Työyhteisön terroristit

Otetaanpa välillä aiheeksi työyhteisöt, joissa ei oikein pelaa mikään, koska sekä pomo että työpaikan hankala työntekijä tulevat "hyvin juttuun" keskenään ja terrorisoivat kaikin tavoin työpaikan ilmapiiriä. Työnantaja, joka ei kykene päättämään mistään mitään, peruu työkeikkoja ja peruu myös asiakkaiden tilauksia, lupaa töitä yhdelle ja antaakin sitten ne toiselle. Ottaa töihin henkilön, joka ei tule juttuun kenenkään kanssa , sooloilee itse työvuoronsa ja vapaapäivänsä muilta mielipiteitä kysymättä ja uhkailee työnantajaa, jos hän ei suostu tähän. Siksipä sekä hankala työntekijä että työnantaja ovat saaneet työpaikan sellaiseen kaaokseen, että porukka lähtee itse kävelemään viis karenssista tai menetetyistä palkoista. Samalla kärsii asiakkaat kun tilaukset viivästyy ja viivästyy senkin takia, että niitä asiakkaita otetaan lisää, vaikka ei ole työntekijöitä heitä palvelemaan. Työnantaja haukkuu ja kostaa niille työntekijöille, jotka yrittävät tehdä hommansa kunnolla, koska on koko ajan kellon ympäri töissä ja tappelemassa hankalan työntekijän kanssa. Itkee sitten, että on väsynyt ja jotakin pitäisi tehdä, mutta ei koskaa tee mitään. Sitten kun viimeisetkin työntekijät älyävät lähteä helvettiin koko firmasta, jäävät nämä kaksi työnantaja ja hankala työntekijä kahdestaan pyörittämään loistavalla ammattitaidolla kyseistä firmaa....Eli sitä saa mitä tilaa kun ei osaa organisoida työpaikkansa työvuoroja eikä asiakkaille lupaamiaan tilauksia, kun aina otetaan ahneuksissaan uusia vanhojen tilalle.

Anteeksi nyt herra Kervinen, että välillä otetaan tämmöinenkin aihe esille. Tule kommentoimaan.
9159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyllä työn antaja tekee parhaansa firman eteen. Tuosta epämääräisestä sepustukaeata tulee esiin se, että olet itse pahimpia työpaikkasi sekoittajia ja jos löytyy kaltaisiasi, niin muute ei tarvita niin hommat menee sekaisin. Jos olisi ko. firman johtaja, niin lähtisit ensimmäisenä, niin eiköhän asiallisuuden rakentaminen lähde siitä.

Äänestä
  • Olet muuten jossakin ketjussa aikasemminkin sanonut aivan tuon saman, olisko ollut ahtaajien ketjussa talvella. Joka tapauksessa mitä tulee siihen hankalaan työntekijään, niin siellä se edelleenkin on ja itse tajusin lähteä pois, ennen kuin koko firma kaatuu niskaan. Säälin niitä työntekijöitä, jotka jäivät sinne pompoteltavaksi ja vailla mitään tietoja omista työvuoroistaan, koska ne saatetaan ilmoittaa vaikka keskellä päivää.
    Sinähän voisit mennä sinne työnjohtajaksi, kun niin kimpaannuit tästä aiheesta. Saisit varmaan paljon aikaiseksi ja hyvää ilmapiiriä kaupan päälle. Kunhan muistat, että ahneella on paskainen loppu.

    Äänestä

  • aina kun puhutaan jonkun työpaikan hankalista työntekijöistä niin sinä ilmestyt paasaamaan tuota samaa mantraa.Kalahtiko jälleen omaan nilkkaasi ja sait sarvet päähän luettuasi aloituksen ?

    Äänestä

tule Kervisen palstalle puhumaan mistään työpaikkailmapiiristä. Astuit nyt hänen varpaille eikä hän ole kiinnostunut miten muilla työpaikoilla menee.

Äänestä
  • Varsinkin, kun sai itse kenkää juuri siksi, kun sotki työpaikkansa ilmapiirin

    Äänestä

  • heippa taas asko ;) kirjoitti:

    Varsinkin, kun sai itse kenkää juuri siksi, kun sotki työpaikkansa ilmapiirin

    ollenkaan kaupungin muiden työpaikkojen työilmapiirit ja varsinkin työehtosopimukset ? Myös yksityisten alojen, koska niissähän vasta onngelmia onkin noudattaa lakeja tai edes jonkinlaista moraalia. Paneutuuko persut yhtä kiihkellä otteella muiden työntekijöiden saamaan huonoon kohteluun tai laittomiin irtisanomisiin kun tämä Kervisjupakka on ohi ???

    Äänestä

  • Sitä odotellaan kirjoitti:

    työn tekiöitä, jos johtaja porukka paneutuu itse asiaan ja sen ongelmiin syvällisesti. Johtajan pitää pystyä hyväkstmään erinlaisia työ menettelyjä laajasti.

    Valitusten alkaessa on johdon tulkittava mistä lähtee ritikinaihe toista työläistä kohtaan onko toisilla tarkoitushakuista pönkittää omaa asemaansa tukemalla johtajan saamiseksi omien tarkoitusperien taakse. Oikea johtaja pystyy näkemään misstä kenkäpuristaa. Johtaja ei voi lähteä linkittämään kuka alkaa seurata tiettyä henkilöä päivästä toiseen ja lyömällä laimin oman työpanoksen toista kytätessä.

    Jos tähän mennään on työilmapiiri itse johtajien aiheuttamaa joka paisuu ajojahdiksi vaikka tähän ei löydy itse ajojahdin kohteeksi joutuneelta perusteita.

    Äänestä

  • Pohtia kirjoitti:

    tulee karsia hankaluudet työpaikoilta eikä antaa alaisen määrätä asioita omia työvuoroja ja vaapaapäiviä miten lystää ym. Tälläinen touhuhan asettaa muut työntekijät alempiarvoiseen tilaan. Johtajan täytyy ilmoittaa alaisilleen työvuorot ajoissa eikä keskellä päivää kun on kyse vakinaisesta henkilökunnasta , mutta myös niille, jotka tekevät tuurauksia. Jos tuuraajalle perutaan aamulla työkeikka, joka on jo luvattu niin täytyy olla toinen keikka . Ei johtaja voi kuvitella, että tuuraja ja varsinkaan vakinaiset työntekijät istuvat kotona odottamassa joka ikinen aamu, onko niitä töitä vai ei. Omia menoja ei voi suunitella lainkaan ja työntekijöillä saattaa olla muita töitä tiedossa, mutta eivät voi ottaa niitä vastaan, koska odottavat päätoimisen työnantajan työkeikkoja. Ei voi olla niin vaikeaa suunitella työvuorolistoja etukäteen, jos kerran on vakiasikkaat tiedossa ja niitä on vieläpä paljon.

    Äänestä

Jos on rehti ja rehellinen duunari, niin silläkö se terrorisoi työyhteisöä? On helvetin helppo sanoa terroristiksi ilman tarkempaa perustelua, se on vähän sama asia kun että olet piilohomo. Kun aletaan spekuloimaan ja tarkemmin tutkimaan asiaa niin sinusta varmasti löytyy piirteitä siihen vaikka asia olis kuitenkin toisin. Ei savua ilman tulta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ei paluuta kirjoitti:

Otetaanpa välillä aiheeksi työyhteisöt, joissa ei oikein pelaa mikään, koska sekä pomo että työpaikan hankala työntekijä tulevat "hyvin juttuun" keskenään ja terrorisoivat kaikin tavoin työpaikan ilmapiiriä. Työnantaja, joka ei kykene päättämään mistään mitään, peruu työkeikkoja ja peruu myös asiakkaiden tilauksia, lupaa töitä yhdelle ja antaakin sitten ne toiselle. Ottaa töihin henkilön, joka ei tule juttuun kenenkään kanssa , sooloilee itse työvuoronsa ja vapaapäivänsä muilta mielipiteitä kysymättä ja uhkailee työnantajaa, jos hän ei suostu tähän. Siksipä sekä hankala työntekijä että työnantaja ovat saaneet työpaikan sellaiseen kaaokseen, että porukka lähtee itse kävelemään viis karenssista tai menetetyistä palkoista. Samalla kärsii asiakkaat kun tilaukset viivästyy ja viivästyy senkin takia, että niitä asiakkaita otetaan lisää, vaikka ei ole työntekijöitä heitä palvelemaan. Työnantaja haukkuu ja kostaa niille työntekijöille, jotka yrittävät tehdä hommansa kunnolla, koska on koko ajan kellon ympäri töissä ja tappelemassa hankalan työntekijän kanssa. Itkee sitten, että on väsynyt ja jotakin pitäisi tehdä, mutta ei koskaa tee mitään. Sitten kun viimeisetkin työntekijät älyävät lähteä helvettiin koko firmasta, jäävät nämä kaksi työnantaja ja hankala työntekijä kahdestaan pyörittämään loistavalla ammattitaidolla kyseistä firmaa....Eli sitä saa mitä tilaa kun ei osaa organisoida työpaikkansa työvuoroja eikä asiakkaille lupaamiaan tilauksia, kun aina otetaan ahneuksissaan uusia vanhojen tilalle.

Anteeksi nyt herra Kervinen, että välillä otetaan tämmöinenkin aihe esille. Tule kommentoimaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu