Piti nousta ylös

Ohhoh menin tänäkin iltana nukkumaan, mutta ei siitä mitään tule, kun meinaan tukehtua ja pitää nousta ylös.
Kun menen makaamaan, nenä ja nielu menevät miltei umpeen. Se on sietämättömän ahdistavaa, enkä tiedä heräänkö aamulla ollenkaan, vai aivot vaurioituneina. Henkiset kykyni ovat laskeneet vuosien varrella hapettomina öinä. Ei sekään ole hauskaa että minuus kuolee tällälailla hiljalleen, kun kuitenkin muistaa, että joskus on osannut yhtä sun toista.
Ahdistukseen sain lääkkeitä, mutta jätin ne pois, kun tuntui pahalta puuduttaa tunteet ja rapistua silti.
Minulla on sellainen ilmanpainelaite, joka työntää ilmaa nenään, mutta ei paljoa auta jos nokka on tukossa.
Ahdistusta pahentaa ettei voi puhua kenellekään näistä kaameista öistä. Toivon että kuolen joku yö nukkuessani.
1432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

oli kesällä: limaa tuli ja todella paljon. Heti, kun kävi nukkumaan, pikkuhiljaa piti vain sylkeä limaa ja tietenkin yskitti. Oliskohan kuuma ilma tehnyt sitä lisää. Limaa pitää vaan sylkeä pois ja vähitellen rupeaa vähenemään. Nyt sitten on helpottanut jo paljon, kun lähdin lääkärille ja on tutkittu allergiaa, jota ei ole. Parhaillaan tutkitaan astmaa puhalluspiipun ja Ventoline-lääkkeen avulla. Viime viikko ilman tuota lääkettä ja tämä viikko lääkkeen kanssa. Sinun kannattaa ottaa yhteys ensin terkkariin, jolloin hän määrää verikokeita, keuhkokuvan jne. Viileämmät ilmat tekevät myös paremman olon. Ota heti yhteyttä siis lääkäriin, vaikka iltavastaanotolle, koska päivällä voi olla vaikea monin paikoin päästä lääkärille jonotusaikojen takia. Kyllä asiat rupeavat selviämään, ihan varmasti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Savupirtti kirjoitti:

Ohhoh menin tänäkin iltana nukkumaan, mutta ei siitä mitään tule, kun meinaan tukehtua ja pitää nousta ylös.
Kun menen makaamaan, nenä ja nielu menevät miltei umpeen. Se on sietämättömän ahdistavaa, enkä tiedä heräänkö aamulla ollenkaan, vai aivot vaurioituneina. Henkiset kykyni ovat laskeneet vuosien varrella hapettomina öinä. Ei sekään ole hauskaa että minuus kuolee tällälailla hiljalleen, kun kuitenkin muistaa, että joskus on osannut yhtä sun toista.
Ahdistukseen sain lääkkeitä, mutta jätin ne pois, kun tuntui pahalta puuduttaa tunteet ja rapistua silti.
Minulla on sellainen ilmanpainelaite, joka työntää ilmaa nenään, mutta ei paljoa auta jos nokka on tukossa.
Ahdistusta pahentaa ettei voi puhua kenellekään näistä kaameista öistä. Toivon että kuolen joku yö nukkuessani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu