Tsenkka

Voisitko katsoa minulle. Elämäni on melkoista vuoristorataa,"roikun" parisuhteessa jossa kuitenkin tunnen, että minua heivataan pihalle. En ole uskaltanut katsoa totuutta silmiin. Poikaystävälläni on koko ajan menoja ja ennen kaikkea töitä, tapaamisemme ovat lyhyitä ja niitä peruuntuu. Kärsin suunnattomasti suhteesta mutta en osaa päästää irti. Olen läheisriippuvainen. En haluaisi elää näin, koska kärsin. Itseluottamukseni on mennyt ja tuntuu siltä, että en jaksa mennä eteenpäin.
189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tässä suhteessa et ole onnellinen, eikä menestystä siinä näy.
Näen sinulle myöhemmin toisen kumppanin, jonka kanssa olet onnellinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-passion- kirjoitti:

Voisitko katsoa minulle. Elämäni on melkoista vuoristorataa,"roikun" parisuhteessa jossa kuitenkin tunnen, että minua heivataan pihalle. En ole uskaltanut katsoa totuutta silmiin. Poikaystävälläni on koko ajan menoja ja ennen kaikkea töitä, tapaamisemme ovat lyhyitä ja niitä peruuntuu. Kärsin suunnattomasti suhteesta mutta en osaa päästää irti. Olen läheisriippuvainen. En haluaisi elää näin, koska kärsin. Itseluottamukseni on mennyt ja tuntuu siltä, että en jaksa mennä eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu