Olen ollut useassakin laivassa jossa on ollut intialainen miehisto.Intiassa on tietysti satoja ellei tuhansia miehitysfirmoja.Meilla oli noita iakkaampia ja siksi hitaampia ja surkeimpia seilureita.Palkka oli heilla myos sen mukainen.Elakkeelle he paasivat kun ikaa oli 60.Joidenkin kohdalla ika oli paperien mukaan 59 eivatka nayttaneet paivaakaan 80:a vanhemmilta,siis feikkipaperit tai poikansa paperit joilla seilattiin.
Hommiin piti herattaa 2 tuntia ennen toihin lahtoa,halusivat rukoilla ensin,tai tottua ajatukseen etta pitaisi lahtea sellaiseen viheliaiseen juttuun kuin toihin.
Yksinaan he eivat olisi millaan hommia tehneet,piti olla aina kaveri henkisena tukena.Kylla se homma siita kuitenkin meni jotenkuten,taytyi vaan olla tuo kylkiainen siina .
Kompeloita nuo inkkarit olivat eika yhtion maaraamat safety-kengat auttaneet asiaa ollenkaan,kavelivat kuin olisi ollut lusikallinen paskaa housuissa.
Kerran oli aika viheliaista kun koko fooripakka oli jaan peitossa ja valtavan jaaroykkion sisalta etsittiin ankkuripelia.En muista montako tuntia se vei mutta loytyihan se viimein vaikka enimmat eivat olleet koskaan edes nahneet jaata.Perse oli hellana jokaisella "miljoonien"kaatumisten johdosta.
Kerran kun saatiin uutta porukkaa ,oli yksi matruusi juuri muuttanut toiseen kylaan ja niin nappiin meni etta piti lahtea heti seilaamaan.Meni hiukan aikaa kun tuli miehitysfirmalta sanoma etta "voisiko Kapteeni lahettaa sellaisen paperin etta sejase matruusi on kova tyomies ja kaikkien kunnioittama laivassa".Syy oli se etta kun kaverilla ei ollut aikaa nayttaa naamaansa uudessa kylassa niin ihmiset olivat alkaneet vinoilla vaimolle etta hanella ei ole miesta ollenkaan tai etta han on laiska ja lorvailee vaan jossakin.Siksi vaimo otti yhteytta miehitysfirmaan ja tuossa oli siis tulos.Joo,firma sai pyydetyn sanoman ja rauha palasi.
Monenlaiseen taytyy varautua olipa kyse mista kansallisuudesta hyvansa,kuitenkin homma sujuu kun on "lehman karsivallisyys" ja hyva tahto.
Hommiin piti herattaa 2 tuntia ennen toihin lahtoa,halusivat rukoilla ensin,tai tottua ajatukseen etta pitaisi lahtea sellaiseen viheliaiseen juttuun kuin toihin.
Yksinaan he eivat olisi millaan hommia tehneet,piti olla aina kaveri henkisena tukena.Kylla se homma siita kuitenkin meni jotenkuten,taytyi vaan olla tuo kylkiainen siina .
Kompeloita nuo inkkarit olivat eika yhtion maaraamat safety-kengat auttaneet asiaa ollenkaan,kavelivat kuin olisi ollut lusikallinen paskaa housuissa.
Kerran oli aika viheliaista kun koko fooripakka oli jaan peitossa ja valtavan jaaroykkion sisalta etsittiin ankkuripelia.En muista montako tuntia se vei mutta loytyihan se viimein vaikka enimmat eivat olleet koskaan edes nahneet jaata.Perse oli hellana jokaisella "miljoonien"kaatumisten johdosta.
Kerran kun saatiin uutta porukkaa ,oli yksi matruusi juuri muuttanut toiseen kylaan ja niin nappiin meni etta piti lahtea heti seilaamaan.Meni hiukan aikaa kun tuli miehitysfirmalta sanoma etta "voisiko Kapteeni lahettaa sellaisen paperin etta sejase matruusi on kova tyomies ja kaikkien kunnioittama laivassa".Syy oli se etta kun kaverilla ei ollut aikaa nayttaa naamaansa uudessa kylassa niin ihmiset olivat alkaneet vinoilla vaimolle etta hanella ei ole miesta ollenkaan tai etta han on laiska ja lorvailee vaan jossakin.Siksi vaimo otti yhteytta miehitysfirmaan ja tuossa oli siis tulos.Joo,firma sai pyydetyn sanoman ja rauha palasi.
Monenlaiseen taytyy varautua olipa kyse mista kansallisuudesta hyvansa,kuitenkin homma sujuu kun on "lehman karsivallisyys" ja hyva tahto.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kyllähän se kultturi on erilaista siellä mistä nämäkin seilorit lähtee, ei Päättalon kuvaamia tukkijätkä työntekijöitä löydy kuin suomesta. Meillä on oikea meininki ja halu, useimmiten.
Hyvää syksyä ja juttuja lisää.
"i Päättalon kuvaamia tukkijätkä työntekijöitä löydy kuin suomesta. "
Päätalon jutut ovat fiktiota.
"Meillä on oikea meininki ja halu, useimmiten. "
Aikaa kultaa muistot.