Laitoin eräälle keskustelupalstalle kysymyksen siitä millaisia kokemuksia ihmisillä on pitkistä onnellisista liitoista. Itselläni kun ei ole lähipiirissäni yhtään sellaista niin surulliselta kuin kuulostaakin. Olen itse joutunut lapsesta asti seuraamaan todella epästabiilia ja riitaista ihmissuhdetta minkä takia musta on tullut todella sitoutumiskammoinen. Vaikka en itse seurustele tällä hetkellä haluaisin kuitenkin uskoa johonkin pysyvämpään varsinkin kun olen ihastunut. Tuohon kysymykseen tuli ruhtinaallinen yksi vastaus. Muuten palstalla pohdittiin ahkerasti kyllä sitä miksi puoliso, tympii, nalkuttaa ei anna jne. Jotenkin epätoivoinen olo. Onko parisuhde tosiaan sitä että olla toisen kanssa hampaat irvessä vaikka kuinka ottaisi päähän. Haaveilenko ilmiöstä jota ei ole olemassakkaan.
Kannaattaako edes haaveilla
vain sotatila?
291161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
mun suusta tämä.
Olen miettinyt myöskin onko olemassakaan onnellisia parisuhteita.
Mä en ole myöskään sellaiseen milloinkaan törmännyt, enkä sellaisesta kuullut.
Voi olla, että niitä ei todellakaan ole oikeasti olemassa.
Samasta minäkin haaveilen, kuin sinä...
Joo mietin juuri että ehkä ihmisten pitäisi oppia elämään toisen rinnalla ei toisen kautta. Ja antamaan tilaa toiselle olla sellainen kun hän on. Eihän ystäviäkään vaadita olemaan aina ja kaikesta samaa mieltä, eikä heille tiuskita arkisista asioista. Toinen ihminen voi olla sun rinnalla kun on paha olla mutta häntä ei voi käyttää minään välineenä jolla saavutetaan hyvä olo. Kaipaisin sellaista ihmissuhdetta jossa toiselle voi puhua kuin hyvälle ystävälle. En myöskään jaksa mustasukkaisuudella tai tunteilla pelleilyä. Vaikka olen kyllä herkkä ja tempperamenttinen ihminen. Olen miettinyt että onnistuuko parissuhde ettei siihen ei tuoda jatkuvaa draamaa. Haluaisin sellaista suht tasaista mutta hyväntuulista elämää koska itse olen saanut yliannoksen dramatiikasta lapsena. Mutta toisaalta tuntuu että toinen vaTässä on vielä ote mun lempihtoehto on välinpitämättömyys eikä sekään ole hyvä. Mutta voihan olla että tilanne ei ole niin synkkä kuin mitä me luullaan. :) Voihan sitä jokainen tehdä asiat omannäköisesti.
http://www.youtube.com/watch?v=vVDJvrBFDDc
Mielestäni on yleistämistä, että "kaikki parisuhteet ovat onnettomia". Eihän ihmisen terveyskään ole aina samalla tasolla, niin miten sitten ihmissuhteetkaan voisivat olla yhtä riemujuhlaa? Kaikissa pitkissä liitoissa on jossain vaiheessa aallonpohjia. Lisäksi usko pois, ihmissuhteet ja liitot kehittyvät. Niistä tulee osapuoltensa näköisiä. En usko lainkaan, että parisuhteissa elettäisiin kuin lastut laineilla ja kohtalon armoilla. Parisuhteissa on paljon asioita, joita pitää tehdä järjellä, ei sitä voi aina vain tunteen mukaan päättää, huvittaisiko nyt tämä tai tuo.
Ja niin se on, että sen minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Eli monasti ristiriidoissa eletty lapsuus tietää saman melskeen läpikäyntiä omissa aikuisiän parisuhteissa: ihminen haluaa "eheyttää kovalevynsä" aikuisena. Jotkut jäävät siihen ansaan ja väittävät vastapuolen naamaa vinoksi kun todellisuudessa se vinous löytyy omista lapsena omaksutuista asenteista.
Eikä parisuhdedraamat itsestään synny, vaan niihin täytyy olla sopivat olosuhteet. Todennäköisesti pelkäät itse oman tulivuoresi purkautumista. Siksi varmaan pelkäät seurustelua. Miksi? Ei ristiriitoihin kuole. Ristiriitatilanteissa pitää pitää mielessä kaksi asiaa: 1) riidellään vain asioista 2) henkilökohtaisuuksiin ei mennä. Kun molemmat osapuolet ovat ilmaisseet tarpeensa ja mielipiteensä, sitten aletaan neuvottelemaan. Yksinkertaista: kun on tasapaino (molemmilla tilaa), niin ei ole epätasapainoa (valtapelit).
Ehkä kannattaisi mennä vaan rohkeasti sellaiseen ihmissuhteeseen, joka tuntuu itselle sopivalta (mielenkiinto-ihastuminen-rakastuminen). Siinä sitten kehittyy toisen ihmisen kanssa, jos on kehittyäkseen. Kun on toisen ihmisen kanssa luottamuksellinen suhde, niin siinä uskaltaa ja saa olla oma itsensä, myös huonoina päivinä. Ja mikä parasta: kehittyy ihmisenä ja ehkä oppii vähän nöyryyttäkin, joka on nykyihmisen lempiominaisuus.
Täydellistä ihmistä et tule kohtaamaan (eiväthän vanhempasikaan sitä olleet), mutta sopivia on liiankin kanssa. Ihmisille on annettu järkeä, ja sitä pitää osata tarvittaessa käyttää. Jope Ruonansuun sanoin "mietipä ite". Rohkeutta vaan.
Kiitos todella opettavainen kirjoitus. Ja juuri tuota ehkä pelkään aika paljon että vahingoitan toista ihmistä omilla traumoillani ja puran häneen liikaa pahaa oloani. Ja ehkä sitoutumiskammossa on myös ripaus menettämisen pelkoa. Mutta toisaalta onhan se niin että "jos ei mitään uskalla ei voi mitään saavuttaa" Kaija Kärkisen sanoin. :) No onneksi pääsen jos asiat menevät hyvin terapiaan. Ajatus pelottaa mutta toisaalta olen tajunnut että en halua jatkaa näin. Vaan uskaltaa ottaa riskejä elämässä tietysti järkevällä tasolla. Ihan pakko kysyä että teetkö työtä ihmisten parissa kun osasit noin hienosti kirjoittaa?
Kiva, jos kirjoitukseni auttoi löytämään uusia näkökulmia. Kannattaa aina pyrkiä siihen, että asioissa näkee mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Pessimismi ei ole realismia, vaan se on ennemminkin luovuttamista ennen kuin "kisa" on alkanutkaan. Pitää olla sen verran itselleen kaveri, ettei anna itsensä menettää uskoaan elämän perusasioihin, joista yksi on jonkinmoinen parisuhde.
Ei, en tee työtä ihmisten kanssa, mutta olen joutunut opettelemaan tiettyjä asioita elämässäni. Ja kun on itse oppinut jotain, niin sitä "hiljaista tietoa" jakaa mielellään eteenpäin, koska silloin oma kokemus ei ole ollut turha. Ehkä sinäkin joskus vuorostasi haluat auttaa niitä, jotka tulevat painimaan näiden kysymysten parissa? Ihmissuhteet ovat ikuisuuskysymyksiä; eihän elämässä ole muuta kuin työ ja rakkaus. Hyvää jatkoa ja lippu korkealle!
joo olen oppinut elämään kaverina. ei asuta samankaton alla virallisesti, hän saa mennä ja tulla miten lystää, minä päivystän tai olen töissä. luottamus silti on säilynyt ja hän istuu hyvin sisäkön rooliin kodissani kun itse paahdan työuran parissa.
silti itse haluaisin aikuisena naisena ja äitinä enemmän kumppanilta. olisiko paljoa vaadittu että kumppani hankkii itse elantonsa esim töitä tekemällä ja pystyy hankkimaan itse kenkänsä ja hoitamaan talousasiansa, eikä elele kuin kotiapulainen nurkissani, tämä kun vielä karkaa sitten ryyppyreissulle koska sitäkään en suvaitse enää rikkomaan rauhaa kodissani - ja se on sovittu.
kaipaan sellaista kaveria joka olisi edelleen mukava ja fiksu, paras kaverini. ei laskelmoiva eikä itsekäs eikä mikään intoilija, mutta silti tienaava ja hoitaa vähintäänkin omat asiansa - eikä juopottele. ite olen alistunut ajat sitten siihen etten osaa pitää puoliani kenenkään kanssa, olen varmaan jostain näkökulmasta vähän eristäytyvä hissukka vaikka rento oonkin. välillä vaan tulee mittari täyteen tätäkin tilannetta. onko miehillä enää mitään suojelusvaistoja. on kai muttei mulle heru.
tympii nukkua yksin, kaipaan kumppania jolla ei olisi niin paljon omia 'ongelmia', mutta silti hyväksyisi minut kärsivällisesti pitkäaikaiseksi kumppanikseen. liikaa vaadittu.
Onhan noita onnellisia, enemmän kuin onnettomia.
jälkeen.. ja nyt oikeestaan kadun sitä, sillä onnellisempi olin silloin kuin nyt. Hyvää miestä on näköjään vaikea löytää.
Eropäätös on kuitenkin tehty, ja se pitää.
aina ei järki riitä selvittämään ongelmaa vaikka kuinka haluaa. viime kesään asti on mennyt ihan hyvin. muutaman päivän mykkäkouluja on ollut ja sovinnot niistä aina tehty. nyt näyttää että ero tulee vaikka en tiedä edes kunnolla syytä. olisin valmis kaikenlaiseen parisuhde neuvontaan mutta vaimo ei. kotona olen ollut kaikissa töissä ja lasten hoidossa mukana ja seksistä se ei ole ongelma. kolmatta osapuolta ei ole kuvioissa ollut koskaan. ikäkriisistä olen lukenut ja sen suhteen taidan aika voimaton.
Olen ehkä ihan väärä tähän vastaamaan.. Mut sanoisin et yksin paras. Eipähän tarvitse ainakaan pettyä.
Kyllä se kipu vielä helpottaa ja löydät varmasti jonkun jonka kanssa tulet onnelliseksi. Tässä sulle mun oma lohtukappale jonka tahdissa käyn nukkumaan kun on huono olo, en tiedä pidätkö siitä.
http://www.youtube.com/watch?v=1se60Wm7eTE
No jos todella haluat tietää.. Minua ei enää kohta ole. Pidän siitä huolen.
Mut kiitos sinulle tuosta.
Käyn ehkä vielä tänne kirjoittamassa 'jäähyväiskirjeen' ennen 'lähtöä'.
miten silmät yhtäkkiä avautui.. Nyt tajuan senkin et noin on paras. Ei tällaista toivoisi kenellekään.
sen lukee ihmiset jotka ei sinua tunne ja joille se on yksi ja sama, tämä lähtösi. Jos on ihan pohjalla on kaksi vaihtoehtoa, tappaa itsensä tai tehdä kaikkensa saadakseeen apua. Sinustako ei ole viimeiseen? Minusta oli!
No sehän lienee tässä vaiheessa jo ihan sama.. Viime syksy oli jo niin paha et päätin et sama ei tule enää toistumaan.
se olla et olen nyt sen verran väsynyt valvotun yön jälkeen ja sydänsurujen takia ihan allapäin etten osaa ajatella mitenkään muuten. Totta on sekin et se mitä minulla on sattunut aiemmin, heijastuu tähänkin päivään.. Ja siihen kun lisätään erään naisen kiusaamisen (joka liittyy juuri tuohon asiaan) niin ei ole kovinkaan ihme et tulee sellaisia tunteita kuin minulle tuli eilen illalla ja viime yönä. Ystävätkin ovat kaukana tällä hetkellä.. Miten heitä voikaan kaivata..
Ja nämäkin ajatukset syntyi juuri äsken kun lueskelin tuolta joitain juttuja..
Ykskään ämmä tai äijä ei oo sen arvonen, et kannattais ees miettii ittensä lopettamista.
Sun elämä on just sun eikä kenekään muun ja vaan sä voit tehdä siitä semmosen ku haluut. Kuulostaa ehkä kliseeltä, mutta ainaki oma kokemus on näyttäny, et noin tosiaan on:)
Jaa a.. No enpä tiedä.. Eiköhän se jäähyväiskirje ole se järkevin vaihtoehto tässä vaiheessa. Ei mitään väliä milllään enää.
Unohdin tuosta et.. Koska se päätös olla hiljaa iltaan saakka näillä palstoilla rikkoontui jo tuossa omassa aloituksessa eräiden kommentoijien takia niin samapa se oli vastata sit tähänkin.
Saa nähdä millaisen jäähyväiskirjeen saan kirjoitettua. No pitää paneutua siihen koko loppupäiväksi.
Aloittamani viestiketju oli hävinnyt sillä välin kun kävin ulkona. Kuka lie pyytänyt poistamaan sen.. No, ei siinä mitään niin mukavia asioita tainnut ollakaan. Et toisaalta ihan sama..
poistamaan koska se oli niin hirveää luettavaa.
Jaa.. No anteeksi sit niistä jutuista. Ei vain ollut kovin hyvät fiilikset silloin.. Eikä ne ole nytkään. Tosi surulliset.
minulta ainoa kommentti tälle palstalle tänään. Ja saa jäädä myös ainoaksi tämän palstan suhteen tänään. On näköjään taas palstahörhöt vauhdissa.
Aika outoa että täällä saa toisten viestejä pyytää poistamaan. Olihan siellä tosi jotain asiattomiakin juttua, mutta lähinnä lyötiin aloittajalle faktoja pöytään. Tuntui että tarttee vähän ravistelua ja herättelyä.
Harmitti kun tulin illalla uudelleen niin oli kadonnut koko ketju. Olikohan siellä jo mopo karannut käsistä?
Oishan täällä paljon turhempiakin viestejä mitä voisi poistella...
Suvusta tai kaveripiiristä jos yksi pari eroaa, toinen perässä. Eli, kynnys eroon madaltuu, kun joku toimii esimerkkinä.
Niin se menee, huomaat saman omasta asenteestasi ja elät esimerkin mukaan "sitoutumiskammoista elämää". Eli, olet taatusti muissakin toiminnoissasi ja valinnoissasi massan innoittama.
Kyllä sinun on otettava aivan itse selvää, mitä on parisuhde ja siinä eläminen ,
saadaksesi vastauksen noin visaiseen kysymykseen.
Olet itse rakentamassa parisuhdetta ja vastaat osaltasi millainen parisuhteestanne muodostuu.
Suomessa solmitaan vuosittain noin 32 000 aviolittoa ja jatkossa ehkä vähemmän ikäluokkien koon mukaan. Avioeroja on vuosittain yli 14 000. Avioerojen määrä on trendinä kasvamassa hitaasti. Sellaistakin ennustetaan, että 1980-90 -luvuilla ja myöhemmin syntyneillä avioerojen suhteellinen osuus tulee kasvamaan huomattavasti nykyisestä, koska niin suuri osa noista lapsista on itse avioerolapsia.
Avosuhteiden kestävyyttä on vaikea tutkia tialstollisesti, mutta se mitä on tutkittu, viittaa siihen, että erojen suhteellinen osuus on samaa jos jopa hieman suurempaakin luokkaa kuin avioliitoissa.
Toisista avioliittokieroksista tiedetään, että ne päättyvät vieläkin useammin eroon kuin ensimmäinen liitto. Muualta maailmasta on saatu tutkimuksista tuloksia, joiden mukaan ne avioliitot, joissa mies on selvästi naista vanhempi, ovat tilastollisesti kestävämpiä kuin samanikäisten kesken. Tätä selitetään sillä, että suurin syy eroihin on miehen uskottomuus 30-40 ikävuoden välillä ja vanhempi mies on näinollen juoksunsa juossut.
välillä ihmisten teeskentely parisuhteissa. Ystäväni esittää aina kutsuilla miehensä kanssa olevansa mielettömän rakastunut, jatkuvaa koskettelua ja pussailua. Kahden kesken ystävällä on ihan eri ääni kellossa. Kertoo kuinka välillä miettii, että jos vain ottaisi ja häipyisi, ei enää rakasta miestään omien sanojensa mukaan. Sitä alkaa miettiä itsekin, että teeskentelevätkö kaikki muutkin. Oma ystäväpiiri koostuu pitkälti kolme-nelikymppisistä. Moni on ottanut itselleen puolison siinä vaiheessa kun vauvakuume on iskenyt ja on ymmärretty, että biologinen raja vauvan saannille tulee jossakin vaiheessa vastaan. Näiden ihmisten väliltä puuttuu sellainen jokin aito ja lämmin toveruus, heillä ei välttämättä ole yhtään mitään yhteistä paitsi paniikinomainen halu saada kumppani. Moni teeskentelee rakastunutta, koska sehän nyt kuuluu asiaan, mutta kasvojen ilmeet ja olemus kertovat muuta.
Voin sanoa, että äidilläni ja isälläni on ollut rakkaussuhde ja hyvin tasapainoinen suhde. Molemminpuolista kunnioitusta yllin kyllin löytyy suhteesta ja heillä oli samoja arvoja elämässä. Se antaa tietysti toivoa, mutta välillä se tekee myös epätoivoiseksi, koska juuri sitä minäkin haluaisin, mutta tuntuu, että se on niin vaikea saavuttaa tänä päivänä. Ihmiset haluavat kurkottaa jotakin yltiöromanttista Kauniit ja rohkeat unelmaa, jota ei edes ole olemassa. Arkipäiväinen rakkaus jää jalkoihin ja heti kun on jotakin parempaa näköpiirissä, niin se on hyvästit. Tai toisaalta keskitytään hirveästi uran ja maineen luomiseen, mammonan saavuttamiseen, ja unohdetaan se parisuhde kokonaan.
Niin tuollaista mäkin haluaisin joskus, eli löytää ihmisen jonka kanssa elää ihan tavallista arkea. Ilman että ilkeillään joka asiasta. Kaikista kamalinta on kuunnella kun nämä tuttavapariskunnat kännissä selvittävät välejään. Itse en haluaisi olla niin julma ihmistä kohtaan josta oikeasti välittäisin. Noh aina kun löydän ihmisen johon ihastun oikeasti en uskallakaan lähestyä häntä, joten tuskin tässä kannattaakaan pientä päätä vaivata asialla. Ehkä mun negatiiviseen asenteeseen vaikuttaa sekin että yleensä olen se jolle puhelimessa näitä parissuhdehuolia puretaan ja juurikin haukutaan sitä toista puoliskoa. Miten se toinen voi tietää mitä toinen haluaa jos ihmiset eivät edes pysty keskustelemaan keskenään.