Lomalla Välimerellä on tullut käveltyä paikallisissa satamissa ja mieltä on jäänyt kaivertamaan paikallisten tapa kiinnittyä. Monissa paikoin näyttää satamaaltaissa kelluvan pieniä pojuja, sellaisia mehukatti-puollon kokoisia tai vähän isompia, joihin veneiden käydet näyttävät yhtyvät. Itse poijut näyttävät siltä, että ne ovat vedessä pysyvästi. Onko jollain kokemusta purjehtimisesta Välimerellä, että osaisi kertoa minkälaisesta kiinnittymistavasta on kyse?
Kiinnittyminen Välimerellä
Tiedon tuska
6484
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
suomessakin näkyy poijuina mehukattipulloja, jos vaikka jäät ovat tuhonneet varsinaisen poijun, eikä ole jaksettu hommata uutta. Eli siellä mehukattipullon alapuolella menee ketju, ketjun toiseen päähän saa veneen köyden kiinni ja toinen pää on kiinni poijupainossa pohjassa.
Ei siihen tuhoutunutta poijua tarvita, varsin tavallinen käytäntö se on. Mehukatin alta löytyy vetonaru, varsinaisen poijuköyden pää on yleensä laiturissa kiinni. Vetonarusta vetämällä saadaan esiin lenkki, johon oma köysi kiinnitetään, pohjassa maannutta poijuköyttä tai ketjua ei yleensä kukaan halua kannelleen. Tätä käytäntöä on muuallakin kuin Välimerellä.
No, varmasti pitkälle tottumiskysymys, mutta kyllä ainakin näin pohjoismaalaisena tuo meikäläinen poiju tuntuu paljon kätevämmältä. Lenkkiä ei tarvitse kalastella haalla, ja ainakin pojuhaan kanssa pystyy oman köyden klipsasemaan kiinni suoraan.
kyllä näin on. Suomessa kaikki on parempaa.
Ei se tottumuksesta kiinni ole, vaan lähinnä pohjasta. Esimerkiksi Sandhamnissa pohja syvenee niin jyrkästi, että yksittäisiä poijuja on hyvin vaikea ankkuroida. Välimerellä on osin kyse samasta asiasta, osin muusta pohjan laadusta. Useimmiten sen kiinnitysköyden päässä ei ole painoa, vaan paksu selkäketju, jossa ovat kiinni myös muut kiinnitysköydet. Vastaavasti siellä pohjan tuntumassa ei niin usein ole melkein puhki syöpyneitä ketjun lenkkejä kuin meikäläisissä poijuissa.
tuolla se näyttäs olevan selitetty ja ihan hyvä ohje
http://www.penelope.fi/ankkurointi/moorings.html