Diabetesliiton mielestä insuliinista ei ole haittaa. Ei pidä paikkaansa! Hypoglykemia aiheuttaa vaaratilanteita. Lisäksi insuliini aiheuttaa lihoamista. On tutkittu vanhoiksi eläneitä ja havaittu, että heillä on alhainen verensokeri ja matala insuliinitaso. Tähän on siis pyrittävä. Matalaan sokeritasoon päästään insuliinipistoksilla. Tällöin kuitenkin veressä oleva insuliini lisääntyy. Tähän on syynä insuliiniresistenssi, jolloin tarvitaan enemmän insuliinia kuin terveillä. Vaihtoehtona on hiilihydraattien ja sokereiden vähentäminen, jolloin muodostuu vähemmän glukoosia vereen ja verensokeri pysyy tasaisempana. Lääkitystä voidaan vähentää tai poistaa. Tätä eivät naistutkijat ymmärrä.
Diabetesliitto
Naisenlokiikka
11346
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
En minäkään, sillä jos jätän hiilarit syömättä ja inskat pistämättä, niin kuolen. Ilman inskaa ei voi elää.
Et lukenut asiaa kunnolla. Tarkoitus oli, että insuliinia ei tarvitse käyttää niin paljon kuin ennen, jos vähentää hiilihydraatteja. Päätavoite on pitää sokeriarvot alhaalla vähintään alle 7.
Mun insuliinin säätely on vieläkin hieman hakusessa, että jos menen alla 7 arvolla nukkumaan, on varma hypo yöllä. Sitten illalla, pitäis saada sokerit tasaselle, jotta uskaltais edes tuollaisella arvolla menemään nukkumaan. Yleensäkään, en korjaa alle 10 arvoja ja minua on opastettu, että korjaukset tehdään ruokailun yhteydessä, eli jos huomaan aamupalan jälkeisen arvon olevan korkeahkolla, niin korjaan vasta lounaalla parilla yksiköllä tätä. Yleensä nää korjaukset ovat toimineet. Liikuntaa ennen arvo 7 on aivan liian alhainen ja pyrin tietoisesti nostamaan sokerit 10 pintaan, jotta uskallan jotakin harrastaa. Hyvin ne on laskeutuneetkin siitä sitten. Joskus kun on ollut arvo 15 kieppeillä, niin muutama yksikkö inskaa ja liikkumaan, niin inskan teho voimistuu, mutta tuollaisen kanssa on oltava varovainen.
Jos syö vähemmän sokeriarvoja nostavia ruokia etenkin illalla, voi vähentää insuliiniannosta. Syö hieman vihanneksia, pähkinöitä, kanamuna ja näkkileipä kunnon leikkeleen kanssa. Tai ei sentään välttämättä kaikkea.
Aamumittaus antaa lisää uskoa kokeiluun. Ehkä päivällä on parempi kokeilla hiilihydraattien vähentämistä. Hiilihydraattien vähentäminen ei tarkoita lihan syönnin lisäämistä ja eläinrasvojen käyttöä, vaan herneiden, papujen, pähkinöiden, oliiviöljyn jne käytön lisäämistä.
Jeps, jeps... Sanon nyt tämän, että mieluummin pidän ihan omat munuaiseni, kun ne vielä (lääkityksen kanssa) toimivat.
että tietämättömyydellä ja sillä että ei viitsitä vaivautua ottamaan asioista selvää sotletaan hyvä keskustelun aloitus.
Täältä löytyy erinomaista tietoa eikä diabetesyhdistyksen luuloja:
http://www.adlibris.com/se/product.aspx?isbn=9522202053
Sittenhän on täysin vapaaehtoista pitää insuliinintarpeensa maksimissa jos haluaa.
Kerrohan meille, mikä ne munuaisesi muka tuhoaisi.
En ole Mustipeppers. Vastaan kuitenkin. Diabeetikoilla tuhoaa munuaiset korkeat verensokerit. Verensokerit onkin pyrittävä saamaan mahdollisimman lähelle terveen arvoja. Ei riitä, että keskiarvo on hyvä, myöskään liialliset aterian jälkeiset piikit eivät ole hyväksi.
Jos munuaisissa on jo ongelmia, proteiinirajoitus on paikallaan. Proteiinia tarvitaan kuitenkin välttämättömien aminohappojen takia. Proteiinia pitäisikin saada 0.5-1 g/painokilo. Eläinproteiinista saa helpoiten kaikkia välttämättömiä aminohappoja. Oikeaoppisessa VHH/LCHF:ssä ei syödä proteiinia yli virallisten suositusten. Terveille munuaisille ylimääräinen proteiini ei aiheuta ongelmia.
Munuaisvikoja voi aiheuttaa sekä terveille että diabeetikoille korkea verenpaine. Onkin tärkeätä, että myös verenpaine saadaan pysytettyä suositusarvoissa.
ne tärkeimmät vältettävät ovat myös fosfori. Oikeastaan se on se tärkein ja sitä nyt sattuu olemaan juuri proteiinipitoisissa tuotteissa.
Proteiinimäärästä pitäisi olla olla hyvänlaatuista (siis eläinperäistä) vähintään noin 25-30g/vrk. Muu saa hyvin olla sitten vaikka kasvisperäistä. Tärkeintä on katsoa niitä fosforimääriä eli valita tuotteita, joiden fosforipitoisuus olisi mahdollisimman alhainen ja fosforimääriähän ei missään tuoteselosteissa ole eli on vaan tiedettävä mistä sitä saa paljon ja mistä vähän.
Munuaisvikoja on toki muotakin kuin diabeettinen nefropatia ja kaikkia koskevat sairauden edetessä samat ravintorajoitukset. Ja todellakin munuaisvian voi saada niin ei-diabeetikko kuin diabeetikkokin, joka on pitänyt sokerinta aina mahdollisimman nromaaliarvoissa. Nimittäin myös perinnöllinen tekijä on olemassa. Rasvaa saa käyttää runsaamminkin, mutta ehdottoman tärkeää on pitää kolesteroliarvot (etenkin LDL) aisoissa, koska munuaistauti jo sinänsä on suuri syden- ja verenkiertotautien riskitekijä, joten muita ei kannata hankkia, ei ainakaan sellaisia, joille itse voisi jotain tehdä.
Ai niin, yleisin munuaisten vajatoiminnasta kärsivien kuolinsyy on, yllätys, yllätys, sydän- ja verenkiertotaudit.
Parasta tietoa munuaissairauksista yleensä saa täältä http://www.musili.fi/
Nimittäin 45 vuotta dibeetikkona on lähes täynnä ja nyt käyttämäni insuliinimäärä on alhaisin kautta koko sairaushistoriani.
Ja yllättäen hiilihydraattimäärä ei ole pahemmin kasvanut eikä pienentynyt, on noin 160g vuorokaudessa. Paino-ongelmia ei ole ollut missään vaiheessa, jos nyt ei pientä alipainoa lasketa mukaan. Siis (insuliini)lääkitys on vähentynyt, mutta ei koskaa tule poistumaan, tai poistuuhan se tarve hengenmenon kautta. Ja minulle on eräs diabetologi sanonut, että käyttämäni insuliinimäärä on hyvinkin lähellä sitä mitä tervekin henkilö käyttää.
Eli omalla kohdallani ei insuliinista ole ollut mitään haittaa, se vaan on suonut minulle elämän, joka muuten olisi päättynyt hyvinkin lyhyeen.
Kummallista tosiaan, että nimen omaan te D1-potilaat, jotka pistätte itseenne insuliinia monta kertaa päivässä, olette yleensä hoikkia, ellette peräti hiukan alipainoisia. Sen sijaan D2-potilaat, joista suuri osa ei pistä insuliinia, ovat pääosin pullukoita.