL;t.

    Kes.

    Jumalauta tää sama vauvojen vihaajajuutalainen 😈✡️🦄joka sinulla älkää vaan kastako vauvoja synagoga.

    Äänestä

  • omavalinta kirjoitti:

    No jos sulle Ev.lut messut on paikka jossa saat tyydytyksen...niin ok sulle...ja osanottoni.

    Minkä HELVETIN TYYYYYDYTYKSEN. MENETKÖ ITSEÄSI TYYDYTTELEMÄÄN LESTOIHIN.

    Äänestä

  • Trim Cat kirjoitti:

    "Jos luet, tuontiin lapsia, ei VAUVOJA, jotka itkevät ja huutavat VL seuroissa.
    Jeesus sanoi, heidän kaltaisien on… Hän todella tarkoitti lasta, joka jo tajuaa, mitä opetetaan, ei noita huutajia."

    Jeesuksen esimerkki on lapsen USKOSTA, Ei lapsesta, jossa ilmoitettaisiin lapsen olevan opetusta "tajuavaa".

    Kerrotko juutalaishellari miksi pyörit näillä sivuilla.

    Äänestä

  • Trim Cat kirjoitti:

    "vl;HÄN OPETTAA Että usko tulee kuulemisesta? Ymmärtääkö nämä rääkyjät Pirin sanomaa hautojen syvyyksistä."

    Nyt ei pidä sekoittaa uskoon tulemista ja uskon pitämistä.
    Lapsi uskoo ja on Jeesuksen oma, vaikka kuurona ja kastamatta. Lapsen kun ei tarvitse tulla uskoon, koska hänen on jo siinä.
    Opetukset ovat tarkoitettu kuuleville (=ymmärtäville) ja siten lapsuusiän ohittaneille. Siinä ei ole ikärjaa, sillä "jolla korva on se kuulkoon"...siis kuulemisen tarve on sitä suurempi, mitä enemmän ymmärrys, korva on kehittynyt.
    Usko on uskoa uskon mukaan, eikä uskoa ymmärryksen mukaan.

    Se nyt on niin että KUUROKIN KUULEE EVANKELIUMIN MUTTA ETSIKKO AIKANSA HUKANNUT KADOTETTU JUUTALAINEN EI KUULE. EIKÄ NÄE.

    Äänestä

  • Trim Cat kirjoitti:

    "Missä kohti Raamatussa on esimerkki että joku tulee uskoon Kristukseen, ennen ymmärrystä."

    Lapsen kohdalla valinnan on tehnyt Jeesus. Lapsen ei siten tarvitse tulla yhtään mihinkää.
    Lapsen kasvaessa hänen tulee itse huolehtia, ettei kävele liian kauas Jeesuksesta. Vastuu kasvaa tiedon myötä.
    "Miten vauva TODISTAA USKOSTAAN Herraan?"
    Vauva on "Jeesuksen sylissä", kenen tulisi Jeesukselle todistaa, että Hänellä on vauva sylissä?

    "Voit tutustua vaikka Hoviherraan.." Hoviherra ei tainnut olla kuitenkaan enää lapsi...?

    "Usko on uskoa uskon mukaan, eikä uskoa ymmärryksen mukaan.** Usko MIHIN???? Ja miksi se pitää hoitaa rauhanyhdistyksellä?"

    Ei kait kukaan niin edes opeta, että se pitäisi rauhanyhdistyksellä hoitaa?

    Helluntaihullu synagogalta ✡️😈

    Äänestä

  • Trim Cat kirjoitti:

    ApT 8:
    12 "..kääntyivät uskomaan...he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."
    13. "..Simon itse uskoi, ja hänet kastettiin."
    16 "Henki näet ei ollut ...heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen"
    17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen.

    Siis oli kastettu, mutta ei ollut henkeä vielä saanut kasteessa...panivat kätensä heidän päälleen----ja he saivat Pyhän Hengen.

    "Missä kohti Raamatussa on esimerkki että joku tulee uskoon Kristukseen, ennen ymmärrystä."
    Vaikkapa tässä:
    37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."

    Huomaa hoviherran vastaus: "minä uskon!" Hoviherra siis uskoi Jumalan poikaan, ei sitä järki ja ymmärys selittänyn, vaan hän uskoi.

    Ei nyt millään pahalla mutta juutalaisilla on PEITE .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se nyt on niin että KUUROKIN KUULEE EVANKELIUMIN MUTTA ETSIKKO AIKANSA HUKANNUT KADOTETTU JUUTALAINEN EI KUULE. EIKÄ NÄE.

    Ennenkuin jatkat, kerro miksi, se on Raamattuun kirjoitettu monesti?
    Älä jää oman luulosi varaan.

    Äänestä

Vaikuttaa siltä, että et ole oikein tyytyväinen missään..kun käyt messussa ja seuroissa. Yritä päättää mitä haluat ja lopeta kerman kuoriminen.

Äänestä
  • Mitä on kerman kuoriminen mielestäsi. Eihän messut ja seurat ole toisiaan pois sulkevia, kun lestadiolaiset kaiketi tällä hetkellä kaikki suunnat kuuluvat ev lut kirkkoon. Messuja järjestävät omasta toimestaan rauhanyhdistyksetkin eikä muutoinkaan messussa käyminen haittaa. Suurilla paikkakunnilla tämä onnistuu eri päivinäkin ja pienemmillä ilmeisesti sunnuntain kuluessa. Ehtoollinen on asia mitä seuroissa ei saa. Itsestä kai riippuu miten usein sitä omasta mielestään kaipaa.

    Äänestä

  • Alistu SRK:n "armoon" kaikkinen kieltoineen ja käskyineen tai mene helvettiin.

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    Mitä on kerman kuoriminen mielestäsi. Eihän messut ja seurat ole toisiaan pois sulkevia, kun lestadiolaiset kaiketi tällä hetkellä kaikki suunnat kuuluvat ev lut kirkkoon. Messuja järjestävät omasta toimestaan rauhanyhdistyksetkin eikä muutoinkaan messussa käyminen haittaa. Suurilla paikkakunnilla tämä onnistuu eri päivinäkin ja pienemmillä ilmeisesti sunnuntain kuluessa. Ehtoollinen on asia mitä seuroissa ei saa. Itsestä kai riippuu miten usein sitä omasta mielestään kaipaa.

    VAIN seuroissa Ry:llä ja kirkossa silloin kun siellä on "uskovainen" pappi saarnaamassa.

    Äänestä

Sillä kukaan ei tiedä, milloin alkaa SRK:n uusi puimatantereen puhdistus. Saatatte tahtomattanne joutua mukaan sellaisiin yöllisiin käräjiin, että ei hyvä heilu jos jäätte seurojen loppumista odottelemaan.

Itse vältyin monelta sunnuntai-öiseltä poistumalla paikalta vaivihkaa vessan kautta loppulaulun aikana. Sillä hoitokokouksen alkaessa kukaan ei enää poistu!

Äänestä

rilla, on apana pilkata ja ylönkatsoa seuroihimme eksyviä epäuskoisia. Mitä te tänne ainoiden oikeiden uskovaisten pakeille höpäjätte, pysykäätte maailman turuilla.

Äänestä
  • älä viiti esittää. Sydämestään uskovaiset haluavat, että kaikki, myös sinä, saisit parannuksen armon ja pääsisit nauttimaan armoa, rauhaa ja iloa jumalan valtakunnassa!

    Äänestä

  • tuani kirjoitti:

    älä viiti esittää. Sydämestään uskovaiset haluavat, että kaikki, myös sinä, saisit parannuksen armon ja pääsisit nauttimaan armoa, rauhaa ja iloa jumalan valtakunnassa!

    aivan selvä tapaus, tosin täytyy tunnustaa, että yritystä oli kovasti jo laitettu peliin.

    Äänestä

  • Kuuntelijoita on 7.

    Äänestä

  • Oliko siellä vanhapiikapenkkiä?

    Äänestä

Eihän oo kovinkaan "tiukkapiposta" porukkaa????

Äänestä
  • linnan seuroissa.

    Siinä ilmoitustaululla selvitettiin uuden toimitalon rakennushanketta. Rauhanyhdistyksen talo tulisi toimimaan myös kaupungin päiväkotina; tästä oli jo olemassa aiesopimus.

    Hämeenlinnan kaupunki ei siis katsele kovinkaan karsaasti uskovaisia, koskapa lyöttäytyy yhteistyöhön rauhanyhdistyksen kanssa.

    Eilen puhujana oli Ilkka Sorsa.

    Äänestä

  • käydä Hämeen- kirjoitti:

    linnan seuroissa.

    Siinä ilmoitustaululla selvitettiin uuden toimitalon rakennushanketta. Rauhanyhdistyksen talo tulisi toimimaan myös kaupungin päiväkotina; tästä oli jo olemassa aiesopimus.

    Hämeenlinnan kaupunki ei siis katsele kovinkaan karsaasti uskovaisia, koskapa lyöttäytyy yhteistyöhön rauhanyhdistyksen kanssa.

    Eilen puhujana oli Ilkka Sorsa.

    levi Sorsalle?

    Äänestä

seuroja tänään sunnuntaina 3.10.2010?

Äänestä

meenlinnassa pidetään seuroja?

Äänestä

***koska siellä totisesti on Jumalan huone***

tapa nauruun. Siellä käärme kutsuu ihmisiä joukkoihinsa.

Äänestä

Tarkoittaako menestyminen rahaa ja taloudellisia asioita?

Äänestä

Seuralaisesi on selvästi Saatanan palvoja. Suosittelen että et olisi hänen seurassaan enää.

Äänestä

Putin hyökkää kohta tännekin

Äänestä

koko ketju on jotenkin aivan lapsellinen sisällöltään ja hengeltään kuin jostain keskiajalta !

Äänestä

JA taas yli 10 v. vanhoja juttuja ! Onko aiheet jo "kaluttu" loppuun ? Hyvähän tuo olisi, jos jätettäisiin VL-väki "rauhaan menemään !! Ihan omalla uskonkäsitylsillään !

Äänestä

Niin sanasta ja sanan ulkopuolelta. Kun puhuu Raamatusta, niin eikö itse pitäis elää niin kuin opettaa.Mutta ei kadehtii toisen omaa, ja ei riitä vaan huijaa sitä itselleen.Ja kun pyydetään maksamaan omin avuin ottamansa niin alkaa runoilla. Käyttää ei lahkolaisia hyväkseen. Salakauppoja vetämistä, ympäristön tuhoamista, toisten nurkkiin jätteen keräämistä. Ei elä niinkun opettaa. Älä ota toisen omaa. Sitä ennen on sanottu nimellä v.....s

Äänestä

Mikä uskominen. Sekö raha ,omaisuus valta, röyhkeys vedättäminen jne.......

Äänestä

Ja on vakka kantensa valinnut. Vai o ko niitä valittuja kuinka monta

Äänestä

Jos raha ja valta on tärkein asia tässä elämässä. Niin ei ole mitään raamatun kanssa. Silloin on myynyt itsensä saatanalle.

Äänestä

Onneksi ei tarvi toivoa mitään pahaa, ihmiselle joka elää eri lailla kun puhuu. Se on kohtalo kun pitää siitä huolen,.Aina saa sillä mitalla kun on muille antanut, .JA sitä nautintoaine korvaa.kaksinaamaista touhua.

Äänestä

Eikö lapsia ja vammaisia pitäisi suojella. Ei täyttynyt tämä yhden osakkaan osalla. Korppi iski missä näki heikoin lenkki.

Äänestä

Niin nyt on alkanut selvitä. Uuden jaon on tehnyt, meillä oli jo jako tehty. Tuli perikuntaan salakaupan takaa.

Äänestä

Muistaako enää mikä on 7 käsky.

Äänestä

Palauta siionin virret vanhapainos. Heti. Tiedät kyllä mihin. Laita vaikka postilaatikkoon.

Äänestä

Uskonto vai raha. Huono yhdistelmä. Korkeinoikeus päättää. Mitä vedättäjät on ahminut.

Äänestä

Lestatko siellä thai bordellissa ravaa. Yksikin vanha ukko vei kotiinsa prostituoituja vaimo yläkerrassa.

Äänestä

Älkää USKOKO näitä tunkeutuu kaikkialle varastaa huijaa kerää rahaa myy kirjojaan estää kastamasta vauvoja uudelleen kastaa aikuisia myy rahasta tavaraa. Nämä estää ihmisiä pelastumasta käännyttää juutalaisuuteen.

Äänestä

Matteus 23 :13-15

Äänestä
  • Matteus Markus Johannes Luukas. Niin hypitään mikä parhaiten Rauhanyhdistykselle Lestadiolaiselle silloikin sopii. Nuo vertaukset ei vapauta pahan teosta. Silloin kun hypitään niin luetaan kuin Piru raamattua. Kähmintää ahmi taasen vääriä kauppoja ,pimeitä kauppoja jne.......

    Äänestä

Ei kun Mooses 3

Äänestä

Ahneus ei ole hyve. Se on synti. Ja ottaa varkain on vielä isompi.

Äänestä

Hämeenlinnan seuroilla on kyllä Suomen näteimmät nuoret naiset.
Pakko alkaa uskovaiseks, ni saa sellasen itelleki.

Terv. Jorma-setä 68 v

Äänestä

Ai viime sunnuntainako?

Äänestä
  • Oletko näsäviisas

    Äänestä

Nämä on henkilölle joka on rauhanyhdistyksessä toimiva ja vanhoilislestadiolainen.onko omatunto puhdas. Paljonko vielä

Äänestä

Hyvää puntarointia, käy kokeilemassa Helluntaita. Siunausta puolestani.

Äänestä
  • Ei uskova voi käydä kokeilemassa. Juuri näin kokeilee lessu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei uskova voi käydä kokeilemassa. Juuri näin kokeilee lessu

    Raamattuhan kehoitta kokeiluun;

    1. Tess. 5:21 Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää.

    1. Joh. 4:1 Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.

    Näin se on jos usko on Raamatullista ja Jeesuksessa.

    Äänestä

  • Sekavaa, en ole lesta, heillä tämä toimii.

    Äänestä

Niin uskotaan ,että kun on epärehellinen , voi saada sen vanhan asian ihan uudeksi

Äänestä

Peru lukee hyppien raamattua.mikä sopii se otetaan.

Äänestä

Tulkaa esikoisten seuroihin..esikoiset.fi
Sinne ovat kaikki tervetulleita

Äänestä

Olisiko mielenosoitus mitään

Äänestä

Tätä ei Jeesus anna anteeksi

Äänestä
  • jesse on kuollu n. 2000 v sitten. Ei se mitään ole pystynyt antamaan anteeksi moneen, moneen vuoteen

    Äänestä

Huutista

Äänestä

Nauttii kun hänestä puhutaan. Joo eihän se mitään kunhan puhutaan vaikka pahaa

Äänestä

Jumala siunaa rehellisyyttä

Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 49 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Hämeenlinnassa. kirjoitti:

Kävin ystäväni kanssa sunnuntaina klo 17.00 seuroissa Hämeenlinnan rauhanyhdistyksellä.

Etukäteen olimme tustuneet Hömeenlinnan rauhanyhdistyksen nettisivustoon. Tiesimme osoitteen. Tiesimme, että yksistyksessä on 190 jäsentä.

Saavuimme alkuvirren aikana. Salissa oli parisensataa seuravierasta. Seuralaiselleni oli yllätys, että paikalla oli paljon nuoria.

Istuuduimme ilmoitustaulun alle ovensuuhun. Ilmoitustaululla esiteltiin erilaisia tonttivaihtoehtoja. Mahdollisesti yksistyksen tarkoituksena on rakentaa uusi toimitalo. Entinen toimitalo näytti ulkoapäin hieman rapistuneelta, mutta sisältä tilat olivat aivan asialliset.

Paikalla oli paljon lapsiperheitä. Isät hoitivat itkeviä ja rimpuilevia lapsia. Seulalaiseni oli sitä mieltä, että noin pieniä lapsia ei pitäisi tuoda seuroihin, koska he häiritsevät muita seuravieraita ja puheeseen keskittymistä. En rohjennut sanoa, että Jeesuksen aikanakin haluttiin estää lasten tuomista Jeesuksen luokse.

Saarnan tekstinä oli katkelma Jobin kirjasta, niiltä ajoilta, jolloin Job oli jo uudelleen päässyt jaloilleen. Puheessa kerrattiin Jobin kärsimyksiä. Puhuja mainitsi itse menestyneensä, ja hänellä oli ollut sellainen rukouksen mieli, ettei suuria kärsimyksiä ja koettelemuksia hänen elämäänsä tulisi.

Minä en ole menestynyt. Minulla oikeastaan ei ole mitään. Paitsi usko. Mutta sen sijaan seuralaiseni on menestynyt. Olen monessa riippuvainen hänen armostaan ja hyväntahtoisuudestaan. Ajattelin, että mahdollisesti Joosefkin pitkällä Egyptin reissullaan monesti oli riippuvainen taloudellisesti paremmin menestyneistä.

Saarnan aikana muutamat takapenkeissä istuvat leikittelivät kännyköillään; tekstiviesteilivät. Vaatenaulakon alla istui murrosikäisiä tyttöjä.

Kukaan seuravieraista ei pyytänyt siunausta eikä syntejään anteeksi. Minä halusin yleisestä saarnasta uskoa evankeliumin, jotta taas jaksaisin huomiseen. Saarnaaja toki muisti pyytää omia syntejään anteeksi.

Seurojen lopuksi oli pari virttä. Virrenveisuu kuulosti kauniilta. Etupenkissä taisi olla joitakin ammattilaulajia, kanttoreita ehkä.

Poistuessamme muutamat 10-13 vuotiaat eteisessä ja portailla heittivät meille herjaa, koska seuralaisellani oli korvakorut. Voisivatkohan hämeenlinnalaiset kristityt ehkä omissa neuvonpidoissaan kiinnittää enemmän huomiota tapakasvatukseen? Miten satunnainen seuroihintulija muka voisi tietää, että korvakorut ovat kadotuksen merkki?

Poistuessamme panimme merkille, että nuoret olivat vallanneet tupakkapaikan, ulko-ovesta vasemmalla.

Seuralaiseni ehdotti, että seuraavaksi menisimme evankelinsluterilaisen kirkon jumalanpalvelukseen ja sitten esikoislestadiolaisten seuroihin ja myös helluntailaisten kokoukseen. Koska olen taloudellisesti riippuvainen seuralaisestani, en rohjennut vastustaaa ehdotusta, vaikka mielessäni olikin, että ehdotan taas tilaisuuden tullen menemistä rauhanyhdistyksen seuroihin...

... koska siellä totisesti on Jumalan huone, syntien sovituksen evankeliumi.

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu