En edes tiedä miten ja mistä aloittaisin. Mutta siis oma lukiourani alkoi noin kaksi vuotta sitten, tällä hetkellä suoritan abivuotta. Lukion valitsin siksi, koska en tiennyt mille alalle haluaisin (kuten varmaan moni muukin). Uskoin lukion antavan minulle kolme vuotta miettimisaikaa ja hyvän pohjan tulevaisuudelle. -Vain toisin kävi. Tällä hetkellä tulevaisuuden suunnitelmani eivät ole selkiintyneet ollenkaan ja lukio on saanut minut epätoivon valtaan.
Kaksi vuotta kärsimystä ja hampaiden kiristelyä, mukaan mahtuu toki myös hyviäkin hetkiä lukiossa. Yläasteella tunsin kiinnostusta moniin aineisiin, mutta lukioon tultuani lempiaineistani tuli minulle lähinnä pakkopullaa. On selvää, että vaatimustaso yläasteen ja lukion välillä on erilainen, opettajat vaihtuvat ja asiasisällöt muuttuvat. Kuitenkin omalla kohdallani kaikki muuttui yhtäkkiä liian teoreettiseksi ja vapaa-aika liian rajalliseksi. Välillä tuntui, että tuli valita koulu tai muu elämä? Käytännön ihmisenä valitsin muun elämän ja tein viikonloppuisin myös töitä, jotta saisin muutakin sisältöä elämääni, kuin taustalla kummittelevan koulun.
Mielestäni nykypäivän lukiosysteemi on liian teoreettinen. Asioita opiskellaan lukemalla kirjoista, mutta käytäntöä ei välttämättä käydä läpi ollenkaan. Esimerkiksi kielten opiskelussa puhuminen on mielestäni tärkeämpää kuin pelkkä kielioppisääntöjen pänttääminen. Puhuminen ja keskusteleminen tunneilla tulisi aloittaa jo lukion ensimmäisenä vuonna. Mielellään jo yläasteella. Omassa koulussani ensimmäistä kertaa on tullut puhuttua tunneilla nyt viimeisenä vuonna puhekursseilla. Lukioon kurssivalikoimaan voisi lisätä myös enemmän käytännön kursseja, joissa opittua teoriaa voisi soveltaa arkielämässä. Itse kuulun valitettavasti siihen kastiin, joka ei sisäistä asioita täysin pelkästään lukemalla. Kokeisiin olen joutunut lähes aina lukemaan älyttömästi, eikä sekään aina riitä.
Moni varmaan miettii, että miksi en sitten valinnut ammattikoulua tai jotain muuta vaihtoehtoa, vaan tulin lukioon ruikuttamaan. Syy siihen on se, että en yksinkertaisesti osannut päättää mihin kouluun haluaisin, joten päätin mennä massan mukana paikkakuntamme lukioon. Plussat annan sille, että olen henkisesti kehittynyt lukion aikana ja kaverit ovat olleet minulle suuri tuki ja osasyy miksi en ole jättänyt koko hommaa kesken. Huoli tulevaisuudesta kuitenkin kalvaa mielessä, syksyn ja kevään kirjoitukset lähenevät ja motivaatiota opiskeluun ei ole. Asiat kerääntyvät ja suunnitelmat ovat edelleenkin ihan levällään. Nykyään pelkkä ajatus kouluun menemisestä ahdistaa. Opiskelijoiden mielet ovat täyttäneet kirjoitukset ja tuntuu, että muita puheenaiheita ei ole. Tärkeätä olisi vain opiskella ja lukea, ja jos et kuulu tähän kastiin olet laiska ja saamaton.
Yritän rämpiä lukiourani loppuun, vaikka se valkoinen lakki ei eläämääni mullistakaan. Jospa tulevaisuus toisi jotain mielenkiintoisempaa. Olenpahan oppinut sen, että kannattaa oikeasti miettiä ja punnita mitä elämältään haluaa.
Kaksi vuotta kärsimystä ja hampaiden kiristelyä, mukaan mahtuu toki myös hyviäkin hetkiä lukiossa. Yläasteella tunsin kiinnostusta moniin aineisiin, mutta lukioon tultuani lempiaineistani tuli minulle lähinnä pakkopullaa. On selvää, että vaatimustaso yläasteen ja lukion välillä on erilainen, opettajat vaihtuvat ja asiasisällöt muuttuvat. Kuitenkin omalla kohdallani kaikki muuttui yhtäkkiä liian teoreettiseksi ja vapaa-aika liian rajalliseksi. Välillä tuntui, että tuli valita koulu tai muu elämä? Käytännön ihmisenä valitsin muun elämän ja tein viikonloppuisin myös töitä, jotta saisin muutakin sisältöä elämääni, kuin taustalla kummittelevan koulun.
Mielestäni nykypäivän lukiosysteemi on liian teoreettinen. Asioita opiskellaan lukemalla kirjoista, mutta käytäntöä ei välttämättä käydä läpi ollenkaan. Esimerkiksi kielten opiskelussa puhuminen on mielestäni tärkeämpää kuin pelkkä kielioppisääntöjen pänttääminen. Puhuminen ja keskusteleminen tunneilla tulisi aloittaa jo lukion ensimmäisenä vuonna. Mielellään jo yläasteella. Omassa koulussani ensimmäistä kertaa on tullut puhuttua tunneilla nyt viimeisenä vuonna puhekursseilla. Lukioon kurssivalikoimaan voisi lisätä myös enemmän käytännön kursseja, joissa opittua teoriaa voisi soveltaa arkielämässä. Itse kuulun valitettavasti siihen kastiin, joka ei sisäistä asioita täysin pelkästään lukemalla. Kokeisiin olen joutunut lähes aina lukemaan älyttömästi, eikä sekään aina riitä.
Moni varmaan miettii, että miksi en sitten valinnut ammattikoulua tai jotain muuta vaihtoehtoa, vaan tulin lukioon ruikuttamaan. Syy siihen on se, että en yksinkertaisesti osannut päättää mihin kouluun haluaisin, joten päätin mennä massan mukana paikkakuntamme lukioon. Plussat annan sille, että olen henkisesti kehittynyt lukion aikana ja kaverit ovat olleet minulle suuri tuki ja osasyy miksi en ole jättänyt koko hommaa kesken. Huoli tulevaisuudesta kuitenkin kalvaa mielessä, syksyn ja kevään kirjoitukset lähenevät ja motivaatiota opiskeluun ei ole. Asiat kerääntyvät ja suunnitelmat ovat edelleenkin ihan levällään. Nykyään pelkkä ajatus kouluun menemisestä ahdistaa. Opiskelijoiden mielet ovat täyttäneet kirjoitukset ja tuntuu, että muita puheenaiheita ei ole. Tärkeätä olisi vain opiskella ja lukea, ja jos et kuulu tähän kastiin olet laiska ja saamaton.
Yritän rämpiä lukiourani loppuun, vaikka se valkoinen lakki ei eläämääni mullistakaan. Jospa tulevaisuus toisi jotain mielenkiintoisempaa. Olenpahan oppinut sen, että kannattaa oikeasti miettiä ja punnita mitä elämältään haluaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos sinun mielestäsi puhuminen vieraissa kielissä on tärkeämpää kuin kirjallinen osaaminen, niin se ei kuitenkaan merkitse sitä, että lukion tavoitteita katsottaessa asia olisi noin. Puhuminen on tärkeää, mutta lukion valmentaa yliopisto-opiskeluun, jossa tarkka kirjallinen ilmaisu on ehdottoman tärkeää.
Meillä lukiossa kielten opettajat yrittivät saada heti alusta oppilaita puhumaan, mutta eihän siitä mitään tullut - hiljaa istuivat melkein kaikki. Ja hulluinta oli, että samat tyypit sitten valittivat, ettei tunneilla puhuta mitään. Puhua olisi saanut, kun olisi suunsa avannut.
Heissan! Pakko kysyä, että millaisia arvosanoja olet saanut? Kuulostaa hullulta tuo, että lukio jotenkin rajottaisi vapaa-aikaa...? En itse näe sitä mahdolliseksi ellei sitten halua päästötodistukeen pelkkiä kymppejä.