Omani haluaa olla kanssani (mieluiten sylissä) melkein koko aika. Nykyään hän antaa pikkusen mun olla pois huoneesta ennen kun älähtää, ehkä noin kolme minuuttia. Vaikka olisin ihan vieressä, pian hän haluaa syliin. Häntä kyllä kiinnostaa lelut, mutta ei paria minuuttia kauemmin puuhaile niiden kanssa itekseen. Joskus ois kyllä hyvä jos sais kymmenen minuuttia tehä tärkeitä aikuisten juttuja, mutta vauva ei vielä anna sitä aikaa minulle. Kuinka vanhana teidän vauva alkoi "viihtyä lattialla" tai muuta mistä kuulee puhuttavan?
Milloin vauva alkoi viihtymään omissa touhuissaan?
laskutkin maksamatta
9545
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
sama juttu, vessassa kun kävi niin hirveä huuto, mutta vauva oli silloin vielä pieni, että kyllä se siitä pikkuhiljaa, meillä tosin osa syynä maitoallergia minkä vuoksi oli maha kovin kipeä, eli tottakai halusi olla sylissä. mutta pikkuhiljaa tottui sitteriin ja lattille. itse taisin tehä sellasta virhettä et vaadin vauvalta liikaa että olis olohuoneessa ollu lattialla ja itse keittiössä touhusin, ei ihme jos huuti heti perään. nyt vauva on 6,5kk ja kulkee mukana jokapaikassa, misssä teenkin homia niin on sitterissä mukana tai lattialla touhuaa, ja kun situu jo syöttötuolissa niin siinä viihtyy kun itse syön jne. tuntui eka toivottomalta et ei hyvönen aika tästä pääse mihkään mutta ottaa vaan vauvan mukaan jokapaikkaan ja pikkuhiljaa pieniä aika viihtyy itekseen. et kertonu minkä ikänen vauva sulla on?
olen monesti ihmetellyt naapurin pikkuvauvaa, kun tulevat käymään ja äiti saattaa jättää hänet lattialle kahvittelujen ajaksi ja toinen viihtyy mainiosti. Hän kertoo kuinka on taas ommellut verhoja ja tehnyt sitä ja tätä ja vauva vain jokeltelee sitterissä. Meillä on aina tainnut olla vähän erilainen neiti, kun ei ole koskaan voinut kuvitellakaan, että alan värkkäämään verhoja hänen valvoessaan. Ruuan laittokin on pitänyt sujua suht nopsasti jos meinaa jotain syödä, ellei ota häntä syliin tehdessään. Kun lähti konttaamaan, on hetkittäin jaksanut touhuta yksikseenkin, mutta yhäkin vaatii seuraa hetken päästä. Ei puhettakaan, että laittaisin hänet syöttötuoliin (ilman ruokaa tai naposteltavaa) kokatessani tai istuttaisin rattaissa ulkona itseni touhutessa muuta. Viihtyy kyllä jos saa olla vieressä jonkin mielekkään tekemisen kanssa. Ihan vauvana oli viltillä (kun sitterissä ei viihtynyt) keittiön lattialla minun touhutessani ja jaksoi siinä juuri sen aikaa, että ruokaa tein tai siivosin äkkiä paikat. Nyt isompana (1v 3kk) haluaa osallisuta tekemisiin ja siinä se aika sitten kuluu pyykkejä riepotellessa ja astioita laitellessa :)
Vauva on siis 3kk. Minäkin otan hänet sitterissä mukaan joka paikkaan jos käyn suihkussa tai jopa isommalla hädällä vessassa! Huomaa että on pikkusen oppinu esimerkiksi suihkun eri vaiheet joten ei enää yleensä ala valittamaan kesken suihkun. Mutta esimerkiksi tiskit saan just ja just tiskata mutta en enää huuhdella. Sekin vielä että vauva ei nuku päivällä. Tai joskus nukahtaa päälleni, mutta ei melkein koskaan suostu nukkumaan muualla. On vaan pirtsakka koko päivän.
meillä nyt 1v edelleen on kovin kiinni äitissä. Mutta tuo on vaihdellut aina vähän iän mukaan. Kun oppi ryömimään ja konttaamaan niin viihtyi enemmän itsekseen, mutta nyt kun ei vielä osaa kävellä ilman tukea, niin roikkuu kyllä aika paljon minussa. Vaihtelee kyllä myös väsymyksen yms mukaan. Mutta varmasti jossain vaiheessa helpottaa.. Onhan se välillä rankkaa kun joku on kokoajan puntissa jos johonkin erehtyy kävelemään, mutta tämä on nyt tätä aikaa ja jossain vaiheessa juoksee sitten äitiä karkuun... :D
Kirjoitit, että vauvasi ei nuku päivällä, mutta kerroit olevan pirtsakka. Mietin, että jos kuitenkin väsymys oireilisi juuri tuona sylin ja huomion kaipuuna.. Tuli vaan mieleen, kun itellä oli vähän samanlaista aikoinaan, mikä osottautui vauvan väsymykseksi :)
Tunnetko vauvan, joka itkee heti jos hänet laskee hetkeksikin sylistä, "asuu rinnalla ympäri vuorokauden" ja nukkuu korkeintaan varttitunnin pätkissä? Tämä ei välttämättä tarkoita, että jokin olisi vialla. Vauva on ehkä heitä, joita sanotaan "suuritarpeisiksi" (high need) lapsiksi. Vanhemmille tämä voi olla raskasta ja ahdistavaa, etenkin jos on luullut kaikkien vauvojen "nukkuvan paljon" ja enimmäkseen jokeltavan sitterissä mobilea tuijotellen.
Me emme tiedä, miksi jotkut vauvat ovat tällaisia. Ehkä he ovat herkempiä ympäristön ärsykkeille. Ehkä he vaikka hermoston kehitykseen liittyvistä syistä tuntevat kaiken epämukavuuden kymmenennessä potenssissa. Ehkä heillä sittenkin on jokin vika tai vaiva, kuten syntymässä nyrjähtäneitä niveliä, jäykkä niska, vatsavaivoja, päänsärkyä... ja ehkä vaiva on niin pieni, että lääkärit eivät sitä löydä eivätkä vanhemmat pysty päättelemään, mutta vauvalla on koko ajan vähän tukala olo.
Vauvat ovat kuitenkin viisaita. He eivät itke vain valittaakseen, vaan tilatakseen sitä, mitä tarvitsevat. Läheisyyttä, liikuttamista ja välitöntä tarpeiden tyydyttämistä.
Vauva tilaa mitä tarvitsee
Nykytieto näyttää vahvistavan, että vauvalla on todellinen fyysinen tarve suureen läheisyyteen hoitajansa kanssa vielä monen kuukauden ajan syntymän jälkeen. Esimerkiksi vauvalla näyttää olevan sisäänrakennettu kyky oppia hallitsemaan hengitystään ja unensa vaiheita nukkuessaan "opettelemalla" näitä vieressä nukkuvan aikuisen hengityksestä. Ja jo kauan on tiedetty, että vauvan kantaminen ja hänen heilumisensa aikuisen liikkeiden tahdissa auttaa suolistoa toimimaan tehokkaammin, ehkäisee ilmavaivoja ja auttaa hermoston ja lihasten kehittymistä. Kun jossain vaiheessa on luultu, että "huutaminen vahvistaa keuhkoja" nykyään yhä useammat lääkärit kehoittavat vastaamaan vauvan kaikkiin tarpeisiin mahdollisimman nopeasti, koska sitä vauva odottaa ja niin hän kehittyy parhaiten fyysisesti ja psyykkisesti. "Itku on myöhäinen merkki imetyksen tarpeesta" on jopa Amerikan lastenlääkärien yhdistyksen virallinen neuvo. Voisi ajatella, että ihmislapsen luonnollinen tila on olla vielä muutama kuukausi syntymän jälkeenkin yhtä lähellä hoitajaansa kuin kohdussa oli. Nyt vain vatsanahan toisella puolella. Monet ns. luonnonkansojen lapset viettävät ensimmäiset kuukaudet jatkuvassa ihokontaktissa äitiin ja heidän tyypillinen imetysvälinsä on ehkä varttitunnin. Tarkoittaako tämä, että meidän pitää kaikkien nyt pyrkiä samaan? Tuskin sentään. Ihmiselle on "luonnollista" myös sopeutua varhain oloihin ja kulttuuriin, jossa elää. Jos suomalainen vauva syö vähän harvemmin kuin neljä kertaa tunnissa, se on sentään helpotus, koska äiti tässä ilmastossa luultavasti haluaa pitää joskus puseroakin. Jos vauva viihtyy vaunuissa, sitterissä, hyppykeinussa, miksei niitä voisi käyttää.
Mutta jos oma vauva sattuu olemaan se suuritarpeinen, joka ilmaisee tarpeensa voimakkaasti, voi olla helpottavaa tietää, että suuretkin läheisyyden tarpeet ovat aivan luonnollisia. Ja toisaalta, jos jokin tosiaan on vialla, jos lapsella on sairautta, kipuja, koliikkia, hermostollista yliherkkyyttä, jos hän on keskonen tai kasvaa huonosti – oikeastaan mihin tahansa varsinaisiin ongelmiin voi olla apua siitä, että pyrkii tavallista huolellisemmin vauvalle luonnonmukaisin oloihin ja läheisyyteen
Lisää: http://www.imetys.fi/itu/imetysuutisia/artikkelit/suuritarpeinen.php
vauva on kyllä viihtynyt ihan pienestä pitäen lattialla ym. Ei ole koskaan huudellut äidin, isän eikä kenenkään muunkaan perään. Nykyään joutuu jo itse seurailla vauvan perässä kun on ryömimään oppimisen jälkeen koko ajan tekemässä jotain "pahuutta"..
Niin ne vauvat vaan ovat erilaisia! Oma lapseni (nyt 8kk) ei koskaan ole viihtynyt sylissä, ei edes vastasyntyneenä! Välittömästi alkoi kiemurrella ja kitistä, joten luontevasti aloimme häntä heti pitää omalla peitollaan lattialla. Tähän liittyi varmasti myös se, että vauva oli topakassa etukäsinojassa jo muutaman viikon ikäisestä, joten tykkäsi ainoastaan olla mahallaan. Ei siis lattiallakaan halunnut olla koskaan selällään.
Nyt onneksi jo sietää sylissä istumista jonkin aikaa, mutta suosikkipaikka on edelleen lattia. Enää eivät tosin lelut jaksa samalla lailla kiinnostaa kuin ennen, vaan on kova hinku tutkia sähköjohtoja, roskista, matonreunoja ym. kivaa...
Ei mulla valitettavasti ole antaa mitään neuvoa. Tarkoitukseni ei siis todellakaan ollut kehuskella omalla helpolla vauvallani, vaan ainoastaan todeta, että vauvoja on todellakin joka lähtöön! Itsestä joskus tuntuu niin hassulta kun kuulee juttuja siitä, miten äiti ei ennätä edes suihkussa käymään, mutta sitten taas kun lukee tällaisen aloituksen jostain palstalta, niin tajuaa, että se on ihan arkea monelle. Vaikkei itselle kuitenkaan. Aloittajalle paljon tsemppiä!
Joku kysyi että olisiko väsymystä kun ei nuku päivällä. Ei vaikuta väsyneeltä, mutta olen itsekkin miettinyt tätä. Kannattaisko yrittää terhakkaammin saada häntä nukkumaan kunnon pitkiä päikkäreitä? Miten te muut ootte onnistunu siinä? Hyvänä puolena vauvani rytmissä on se että hän nukkuu kunnolla klo 11 illasta klo 9 aamuun (joskus pidempäänkin).
Vauvani on kyllä toella iloinen ja seurallinen. Ei itke melkein koskaan. Jos olen poissa luota hän kutsuu minua aikansa ennen kun muuttuu itkuksi (ei melkein koskaan ehdi muuttua itkuksi kun kiiruhdan takaisin).